Ihailen muiden ihmisten elämää. Ajattelen, että jokaisella vastaantulijalla on parempi elämä kuin mulla, parempi vartalo, paremmat hampaat.. ja lista sen kuin jatkuu. Stressaan koulusta, stressaan koulua myös kotona, stressaan
ulkonäköäni.
Koeviikot ovat pahimpia. Ei vain jaksa lukea. Silti haluaisin olla onnellinen hyvien numeroiden saaja. Mutta se on mahdotonta jos ei jaksa, viitsi tai ei vain huvita lukea. Ainoa asia mistä pidän on koulussa oleminen ja kavereitten kanssa oleminen. Pidän kouluni ilmapiiristä.
Mulla on puoli sisko. Vertaan itseäni koko ajan siihen. Se on finnitön, minä omistan finnejä, se on tosi laiha, itse olen normaali (tiedän, että on hyvä olla normaali, mutta en jostain syystä saa sitä päähäni, että on hienoa olla normaali eikä hitusen alipainoinen. Haluaisin olla laiha. Niille sopii kaikki vaatteet.)
Kaupungille meno on tuskaa. Tuntuu, että kaikki kyylää ja tuijottaa. Vika on varmaan minussa. En varmaan sovi joukkoon. Tai sitten vain kuvittelen että kaikki kyylää. Yritän napata kaikenlaisia vaatteita ja vain kadota sovituskoppiin. Hengähdän hetken. Kokeilen vaatteita. Vien ne takaisin ja äkkiä kotiin.
Jotkut päivät ovat helpompia jolloin mikään ei tunnu vaikeelta. Kaikki on helppoa! Niitä päiviä voisi olla paljon.
Olen kyllä huomannut, että muutamat pojat koulussa kyllä katselevat mua. Mutta entä jos ne kattoo mua siks, että olen heidän mielestään niin ruma? En tiedä olenko ruma.. vai kaunis. En vaan tiiä.
Toisinaan viihdyn kotona.. toisinaan haluaisin täältä kauas pois enkä tulisi koskaan takaisin. Jonnekkin ulkomaille. Ehkä Amerikkaan.
Joskus itken ilman mitään syytä. Äiti ei tiedä ollenkaan, että mua ahdistaa. Ja ottaa päähän.
Yöllä on helppoa itkeä.
Tää ikä on tuskaa kun ei vaan tiedä mitään. Minkälainen on, minkä näköinen on. Mitä muut ajattelevat. Apua..
ulkonäköäni.
Koeviikot ovat pahimpia. Ei vain jaksa lukea. Silti haluaisin olla onnellinen hyvien numeroiden saaja. Mutta se on mahdotonta jos ei jaksa, viitsi tai ei vain huvita lukea. Ainoa asia mistä pidän on koulussa oleminen ja kavereitten kanssa oleminen. Pidän kouluni ilmapiiristä.
Mulla on puoli sisko. Vertaan itseäni koko ajan siihen. Se on finnitön, minä omistan finnejä, se on tosi laiha, itse olen normaali (tiedän, että on hyvä olla normaali, mutta en jostain syystä saa sitä päähäni, että on hienoa olla normaali eikä hitusen alipainoinen. Haluaisin olla laiha. Niille sopii kaikki vaatteet.)
Kaupungille meno on tuskaa. Tuntuu, että kaikki kyylää ja tuijottaa. Vika on varmaan minussa. En varmaan sovi joukkoon. Tai sitten vain kuvittelen että kaikki kyylää. Yritän napata kaikenlaisia vaatteita ja vain kadota sovituskoppiin. Hengähdän hetken. Kokeilen vaatteita. Vien ne takaisin ja äkkiä kotiin.
Jotkut päivät ovat helpompia jolloin mikään ei tunnu vaikeelta. Kaikki on helppoa! Niitä päiviä voisi olla paljon.
Olen kyllä huomannut, että muutamat pojat koulussa kyllä katselevat mua. Mutta entä jos ne kattoo mua siks, että olen heidän mielestään niin ruma? En tiedä olenko ruma.. vai kaunis. En vaan tiiä.
Toisinaan viihdyn kotona.. toisinaan haluaisin täältä kauas pois enkä tulisi koskaan takaisin. Jonnekkin ulkomaille. Ehkä Amerikkaan.
Joskus itken ilman mitään syytä. Äiti ei tiedä ollenkaan, että mua ahdistaa. Ja ottaa päähän.
Yöllä on helppoa itkeä.
Tää ikä on tuskaa kun ei vaan tiedä mitään. Minkälainen on, minkä näköinen on. Mitä muut ajattelevat. Apua..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oli positiivista lukea lopuksi, että tiedostat sen johtuvan iästä. Muuta en osaa sanoa... Olisi paljon huonompi juttu jos et tiedostaisi sitä ikäasiaa ja luulisit olevasi sekaisin ja ainutlaatuisen hullu. Et ole. :)
mullakin ollut joskus samanlaisia ongelmia mutta pakko nykyisin hyväksyä itsensä millaisena on. Ei voi valittaa.
et sä todellakin oot nuori.
Tossa iässä jokaisella on samoja tunteita.
Eikä pojat katso sua sen takii et olisit ruma.
Ei todellakaan.
Sä oot varmasti hyvännäkönen ja sen takii keräät katseita.
Sen oman arvonsa näkeminen on meille nuorille vaikeata mutta ajan kanssa helpottaa :)
Sä oot täysin normaali nuori ja sus ei oo mitään vikaa :)
Mut puhuminen on asia jota ei ikinä pitäisi aliarvioida.
Tuntuu varmaan oudolt ku äitis ei tiedä missä mennään et mitä jos puhusit äitis kanssa.
Muutenkin on aina hyvä puhuu ku on sellanen olo.
Kaikkea hyvää sulle ja Jumalan siunausta :)
Ihan vain huomautan, että yksikään poika ei katso (mielestään) rumia tyttöjä, älä sitä murehdi.
Kato peiliin mitä HYVÄÄ näet itsessäsi?
Älä ajattelen et apua mulla on ruma nenä ym,
kato ittees postiiviselta kantilta.
Hellitä, kokeessa mee tekemään sinne parhaas jos se ei riitä hyville numeroille.Sää oot tehnyt ainakin sen mihin sää pystyt oo ylpee siitä.
Me ollaan yksilöitä jokainen erillainen,sää et ikinä voi olla samanlainen kuin sun sisko puoli,miks vertailet sitä ittees?
uskon et ne jätkät katto sua hyvällä ei ne kattele mielestään rumia tyttöjä..
Yritä tehä oma toimisesti siis asenne muutos,se ei välttämättä ole helppo eikä se tapahdu nopeasti.Mut etene sillä vauhdilla mikä susta tuntuu parhaalta. Jos et millään onnistu hankkiudu psykologin puheille..Mut uskon et jos todella yrität onnistut.Tsemppiä!