iltaopiskelu

hassu tilanne, työvoimatoimikunta on tekemässä päätöstä olenko opiskelija vai työtön. olen ollut 7 kk yhtä aikaa töissä ja koulussa, nyt vain työt loppuivat koska määrä-aikainen paikka. uusi olisi palkkatuella tiedossa, mutta en kuulemma voi saada sitä ennekuin päätetty olenko kokoaika opiskelija, heh!

En kai mä töitä etsisi ja olisi pienellä palkalla lähdössä jos tuo koulu estäisi työn vastaanottamisen. Koulua keskimäärin 2 iltaa viikossa, yht. 8 oppituntia (kokonais opiskelu aika 22h/viikko)
6273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näinhän se on, että työttömältä on pääsääntöisesti kielletty opiskelu, varsinkin sellainen, joka voisi oikeasti edesauttaa työllistymistä.

Jos opiskelet tutkintoon johtavaa koulutusta, niin työvoimatoimikunnan harkinnan lopputulos on sinun kannaltasi ankea. Tutkintoon johtava koulutus on aina päätoimista. Sikäli hassua, että sinunkin opintosi on nimenomaan tarkoitettu suoritettavaksi työn ohessa. Opiskelukieltoahan työttömien kohdalla perustellaan sillä, että sitten ei mennä töihin. Vähän skitsofreenista.

Jos opintosi eivät johda tutkintoon, niin sitten voi olla mahdollisuuksia.

Tuossa opiskelua koskeva säännös:

Opiskelu

Päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Rajoitus koskee myös päätoimisen opiskelun lomajaksoja.

Päätoimisina pidetään

1) opintoja, joiden tavoitteena on alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen;

2) lukio-opintoja, kun niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia; sisäoppilaitoksessa järjestetyt lukio-opinnot katsotaan kuitenkin aina päätoimisiksi; ja

3) ammatillisia ja muita opintoja, kun opintojen opintosuunnitelman mukainen laajuus on keskimäärin vähintään viisi opintopistettä tai kolme opintoviikkoa opiskelukuukautta kohti, tai jollei opintojen laajuutta ole määritelty opintopisteinä tai -viikkoina, kun opetusohjelman mukainen laajuus on keskimäärin vähintään 25 viikkotuntia. (21.12.2007/1354)

Henkilön aloittamaa muuta kuin edellä tarkoitettua opiskelua pidetään päätoimisena opiskeluna, jos opintojen vaatima työmäärä, ottaen huomioon opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus, opiskelun sitovuus, henkilön aikaisempi työssäolo ja aiemmin hankkima koulutus, on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin.

Äänestä
  • Myös tutkintoon johtava koulutus voi olla mahdollinen työttömyyspäivärahalla, jos opintoja on riittävän kauan harjoittanut kokoaikatyön ohessa. Tuo 7 kk ei vain taida riittää...

    Äänestä

  • Vielä... kirjoitti:

    Myös tutkintoon johtava koulutus voi olla mahdollinen työttömyyspäivärahalla, jos opintoja on riittävän kauan harjoittanut kokoaikatyön ohessa. Tuo 7 kk ei vain taida riittää...

    Kun ei insinöörin hommia ollut oikein tuossa muutamia vuosia sitten, hän aloitti amk:ssa lisäopinnot (monimuotoisena muistaakseni). Tuolloin oli työttömyyttä takana noin kolme kuukautta vasta. Opintojen laajuus oli muistaakseni 40 opintoviikkoa. Ansiosidonnaiset juoksivat koko ajan, ja muistaakseni työkkäri maksoi myöskin sen koulutusmaksun.

    En tiedä onko sitten virkailija kohtaisia eroja, itse oplisin tarvinnut muutaman opintoviikon, niin se ei onnistunut. Muutoinkin miestäni ei työkkärissä pomputeltu missään vaiheessa, mutta omat asiani eivät meinanneet millään selvitä.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Olisiko ollut kyse omaehtoisesta opiskelusta? Se edellyttää vähintään 10 vuoden työuraa mm.

    Tai olisiko sitten ollut kyse työkkärin järjestämästä työvoimakoulutuksesta? Sellaista voidaan järjestää myös aidossa oppilaitoksessa, vaan sellaisiin koulutuksiin pääsevät harvat ja valitut.

    On myös olemassa työkkärikohtaista suhtautumista...

    Äänestä

  • Ollut... kirjoitti:

    Pari vuotta oli vasta työuraa takana. Työkkäri kustansi kuitenkin sen opiskelun, ja mieheni itse sai etsiä opiskeluohjelman, jonka katsoi hyödyntävän työllistymistään. Työkkäri sitten lähinnä vain hyväksyi, ja maksoi. Saattoihan olla, että katsoivat sen työvoimapoliittiseksi koulutukseksi, hehän voivat käsittääkseni järjestää sitä harkintansa mukaan myös ostamalla yksittäisiä palveluksia. Kyseisessä opiskelussa mieheni oli kuitenkin ainoa työtön, koska se aiheutti joitakin erikoisjärjestelyjä, se oli suunniteltu työn ohessa käytäväksi. Lopulta sitä työharjoittelua ei kuitenkaan tarvinnut suorittaa, kun hän työllistyi nopeasti opintojen alettua.

    Äänestä

  • vastaan kysymykseen kirjoitti:

    Ainut mahdollisuus on se, että kyse on työvoimapoliittisesta koulutuksesta. Kyllä työkkäreillä on oikeus ostaa yksittäisiä koulutuksia, kun he katsovat, että se kannattaa - niin kuin miehesi kohdalla on kannattanutkin, kun työllistyi. Tuohon on vain aniharvalla työttömällä mahdollisuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

työtä palkkatuella olisi kirjoitti:

hassu tilanne, työvoimatoimikunta on tekemässä päätöstä olenko opiskelija vai työtön. olen ollut 7 kk yhtä aikaa töissä ja koulussa, nyt vain työt loppuivat koska määrä-aikainen paikka. uusi olisi palkkatuella tiedossa, mutta en kuulemma voi saada sitä ennekuin päätetty olenko kokoaika opiskelija, heh!

En kai mä töitä etsisi ja olisi pienellä palkalla lähdössä jos tuo koulu estäisi työn vastaanottamisen. Koulua keskimäärin 2 iltaa viikossa, yht. 8 oppituntia (kokonais opiskelu aika 22h/viikko)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu