Meen ammattikouluun tänään ensimmäistä kertaa. Hieman jännittää, kun en tiedä miten oppilaat minuun suhtautuvat. Eroan lukion kavereista joten tunnen itseni jotenkin turvattomaksi...mitä jos he kuitenkin ottavat minut silmätikukseen ja opiskelusta ei tule kerrassaan mitään? tiedän, että monet siellä ovat samassa tilanteessa kuin minä mutta miten kaksi hieman ujohkoa ihmistä voi tutustua toisiinsa? eihän siitä tule mitään muuta kuin muutamia jäykkiä sanoja. En voi esittää rohkeanpaa kuin olen. Yläasteella mulla oli hissukan maine ja lukiossa kukaan ei ollut edes huomaavinaankaa aivan kuin olisin ollut ilmaa. Mitäköhän seuraavaksi?
Amis...
Misti
2295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten meni ensimmäiset päivät?
Millasia tyyppejä siellä on riippuu varmaankin mille linjalle meet ja että onko yo- vai pk-pohjanen.
Ei ole syytä huoleen, jostain syystä ihmiset vain viisastuvat peruskoulun lopettaessaan.
Kiusaaminen loppuu suurimmalla osalla peruskoulun jälkeen ja jos se ei ole ehtinyt edes alkaa turha huolehtia.