tapaatte vanhempianne? Sillä oletuksella että asutte samalla paikkakunnalla?
Entä jos on välimatkaa?
Entä jos on välimatkaa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
epäsäännöllisesti. Pyrin käymään vanhempiani tapaamassa kuitenkin kohtuullisen usein, kunhan vaan töiltäni ehdin, koska he ovat jo aika iäkkäitä ja kaipaavat meitä lapsia aiempaa enemmän. En asu samassa kaupungissa vanhempieni kanssa mutta en mitenkään tavattoman kaukanakaan. Meillä on murun kanssa tällä hetkellä sama tilanne ja myös sama suhtautuminen tähän vanhemmat-asiaan.
Koen myös kantavani eräänlaista vastuuta heidän henkisestä ja muusta hyvinvoinnistaan ja heitä tavatessani pysyn selvillä siitäkin, miten heillä menee, ihan konkreettisesti. Onneksi ovat melko hyväkuntoisia ja muutenkin elämässä sopivasti mukana, joten mitään hätää heillä ei ole.
Välillä tuntuu, että aivan liian usein. Ei jää aikaa ja tilaa itselle. Välimatkaa taitaa olla sellainen kilometri. Olisi ehkä aikoinaan kannattanut lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, mutta ei se silloin tullut mieleen.
Muutin pois lapsuuskodista vasta kymmenisen vuotta sitten, mistä ajasta suurimman osan olen asunut toisella paikkakunnalla kuin vanhempani. Jossain vaiheessa heitä tuli tavattua aivan liian harvoin, joten nyt, saman kaupungin eri laidoilla elellessä on mukavaa sopia lounastreffit oman äidin kanssa tai käydä "vauvasiskon" kanssa leffassa (: Tarpeeksi usein muttei liian.
välimatkaa on äipän kanssa n. 500km ja isän kanssa vielä vähän enemmän. viimeks oltiin äitin luona pääsiäinen, sitä ennen joulu. seuraava kerta menee varmaan kesään. isän luona käydään aina samalla kun äitinkin, mutta yhtä läheisiä ei olla. äitin kanssa soitellaan viikoittain. koko suku on ottanut rakkaani vastaan onneksi avosylin, joten aina on mukava mennä ja nähdä pitkästä aikaa. haaveissani on, että vielä joskus muuttaisimme lähemmäs...