Pohjois-Kypros

miten nykyään

Pääseekö Pohjois-Kyproksen puolelle jo menemään ihan Kyprokselta? Vai onko edelleen ainoa vaihtoehto mennä Turkin kautta?

31

9583

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päässyt

      Aina sinne on päässyt.
      Itse kävin joskus 5 vuotta sitten
      Ledra Palacen rajanylityspaikan kautta
      ja jo silloin oli useita muitakin ylityspaikkoja.

      Nytten lisäksi avattu Ledra Streetin
      rajanylityspaikka.

      Poispääsy onkin sitten eri juttu ellei palaa
      tiettyyn aikaan (luultavasti klo 17 mennessä)
      Silloin pääsee pois vain Turkin kautta ;)

    • Jukina

      Pohjois-Kypros on turkkilaisten miehittämä alue. Vuonna 1974 Turkki pommitti ja lähetti joukkonsa Kyprokselle nk. rauhanturvaamisoperaatioon.

      Tällä hetkellä Pohjois-Kypros on yksi maailman militarisoituneimmista alueista (n. 40 000 turkkilaista sotilasta). Alueelle on perustettu nk. Porjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta, jonka on tunnustanut vain sen miehittäjä.

      Famagustassa on Vuosaaren kokoinen aavekaupunki, joka on ollut asumatta vuodesta 1974, kun kyproksenkreikkalaiset ajettiin sieltä pois.

      Rajan yli pääsee ja saa nk. viisumin. Passia ei leimata, koska se voi haitata Kreikkaan pääsyä.

      Kirkot on muutettu moskeijoiksi mm. St. Nicolasin kirkko Famagustassa.

      Miksi mennä pohjoiseen kun eteläisellä alueella kaikki on siistimpää ja paremmin hoidettua? Kannattaako tukea laitonta miehitystä?

      • poliitikko tms

        Pohjois-Kypros ei ole turistien pilaama. siinä syy miksi...


      • Kypriootti

        Turkki kyllä miehitti aikoinaan osan saaresta, suurimpana syynä se, että kyproksenturkkilaisia 'katosi' kreikkalaisten toimesta.

        Nykyään kukaan saarella ei juurikaan noita aikoja muistele, vaan varsinkin pohjoispuolella ihmiset yrittävät parhaansa mukaan kehittää saartaan ja turismia.

        Vierailen usein saarella, molemmilla puolilla ja tutkailen paikallisten mielialoja.


      • saarella
        Kypriootti kirjoitti:

        Turkki kyllä miehitti aikoinaan osan saaresta, suurimpana syynä se, että kyproksenturkkilaisia 'katosi' kreikkalaisten toimesta.

        Nykyään kukaan saarella ei juurikaan noita aikoja muistele, vaan varsinkin pohjoispuolella ihmiset yrittävät parhaansa mukaan kehittää saartaan ja turismia.

        Vierailen usein saarella, molemmilla puolilla ja tutkailen paikallisten mielialoja.

        60- luvun lopulla. Asemapaikkamme oli pohjois- Nikosia. Olimme aika hyvin selvillä miten vähemmistöturkkilaisia kohdeltiin ja alistettiin kreikkalaisten toimesta. Vähemmistön vainot ja tapot olivat julmia. Pikkulapsia teurastettiin ja raiskattiin. Näistä oli vakuuttavia todisteita. Kaikki voimavaramme hupenivat vähemmistön suojelemiseen.
        Viljankorjuutkin jouduimme turvaamaan aseellisesti.
        Ilman asetta emme käyneet edes paskalla.
        Puhukoot poliitikot ym kenttäolosuhteita tietämättömät mitä tahansa niin pidän nykyoloja ihanteellisena.

        Saarella vallitsee rauha. Eikö se ole tärkeintä?

        sanailee 27 x ....


      • Kyrenian ystävät

        Pohjois-Kypros on aivan ensiluokan matkakohde. Siellä on todella ystävällisiä ihmisiä ja meistä suomalaisista siellä pidetään. Siistiä siellä on, en tiedä millaista etelässä on. Palvelut pelaavat upeasti ja siellä on myös turvallista. Kyrenia on niin kaunis.

        Suosittelen Sinuakin luopumaan ennakkoluuloistasi, jotka kaiken lisäksi perustuvat aivan vääriin tietoihin. Uskon, että kyproksenkreikkalaiset valehtelevat Sinulle.

        Meidän perhe matkustaa Pohjois-Kyprokselle vielä monta kertaa.


    • - - -

      Onko Pohjois-Kyproksellakin euro, vai liikkuuko siellä turkin liirat?
      Ja tuleeko jotain ongelmia jos tosiaan vuokraa auton etelän puolelta ja lähtee kierteleen pohjois puolelle?
      Entä mikä se juttu oli, että on joku kellonaika, mihin mennessä pitäis tulla pois pohjois puolelta? Eikö siis voi mennä esim. 3 päiväksi?

      • Kypriootti

        Turkin liira on käytössä saaren pohjoispuolella, mutta aika usein käy myös eurot tai dollarit. Ei kyllä ole ikinä ollut ongelmia, sama kummalta puolelta on auton vuokrannut ja kummalla puolen ajanut. Rajalla menee 5 min. Kellonajoista en ole kuullutkaan, muuta kuin että että Nikokylästä lähtee viimeinen dolmus Kyreniaan klo 18.
        Ensimmäistä kertaa kun saarella kävin, lensin Larnacaan, otin kyydin Nikoon ja oleskelin 4 päivää pohjoisessa seikkaillen. Eikä mitään ongelmia ole ikinä ollut. Pohjoispuolella ei ole edes rikollisuutta: jätin matkalaukut maasturin lavalle, avaimet virtalukkoon ja läksin kahville jonkun matkan päähän. Takaisin tullessa kaikki tallessa. Eikä tämä ollut mikään testi, paikallinen käivärä vain huomautti ettei niitä kuitenkaan kukaan varasta, joten turha raahata mukana...


      • matkaopas
        Kypriootti kirjoitti:

        Turkin liira on käytössä saaren pohjoispuolella, mutta aika usein käy myös eurot tai dollarit. Ei kyllä ole ikinä ollut ongelmia, sama kummalta puolelta on auton vuokrannut ja kummalla puolen ajanut. Rajalla menee 5 min. Kellonajoista en ole kuullutkaan, muuta kuin että että Nikokylästä lähtee viimeinen dolmus Kyreniaan klo 18.
        Ensimmäistä kertaa kun saarella kävin, lensin Larnacaan, otin kyydin Nikoon ja oleskelin 4 päivää pohjoisessa seikkaillen. Eikä mitään ongelmia ole ikinä ollut. Pohjoispuolella ei ole edes rikollisuutta: jätin matkalaukut maasturin lavalle, avaimet virtalukkoon ja läksin kahville jonkun matkan päähän. Takaisin tullessa kaikki tallessa. Eikä tämä ollut mikään testi, paikallinen käivärä vain huomautti ettei niitä kuitenkaan kukaan varasta, joten turha raahata mukana...

        Vuokra autolla voi kyllä ylittää miehityslinjan, mutta mikäli jotain odottamatonta sattuu,mikään vakuutus ei korvaa oman ajoneuvon vahinkoja!Tänä päivänä miehitetyllä alueella oleilua ei ole rajoitettu mihinkään tiettyyn kellonaikaan. Rajanylityspaikat ovat avoinna 24.


      • Kypriootti
        matkaopas kirjoitti:

        Vuokra autolla voi kyllä ylittää miehityslinjan, mutta mikäli jotain odottamatonta sattuu,mikään vakuutus ei korvaa oman ajoneuvon vahinkoja!Tänä päivänä miehitetyllä alueella oleilua ei ole rajoitettu mihinkään tiettyyn kellonaikaan. Rajanylityspaikat ovat avoinna 24.

        Tiedän luotettavia ihmisiä, joilta voisi saada auton lainaan, jossa on molempien puolien vakuutukset kunnossa. Eli autovuokraukseen ei välttämättä tarvitsisi mennä...


    • cyprus

      Todella ainakin käymään pohjoisen puolella jos kyprokselle matkustaa. Asuin itse reilun vuoden juuri pohjoisen puolella ja edelleen siellä on meidän toinen kotimme. esim. Girnessä (Kyrenia)on todella tasokkaita ja siistejä hotelleja. Hinta taso on vielä hiukan edullisempaa kuin etelässä, toki kalliimpaa kuin esim. turkissa. Pohjois-kyproksen valuutta on turkin liira, mutta joka paikassa saa maksaa ainakin euroilla, dollareilla ja engl.punnilla. ihmiset ovat ystävällisiä, ruoka on hyvää ja hygienia taso on myös todella hyvä, ei verrattavissa taaskaan esim. turkkiin (niinkuin monet ikävä kyllä ajattelevat).
      Rannat ovat pitkiä, hienohiekkaisia ja siistejä, ja mikä parasta, ne eivät toistaiseksi ole turismin pilaamia.Pohjoiseen pääsee joko kävellen tai sitten omalla autolla, rajalta saa paperi lapun josta käy ilmi henk.tiedot ja rajanylitys päivä, eli ns.viisumi. Eu:n kansalainen saa viipyä pohjoisessa 3 kuukautta ja senkin jälkeen riittää vain käynti toisella puolella ja taas saa olla sen kolme kuukautta.

    • Kiitokset neuvoista

      Tietääkö kukaan: Olen käynyt ja lomaillut lukuisia kertoja Pohjois-Kyproksella, siis tullut sinne suoraan Turkin kautta ja poistunut samaa kautta, koska en halunnut mitään ikävyyksiä:

      Pohjois-Kyproksella asuva kyproksenturkkilainen(ei manner-Turkista muuttanut) haluaisi tulla vierailemaan luonani Suomesssa? Onko Pohjois-Kyproksella millainen ulkomaanpassi, vaiko onko heillä Turkin ulkomaanpassit? vai tarvitsevatko he viisumin Schengeniin ja Suomeen?

    • etelänhetelmä

      Eikö kyproksenturkkilainen tuttusi itse hae passinsa - ellei jo omista sellaista?
      Jos hänellä on Kyproksen tasavallan passi = EU-kansalainen --> No problem.
      Jos ei ole, eikä sellaista saa anomalla --> Turkkilaisena tarvitsee viisumin Suomeen (ja kauttakulkuluvan jokaiseen EU-maahan).
      Huomaa, ettei yksikään maa Turkkia lukuunottamatta ole tunnustanut "Pohjois-Kyproksen turkkilaista tasavaltaa" eli sellaisen "valtion" passi on WC-paperia EU:ssa ja muualla maailmalla.

    • jerry cotton

      Pohjois Kypros ei ole YK:ssa tunnistettu valtio joten KOKO saari on YK:n ja EU:n silmissä EU:n aluetta. Tästä syystä EU esim. rahoittaa tie hankkeita Pohjois Kyproksen puolella.

      Jos ystäväsi on kyproksenturkkilainen niin voisin kuvitella, että hän olisi oikeutettu saamaan Kyproksen tasavallan passin. Eri asia on, että myöntävätkö sen kovin helposti. Ainakin EU:n silmissä hän on EU:n kansalainen kun on sielä syntynyt..

    • heisjoc

      Kypros on varkaiden paratiisi ja pohjoismaalaisten hotellit ovat varkaiden peruspaikkoja.
      Ollessamme siellä kolmeen huoneistoon murtauduttiin ja rahat ja korut yms. varastettiin.
      Ovien lukot ovat surkeita ja siksi rosvot ovat tunkeutuneet huoneisiin yölläkin. Sama toistuu myös kaikissa hotelleissa.
      Varkaat olivat aikuisen ohjaamia n. 12 vuotiaita poikia.
      Kaupoissa varastettiin ja ainakin usein yritettiin varastaa 50 ja 100 euron setelit,
      kaupan henkilökunnat huijaavat eri konstein.
      Hotelleilla ei ole kunnollista asiakasturvaa tai vartiointia olette oman onnenne varassa.
      Lämmintä on, mutta ei kovin ystävällistä ja erittäin turvatonta.
      Mieti kaksi kertaa Kyproksen matkaa ja turvallisuuttasi, varsinkin jos lapset mukana!
      Empä taida kehua tämän enempää tätä hotellia tai Kyprosta

      • Pohjois-Kypros

        Sinulle kysymys. Lomailitko Etelä- vai Pohkois-Kyproksella??? Huom nämä ovat
        kaksi eri maata. Meillä on ollut asunto Pohjois-Kyproksella (ns. turkkilaisella puolella)kolme vuotta ja meidän ei edes tarvitse lukita autoa tai talo kun olemme poissa.
        Emme kertaakaan ole tulleet huijatuksi vaan päinvastoin olen saanut ostoskassin ja kukkaroni takaisin kun vahingossa olen hukannut ne.
        Matkailu avartaa....


      • Anonyymi

        Nyt oli kyse POHJOIS-KYPROKSESTA !!! Ei mistään Syyriasta.....
        Pysy kotona, jos olet noin hysteerinen !
        Toivoo: yli 60. maassa käynyt


    • jerry cotton

      Oletkohan oikealla sivulla kun tämän keskustelun aihe on Pohjois-Kypros? Pohjois-Kyprokseen ei järjestetä pohjoismaista mitään valmismatkoja koska se ei ole tunnistettu valtio ja sielä on edelleen embargo. Sen takia se on yksi harva paikka välimerellä jossa ei näe massajunttiturismia. Kyproksen valtiossa toisaltaan....

    • Jari Lapista

      Vuokrasimma huvilan viimevuonna Pohjois-Kyproksen puolelta. Ihastuimma heti,miten tämmöinen aarre voi vielä löytyä..Aivan uskomaton paikka. Tänä syksynä taas menemmä uudestaan. Haaveilemma jo omasta ...

      • mia etelästä

        Hei lapin Jari! Mitä kautta löysitte hyvän vuokrahuvilan Pohjois-Kyprokselta? Ja miten liikuitte alueella? Pirssillä vai bussilla?


    • MyVoice*

      Me menimme vuokra-autolla rajalle ja ajoimme taksilla Famagustaan. Samalla lailla pois. Vietimme parikymmentä vuotta sitten kaksi viikkoa Pohjois-Kyproksella. Siellä halusimme liftata ja mennä paikalliseen pieneen kylään. Meitä oli kolme aikuista ja yksi lapsi. Eräs pariskunta otti meidät kyytiin ja vei meidät kylään tyttären perheen luokse. Sitten meidät opastettiin kiertokävelylle kylään. Meidät tuotiin takaisin hotelliin asti, eikä maksusta voinut edes puhua! Toisen kerran olimme pyöräilemässä. Pyörät olivat aika huonot,joten liftasimme pakettiautoon. Saimme kyydin takaisin. Kaikki olivat todella ystävällisiä ja osasivat hyvin englantia.

    • nikitos2

      Olisiko jollain kertoa jotain faktoja Pohjoisturkin vierailuista. Olemme menossa Larnacaan lokakuussa ja toivomus olisi käydä Turkin puolella Girnessä. Ja ehkäpä olla yksi yö myös siellä. Saako sieltä tuoda jotain tavaraa; vaatteita,elintarvikkeita? takaisin toiselle puolelle? Kävin vuonna 2007 päivän reissulla rajan yli ja oli kivaa mutten mitään ostanut kun en tiennyt/uskaltanut.

      • katsomaan

        Miten pääsisi helpoimmin pohjois Kyprokseen suomesta. Meneekö reittilentoja tai lauttoja manner turkista


      • jorkki
        katsomaan kirjoitti:

        Miten pääsisi helpoimmin pohjois Kyprokseen suomesta. Meneekö reittilentoja tai lauttoja manner turkista

        Hei,

        Ainakin Matka-agentit järjestää sinne valmismatkoja.


      • kävijä

        Olimme Pohjois-Kyproksella kuukausi sitten. Sieltä ainakin kävelimme portista passi ojossa Etelä-Kyproksen puolelle. Nykyisin saa myös paikalliset vierailla toisella puolella. Käväiseminen sujuu mainiosti, en tiedä tarvitaanko viisumia jos majoittuu pidemmäksi ajaksi


    • puolesta!

      Itse olin Lomapassin matkalla ja yllätyin kuinka ihana tuo Pohjois-Kypros oli! Harmittaa että ihmisillä on niin kovat ennakkoluulot tuota pohjoispuolta kohtaan eikä etelän propagandakaan kauheasti auta asiaa... Fiilis tuolla pohjoispuolella oli rauhallinen ja turvallinen ja paikalliset oli aivan uskomattoman avuliaita ja ystävällisiä. Jos olisi tullut jokin hätä niin en olisi kyllä pelännyt mennä pyytämään paikallisilta apua. Missään vaiheessa ei tullut olo, että pitäisi pitää laukusta jotenkin tiukemmin kiinni. Paikalliset elävät omaa elämäänsä eivätkä yritä koko ajan "hyötyä" turisteista. Tämä oli omasta mielestäni juuri parasta, ettei kukaan tyrkyttänyt mitään palveluita tai krääsää vaan siellä sai ihan rauhassa katsella ja fiilistellä kohdetta. Kävin myös pyörähtämässä eteläpuolella ja tosiaan ehkä viisi minuuttia meni rajalla eikä mitään ongelmia. Mutta pakko sanoa että pidin enemmän pohjoisesta: etelään mentäessä oli heti vastassa turistikatu mäkkäreineen ja starbuckseineen...pohjoispuolella on tallella vielä mukavan autenttinen saaritunnelma, joka kannattaa käydä tsekkaamassa ennen kuin turismiaalto pilaa senkin!

    • Pian menossa

      Onko kukaan lähiaikoina ylittänyt Nicosian/Lefkosian rajaa ja tehnyt siitä taksilla päiväretkeä St.Hilarion/Bellapais/Buffavento/Kantara akselilla? Mikä mahtaa olla tämänhetkinen taksa retkestä ja ovatko nuo paikat oikeasti näkemisen arvoisia, vai kannattaisiko jättää joku listalta pois?

    • katja77

      Moi....Miten on, kannattaako matkustaa Pohjois-Kyprokselle helmikuun lopussa säiden puolesta?

    • kyreniansuomalainen

      taksilla ei paase rajan yli, mutta rajan kummallakin puolella on ledra palasissa ja metehanissa toisen puolen takseja odottamassa. helpointa on ylittaa raja kavellen Nikosian keskustassa (Lokmaci / Ledra Street -rajapiste) ja sitten sopia taksikuskin kanssa hinta vaikka bellapaisin ja st hilarionin reissusta. velottaa (arvioisin) noin 120tl koko pyoraytyksesta (ylakantin arvio).

      helmikuun lopussa saattaa olla sateista, mutta edelleen useampana paivana 16-20

      • innokas1

        Olin Matka-Agenttien matkalla, ensin Istanbuliin ja sieltä Kyreniaan. Mahtava paikka. Ei enää koskaan Eteläosaan, turintien kansoittamaan paikkaan


    • Anonyymi

      Suomen hallituksen tulee tunnustaa suvereeninen Pohjois-Kyproksen tasavalta osana Eurooppaa. Vain näin saadaan Kypros yhtenäiseksi valtioksi. Ongelma on islamin ja kristinuskon törmääminen saarivaltiossa. Kaikki uskonnot tulisi kieltää YK:n päätöslauselmalla, niin saataisiin rauha maan päälle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5895
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4007
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2966
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      250
      2017
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1984
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      142
      1771
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1743
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1549
    Aihe