"Neliöjuuri WL"-uni vei sängynpohjalta Afrikkaan

Näin 26.3.89 unen, jonka uskon tulleen Jumalalta. Se muutti elämäni täysin eli vei minut 3,5 vuoden täysmasennuksen ja burn-outin jälkeen sängyn pohjalta Afrikkaan. Uni oli seuraavanlainen:

Olin unessa entisen työnantajani tietokonehuoneessa, jossa uskova atk-operaattori sanoi: ”Minä opetan sinulle uuden tietokonekäskyn”. Sitten hän meni vanhanaikaisen liitutaulun ääreen ja kirjoitti liidulla sen keskelle kaksi kirjainta jotka olivat 'WL'. Kirjainten perään hän piirsi neliöjuurimerkin ja kirjoitti juuren alle merkkejä, joita en kuitenkaan muista. Sitten hän selosti käskyn toimintaa mutten muista sitä tarkkaan. Lopuksi hän sanoi että tämän käskyn nimi on ”Wycliffe”. Siihen heräsin ja ihmettelin: "mikä on Wycliffe?" En ollut koskaan kuullut sellaista sanaa. Jonkin aikaa unta ihmeteltyäni sain muistikuvan 10 vuoden takaa eräästä tilanteesta ystäväni kodissa. Olin juuri tullut uskoon (1978) ja olin heillä raamattupiirissä eräänä tiistai-iltana. Illan lopulla N.N. näytti heidän kirjahyllyään ja sanoi että voisin vapaasti lainata sieltä hengellistä kirjallisuutta. Kävin nopeasti koko kirjahyllyn (arviolta 150 kirjaa) läpi ja Jumala antoi tuossa edellä mainitsemassani muistikuvassa muistaa, että eräs kirja, joka parin sekunnin ajan oli kädessäni, oli nimeltään ”Tavoitteena 2000 kieltä: kertomus Wycliffe-raamatunkääntäjistä”. En tuota kirjaa enkä muitakaan kirjoja kuitenkaan koskaan lainannut, joten kosketuspintani Wycliffeen jäi niihin pariin sekuntiin, jotka olin kirjaa pitänyt kädessäni.

Tämän n. 10 vuoden takaisen ”muistikuvan” kautta siis minulle selvisi että Wycliffe on raamatunkäännösjärjestö. Unta seuraavien kahden kuukauden aikana sain kokea enemmän ilmiselvää johdatusta kuin ehkä koko elämässäni sitä ennen yhteensä. Tässä muutamia tapauksia, joita joku saattaisi sanoa hyväksi tuuriksi, mutta minulle ne olivat hyvin tärkeitä Jumalan asioihin puuttumisia. Ensinnäkin aloin heti unen jälkeen kertoilla siitä ystävilleni, eikä kulunut kahtakaan viikkoa kun olin eräässä kirkossa esirukoiltavana, jolloin kerrottuani unesta tuntemattomalle naiselle, tämä esittäytyi L. K:ksi ja kertoi tyttärensä juuri palanneen Englannista Wycliffe-keskuksesta, jossa oli ollut töissä kesälomallaan. Soitin parin päivän päästä heille ja juuri ennen 600-sivuisen puhelinluettelon avaamista minulle juolahti mieleen rukoilla, että se avautuisi ko. henkilön kohdalta merkiksi siitä että uni oli Jumalalta. Niin kävikin! Tytär kertoili kaikenlaista Wycliffestä ja antoi minulle mm. puhelinnumeron Englantiin ja atk-koordinaattori G. H:n nimen. Mutta hän unohti kertoa että Suomessakin on Wycliffe-toimisto. No, se oli oikeastaan hyvä, koska nyt Jumala pääsi taas paremmin johdattamaan ja luomaan minuun luottamusta. Eräs T. S. oli nimittäin antanut minulle ison kasan vuoden vanhoja "Uusi Tie" - lehtiä, jotka olivat lojuneet nurkassa jo jonkin aikaa. Eräänä iltana otin niistä päällimmäisen ja muistan vielä rukoilleeni että siinä olisi minulle jotakin hyvää. Ja niin olikin. Vähän yli vuoden vanhassa lehdessä oli nimittäin Suomen Riihimäellä sijaitsevan Wycliffe - toimiston ilmoitus. Siinä kerrottiin Englannissa pidettävästä kielitieteellisestä minikurssista, jonka hakuaika päättyi 13 kk ennen sitä päivää jolloin lehteä luin. "Ahaa, siis Suomessakin on Wycliffe-toimintaa", ajattelin. Pitääpä heti huomisaamuna soittaa sinne. Tuumasta toimeen. L. A. oli puhelimessa, mutta sain kylmän suihkun siinä mielessä, että eronneena miehenä minulla ei olisi mahdollisuutta päästä järjestön jäseneksi, mutta kursseille kylläkin ja lisäksi määräaikaistehtäviin, jos vain muut kriteerit täyttyisivät. L.A. kertoili, että sinä vuonna heillä ei ollutkaan ilmoitusta missään lehdessä vaan ainoastaan yliopistojen ilmoitustauluilla. Joten vuoden vanha Uusi Tie oli hyvin tarpeellinen tässä palapelissä. Valitettavasti vain hakuaika senvuotisille kursseille Englantiin oli jo päättynyt, mutta L.A. päätti kuitenkin lähettää minulle hakupaperit kielitesteineen, jospa vaikka joku olisi peruuttanut hakemuksensa. Ja niin olikin. Lisäonnenpotku oli vielä sekin, etten ymmärtänyt kielitestistä kovinkaan paljon, mutta rukoilin sitäkin enemmän ja niinpä arvasin kaikki ne vastausvaihtoehdot oikein (rasti-ruutuun kysymykset), joita en muuten osannut. Jälkeenpäin saatoin sen todeta, kun avasin sanakirjan.

Niinpä olin jo vajaan 3 kuukauden kuluttua Englannissa Wycliffen kielitieteellisillä kursseilla 2 kuukauden ajan. Itsetuntoani kohotti huomattavasti se seikka, että vaikka olin lähes vanhin n. 100 hengen porukasta, pärjäsin todella hyvin. Sain "Language Learning"-kurssista peräti arvosanan A- kun asteikko on A - F.

Lopulta tieni johti atk-kurssien kautta USA:ssa lähetystyöhön Afrikkaan Wycliffen ja myöhemmin SLS:n palvelukseen.
4291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi tuo uni vei sinut täymasennukseen???

Äänestä
  • Ei uni vienyt minua masennukseen. Päinvastoin. Siihen uneen päättyi vuosikausien täysmasennus, eikä ole palannut, Jumalalle KIITOS! Unesta alkoi uusi ihana ELÄMÄ. Olit ymmärtänyt masennus-kohdan väärin.

    Äänestä

  • WL-unen näkijä kirjoitti:

    Ei uni vienyt minua masennukseen. Päinvastoin. Siihen uneen päättyi vuosikausien täysmasennus, eikä ole palannut, Jumalalle KIITOS! Unesta alkoi uusi ihana ELÄMÄ. Olit ymmärtänyt masennus-kohdan väärin.

    Hieno kokemus sinulla =)

    Minulla muuten alkoi just tänään latinan kurssi ja meille annettiin sanasto ja latinankielinen raamattu =) mielenkiintoista luettavaa, vaikka ei kyllä vielä paljoa ymmärrä.

    Äänestä

"Soitin parin päivän päästä heille ja juuri ennen 600-sivuisen puhelinluettelon avaamista minulle juolahti mieleen rukoilla, että se avautuisi ko. henkilön kohdalta merkiksi siitä että uni oli Jumalalta. Niin kävikin!"

Itse olen usein rukoillut ja toivonut Jumalalta jotain mutta en ole koskaan saanut. Missä on vika?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


WL-unen näkijä kirjoitti:

Näin 26.3.89 unen, jonka uskon tulleen Jumalalta. Se muutti elämäni täysin eli vei minut 3,5 vuoden täysmasennuksen ja burn-outin jälkeen sängyn pohjalta Afrikkaan. Uni oli seuraavanlainen:

Olin unessa entisen työnantajani tietokonehuoneessa, jossa uskova atk-operaattori sanoi: ”Minä opetan sinulle uuden tietokonekäskyn”. Sitten hän meni vanhanaikaisen liitutaulun ääreen ja kirjoitti liidulla sen keskelle kaksi kirjainta jotka olivat 'WL'. Kirjainten perään hän piirsi neliöjuurimerkin ja kirjoitti juuren alle merkkejä, joita en kuitenkaan muista. Sitten hän selosti käskyn toimintaa mutten muista sitä tarkkaan. Lopuksi hän sanoi että tämän käskyn nimi on ”Wycliffe”. Siihen heräsin ja ihmettelin: "mikä on Wycliffe?" En ollut koskaan kuullut sellaista sanaa. Jonkin aikaa unta ihmeteltyäni sain muistikuvan 10 vuoden takaa eräästä tilanteesta ystäväni kodissa. Olin juuri tullut uskoon (1978) ja olin heillä raamattupiirissä eräänä tiistai-iltana. Illan lopulla N.N. näytti heidän kirjahyllyään ja sanoi että voisin vapaasti lainata sieltä hengellistä kirjallisuutta. Kävin nopeasti koko kirjahyllyn (arviolta 150 kirjaa) läpi ja Jumala antoi tuossa edellä mainitsemassani muistikuvassa muistaa, että eräs kirja, joka parin sekunnin ajan oli kädessäni, oli nimeltään ”Tavoitteena 2000 kieltä: kertomus Wycliffe-raamatunkääntäjistä”. En tuota kirjaa enkä muitakaan kirjoja kuitenkaan koskaan lainannut, joten kosketuspintani Wycliffeen jäi niihin pariin sekuntiin, jotka olin kirjaa pitänyt kädessäni.

Tämän n. 10 vuoden takaisen ”muistikuvan” kautta siis minulle selvisi että Wycliffe on raamatunkäännösjärjestö. Unta seuraavien kahden kuukauden aikana sain kokea enemmän ilmiselvää johdatusta kuin ehkä koko elämässäni sitä ennen yhteensä. Tässä muutamia tapauksia, joita joku saattaisi sanoa hyväksi tuuriksi, mutta minulle ne olivat hyvin tärkeitä Jumalan asioihin puuttumisia. Ensinnäkin aloin heti unen jälkeen kertoilla siitä ystävilleni, eikä kulunut kahtakaan viikkoa kun olin eräässä kirkossa esirukoiltavana, jolloin kerrottuani unesta tuntemattomalle naiselle, tämä esittäytyi L. K:ksi ja kertoi tyttärensä juuri palanneen Englannista Wycliffe-keskuksesta, jossa oli ollut töissä kesälomallaan. Soitin parin päivän päästä heille ja juuri ennen 600-sivuisen puhelinluettelon avaamista minulle juolahti mieleen rukoilla, että se avautuisi ko. henkilön kohdalta merkiksi siitä että uni oli Jumalalta. Niin kävikin! Tytär kertoili kaikenlaista Wycliffestä ja antoi minulle mm. puhelinnumeron Englantiin ja atk-koordinaattori G. H:n nimen. Mutta hän unohti kertoa että Suomessakin on Wycliffe-toimisto. No, se oli oikeastaan hyvä, koska nyt Jumala pääsi taas paremmin johdattamaan ja luomaan minuun luottamusta. Eräs T. S. oli nimittäin antanut minulle ison kasan vuoden vanhoja "Uusi Tie" - lehtiä, jotka olivat lojuneet nurkassa jo jonkin aikaa. Eräänä iltana otin niistä päällimmäisen ja muistan vielä rukoilleeni että siinä olisi minulle jotakin hyvää. Ja niin olikin. Vähän yli vuoden vanhassa lehdessä oli nimittäin Suomen Riihimäellä sijaitsevan Wycliffe - toimiston ilmoitus. Siinä kerrottiin Englannissa pidettävästä kielitieteellisestä minikurssista, jonka hakuaika päättyi 13 kk ennen sitä päivää jolloin lehteä luin. "Ahaa, siis Suomessakin on Wycliffe-toimintaa", ajattelin. Pitääpä heti huomisaamuna soittaa sinne. Tuumasta toimeen. L. A. oli puhelimessa, mutta sain kylmän suihkun siinä mielessä, että eronneena miehenä minulla ei olisi mahdollisuutta päästä järjestön jäseneksi, mutta kursseille kylläkin ja lisäksi määräaikaistehtäviin, jos vain muut kriteerit täyttyisivät. L.A. kertoili, että sinä vuonna heillä ei ollutkaan ilmoitusta missään lehdessä vaan ainoastaan yliopistojen ilmoitustauluilla. Joten vuoden vanha Uusi Tie oli hyvin tarpeellinen tässä palapelissä. Valitettavasti vain hakuaika senvuotisille kursseille Englantiin oli jo päättynyt, mutta L.A. päätti kuitenkin lähettää minulle hakupaperit kielitesteineen, jospa vaikka joku olisi peruuttanut hakemuksensa. Ja niin olikin. Lisäonnenpotku oli vielä sekin, etten ymmärtänyt kielitestistä kovinkaan paljon, mutta rukoilin sitäkin enemmän ja niinpä arvasin kaikki ne vastausvaihtoehdot oikein (rasti-ruutuun kysymykset), joita en muuten osannut. Jälkeenpäin saatoin sen todeta, kun avasin sanakirjan.

Niinpä olin jo vajaan 3 kuukauden kuluttua Englannissa Wycliffen kielitieteellisillä kursseilla 2 kuukauden ajan. Itsetuntoani kohotti huomattavasti se seikka, että vaikka olin lähes vanhin n. 100 hengen porukasta, pärjäsin todella hyvin. Sain "Language Learning"-kurssista peräti arvosanan A- kun asteikko on A - F.

Lopulta tieni johti atk-kurssien kautta USA:ssa lähetystyöhön Afrikkaan Wycliffen ja myöhemmin SLS:n palvelukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu