Suomi seuraa aina Ruotsin esimerkkiä hyvässä ja pahassa. Ruotsalainen kauppaketju Ica on myynyt jälleen pahentunutta lihaa. Edellisellä kerralla sormeiltiin päiväyksiä ja nyt sen myymästä lihasta löydettiin liikaa maha- ja suolistobakteereita.
Bakteerien liian suuri pitoisuus johtuu Ican laatupäällikön mukaan siitä, että eläimet ovat olleet liian likaisia teurastettaessa. Syynä siis maajussien laiminlyönnit. Millaista lienee ollut eläinten kohtelu ao. tiloilla?
Tällainen on todennäköisesti seuraus, kun kustannukset vedetään liian alas. Ruotsalaiset ovat systemaattisesti ajaneet alas maataloustukiaan, ja sama vaatimus on ollut esillä täällä Suomessakin. Halutaan seurata Ruotsin esimerkkiä. Jäljet ovat kuitenkin pelottavia, ruokaturvallisuus on kärsinyt. Kruunu ei näytäkään olevan hyvä konsultti, ja luulen, että samoin on euron laita. Vai onko euro viisaampi kuin kruunu , tuskin ?
tähänkö tullaan ?
10
614
Vastaukset 10
- asia on ku sanot
Hyvä on aina syyttää alempaa porrasta!!
Vaikka itsessä on syy koska firmoille ei enään riitä mikään tuotto rahalle.
Ja ihme teurastamo jos liha ja paskat on tekemisissä toistensa kanssa!
Pikkuhiljaa paljastuu kansankodin totuus!- a1b2c
oli muutama kuukausi sitten viljelijöiltä sellaisia kirjoituksia että Valiolla työntekijät saavat aikaiseksi maailman parhaasta raaka-aineesta huonompaa maitoa kuin naapurimaissa, joka tarkoittaa ihan selvästi että työntekijät pilaisivat maidon.
Vieläkö olette tällä kannalla. a1b2c kirjoitti:
oli muutama kuukausi sitten viljelijöiltä sellaisia kirjoituksia että Valiolla työntekijät saavat aikaiseksi maailman parhaasta raaka-aineesta huonompaa maitoa kuin naapurimaissa, joka tarkoittaa ihan selvästi että työntekijät pilaisivat maidon.
Vieläkö olette tällä kannalla.Suomessa tuotetaan maailman parasta ja puhtainta maitoa. Suomalaiset tuottajat voivat olla ylpeitä. Voidaan myös todeta, että maataloustuet ja tuottajille maksettu laatuporrastettu hinta toimivat.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paakirjoitukset/03/fi_FI/hieno_tulos/
Suomalainen maito on korkealuokkaista myös jalostuksen ansiosta. Maitoon lisätty kalsium ehkäisee kansantaudiksi noussutta osteoporoosia. D-vitamiinin lisäys auttaa kalsiumin imeytymisessä. Suomalaisessa ilmastossa ei D-vitamiinin lähdettä liiemmälti esiinny, koska aurinko näyttäytyy harvakseen vuoden mittaan.
http://www.maitojaterveys.fi/index.php?id=19
Lue erityisesti sinä, joka luulet, että aikuinen ei tarvitse maitoa tai , että maito on bulkkituote. Tämä ei ole kepupropagandaa, eikä tukien iltalypsyä.- kredit
a1b2c kirjoitti:
oli muutama kuukausi sitten viljelijöiltä sellaisia kirjoituksia että Valiolla työntekijät saavat aikaiseksi maailman parhaasta raaka-aineesta huonompaa maitoa kuin naapurimaissa, joka tarkoittaa ihan selvästi että työntekijät pilaisivat maidon.
Vieläkö olette tällä kannalla.että jos teuraseläin on "lantapanssaroitunut" (kuten teurastamon kuvilla seljennetty ohje asian ilmaisee), ei sitä teurastamo ota, vaan matkan pää on muualla.
- järkähtämättömänlevoton
a1b2c kirjoitti:
oli muutama kuukausi sitten viljelijöiltä sellaisia kirjoituksia että Valiolla työntekijät saavat aikaiseksi maailman parhaasta raaka-aineesta huonompaa maitoa kuin naapurimaissa, joka tarkoittaa ihan selvästi että työntekijät pilaisivat maidon.
Vieläkö olette tällä kannalla.On ne hyviä ne tuotteetkin. Ja Venäjälle menisi meidän tuottamaamme laadukasta maitoa kaupaksi.
- KURALLE SUOMALAISMAIDOSTA
Akkre kirjoitti:
Suomessa tuotetaan maailman parasta ja puhtainta maitoa. Suomalaiset tuottajat voivat olla ylpeitä. Voidaan myös todeta, että maataloustuet ja tuottajille maksettu laatuporrastettu hinta toimivat.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paakirjoitukset/03/fi_FI/hieno_tulos/
Suomalainen maito on korkealuokkaista myös jalostuksen ansiosta. Maitoon lisätty kalsium ehkäisee kansantaudiksi noussutta osteoporoosia. D-vitamiinin lisäys auttaa kalsiumin imeytymisessä. Suomalaisessa ilmastossa ei D-vitamiinin lähdettä liiemmälti esiinny, koska aurinko näyttäytyy harvakseen vuoden mittaan.
http://www.maitojaterveys.fi/index.php?id=19
Lue erityisesti sinä, joka luulet, että aikuinen ei tarvitse maitoa tai , että maito on bulkkituote. Tämä ei ole kepupropagandaa, eikä tukien iltalypsyä.Jos mainostamasi tuote on parasta,miksei maha kestä sitä.Ruotsalaiset broilerit ovat tosi laadukkaita,pienikokoisia,kiinteälihaisia,seisovat omilla jaloillaan,toisin kuin suomalaiset,jotka ylilihavina,stressaantuneina nojailevat toisiinsa,etteivät kaatuisi.Suomen broilerikasvatus täyttää kaikki eläinrääkkäyksen kriteerit.
- vinkki ilmaiseksi!
KURALLE SUOMALAISMAIDOSTA kirjoitti:
Jos mainostamasi tuote on parasta,miksei maha kestä sitä.Ruotsalaiset broilerit ovat tosi laadukkaita,pienikokoisia,kiinteälihaisia,seisovat omilla jaloillaan,toisin kuin suomalaiset,jotka ylilihavina,stressaantuneina nojailevat toisiinsa,etteivät kaatuisi.Suomen broilerikasvatus täyttää kaikki eläinrääkkäyksen kriteerit.
Osta suoraan tilalta maitoa, se auttaa. Kokeiltu on hyvää neuvoa ja se on tepsinyt. Suosittelen.
- oioioioi
KURALLE SUOMALAISMAIDOSTA kirjoitti:
Jos mainostamasi tuote on parasta,miksei maha kestä sitä.Ruotsalaiset broilerit ovat tosi laadukkaita,pienikokoisia,kiinteälihaisia,seisovat omilla jaloillaan,toisin kuin suomalaiset,jotka ylilihavina,stressaantuneina nojailevat toisiinsa,etteivät kaatuisi.Suomen broilerikasvatus täyttää kaikki eläinrääkkäyksen kriteerit.
Laktoosi-intoleranssia epäiltäessä hakeudutaan ensin omalle terveysasemalle. Muita kanavia ovat esimerkiksi kouluterveydenhuolto ja työterveyshuolto.
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1992,1980
- on kylläkin myös
mahassa ja suolistossa. Olisiko nauta ollutkin puhdas mutta teurastuksessa jotakin muuta tapahtunut?
- huidotaan puolen
metrin puukolla, se saattaa joskus lipsahtaa ja tulla mahanesteet ruhon päälle. Sama pätee koneelliseen teurastukseen. Ei noita ko bakteereja tosiaan naudan nahasta löydy, ei ulkoa eikä sisältä.
Noh, nuo bakteerit ovat hyvinkin vaarattomia, voihan niissä joskus olla jotain vaarallista, esim salmonella ja ehec, sekä muita, mutta nekin on yleensä vain suoliston loppupäässä, eikä vainakaan lueta maha-bakteeristoon. Myös ihminen itse voi kantaa jopa vaarallista maha bakteeria, eikä edes itse sitä huomaa.
Joten suurelta osin pilkunnussimista koko homma....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.961610Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471073- 15926
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40858Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82778kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17747- 93746
- 46738
- 16725
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27707- 63705
- 68692
- 47674
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56595- 47594
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47586Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131575Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla150546Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31545