Uusi väitöstutkimus kertoo, että pitkä, yli puoli vuotta kestänyt imetys ei suojaa allergioilta, päin vastoin voi lisätä niitä. 3kk imetys antaa tarvittavan suojan allergioita vastaan. Yli 9kk imetetyillä allergian ja atopian riski kasvaa huomattavasti.
Imetys lisää
allergioita!
15832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tekstisi oli hieman puutteellinen. Täydennän puuttuvat kohdat:
Uusi väitöstutkimus kertoo, että pitkä, YLI puoli vuotta kestänyt TÄYSimetys ei suojaa allergioilta, päin vastoin voi lisätä niitä. 3kk TÄYSimetys antaa tarvittavan suojan allergioita vastaan. Yli 9kk TÄYSimetetyillä allergian ja atopian riski kasvaa huomattavasti.
Eli edelleen suositus on, että lasta suositellaan imetettäväksi 1 vuoden ikään asti kiinteän ruoan ohella. Kiinteiden aloittamisajankohta edelleen 6 kuukautta.
Riski atooppiseen ihottumaan ja allergiaan on niillä lapsilla, joita ravitaan ainoastaan imetyksellä jopa vuosikkaaksi. Tästä voi tulla herkullinen keskustelu myös tälle palstalle, kun imetyksen kannattajat ja korvikeäidit pääsevät vaihtamaan ajatuksiaan.
kuvitella imettäväni poikaani (10kk) jolla neljä hammasta suussa ja painoa 10,5kg..PERVERSSIÄ
Arvasin heti että kun tuo tutkimus julkaistaan niin se käsitetään väärin. Tarkastaisitte nyt edes perusfaktat :( Kyse ei ollut todellakaan siitä että pitkä imetys lisäisi allergioita, vaan siitä että turhan pitkä TÄYSimetys voi lisätä niitä. Tutkimus siis osaltaan vahvistaa sitä että 6kk on sopiva aika aloittaa kiinteät, 9kk olisi liian pitkä. Sen sijaan kiinteiden ohella pitkäänkin jatkuva imetys on monessakin tutkimuksessa todettu hyödylliseksi sekä äidille että lapselle.
Itse hiukan ihmettelen kyllä onko tutkimuksessa menneet muna ja kana sekaisin. Se että kiinteät aloitetaan vasta reilusti yli puolen vuoden iässä on todella harvinaista, ja johtuu yleensä siitä että lapsi on niin allerginen että mikään ruoka-aine ei sovi. Johtuukohan tällöin pitkä täysimetys allergioista, vai allergiat imetyksestä...
Imetän siis edelleen lasta joka painaa 13 kiloa ja jolla on 16 hammasta suussa ;) En olisi mitenkään voinut vierottaa alle vuoden ikäistä, se vasta perverssiä olisikin ollut :(
Arvasin heti että kun tuo tutkimus julkaistaan niin se käsitetään väärin. Tarkastaisitte nyt edes perusfaktat :( Kyse ei ollut todellakaan siitä että pitkä imetys lisäisi allergioita, vaan siitä että turhan pitkä TÄYSimetys voi lisätä niitä. Tutkimus siis osaltaan vahvistaa sitä että 6kk on sopiva aika aloittaa kiinteät, 9kk olisi liian pitkä. Sen sijaan kiinteiden ohella pitkäänkin jatkuva imetys on monessakin tutkimuksessa todettu hyödylliseksi sekä äidille että lapselle.
Itse hiukan ihmettelen kyllä onko tutkimuksessa menneet muna ja kana sekaisin. Se että kiinteät aloitetaan vasta reilusti yli puolen vuoden iässä on todella harvinaista, ja johtuu yleensä siitä että lapsi on niin allerginen että mikään ruoka-aine ei sovi. Johtuukohan tällöin pitkä täysimetys allergioista, vai allergiat imetyksestä...
Imetän siis edelleen lasta joka painaa 13 kiloa ja jolla on 16 hammasta suussa ;) En olisi mitenkään voinut vierottaa alle vuoden ikäistä, se vasta perverssiä olisikin ollut :(
Harvaa yli 9 kk ikäistä TÄYSimetetään, ja suurinta osaa heistäkin vain siksi, että lapsi on niin allerginen, ettei yhtään sopivaa kiinteää ruokaa ole vielä siihen mennessä löytynyt.
Senkus hakeudut hoitoon. Turha tollasilla mielisairauksilla on täällä kehuskella.
kyllä pikkuisen vikaa päässä ihmisellä, joka kokee lapsensa imettämisen perverssinä.
suositusta mihinkään muuhun kuin siihen max 6 kk täysimetykseen. Kukaan ei sano, että vuoden ikään asti kannattaisi imettää, siitä ei enää ole ns. sellaista hyötyä, että sanottaisiin, että pitäisi imettää. Yleensä reilu puolivuotias jo itse viestittää ettei halua tissiä.
Jep jep ja saunahan tekee tutkitusti tyhmäksi ja sipsit aiheuttavat syöpää. Näitä tutkimuksia nyt tulee ja menee ja sun teksisi oli todella puuttellinen. Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee mutta jos korvikkeiden antaminen vaan lisääntyy iltalehtien otsikoiden perusteella niin aika huono juttu. Jos äidinmaito olisi huonoa lapselle niin ihmiskunta ei olisi olemassa enää.
MIKSI allergiat ovat lisääntyneet? Ennen imetettiin se 2-3kk ja allergiat olivat melko harvinaisia, nyt kun suositellaan pitkää imetystä, ovat allergiatkin todella yleisiä?!
Todella outo mielestäni koko tutkimus, eihän nyt kukaan kai täysimetä lastaan 9kk:n ikäisenä muutenkaan, tarviihan kiinteitä alkaa antamaan viimeistään tuossa 6kk:n iässä. Useimmille aikaisemminkin, kun maito ei enää riitä nälkää pitämään. Ihmettelen, myös miksi allergiat lisääntyneet hurjasti, kun soseiden aloitusta suositellaan myöhemmäksi ja imetystä pidempään jatkettavaksi.
Ja tuo "ennen" tarkoittaa n. 20-40 vuotta sitten, eli silloin kun tämän päivän äidit ja isät olivat vauvoja.
100 vuotta sitten ei vielä ollut äidinmaidonkorvikkeita, eli vauvoja imetettiin pidenpään kuin nykyisin,xd ja sanaa "allergia" ei oltu vielä edes keksitty.
Eli ei allergioiden lisääntyminen ainakaan siitä johdu, että muutaman vuosikymmenen imetysvastaisuuden jälkeen on taas alettu enemmän omettämään vauvoja. Eihän sitä tiedä, vaikka tuo vauvojen allergioiden lisääntyminen johtuisi siitä, että heidän äitejään ja isiään ei ole imetetty, ja sen seurauksena geeneihin olisi tullut joku mutaatio, joka lisää allergiataipumusta.
allergiat ovat lisääntyneet sen takia että 1. lisäaineita, emme syö terveellisesti 2. ilmansaasteista 3.ihmiset ovat liian puhtaita eli pelkäämme bakteereja liikaa jolloin myös vastustuskyky heikkenee. siis missä ootte ollut kun muut kävi koulua? nämä ovat ihan päivänselviä juttuja..
ja lisään vielä taas että en vastusta korvikkeita vaan nimenomaan haluan että tajuatte että äidinmaito EI OLE pahaa vauvalle!!!!!!!!!!!!!
Tiedättekö, oliko tuossa tutkimuksessa verrattu vain imetyksen kestoa ja allergioita? Vai oliko huomioitu muita muuttujia, kuten sukurasitetta?
Käsittääkseni äidit, joilla on itsellään tai perheessä/lähisuvussa allergioita, imettävät vauvojaan keskivertoa pidempään, koska uskovat imetyksen vähentävän allergiariskiä. Eli jos tätä ei oteta tutkimuksissa huomioon, tulee enemmän tai vähemmän vääristynyt tulos.
Tietääks kukaan, onko koskaan missään tutkittu sitä, kuinka paljon vaikuttaa äidin raskaus- ja imetysaikana käyttämä ruokavalio lapsen allergioihin? Aina puhutaan vaan pelkästä imetyksestä, mutta oleellista kai on äidinmaidon koostumus ja siihenhän vaikuttaa oleellisesti äidin ruokavalio (monipuolisuus, lisäaineet) ja muutkin elämäntavat. Eikö?