Tervehdys rakkaat koiraimmeiset!
Olen nyt pari päivää ihmetellyt koiran alakuloisuutta. Tajusin tuossa, että koira on ollut hieman vaisun oloinen noin kuukauden ajan eikä edes lempilelu aiheuta riemukasta hepulikohtausta kuten ennen. Ruoka maistuu kyllä, ei onnu tai aristele mitään kohtaa kehostaan, vatsa toimii normaalisti, korvat eikä silmät rähmi, ikenet on hyvän väriset. Koiralla (narttu) tuli juuri 5v täyteen ja juoksut loppui viikko sitten. Mietinkin, voisiko kyse olla hormooneista vai tuleeko jollain muulla mieleen, mistä tällainen alakulo ja väsymys voisi oikein johtua?! Hieman ahdistaa ja riipii.. Koirassa on belggaria ja pystykorvaa ja olenkin kuullut että esim. pystykorvilla esiintyisi maksavikoja ja belggareilla imusolmukesyöpää. Kyhmyjä ei kuitenkaan tunnu. Olen erittäin kiitollinen kaikista ehdotuksista ja ajatuksista, jotka voisivat valottaa hieman tilannetta. Tulisiko tässä jo huolestua pahemman kerran??

Vastaukset 2
Vanhimmat
Meidän kahdella nartulla, toinen belkkari ja toinen pystykorva, on juoksujen jälkeen ollut vähän samanlaiset fiilikset eli ovat nukkuneet enemmän. Varsinkin pystykorva, joka on jo 14v kiirehtii juoksun aikaan lenkeillä juoksujalkaa ja tekisi vaikka kuinka pitkiä merkkailu matkoja. Sitten juoksujen jälkeen on väsynyt ja tuntuu, ettei haluaisi lähteä kotipihalta mihinkään.
Kiitoksia viestistä, hieman helpotti huolta. Odottelen siis jonkin aikaa tilannetta tarkkaillen ja jos ei risukasaan ala aurinko paistamaan, vien eläinlääkärille tutkimuksiin. =)