Kaasukäden lepuuttaja

Kra

Avasin oman ajokauteni eilen ja kokeilussa oli myös paljon mainostettu/kehuttu "läpykkä", jonka on määrä helpottaa kaasukäden vaivoja.

Kokeilin sitä monessa eri kohdassa/asennossa, mutta varsinkin mutkatie ajelussa siitä tuntui olevan pelkästään haittaa. Se suorastaan oli haitaksi oikean käden toiminnalle. Varsinkin reippaammissa jarrutuksissa kaarteisiin kun oikean käden kämmenellä ei voinutkaan kunnolla tukea kaasukahvaan. Olo alkoi tuntumaan siinämäärin epämukavalta että laitoin keksinnön taskuun ja jatkoin ilman lepuuttajaa.

Tosin huomasin ilokseni, että kaasukäsi toimi ilman ongelmia muutenkin. Lienee talven kuntosali tehnyt tehtävänsä... :)

Jäin ihmettelemään koko keksintöä ja sen tarkoitusta, mutta ehkä se puoltaa paikkaansa pitemmässä ajossa.

31

9976

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Enska-setä

      Oman kokemuksen mukaan se toimii nimenomaan suoralla tiellä suht. tasavauhtisessa marssissa. Mulla oli sellainen yhdessä pyörässä aikanaan ja mutkateillä en pitänyt sitä edes paikallaan. Eniten siitä oli iloa Saksan bahneilla. Läpyskä meni vahingossa vaihdossa pyörän mukana, enkä ole sitä sen koommin kaivannut. Nykyään alkaa jo tavata matkapyörissä varusteena cruise controlia. Omasta puolesta sanon, että en tunne siihenkään tarvetta.

      • Kuutiotuuma

        kohta moottoripyöriinkin yritetään tunkea jos jonkilaista ajoa, muka ahelpottavia laitteita, tää vakoinopeudensäädin on yksin niistä..ja aikaa myöden tulee lisääkin.
        Lukkiutumattomat jarrut on mielestäni ihan hyvä asia, mutta ei ehdotottomat nekään, eivätkä tee moottoripyöräilystä turvallisempaa.
        Alkukantainen meininki, jossa ajaminen on omassa hallinnassasi on ainoa oikea tapa moottoripyöräillä...siis minun mielestäni.
        Mutta pysytään nyt kuitenkin alkuperäisessä asiassa, eli lepuuttajassa, ja siinä yhdyn edellisiin näkemyksiin.
        Oikeanlainen tuntuma häviää kaasukahvasta ja äkkitilanteessa voisin kuvitella sen olevan jopa haitaksi jossain määrin.
        Itse käytin viime kesänä tätä keksintöä, mutta en päässyt sinuiksi sen kanssa, ja kun työmatkani on enimmäkseen mutkaista paikallistietä, hylkäsin lepuuttajan aika pian, epäkelpona ja tarpettomana.

      • Jusba
        Kuutiotuuma kirjoitti:

        Kaverini meinasi ajaa mettään, kun unohti, että moinen värkki oli asennettu. Matka-ajossa tuli vastaan mateleva jono. Siinä ajaessaan hän vähän venytteli, ja hupsista, pyörä hyökkäsi, kun kaveri ei muistanut, että lepuuttaja oli siinä kämmenen alla.

      • Kuutiotuuma kirjoitti:

        Minäpä ostin tuossa juuri moisen vekottimen Biltemasta heräteostoksena kun halvalla sai.
        Saas nähdä miten tuo minulla pelittää.
        Täytyy vaan varrota tuon sateen loppumista että sais pyörän ulos kun sain tuon keväthuollonkin tuossa viikonloppuna valmiiksi.

      • kaverille
        Jusba kirjoitti:

        Kaverini meinasi ajaa mettään, kun unohti, että moinen värkki oli asennettu. Matka-ajossa tuli vastaan mateleva jono. Siinä ajaessaan hän vähän venytteli, ja hupsista, pyörä hyökkäsi, kun kaveri ei muistanut, että lepuuttaja oli siinä kämmenen alla.

        että ei ajele väärällä puolen tietä niin ei tule jono vastaan.

      • moottoripyörän
        Kuutiotuuma kirjoitti:

        kohta moottoripyöriinkin yritetään tunkea jos jonkilaista ajoa, muka ahelpottavia laitteita, tää vakoinopeudensäädin on yksin niistä..ja aikaa myöden tulee lisääkin.
        Lukkiutumattomat jarrut on mielestäni ihan hyvä asia, mutta ei ehdotottomat nekään, eivätkä tee moottoripyöräilystä turvallisempaa.
        Alkukantainen meininki, jossa ajaminen on omassa hallinnassasi on ainoa oikea tapa moottoripyöräillä...siis minun mielestäni.
        Mutta pysytään nyt kuitenkin alkuperäisessä asiassa, eli lepuuttajassa, ja siinä yhdyn edellisiin näkemyksiin.
        Oikeanlainen tuntuma häviää kaasukahvasta ja äkkitilanteessa voisin kuvitella sen olevan jopa haitaksi jossain määrin.
        Itse käytin viime kesänä tätä keksintöä, mutta en päässyt sinuiksi sen kanssa, ja kun työmatkani on enimmäkseen mutkaista paikallistietä, hylkäsin lepuuttajan aika pian, epäkelpona ja tarpettomana.

        pitää olla askeettinen. Se riittää kun on moottori, toimiva runko ja jarrut millä pysähtyy. Se on siinä ja ajamisen tulee tapahtua aktiivisesti. Sitten kun haluan siirtyä löhöten paikasta toiseen, hyppään autooni.

        Moottoripyörän pitää olla karu tehohirviö eikä hyrisevä sähkömoottori jossa on kaiken maailman tingeltangelit ja ajoa tarkkailevat tsydeemit sekä aupyörät.

      • Erkki Karu
        moottoripyörän kirjoitti:

        pitää olla askeettinen. Se riittää kun on moottori, toimiva runko ja jarrut millä pysähtyy. Se on siinä ja ajamisen tulee tapahtua aktiivisesti. Sitten kun haluan siirtyä löhöten paikasta toiseen, hyppään autooni.

        Moottoripyörän pitää olla karu tehohirviö eikä hyrisevä sähkömoottori jossa on kaiken maailman tingeltangelit ja ajoa tarkkailevat tsydeemit sekä aupyörät.

        pyörä

        http://tinyurl.com/66698t

      • tuota noin...
        Erkki Karu kirjoitti:

        pyörä

        http://tinyurl.com/66698t

        käys nyt lukemassa ne mun speksit uudelleen. Rungon piti olla hyvä ja tehokas moottorikin oli vaatimus.

        Tuohan ei ole kuin kasa mutkalle väännettyä putkea ja pari jarrulevyä vanteineen ilman moottoria.

      • Jusba
        kaverille kirjoitti:

        että ei ajele väärällä puolen tietä niin ei tule jono vastaan.

        Okei. Hän saavutti jonon, ootko tyytyväinen?

    • pitkä pätkä

      Minulla työmatka on 80km suuntaansa suoraa valtatietä. Olen ajellut lärpättimen kanssa viime kesän ja tykkään että on hintansa arvoinen keksintö.

    • Köröttelijä

      Enkä saanut minäkään oikein makua moiseen läpykkään.Ilmeisesti sekin on tottumus kysymys,tiedän monta kaveria,jotka taas eivät lähde ilman kaasukäden apupoikaa mihinkään.Juuri jarruttaessa se minuakin eniten häiritsi,mutta saatan silti sitä pidemmillä matkoilla kokeilla.

    • 4,49 euroa ...

      Meinaan itse koettaa tänä kesänä. Viime kesänä kun tuli ajeltua suoraa tietä Eurooppaan tunti toisensa perään niin alkoi kaivata juurikin tuollaista lärpykkää. Käsi jäykistyi koukkuun kaasukahvan ympärille ja hankalaa oli kulku kun välillä koetti sormia oikoa ja kämmenellä pitää kaasua paikallaan.

    • M.R.

      Olen juuri ajellut pari sataa kilsaa kyseisellä läpykällä ja en tykkää ollenkaan.
      Kaasukäden rannetta ei pääse lepuuttamaan ollenkaan ylös-alas suunnassa, kun kys. läpykkä on tiellä. Pari kertaa tuli vahingossa "tönäistyä" hanaa väärässä paikassa ja hyvä tuuri oli, ettei mitään ikävää sattunut.
      Onneksi läpyskän saa käännettyä helposti alaasentoon, jossa se ei juurikaan ole tiellä.

      Ei vastannut odotuksia ollenkaan, mutta meinaan antaa sen olla paikallaan vielä toistaiseksi, jotta pääsee kokeilemaan sitä todella pitkällä rykäyksellä. Voihan se olla, että siihen tottuu ja tykästyy jotenkin. Siis, kun sen kääntää sojottamaan suoraan alas, se ei ole ainakaan pahasti tiellä.
      Epäilen kyllä vahvasti, että se lähtee kierrätykseen.

    • H.H.R

      Hommasin vuosi sitten messuilta tuommoisen lärpättimen ja aivan yliveto kapine matka-ajossa. Kaupungissa ja mutkapätkillä se on turha, mutta kun joutuu vetää 300 km suoraa tietä, se on painonsa arvosta kultaa...

      • kokemukset

        Maantiellä loistava...kaupungissa jopa vaarallinen.

    • Kra

      Taidampa tehdä saman tempun, että annan läpykän olla kahvassa kiinni ja käännän sen alaspäin pois kaasukäden tieltä ja hollaan sitten paikalleen kun tarvetta ilmenee, esim kun lähden motarille hehkuttamaan.

      • LångvikinMotörhed

        kaksi hyvä tietoa, k o apuvälineestä,

        Kipasenpa tänään Biltemaan ja muistan tuon Kran asennonkääntöpointsin taajama-ajossa

    • toiseen

      "Olo alkoi tuntumaan siinämäärin epämukavalta että laitoin keksinnön taskuun ja jatkoin ilman lepuuttajaa."

      Olisit tunkenut sen saman tien hanuriin, sinne tuollaiset vermeet kuuluu...

      • no nyt

        alkoi jo kuulostaa oudolta. Säilötkö sinä sellaista kiekuraa hanurissa? Jos tuollaiset vermeet kuuluvat sinne niin mahtaa sulla olla paskalla työ tulla sen rojuläjän läpi...

        Olen kyllä kuullut että jotkut työntelevät aukkoihinsa mitä eriskummallisimpia esineitä mutta eikö tuo ole ajaessa kuitenkin mukavampi taskussa kuin hanurissa?

      • Hinuri.
        no nyt kirjoitti:

        "eikö tuo ole ajaessa kuitenkin mukavampi taskussa kuin hanurissa?"

        Olet oikeassa, ypvs-pakoaukon säätäjät olivat muodissa 80-luvun 2-tahtisissa. Mutta kyllä ne pakoputkeen kuuluivat, ei taskuihin.

    • säätöä

      Ostin viime kesänä tuollaisen, kun kaasukäsi alkoi kipeytyä. Tottumista se vaati ja yllätykseksi asennettiin liikkeessä väärään kohtaan; se pitää olla kahvan oikeassa reunassa, niin ei haittaa jarrutusta. Mutta olennaisemman säädön tekivät bikeworldissä. Säätivät kaasuun hieman löysyyttä alkuun ja sen jälkeen ajamisesta lepuuttajalla jo tulikin nautinto. En anna enää pois, mutta varmaan kierrän välillä alas.

      • Tribbe

        Turha kapine. Jos moista tarvitsee, ei osaa pitää oikein ohjaustangosta kiinni; ei kahvaa puristeta.

      • Kra
        Tribbe kirjoitti:

        Turha kapine. Jos moista tarvitsee, ei osaa pitää oikein ohjaustangosta kiinni; ei kahvaa puristeta.

        Et vissiinkään ole kuullu vaivasta, jonka nimi on "hermopinne". Se tavoittaa ihmisen ikääntymisen mukana ja varsinkin jos hän tekee paljon käsillään työtä. Tässä tapauksessa vaiva on ranteen alueella. Eikä vaiva poistu vaikka kuinka pitäisit kahvasta "oikein" kiinni ajotilanteessa.

        Ongelma on hoidettavissa pienellä leikkauksella kuntoon.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Hermopinne

      • LångvikinMotörhed
        Tribbe kirjoitti:

        Turha kapine. Jos moista tarvitsee, ei osaa pitää oikein ohjaustangosta kiinni; ei kahvaa puristeta.

        kahvaotteeni on oikea ja silti ranne ja käsivarsi kipeytyy tuskalisesti pitkissä ajoissa just hermopinneen takia... Nyt otan ton läpsyn koekäyttöön ja toivon parasta.

      • yamamoto
        LångvikinMotörhed kirjoitti:

        kahvaotteeni on oikea ja silti ranne ja käsivarsi kipeytyy tuskalisesti pitkissä ajoissa just hermopinneen takia... Nyt otan ton läpsyn koekäyttöön ja toivon parasta.

        myyn tai annan lärpättimen ekalle vastaan tulijalle tie nr 5 lähtöaika 17:00 matka 200km pysäyttäkää ps ota selvää kumpaan suuntaan jep

      • Tribbe
        Kra kirjoitti:

        Et vissiinkään ole kuullu vaivasta, jonka nimi on "hermopinne". Se tavoittaa ihmisen ikääntymisen mukana ja varsinkin jos hän tekee paljon käsillään työtä. Tässä tapauksessa vaiva on ranteen alueella. Eikä vaiva poistu vaikka kuinka pitäisit kahvasta "oikein" kiinni ajotilanteessa.

        Ongelma on hoidettavissa pienellä leikkauksella kuntoon.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Hermopinne

        vai mistä vetäisit tuon hermopinteen tähän juttuun?
        Tuo sairaus poikkeustapaus, en siltikään usko, etteikö muilla pienillä toimenpiteillä saisi ajoasentoa sopivaksi. Tämä ei koske apehanger-tankoja. Tankkilaukkua käyttämällä saa käteenkohdistuvaa painetta vähennettyä. Mun kädet puutuu hyvin helposti, joten olen joutunut pähkäilemään ajoasennon kanssa. Eli tuki tankkilaukusta ja tangosta kevyesti kiinni; kaasukädellä voi jopa nojata ilman tuollaista läpyskääkin.

        Mikään sen kummempi sairaus ole varsinkaan lievänä. Pikemminkin lajille tyypillinen iän mukanaan tuoma ominaisuus, mutta kiusallisesti se saattaa rajoittaa ihmisen toimintakykyä.

        Mutta totta on, että täysin terveelläkin tulee ongelmia kroppansa kanssa jos yrittää ajaa sopimattomassa ajoasennossa, saati sitten jos on jo jotain kremppaa olemassa.

      • kun et
        yamamoto kirjoitti:

        myyn tai annan lärpättimen ekalle vastaan tulijalle tie nr 5 lähtöaika 17:00 matka 200km pysäyttäkää ps ota selvää kumpaan suuntaan jep

        pysähtyny vaikka kuinka heilutin räpylää. Mistä hitosta mä nyt sen saan, sa se ?

    • Ensio Setälä

      Aivan oivallinen väline puuhasteluun. Ei tule rakkoja kämmeniin ja jos joskus sattuu pääsemään ihan oikeille apajille niin on helppo kääntää sivuun.

      Suosittelen!

    • Kra

      Lepuuttajaa myös ihan äärioikeassa päässä "toivomuskapulaa", mutta yhtälailla se tuntui häiritsevän sielläkin ajoa vaihtelevassa mutkatieajossa. Minulla kämmenenleveys (noin 10 cm)täyttää jokseenkin koko kädensijan. Latoin härpäkkeen taas takaisn taskuun, sieltä se ei tuntunut pahemmin haittaavan ajoa edes etätyönä...

      Toisaalta talven kuntosaliohjelma on tainnut poistaa kaasukäden puutumisvaivan kokonaan(?)

      • TurhempiLäpyskä

        eipä tuossa voimaa kyllä tarvita mutta ehkä nivelet tottuu vaan pikkuhiljaa...
        Itseä vaivas myös kaasukäden puutuminen puoli ajokautta kunnes yhtäkkiä ei vaivaa enää ollut,kokeilin myös tuota läpyskää yhdellä reissulla mutta havaitsin sen myös aivan turhaksi,ajo vain oli niin hankalaa tuon kanssa.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5757
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2100
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1932
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1094
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1093
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      987
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      967
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe