Minulla on avioehto, jonka pitäisi olla muodollisesti kunnossa. Sen mukaan aviopuolisoilla ei ole oikeutta toistensa ennen avioliittoa eikä sen jälkeen hankittuun omaisuuteen. Minä olen yksin maksanut omakotitalon sekä kaikki asumiseen liittyvät kulut. Olen myös juridisesti talon omistaja. Talousmenot olemme jakaneet puoliksi. Vaimo on ollut lähes koko 10 v naimisissaolon ajan töissä ja käyttänyt rahansa pääosin omiin menoihin. Jos nyt tulee avioero, ja lapset määrätään yhteishuoltajuuteen siten että äidillä päävastuu heidän hoidostaan, niin kuka käytännössä joutuu lähtemään omistamastani talosta? Minä vai vaimo lasten kanssa? Ja jos minä joudun lähtemään, niin hyvitetäänkö asumisoikeus jollakin tavalla lasten elatusmaksuista?
Avioehdon pitävyys
14
1470
Vastaukset
- hyvitetään, mutta
Oletko käyttänyt avioehdon käräjäoikeudessa rekitsteröitävänä ? Jos olet, niin talo on sinun, mutta elatusmaksut joudut maksamaan. Vaimo lapsineen joutuu lähtemään. Etkö vosi harkita, että otat myös lapset ja silloin vaimo maksaa elatusmaksuja. Sinulla on kunnollisena ja tunnollisena hyvät mahdollisuudet saada lapset huollettavaksesi, koska sinulla on tarjota heille koti.
- Avioehto
Avioehto on rekisteröity asianmukaisesti häiden
jälkeen käräjäoikeudessa. Mitä olen seurannut muutamia avioerotapauksia, niin tässä feministisessä yhteiskunnassa käytäntö tuntuu olevan että jos äiti on vain vähänkin tolkuissaan, niin lapset määrätään hänelle. Eli ainakaan tältä osin miesten ja naisten tasa-arvo ei ole toteutunut. Tavoitteena olisi luonnollisesti pitää lapset ja koti jos suinkin mahdollista.
- Veera
Oli miten oli, niin muistakaa keskinäisten erimielisyyksienne tiimellyksessä asettaa lapset ensisijalle joka asiassa. Avioero on jo yksinäänkin äärettömän traumaattinen kokemus lapsille. Tuska on vielä suurempi, jos he joutuvat samassa yhteydessä jättämään tutun ja turvallisen kotinsakin. Kumpi tahansa teistä saakin huoltajuuden, niin pitäkää ihmeessä huoli, että lapset saavat jäädä omaan kotiinsa edes pahimman ylimenokauden ajaksi.
- Eronnut ja ryöstetty
Älähän Veera tunteile ja vetoa niin sanottuihin korkeimpiin tunteisiin. Jos on avioehto, talo on sen, jonka nimissä se on. Lasten huoltajuus onkin sitten ihan toinen juttu. Lapset kärsivät kaikkein eniten juuri ennen eroa olevasta ajasta, joten sitä ei kannata pitkittää. Olisi aika mukava, jos nainenkin joskus ajattelis lasten etua eikä vain omaa tulevaisuuttaan. Lue siis alla oleva.
Lain mukaan molemmat vanhemmat osallistuvat kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan lasten elatukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapset määrätään lähes aina äidin luokse asumaan ja isä maksaa noin 20 – 50 % nettotuloistaan lasten elatusapumaksua. Jos isälle jää talo, niin se huomioidaan omaisuutena ja lisää siis isän maksukykyä. Jos talo jää äidille, niin sitä ei huomioida mitenkään ja jos talossa sitten on velkaa, niin se huomioidaan ja jos isä joutuu ottamaan velkaa asuntoaan varten, niin sitä ei huomioida isän maksukykyä arvioitaessa. Erään kunnan sosiaalivirastossa sanottiin minulle, että voinhan myydä velkaisen osaomistusasunnon pois, jotta voisin maksaa vaaditun summan erittäin hyvin toimeen tulevalle lastemme äidille, joka jäi asumaan omakotitaloon, jossa oli kyllä jonkin verran velkaa. (tarvitseeko 3 henkeä 150 m2:n asunnon???)
Käytännössä asia on niin, että isä maksaa lasten elatuksesta aina noin 75 % oli tulojen suhde mikä tahansa. Vaikka lapset jäisivät isälle, niin isän osuus on silloinkin suurempi, kuin äidin.
Lapsen eläminen maksaa nykyisin keskimäärin 430 €/kk ja tavallinen elatusapu ISÄLTÄ on 330 € / kk. Tämän lisäksi lapsesta maksetaan elatusapua noin 118 € / kk (2002), joten äidille ei jää paljon maksettavaa. Tuo 430 €/kk on siis keskimääräinen luku eli ihan pieni lapsi maksaa vähemmän ja tuollainen teini-ikäinen maksaa taas enemmän.
Alkuperäiselle viestin kirjoittajalle voisin mainita, että erossa mies häviää aina paitsi henkisessä tasapainossa saavuttaa jotakin. Älä luota ainoaankaan naisen tekemään lupaukseen, älä suostu mihinkään sopimukseen ilman mielellään asianajan tekemää kirjallista sopimusta ja älä luota edes kirjallisiin sopimuksiin, koska sosiaali”tantoilla” on jopa oikeusasteiden päätöksien pyörtämismahdollisuus. Nainen haluaa erossa kaiken, mikä sinusta on irti saatavissa ja tämä lypsäminen ja riistäminen jatkuu niin kauan, kuin laki vähänkin sallii ja sinulla jotakin on – ei siis lopu välttämättä siihen, että lapsi täyttää 18 v. - Muumimamma
Eronnut ja ryöstetty kirjoitti:
Älähän Veera tunteile ja vetoa niin sanottuihin korkeimpiin tunteisiin. Jos on avioehto, talo on sen, jonka nimissä se on. Lasten huoltajuus onkin sitten ihan toinen juttu. Lapset kärsivät kaikkein eniten juuri ennen eroa olevasta ajasta, joten sitä ei kannata pitkittää. Olisi aika mukava, jos nainenkin joskus ajattelis lasten etua eikä vain omaa tulevaisuuttaan. Lue siis alla oleva.
Lain mukaan molemmat vanhemmat osallistuvat kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan lasten elatukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapset määrätään lähes aina äidin luokse asumaan ja isä maksaa noin 20 – 50 % nettotuloistaan lasten elatusapumaksua. Jos isälle jää talo, niin se huomioidaan omaisuutena ja lisää siis isän maksukykyä. Jos talo jää äidille, niin sitä ei huomioida mitenkään ja jos talossa sitten on velkaa, niin se huomioidaan ja jos isä joutuu ottamaan velkaa asuntoaan varten, niin sitä ei huomioida isän maksukykyä arvioitaessa. Erään kunnan sosiaalivirastossa sanottiin minulle, että voinhan myydä velkaisen osaomistusasunnon pois, jotta voisin maksaa vaaditun summan erittäin hyvin toimeen tulevalle lastemme äidille, joka jäi asumaan omakotitaloon, jossa oli kyllä jonkin verran velkaa. (tarvitseeko 3 henkeä 150 m2:n asunnon???)
Käytännössä asia on niin, että isä maksaa lasten elatuksesta aina noin 75 % oli tulojen suhde mikä tahansa. Vaikka lapset jäisivät isälle, niin isän osuus on silloinkin suurempi, kuin äidin.
Lapsen eläminen maksaa nykyisin keskimäärin 430 €/kk ja tavallinen elatusapu ISÄLTÄ on 330 € / kk. Tämän lisäksi lapsesta maksetaan elatusapua noin 118 € / kk (2002), joten äidille ei jää paljon maksettavaa. Tuo 430 €/kk on siis keskimääräinen luku eli ihan pieni lapsi maksaa vähemmän ja tuollainen teini-ikäinen maksaa taas enemmän.
Alkuperäiselle viestin kirjoittajalle voisin mainita, että erossa mies häviää aina paitsi henkisessä tasapainossa saavuttaa jotakin. Älä luota ainoaankaan naisen tekemään lupaukseen, älä suostu mihinkään sopimukseen ilman mielellään asianajan tekemää kirjallista sopimusta ja älä luota edes kirjallisiin sopimuksiin, koska sosiaali”tantoilla” on jopa oikeusasteiden päätöksien pyörtämismahdollisuus. Nainen haluaa erossa kaiken, mikä sinusta on irti saatavissa ja tämä lypsäminen ja riistäminen jatkuu niin kauan, kuin laki vähänkin sallii ja sinulla jotakin on – ei siis lopu välttämättä siihen, että lapsi täyttää 18 v."Olisi aika mukava, jos nainenkin joskus ajattelis lasten etua eikä vain omaa tulevaisuuttaan."
Kommentti: Nainen ajatteelee pääsääntöisesti aina lasten etua ja tulevaisuutta. Naisen tulevaisuus ja myös miehen siis lasten vanhempien tulevaisuus on lasten etu, jos tulevaisuus on hyvä.
"Alkuperäiselle viestin kirjoittajalle voisin mainita, että erossa mies häviää aina paitsi henkisessä tasapainossa saavuttaa jotakin."
Kommentti: Mies ei häviä eikä nainen voita, jos katsotaan lasten etua ja jätetään tunteet taka-alalle ja ajatellaan vain lasten parasta. Siis hoidetaan asioita tähän päämäärään tähdäten. Yhä useammat osaavat jo sen tehdä, usein tosin vasta kun pahin pöly on laskeutunut ja aletaan hoitaa asioita järkeä käyttäen. - Eronnut ja ryöstetty
Muumimamma kirjoitti:
"Olisi aika mukava, jos nainenkin joskus ajattelis lasten etua eikä vain omaa tulevaisuuttaan."
Kommentti: Nainen ajatteelee pääsääntöisesti aina lasten etua ja tulevaisuutta. Naisen tulevaisuus ja myös miehen siis lasten vanhempien tulevaisuus on lasten etu, jos tulevaisuus on hyvä.
"Alkuperäiselle viestin kirjoittajalle voisin mainita, että erossa mies häviää aina paitsi henkisessä tasapainossa saavuttaa jotakin."
Kommentti: Mies ei häviä eikä nainen voita, jos katsotaan lasten etua ja jätetään tunteet taka-alalle ja ajatellaan vain lasten parasta. Siis hoidetaan asioita tähän päämäärään tähdäten. Yhä useammat osaavat jo sen tehdä, usein tosin vasta kun pahin pöly on laskeutunut ja aletaan hoitaa asioita järkeä käyttäen."Mies häviää ja nainen voittaa."
Jos kerran mies (minä) jouduin maksamaan elatusapua juuri niin paljon, kuin koko lapsen laskettu eläminen / kk tulee tilastojen mukaan maksamaan, niin siinä tapauksessa äiti (paremppituloinen kuin minä) on varmasti voittanut taloudellisesti sillä hänhän saa maksamani avun lisäksi vielä lapsilisän joka on reilusti yli 100 €/kk YH-korotus. Hänen ei siis tarvitse laittaa omia rahojaan lapsen elatukseen lainkaan. Tämä ei ole lain mukainen ratkaisu, mutta näin vaan kuitenkin on. Lain mukaan "vaanhemmat maksavat lapsen elatuksen molemmat kykyjensä ja taloudellisten mahdollisuuksiensa mukaan".
Haluatko tietää muuta?
Tämäkö on lapsen etu - vai olisiko tässä tapauksessa äidin edusta enemmän kyse?
- Laki niin kuin luetaan
Avioehto huomioidaan osituksessa.
"Jos nyt tulee avioero, ja lapset määrätään yhteishuoltajuuteen siten että äidillä päävastuu heidän hoidostaan, niin kuka käytännössä joutuu lähtemään omistamastani talosta?"
Avioehto tai edes asunnon omistus ei vaikuta, kuka saa jäädä asumaan asuntoon. Jos puolisosi hakee ns. yhteiselämän lopettamista, käräjäoikeus voi päättää, että se joka on enemmän asunnon tarpeessa saa jäädä asuntoon asumaan siihen saakka, kunnes ositus toimitetaan (kuitenkin enenitään kahdeksi vuodeksi).
Elatusmaksut maksetaan normaalisti. Jos vaimosi on saanut jäädä asuntoosi, hyvitetään hänen saamansa asumishyöty omaisuutenne osituksessa.- oma talo
Johonkin aikaan tääsä yhteiskunnassa lapsen elatuksen saattoi maksaa pois kokonaisuudessaan, kun antoi omaisuuttaan aviopuolisolle. Antoi talon ja osituksen jälkeen maksaa sen mitä maksettavaa jää tai päinvastoin, ellei talo riitä elatusmaksujen maksuun, niin joutuu vielä maksamaan kuukausittain lisää ja miksei kertamaksulla jos sovitaan.
- Laki niin kuin luetaan
oma talo kirjoitti:

"lapsen elatuksen saattoi maksaa pois kokonaisuudessaan, kun antoi omaisuuttaan aviopuolisolle."
Kyllä osituksen yhteydessä voidaan sopia ns. kertakaikkisesta elatusavusta lapsille. Tällöin usein elatusvelvollinen on antanut osuutensa asunnosta kertaluonteisena korvauksena elatusavusta. Asunto on merkitty lasten äidin nimiin ja tällä on kuitattu lapsille tuleva elatusapu (kokonaan tai osaksi).
Mutta ongelmia saattaa tulla tässä järjestelyssä monesta asiasta. Lapset ovat eri osapuoli kuin se, joka asunnon on saanut. Lasten elatusavut on siis käytännössä maksettu kerralla lasten äidille, ei lapsille. Seurauksena voi olla esim. että äiti myy asunnon myöhemmin ja käyttää rahat vaikka huonoihin sijoituksiin. Koska lasten elatus jää vajaaksi, voi äiti vaatia lapsille lisää elatusapua aiemmin sovitusta kertamaksusta huolimatta. Näin siksi, että laki ei salli, että lasten elatuasavuista luovutaan ennakkoon. Toinen ongelma voi tulla silloin, jos joku lapsista haluaakin muuttaa elatusvelvollisen luokse. Miten palautetaan jo maksettu kertamaksu. Asunnon arvokin on voimut muuttua.
En suosittele kertaluonteisia elatusnaksusopimuksia. - Toka
Laki niin kuin luetaan kirjoitti:

En suosittele kertaluonteisia elatusnaksusopimuksia.maksetaan aina huoltajalle - ei siis lapselle. Elatusapumaksu on tarkoitettu käytettäväksi lapsen elatukseen eikä siis ole lapsen "omaa rahaa".
- Laki niin kuin luetaan
Toka kirjoitti:
maksetaan aina huoltajalle - ei siis lapselle. Elatusapumaksu on tarkoitettu käytettäväksi lapsen elatukseen eikä siis ole lapsen "omaa rahaa".
Kyllä laki sallii elatusavun maksamisen lapselle ja huoltajallekin maksettaessa elatusapu maksetaan lapsen hyväksi, ei suinkaan lapsen huoltajan menoja varten.
Usein myös kotoa poismuuttaaneet alaikäiset saavat molemmilta vanhemmilta elatusapua ja se on ihan omaa rahaa. - Toka
Laki niin kuin luetaan kirjoitti:
Kyllä laki sallii elatusavun maksamisen lapselle ja huoltajallekin maksettaessa elatusapu maksetaan lapsen hyväksi, ei suinkaan lapsen huoltajan menoja varten.
Usein myös kotoa poismuuttaaneet alaikäiset saavat molemmilta vanhemmilta elatusapua ja se on ihan omaa rahaa.Ikuinen kysymys: ”Tiedätkö vai luuletko tietäväsi?”
Laki sallii varmaan mitä tahansa, mutta jos lapsen kanssa asuva huoltaja haluaa, niin elatusapu maksetaan juuri hänen tililleen ja näin asia on käytännössäkin. Kukaan ei voi tarkistaa mihin juuri elatusapumaksut käytetään ja millä rahalla lapsi elätetään. Siis, ei ole korvamerkittyä rahaa. Mikään laki ei myöskään määrää, että maksettu elatusapu olisi kokonaisuudessaan käytettävä joka kuukausi lapsen elatukseen. Jos maksusta jää yli, niin huoltaja voi käyttää sen miten parhaaksi näkee – vaikkapa huulipunaan. Lapsen kanssa asuva huoltaja määrittelee itse, miten lapsi elätetään. Lapsen toimeentulo on kuitenkin se kaikkein tärkein asia.
Kotoa pois muuttanut lapsi saa elatusapua vain siltä vanhemmalta, joka on tuomittu tai sopimuksella määrätty maksamaan elatusapua. Jos toinenkin vanhempi maksaa lapselle jotakin, niin se ei ole elatusapua, vaan lapselle annettua rahaa. Elatusavun käyttämisestä vastaa se vanhempi, jolle tehtävä on annettu päätöksillä vaikka lapsi olisikin muuttanut pois kotoaan. Jos alaikäinen (alle 18 v) lapsi on mennyt avioliittoon, niin tilanne muuttuu ja hän vastaa itse omista kuluistaan, mutta elatusvelvollisuus toisella vanhemmalla säilyy kuitenkin siihen asti, kun lapsi täyttää 18 v. Kunnan mahdollisesti maksama elatustuki loppuu tuohon avioliiton solmimiseen. - Laki niin kuin luetaan
Toka kirjoitti:
Ikuinen kysymys: ”Tiedätkö vai luuletko tietäväsi?”
Laki sallii varmaan mitä tahansa, mutta jos lapsen kanssa asuva huoltaja haluaa, niin elatusapu maksetaan juuri hänen tililleen ja näin asia on käytännössäkin. Kukaan ei voi tarkistaa mihin juuri elatusapumaksut käytetään ja millä rahalla lapsi elätetään. Siis, ei ole korvamerkittyä rahaa. Mikään laki ei myöskään määrää, että maksettu elatusapu olisi kokonaisuudessaan käytettävä joka kuukausi lapsen elatukseen. Jos maksusta jää yli, niin huoltaja voi käyttää sen miten parhaaksi näkee – vaikkapa huulipunaan. Lapsen kanssa asuva huoltaja määrittelee itse, miten lapsi elätetään. Lapsen toimeentulo on kuitenkin se kaikkein tärkein asia.
Kotoa pois muuttanut lapsi saa elatusapua vain siltä vanhemmalta, joka on tuomittu tai sopimuksella määrätty maksamaan elatusapua. Jos toinenkin vanhempi maksaa lapselle jotakin, niin se ei ole elatusapua, vaan lapselle annettua rahaa. Elatusavun käyttämisestä vastaa se vanhempi, jolle tehtävä on annettu päätöksillä vaikka lapsi olisikin muuttanut pois kotoaan. Jos alaikäinen (alle 18 v) lapsi on mennyt avioliittoon, niin tilanne muuttuu ja hän vastaa itse omista kuluistaan, mutta elatusvelvollisuus toisella vanhemmalla säilyy kuitenkin siihen asti, kun lapsi täyttää 18 v. Kunnan mahdollisesti maksama elatustuki loppuu tuohon avioliiton solmimiseen.Samat sanat itsellesi.
Tarkoitin aiemmalla viestilläni, että vanhemmat voivat sopia, että elatusapu maksetaan lapsen tilille ja tämän laki sallii. Luit tekstistäni sellaista, mitä en ole sanonut. Ja näitäkin sopimuksia on käytännössä olemassa.
Myöskin on olemassa tilanteita, joissa molemmat vanhemmat ovat tehneet elatussopimuksen (ristiin) niin, että kumpikin on sopimuksessa sitoutunut maksamaan muualla asuvalle lapselleen elatusapua tämän tilille. Usein lapset ovat tällöin 15-vuotiaita tai vanhempia. Tälle on lainsäädännössä pohja säännöksessä, jossa säädetään, että vanhempi, joka ei asu lapsen luona, on velvollinen maksamaan elatusapua lapselle (ks. laki lapsen elatuksesta 4 §).
"Mikään laki ei myöskään määrää, että maksettu elatusapu olisi kokonaisuudessaan käytettävä joka kuukausi lapsen elatukseen. Jos maksusta jää yli, niin huoltaja voi käyttää sen miten parhaaksi näkee ..."
Tässä olet oikeassa, laki ei määrää. Moraalisesti on kuitenkin oikein, että se, mikä lapsen hyväksi elatusapuna maksetaan, myös siihen käytetään lyhentämättömänä.
- kumota
Kun asiansa kanssa menee käräjätupaan, niin voi sattua vaikka mitä ja saada vaikka minkälaisen päätöksen asialleen.
Jos oikeus harkitsee, että avioehtosi on mitätön, niin et mahda mitään. Valittaa aina voi hoviin ja korkeimpaan oikeuteen sakka ja lopputulos on turhaakin turhempi - maksat kalliisti !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6628045Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672315Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332245- 1471817
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281335Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511246Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131206Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60863Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65857Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7776