kiukuttaa

Eikö teitä kiukuta, eikö paukuta jalka lattiaa. Keneen te kiukkunne puratte?

Aikuisuuteen kuuluu tunteiden patoaminen, mutta entä kun patoallas täyttyy?

Huomaan kiukuttelevani oikein kakaramaisesti moneen osoitteeseen, puran pohjamutia myöten mitä kaikkea taas on mukaan kertynytkään. On paha olla, on on on uskokaa jo.

Mutta miten, jos on aikuinen ja missä on lupa purkaa kiukutusta? keneen sitä voi purkaa?

Vapaaehtoisia potutuksen purkukohteita etsitään, palkkaa ei makseta, kuten ei paskatöistä yleensäkään, mutta omia olojaan voi purkaa täydeltä laidalta ja saada yhtä ytimekkäitä vastalauseita.

Voiko riidan aloittaa haastamalla kaikki kynnelle kykenevät riitaan. Katsotaan miten pian päästään henkilökohtaisuuksiin, miten syvälle toistemme ihon alle.

Ollaanhan tässä sodittu jo vuosia, eikö tämän voisi kerran tehdä täysin tietoisesti. Kuka uskaltaa mukaan? Kenen sanansäilä on pistävin, kuka uskaltaa hyökätä ja unohtaa suojauksen?

Kaikkea saa ja kaikkea voi käyttää toinen toistamme vastaan.
21923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

sinä tumpelitums olet mielestäni ollut lapsesta asti paskanvääntäjä ja aiheettomasti omahyväinen, sinulla on taitoa nolla, esiintymisesi on surkuhupaisaa etkä osaa kirjoittaa. olet provokaatiota lietsova agitaattori ja sinua ei tarvitse puolustaa silloin kun sinulle annetaan mitä tilaat.

olet masokisti, aisankannattaja ja tykkäät katsoa kun puolisoasi pannaan, olet jälkeenjäänyt, perseesi on nähty ja hiusrajasi pakenee. olet pissipäinen, naiivi, tyhmä, narsisti ja luonnehäiriöinen, jolle ei todellisuutta kannata edes yrittää ujuttaa. olet olevinasi kuningas ja yksinvaltias, mutta niiden sijaan olet esimerkki siitä kuinka ei pääse eteenpäin sen enempää elämässä kuin kirjailijanakaan. olet kuin maailmanvaltias teini- tai uhmaikäinen, keikari joka haluaa pullistella ja paljastella, mutta jolla ei ole mitään näyttöjä.

et ymmärrä olla oman kokosesi, suunnitelmasi ovat naurettavia ja ikäsi huomioonottaen sanoinkuvaamattomia. uhosi on rajatonta. et tunne maantiedettä, haiset Mennen-partavedeltä ja aiheutat päänsärkyä.

Äänestä
  • yksinäisyys ahdistaa. ei se yksin oleminen, vaan ruuhka. onneksi peilin kautta näen takaraivoni. saan näin hetken etäisyyttä.

    Äänestä

  • Haha, hirveetä paukutusta. Hiusraja tosin lähtee multa, mikä harmittaa. Sä luet kivasti rivien välistä, kukaties sua on siunattu jollain mistä et osaa aina iloita. Se selittäisi miksi olet niin perso hyveelliselle käytökselle.

    Äänestä

  • W G kirjoitti:

    Haha, hirveetä paukutusta. Hiusraja tosin lähtee multa, mikä harmittaa. Sä luet kivasti rivien välistä, kukaties sua on siunattu jollain mistä et osaa aina iloita. Se selittäisi miksi olet niin perso hyveelliselle käytökselle.

    Hehe, kauheeta kehumista. Kravaatti ja kaikkee, en tiedä. Se ei sovi minulle.

    Äänestä

  • W G kirjoitti:

    Hehe, kauheeta kehumista. Kravaatti ja kaikkee, en tiedä. Se ei sovi minulle.

    Toi taas ei ollut mun kynästä. Toi jälkimmäinen nimittäin, ekan otan nimiin. Mä en millään jaksain rekisteröidä vieläkään, kun se on vähän sellaista mun kaltaselle tyypille. Pliide, älä kirjoita mun nimellä beibe, niin mun ei taas tartte lähteä pois.

    Äänestä

Voi ihanaa te nimimerkin varastajat, te toisten vaatteissa kulkijat ja te laiskat jotka ette viitsi rekisteröityä ja jaksatte ah jankuttaa vuosia siitä, mikä oli, mikä ei ollut sormistanne lähtöisin.

Minä allekirjoitan tässä ketjussa kaiken mitä joku tällä nimimerkillä kirjoittaa, te kaikki takinkääntäjät tulkaa ja näyttäkää mihin pystytte.

Nyrkit pystyyn housut alas, kuka on paras?

Äänestä

joo
hauskaa

ookoo mä osallistun tähän ruikutukseen
sillä muusilla ja mulla on aina välillä vähän
nahi-nahi
kun ei ne tajuu

tulevat ja menevät mennen tullen...tullen mennen...
men

¤

ei tästä mitään tule

rakas mussukka
olen nääntynyt Sinuun
oikutteleva itseriittoinen
hajamieli

onko se muka niin vaikeeta

mähän sanoin
jo aikoja sitten
tee mulle valmiiksi se tiekartta
rakenna strategia prosessit verkostot
alku keskikohta loppu

unohtamatta punaista lankaa

taas väsytät mua tahallasi
nauraa hohottelet
ettet vaan suorastaan kihertele
kun minä sitävastoin
päivät pääksytysten saan kiristellä hampaitani

senkin rontti luuvitoset vaan sulle

miten niin mukamas
mun tarttee itte kirjoittaa kaikki lätinät
ja kerätä kasaan
ja kirjoittaa uudestaan ja uudestaan
ja uudestaan kerätä kasaan

senkin paskiainen minä mikään pillerinpyörittäjä ole

en jaksa Sun kanssas
kun
et jaksa mun kanssa

sitäpaitsi tämä suolainen meri-ilma
kitisyttää keuhkojani
saa ajatuksetkin jäsentymättömiksi
sulkakynäkin takkuilee uppoamatta oleelliseen

ettei nyt vaan historia toistaisi itseään

mikä tässä taas näin mättää
ja
Sinäkin siinä

onko se yhä niin vaikeeta lukea minua
kuin unien horrosta
eikä
niin kuin karttaa

joko nappaa

Äänestä
  • 'oudon taiteilijan/kirjailijan' astetta edemmäs. Mä en ymmärrä sua, mutta mä haluan ymmärtää: ymmärrätkö sinä itse itseäsi?

    Äänestä

  • Aina nappaa ku skrapa vastaan, en jaksa lukea sun sanoja, mut tiän niiden olevan tyhmiä.

    On aika mennä henkilökohtasuuksiin, ah niin aidosti ihon alle, kuka viimeksi nauraa on voittaja, itkijät potkitaan polulta pois.

    Äänestä

  • WEEGEE kirjoitti:

    Aina nappaa ku skrapa vastaan, en jaksa lukea sun sanoja, mut tiän niiden olevan tyhmiä.

    On aika mennä henkilökohtasuuksiin, ah niin aidosti ihon alle, kuka viimeksi nauraa on voittaja, itkijät potkitaan polulta pois.

    kun tulee rintakehä pystyssä, alfauroksena, tietokoneen eteen, alfauroksena, uhoamaan jollekin jonka nimimerkki viittaa hyönteiseen, että itkijät potkitaan polulta pois. Siinä tulee sitten sellainen kunnon maskuliininen, kaikkivoipa, fiilis - dellin takaa. Rooarr.

    (perustuu hyvin, hyvin heikosti viestiisi... jokin aasinsilta varmasti oli)

    Äänestä

  • eitsent äksä kirjoitti:

    Tuohan oli melkein kiltteyttä, kehua ja mitä lie mukavaa, etkö osaa riidellä? revitellä toisen pahalla ololla.

    Itkevät hyönteiset, kurluttavat koiraat ja naiset?

    Äänestä

  • vuugoo kirjoitti:

    Tuohan oli melkein kiltteyttä, kehua ja mitä lie mukavaa, etkö osaa riidellä? revitellä toisen pahalla ololla.

    Itkevät hyönteiset, kurluttavat koiraat ja naiset?

    Sillä jos se oli, en suostu haasteeseesi. Ainoa haaste mihin suostun on kunnon vanhat länkkärityyliset haasteet, kun ihmiset selvittivät erimielisyyksiään pistoolein.
    "Koskit naiseeni"
    "Minä olen kauppiaan poika, annoin vain hänen vaihtorahansa takaisin!"
    "Hiljaa! Selvitämme tämän pistoolein, tule aamunkoitteessa pankin edustalle, niin selvitämme tämän kuin kaksi aikuista miestä."
    "Mutta olen 11-vuotias!"

    Ah, niitä aikoja, kun miehet olivat vielä miehiä, naiset puoli-ihmisiä ja meikäläiset maaorjia. Niitä kultaisia aikoja.

    Tuollaisia haasteita ei tietenkään enää harrasteta, mikä on ainoa syy sen mainitsemiseen.

    Äänestä

  • agent_x kirjoitti:

    Tälle saitille tarvitaan selvästikin vielä naisenergiaa, äänekäs kalkkuna kukkojen kiusaksi.

    Niin, arvon agenttini kyllä niihin länkkärityylisiin haasteisiin saa tuntumaa ihan vaikka lähiön nakkikioskilla. Ei toki tarvitse aikakonetta rakentaa.Sinun ei tarvitse edes mainita mistään haasteista kun saat jo kanssaeläjät raivon valtaan.
    Vai olivat naiset silloin puoli-ihmisiä, jaha mitäs sitten nykyään.
    Senkin paskaläjä koetappas muistella mistä reiästä sinutkin on ulos puserrettu. Vaikka isäsi kiroaakin sitä päivää kun ei lakanoille laskenut.

    Äänestä

  • Niskuroiva kanttura kirjoitti:

    Vai lännenfilmejä, haasteita ja paskaläjiä, kilttiä on riitanne, kilttiä. Pyytäkää nyt vielä anteeksi, tehkää se aikuisesti ja oksennan.

    Villiä länttä ei oikeasti ole, sellaisena kuin sen tarinoissa koemme. Villilänsi on harha, kuten viisas mies.

    Kumpaakaan ei ole ollut koskaan olemassa, mutta ihmeen tiukassa ajatus siitä että nuo olisivat totta, on.

    Miesten älykkyyden voi laskea munan ja tyhjiön yhtälönä.

    Mensan testissä ei ole ainuttakaan, ei matemaattista tehtävää. (miesten aivot kykenevät vain laskemaan) Ainutkaan tehtävä ei mittaa ihmisen kykyä toimia tilanteissa, ihmisten keskellä, ihmisenä?

    Äänestä

  • eitsentäksäeitsent kirjoitti:

    'oudon taiteilijan/kirjailijan' astetta edemmäs. Mä en ymmärrä sua, mutta mä haluan ymmärtää: ymmärrätkö sinä itse itseäsi?

    pah-pah-pah
    mitä teflonia
    hah-hah-hah

    ei käy Turre

    pistä sitä syvällisen todellista
    mutta
    varo kuitenkin ylinäyttelemistä
    niin punastun vain kainosti

    hahhahhahhahhahhahhaaa hihiiiii
    iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik

    Äänestä

  • WEEGEE kirjoitti:

    Aina nappaa ku skrapa vastaan, en jaksa lukea sun sanoja, mut tiän niiden olevan tyhmiä.

    On aika mennä henkilökohtasuuksiin, ah niin aidosti ihon alle, kuka viimeksi nauraa on voittaja, itkijät potkitaan polulta pois.

    mitämitämitämitä !? mun sähköposti alkaa täyttyä

    HEI HEI HEI

    ¤

    vähän rajaa

    ei niin tehokkaasti
    dynaamisesti
    nopealiikkeisesti

    pienet hennot otteet
    riittävät liköörilasinkin
    kallistukseen

    onnenongintaankaan
    ei välttämättä kannata
    turhaan juoksuttaa
    ratisevaa hiekkaa

    siiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiis
    alfa-kö ?

    parempi alfankin olis nyt vaan nyökätä
    ja hymyillä
    jos ei kerta osaa lukea
    mun tekstejä

    ¤

    PS. ja lähetin äsken ylläolevallekin agentille
    kermakakkutekstiä
    mutta se taisi mennä sensuurin piikkiin

    mites tää peli oikein nyt pelataan sit

    ?

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    pah-pah-pah
    mitä teflonia
    hah-hah-hah

    ei käy Turre

    pistä sitä syvällisen todellista
    mutta
    varo kuitenkin ylinäyttelemistä
    niin punastun vain kainosti

    hahhahhahhahhahhahhaaa hihiiiii
    iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik

    jos olisin skrapa olisin hyvin ylpeä itsestäni, harva pystyy sanomaan niin monta sanaa saamatta aikaan mitään järkevää.

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    mitämitämitämitä !? mun sähköposti alkaa täyttyä

    HEI HEI HEI

    ¤

    vähän rajaa

    ei niin tehokkaasti
    dynaamisesti
    nopealiikkeisesti

    pienet hennot otteet
    riittävät liköörilasinkin
    kallistukseen

    onnenongintaankaan
    ei välttämättä kannata
    turhaan juoksuttaa
    ratisevaa hiekkaa

    siiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiis
    alfa-kö ?

    parempi alfankin olis nyt vaan nyökätä
    ja hymyillä
    jos ei kerta osaa lukea
    mun tekstejä

    ¤

    PS. ja lähetin äsken ylläolevallekin agentille
    kermakakkutekstiä
    mutta se taisi mennä sensuurin piikkiin

    mites tää peli oikein nyt pelataan sit

    ?

    Tämän pelin säännöt ovat säännöttömyys, kilttikin saa olla jos ilkeää, harva osaa oikein sivaltaa, että jälkiä jäisi, mutta jokaisella on lupa yrittää.

    Juopot,
    orjat
    te kurjat,
    kuinka selviätte iltaan,
    miksi ette myönnä,
    ja
    nöyrry
    olevan edessä.

    olen kuningas, joten kumartakaa

    Äänestä

Kirjoittaja kirjoittaa kiukkuista kirjaa. Kaataa kahvia kuppiin kulauttaen kurkkuunsa. Kuinka kirjoittaa k-kirjainta kunnioittaen, kuninkaallisen kultturelli kirja.

Kuumana kuraisena kesäkuuna, Kustaa kusi kuusiaidan katveeseen, kustuaan Kustaa kurtisti kärsäänsä, kaalikäälyreitä, Kustaa kurlutti kinkaten keittiöön.

Toden totta, tuolla tuolilla tutut tuliaiset tuoksuivat. Talo täyttyi tuoksusta tuhdista. Tuuditti tyytyväisen turilaan tuonelaan?

Mitä, milloin, missä? Mikä Misu muka muksahti muropakettiin. Muksu möyhensi murot muitta mutkitta mummolan multa maille, miettimättä mitään muuta.

Sitten suhisi siili, sievien sinikellojen sivusta. Sihisten siilimäisesti simppeli suhisija suivaantui sotketusta sisäpihastaan. Siinä sitten suti suihkien sovelsi Sohvin siivousoppia.

Liittyen lätisevään läjään, Leevi lyllersi liiteristä lintujen livertäessä. Leevi lie latkinut litkua, laidasta laitaan liikkui, leuhahti litkulle. Lordi Leevi lievensi litkun lientä lisäten liivatetta lätäkköön.

En ehtinyt ennättää enon edelle, eilisen etanoita ehostamaan. Eikä Eino eno ehkä etsinytkään epätasapainoista Erkkiään. Eino eli enemmän eilisessä, elinten eläessä elämäänsä.

Ai, aa. Aamu avara aukeaa, aidaten ankean alakulon antihistamiinin alle. Aina Anni antoi astiansa asettaa alasimen alle. Alkuperäiselle ankealle alalle.

Äänestä

Yöllä yksin istuin ja mietin, miten huonoon seuraan olinkaan päätynyt, ihan omanlaiseensa, onnettomien ihmisten yhteisöön jossa jokainen luuli olevansa paras.

Hyvä heistä ei ollut ensimmäinenkään, ei edes keskinkertainen, olipa vain suuret luulot ja lökäpöksyt.

Eräänä päivänä pöytään istui uusi mies, parransänki leuassaan, uhoten enemmän kuin kukaan koskaan ja minä oksensin.

en ymmärtänyt keltaisen sapen määrää joka sisuksistani pursui, mutta tiesin että tuolle uholle on tehtävä jotain.

Siispä sytytin nuotion pöytäni viereen, jotta saisin savun katkun jota työ ryökäle sikaristaan tuprutteli, katomaan.

toki hän oli suurempi kuin muut, mikä lie pikkuvirkamies, tuskin sentään mersumies, ainakaan niitä jotka vaihtavat mersun vuosittain. olen tavannut heitäkin, ikävän paljon.

Tämä pikkuvirkamies, tai ehkä entinen duunari oli päättänyt alkaa kirjailijaksi. Noin vain, ilman että oli koskaan kokeillut runoa kirjoittaa.

Ei miehen tarvinnut osata kirjoittaa, omakustanne on halpa tapa tehdä itsestä kirjailija. Tuskin kirjailijaliitto sentään hänelle lämpenee, mutta sittenhän voivat Katan kanssa yhdessä pohtia, miksi ei?!

tai eiväthän he sinne edes halua kirjailijoiden joukkoon, koska ovat niin paljon parempia, suurempia, hienompia, älykkäämpiä jne.

Kuitenkin, mies tuli ja sytytti sikarin, sai minut voimaan pahoin, joten keräsin lompakostani kaikki sinne kertyneet kuitit ja sytytin nuotion pöytäni viereen, lattialle. Vain jotta sain spinklerit heittämään vettä tuon hervottoman yliegoisen ällötyksen niskaan.

Istuin sateessa ja mietin, minne katosi bilispöytä, minne hehkeät naiset jotka ennen ovipielissä vihjaillen hymyilivät. Kertoivat tarinoita harakoista, ei jutuissa ollut päätä ei häntää, flirtti joka niihin kätkettiin sai jäämään aloilleen, silloinkin kun sanottava oli mennyt.

kaipaan tuota aikaa, kun kuvittelimme olevamme parhaita, kukin omasta mielestämme. Me olimme, olimme eritavalla hyviä, hylkiöitä jokainen mutta nöyrästi.

siksi itkin sateen loppuessa. Nousin ja jätin pöytäni, jossa olin muistikirjaani tuhertanut lukemattomat vuodet, tuskani, tyhjyyteni ja sanani.

Äänestä

oi Sinä ovela kettu

eipä mennyt aikaakaan kun
pumpulipehmoksi halolla päähän alkoi hutkia

oi ovelaa kettua

nokkela peluri
sanojen tuhlari
sohvanpohjan kuluttaja
häikäilemätön roikale
riuska remonttireiska
pahan herjan heittelijä
nyypähtämätön vihannes

jokseenkin pähkähullua edelleen
on ajatuksenjuoksus
siis vieläpä on vannomatta paras
vaikka kauhalla kappoaisit
lusikalla lurittelisit
enpä ole milläskänä

enpä ole milläskänä

nyt taas niin paljon parempi on ollakseni
elelläkseni ehosti herjasias kuunnellen ja ne kaikki
kuumimmatkin sivallukset käppäsenräppänät
rusinoiksi sirottelen jauhopussiin pussahutan
siinäpä sulle taas purut purvaviksi kivelliset syötäviksi

pullamössöksi valahdat veteläksi vehnäseksi

niin on simoa siivessäsi ja kielelläs mesinen mieli
sinisiipenä kepeänä pörähdellen liiteleikset
hyrähdellen hyrräellen riuottelet rymyten tempoelet
tulisen äkäiset murahdukses murjot pilvenhattaroiksi
hopeahohteeksi seilailemaan ylitse tasaisen taivaan

no jopa

jopa läikyt lämpöisemmin jopa pahat parani

oi Sinä ovela kettu

nokkela peluri
sanojen tuhlari
sohvanpohjan kuluttaja
häikäilemätön roikale
pahan herjan heittelijä
nyypähtämätön vihannes

kuunsirppikumotukset
aamunkajon kajastukset
niinpä jo virinä virkosit
tikaspuita tutkielit
öökkösistä aahan kipusit
noh
onpa taas kukkona tunkiolla
paperitiikerinä ketkuen
tassujaan ojentelemassa
kettuna kettuilemassa
salmiakkia tarjoilemassa

hah hah hah hah ah haaaah aaaaaaaaahhhh
nyt mua taas naurattaa hih ihhih ihhihhiiii iiiiiih

iiiiik !

¤

Kiitän mussukat, haiku vaan Teille taas:

nyypähtämätön
häikäilemätön possu
se tiellä pitää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tumpelitums kirjoitti:

Eikö teitä kiukuta, eikö paukuta jalka lattiaa. Keneen te kiukkunne puratte?

Aikuisuuteen kuuluu tunteiden patoaminen, mutta entä kun patoallas täyttyy?

Huomaan kiukuttelevani oikein kakaramaisesti moneen osoitteeseen, puran pohjamutia myöten mitä kaikkea taas on mukaan kertynytkään. On paha olla, on on on uskokaa jo.

Mutta miten, jos on aikuinen ja missä on lupa purkaa kiukutusta? keneen sitä voi purkaa?

Vapaaehtoisia potutuksen purkukohteita etsitään, palkkaa ei makseta, kuten ei paskatöistä yleensäkään, mutta omia olojaan voi purkaa täydeltä laidalta ja saada yhtä ytimekkäitä vastalauseita.

Voiko riidan aloittaa haastamalla kaikki kynnelle kykenevät riitaan. Katsotaan miten pian päästään henkilökohtaisuuksiin, miten syvälle toistemme ihon alle.

Ollaanhan tässä sodittu jo vuosia, eikö tämän voisi kerran tehdä täysin tietoisesti. Kuka uskaltaa mukaan? Kenen sanansäilä on pistävin, kuka uskaltaa hyökätä ja unohtaa suojauksen?

Kaikkea saa ja kaikkea voi käyttää toinen toistamme vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu