Vietin maaliskuun alussa kaksi viikkoa Agadirissa hotelli Sud Bahiassa. Minulla on aikaisempaa kokemusta Egyptistä, Syyriasta, Libanonista,Turkista ja Israelista eli tarkoitan tällä islamilaisia valtioita. Arabit ovat olleet aina ystävällisiä ja kohteliaita, joten siinä ei minulle ollut mitään uutta. Ilmeisesti Marokko ei ole mikään kiihkoislamilainen valtio, koska siellä näyttää paikalliset miehet myös juopottelevan. Ainakin meidän hotellin baariin kertyi iltaisin paikallisia miehiä juopottelemaan. Tällaista en nähnyt Egyptissä, enkä Syyriassa. Tuli mieleen lähinnä lähiöbaari jossakin Suomen kaupungissa sillä poikkeuksella, että Agadirissa ei baarissa näkyny paikallisia naisia. Yökerhoissa kyllä oli naisia, jotka yleensä tulivat tarjoamaan itseään.
Uskollisena perheenisänä en ottanut riskejä.
Kaupungissa ei tarvinnut peljätä rosvoja ei yöllä eikä päivällä, joten paikka on mielestäni turvallisempi kuin monet Euroopan kaupungit.
Kannattaa matkustaa !!
Marokko ! -mahdollisuuksien maa
4
1423
Vastaukset 4
- Sud Bahiassa
>Vielkö Sud Bahia on karmea murju vai joko sitä on reontoitu?
Agadirissa tulee usein kadulla miehia viinanhimossa
kyselemään ihan suomeksi olisiko Finlandia-paukkua
tarjota ja lupaavat vaikka lähteä oppaksi jos
saavat krapularyypyn ;)
Ne naiset taas on ihan ammattilaisia ja paikallisen
terveysviraston tarkastusiskun mukaan 95%
varmuudella HIV
Ja rosvoja siellä kyllä on. Vaikka oppaat
sanoisivat mitä puppua niin taskuvarkauksia
ja ryöstöjä tapahtuu.- Mats
Suurin osa huoneista oli jo remontoitu, mutta ylin kerros oli vielä remontoimatta. Eihän hotelli mikään häävi ollut, mutta sijainti oli hyvä ja henkilökunta oli ystävällistä ja palvelevaa.
Varkaita en todellakaan nähnyt, vaikka liikuin kaupungilla sekä yöllä että päivällä, enkä edes kuullut, että keltään olisi mitään varastettu.
Juttelin suomalaisen kaverin kanssa, joka oli Agadirissa viisi talvea asunut. Hän sanoi, ettei täällä varkaita tarvitse peljätä, kun vertaa esim Kanariaan. - riittää
Mats kirjoitti:
Suurin osa huoneista oli jo remontoitu, mutta ylin kerros oli vielä remontoimatta. Eihän hotelli mikään häävi ollut, mutta sijainti oli hyvä ja henkilökunta oli ystävällistä ja palvelevaa.
Varkaita en todellakaan nähnyt, vaikka liikuin kaupungilla sekä yöllä että päivällä, enkä edes kuullut, että keltään olisi mitään varastettu.
Juttelin suomalaisen kaverin kanssa, joka oli Agadirissa viisi talvea asunut. Hän sanoi, ettei täällä varkaita tarvitse peljätä, kun vertaa esim Kanariaan.Kyllä siellä varkaita riittää.
Viimeksi kun kävin niin ainakin 4
suomalaista oli putsattu ja yksi oli
väkivaltaisesti ryöstetty illalla rantakadulla. - aivan varmasti
riittää kirjoitti:
Kyllä siellä varkaita riittää.
Viimeksi kun kävin niin ainakin 4
suomalaista oli putsattu ja yksi oli
väkivaltaisesti ryöstetty illalla rantakadulla.Ise asiassa se pro-naisten HIV prosentti on 110 ja kaikki turistit ryöstetään kadulla.
Joka ikisellä palstalla näitä liioittelijoita riittää, on se outoa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092368Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???331297- 106983
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha634952- 71942
- 48865
- 88818
- 70686
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676