Kaikkihan me tiedämme että ICT-ala kusee, mutta mikä meni pieleen, missä ja milloin? Mitäs luulet?
Miksi ala kusee?
v0id
405105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Asiakkaat vaativat yhä vain halvempaa, lisäksi yritykset joutuvat kilpailemaan asiakkaista laskemalla hintoja -> soppa on valmis.
Ennen vanhaan IT-alan palveluista oltiin valmiita maksamaan kunnolla. En tiedä mikä meni kuluttajiin. Suuren vaikutuksen on tehnyt kuluttajien lisääntynyt tietoisuus tietotekniikasta, vaikkakin se on rajoittunut PC-koneisiin (IT-alan työvälineisiin). Lisäksi kuluttajat ovat riippuvaisia tietotekniikasta nykyään ja ajattelevat täten, että sen pitää olla halpaa koska sitä on pakko olla.
Syy on siis kuluttajissa ja firmojen on ollut pakko alistua tilanteeseen kiristyvällä kilpailulla. Mielestäni olisi aiheellista, että esim. teleoperaattorit nostaisivat puhelujen yms hintoja yhtäaikaa, jokainen saman summan. Nostetaanhan sähkön yms yms hintaakin jatkuvasti ja siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista.
Asiakkaat vaativat yhä vain halvempaa, lisäksi yritykset joutuvat kilpailemaan asiakkaista laskemalla hintoja -> soppa on valmis.
Ennen vanhaan IT-alan palveluista oltiin valmiita maksamaan kunnolla. En tiedä mikä meni kuluttajiin. Suuren vaikutuksen on tehnyt kuluttajien lisääntynyt tietoisuus tietotekniikasta, vaikkakin se on rajoittunut PC-koneisiin (IT-alan työvälineisiin). Lisäksi kuluttajat ovat riippuvaisia tietotekniikasta nykyään ja ajattelevat täten, että sen pitää olla halpaa koska sitä on pakko olla.
Syy on siis kuluttajissa ja firmojen on ollut pakko alistua tilanteeseen kiristyvällä kilpailulla. Mielestäni olisi aiheellista, että esim. teleoperaattorit nostaisivat puhelujen yms hintoja yhtäaikaa, jokainen saman summan. Nostetaanhan sähkön yms yms hintaakin jatkuvasti ja siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista.
Siinä kohtaa kun IT-palveluja alettiin tarjoamaan yli 40 vuotiaille käyttäjille.
Juuri tämä käyttäjäkunta kun aiheuttaa jumalattomasti ongelmia, he eivät tajua tietokoneesta mitään, he eivät tajua tekniikasta mitään. Ja kaikki on kuitenkin SINUN syytäsi.
Toisaalta joukkoon mahtuu aina joitain poikkeuksia joka seuraavat aikaansa...
Totta. Nuoret ovat kyllä myös tosi vaativia. Tottuneet Ipodin käyttöliittymiin. Ei tajuta, että jokainen pikku it-paja ei pysty millään tekemään yhtä hyviä käyttöliitttymiä.
Kyllä softan / laitteen suunnittelussa pitäisi lähteä liikkeelle siitä mitä loppukäyttäjä oikeasti tarvitsee ja pyrkiä käyttöliittymässä siihen, että kohderyhmän edustaja laitteen / softan ottaa erittäin nopeasti haltuunsa ja näin ollen helpottaa ja nopeuttaa nykyisiä, jokapäiväisiä toimiaan.
Täällä taitaa taas kommentoida skode-insinöörit, jotka ovat alalla itseänsä varten ?
Käytettävyyssuunnittelu on vihdoinkin päässyt saarna-viitastaan eroon ja se on otettu osaksi jokaista menestyvää projektia. Näin ollen, ellei firmassanne moista poikkitiedettä harrasteta, joka kommenteistanne läpi paistaa, suosittelen miettimään tulevaisuuttanne.
Eli jos siis paperi/kynä yhdistelmään tottunut työntekijä ei osaa vaihtaa esim. Windowsin oletustulostinta on vika a) minun b) Microsoftin c) tulostimen valmistajan d) ehkä käyttäjän itsensä.
Tai sitten tilanteet joissa tarvitaan joku IT alan huippuasiantuntija paikalle joka painaa leikkaa ja liitä että tiedosto saadaan siirrettyä oikeaan paikkaan...
Kun kerran tämän opettaa, niin seuraavalla viikolla saa taas mennä opettamaan. Paperille tulostettu ohje on aivan yhtä turha, koska käyttäjä pelkää että tietokone menee "rikki"...
Tämä nyt vain oli hieman karrikoitu esimerkki, mutta se vain on todellisuutta että tietokoneen käytön perustaidot vain puuttuvat joiltain ihmisiltä. Tottakai käyttöliittymän pitää olla käyttäjäystävällinen, mutta jos nämä eräät kokevat digi-tv:n asennuksenkin olevan lähes ylitsepääsemätönä ja peruvat tv-lupansa niin v*tutuksen määrää on auttajalla mitattavissa käyttämällä yksikkönä AU:ta.
Jos joku ei toimi, siitä kyllä kuulee. Mutta jos kaikki toimii normaalisti, ketään ei kiinnosta. Palkkana saa vielä korjata käyttäjien kotikoneita, kun sattuu niitä tietokoneita käyttämään töissäkin.
Ei se ainakaan käyttäjän vika ole, ettei pysty hänelle tarkoitettua laitettä käyttämään. Kuka lienee sitten hänelle sellaista erehtynyt suosittelemaan on toinen asia.
Toisaalta, ei kuvaamasi peruskäyttäjän pitäisikään tarvita asennuksia ihmettelemään vaan käyttää sitä hankittua laitetta työnsä helpottamiseksi.
Eikös se nyt ole sitten enempi sinun tai kuvaamasi henkilön työtä mahdollistaa tämä asiakkaalle?
Karrikoutua tai ei, mielestäni käyttäjät eivät koskaan ole syyllisiä vaan myyjät ja konsultit jotka eivät käyttäjiä ymmärrä tai heistä välitä.
"Ei se ainakaan käyttäjän vika ole, ettei pysty hänelle tarkoitettua laitettä käyttämään."
Aivan, olisin enemmän kuin tyytyväinen jos asiakas lopettaisi tietokoneen käytön.. Mutta kun ei...
"Eikös se nyt ole sitten enempi sinun tai kuvaamasi henkilön työtä mahdollistaa tämä asiakkaalle? "
Exactly, mutta mitäs teet jos asiakas on mallia 'latvasta laho', ei kestä pokka tarjota sitä paperia ja kynää.
"mielestäni käyttäjät eivät koskaan ole syyllisiä vaan myyjät ja konsultit jotka eivät käyttäjiä ymmärrä tai heistä välitä."
Täysin totta, mutta nykyaikana tietokone löytyy lähes joka nurkasta. Minkäs teet että työntekijöiltä vaaditaan että he osaavat käyttää Wordia (Lue kirjoittaa), vaikka eivät osaisi sitä oletustulostinta vaihtaa.
Helpoimmillaan kaikki siis tapahtuisi vain nappia painamalla, tsädäm, word -> kirjoita -> jee! ... Mutta sitten tulee esille softapäivitykset, virustorjunnat, sähköpostit, roskapostit, salasanavaihdot ja tietoturva-asiat yleensä. Nämä pitäisi olla loppukäyttäjille näkymättömiä, mutta todellisuudessa näin ei vain ole.
Se että käyttäjä yrittää asennella luvatta Skypeä työkoneelle on mielestäni paljon positiivisempi asia kuin se, että nimimerkki Markun salasana on taas mennyt lukkoon viiden yrityksen jälkeen.
Huomattavan paljon mielenkiintoisampaa blockata Skypeä verkosta kuin leimata post-it lapuilla nimimerkki Markun salasanaa hänen otsaansa.
"Nimellä Markku ei viitata todelliseen yksityishenkilöön"
Vaihda ihmeessä alaa, jossei työtehtävät kiinnosta. Tuolla jossain on vielä ihan innostunutta mikrotukea, ainakin toivon niin.
Lähtökohtasi työongelmiin tuntuu lähtevän siitä oletuksesta, että palveluidesi ostaja on väärässä ja/tai saisi lopettaa palvelujesi ostamisen. Molemmat lähtökohdat ovat niin metsässä, etten ihmettele jos tällaisella asenteella töitä tehdään tai haetaan ettei niitä saada tai saada pidettää (viittaus työllistymis -ketjuun).
"Lähtökohtasi työongelmiin tuntuu lähtevän siitä oletuksesta, että palveluidesi ostaja on väärässä ja/tai saisi lopettaa palvelujesi ostamisen. "
Ei, lähtökohtani on se että henkilöiden jotka eivät halua käyttää, tai edes halua oppia käyttämään tietokonetta pitäisi pysyä niistä kaukana. Kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, eikö?
Ei minulle tuota ongelmia antaa tukea ihmiselle joka on oikealla asenteella liikkeellä, pidän auttamisesta.
Mutta jos vieressä oleva kaveri lähes kiroaa tietokoneen ja sinut helvettiin kun kaikki teksti tulee isolla kirjaimella, niin eipä näiden tapauksien kanssa yksinkertaisesti jaksa olla tekemisissä.
Hahhahhaa..
Tjoo-o, onhan niitä erilaisia wanhoja ja nuoria..
Lieneekö kyseessä maatalon isäntä, jonka on vain pakko dokumentoida rehut ja muut tuotteet ?
Yksittäisiä tapauksia varmasti löytyy, mutten jaksa uskoa että he saavat koko alan kusemaan.
Vaikeavammaisia ja eläkeläisiä.
Eihän siinä ole mitään, kun vaan muistaa ottaa rauhassa.
Mun ongelma on ainakin se, että mä haluaisin saada tulostakin aikaan ja tollasessa hommassa turhautuu.
Kehitystyön suunnittelu on helppo laittaa hierarkiseen järjestelmään, jossa aina joku on ylempänä määrittelemässä isompia alueita ja on siten enemmän vastuussa? Ihmiset asettuvat mielellään määrittelemään mitä muiden on tehtävä.
Hierarkia-asetelmat menevät läpi, ne otetaan tosissan.
Siinä sitten alimmilla portailla tuntuu, että it-ala kusee.
Yksi aspekti tässä on se, ainakin ohjelmistopuolella, että töissä on liikaa sellaista porukkaa, joka ei oikeasti osaa mitään. Koodataan sellaista spagettia, että itku pääsee jos joutuu metrin säteelle tuotoksesta.
Hinnat on poljettu niin alas. Enää ei ole varaa tehdä suunnittelua, testausta, manuaaleja jne. Asiakas lopulta maksaa kuitenkin vaan koodista (softasta).
Lisäksi alalle koulutetaan aivan liikaa väkeä. Turha hypetys alalta pois (kyllä, edelleenkin it-alaa mainostetaan oppilaitoksissa tulevaisuuden alana).
tällä vuosituhannella paras aines on alkanut poistumaan takavasemmalle alalta. Osa täysin palvelleina,
optiot takataskussa nähtyään mihin maailma on menossa. Jotkut taas terveytensä menettäneenä.
Ja monet nuoremmat ovat yksinkertaisesti vaihtaneet alaa.
Toisaalta, mitä muuta voi olettaa, jos IT-johtaminen on lähtökohtaisesti kustannusten karsimista, ulkoistuksia ja palvelujen alasajoa. Otetaan vaikka nyt esimerkiksi Sonera. Miksi it-projekteissa otetaan mielettömiä riskejä kuten Sammon tapauksessa tehtiin? Siksi kun IT-päälliköillä ei ole enää todellista sananvaltaa asioihin.
" Miksi it-projekteissa otetaan mielettömiä riskejä kuten Sammon tapauksessa tehtiin? Siksi kun IT-päälliköillä ei ole enää todellista sananvaltaa asioihin."
No höpö höpö. Talossa IT-päällikkö on varmasti tehnyt ihan itse valintansa, joista nyt siellä maksetaan rahaa ja asiakkuuksia. Jos ei osaa, niin ei osaa.
että joku suomalainen teknisen taustan omaava henkilö olisi tehnyt päätöksen ottaa ko. saitti tuotantokäyttöön? Tuskin. Lakimies-ekonomilinjalla kyllä onnistuu ;D
Ja varmastikin näin myös on. Lakimiehet tai ekonomit eivät näistä asioista päätä, joku tekninen jantteri siellä on itsensä kuseen lirauttanut.
ehkä pistooli ohimolla.
Todennäköisesti pankin johtoryhmän bonukset on jotenkin sidottu tuon järjestelmän käyttöönottoon!
Ei olisi mitään uutta alalla..
Olet vastuunpakoilija. Aina se on jonkun muun syytä.
Käytännössä isot päätökset tulevat ylemmältä tasolta eli oletan minäkin Sammon it-päällikön olevan ikävässä välikädessä.
IT-päällikkö on varmaankin joutunut tekemään päätöksen "pakon edessä", mutta olen varma että hän on sen kuitenkin itse tehnyt. Paska juttu, mutta sellaiseen pestiin ei pitäisikään ottaa kaveria, joka ei ole tarpeeksi kova pitämään järjen ääntä näkyvillä. Jos tyytyy jees-mieheksi, niin saa tyytyä myös ottamaan tulemat sellaisenaan.
Paineet ovat todennäköisesti tulleet muualta ja hän on ehkä lupaillut liikoja vajaalla tiedolla. Nyt ollaan sitten tässä.
Omituisinta ohjelmistopuolella on se, että suunnittelu laiminlyödään lähes aina.
Yliopistot ja AMK:t painottavat aina suunnittelun tärkeyttä jne. mutta työelämässä se on juuri kohta jossa oikaistaan aina. Ikäänkuin firmoissa suunnittelu mielletään puolen vuoden dokumenttien pakkokirjoitukseksi vaikka eihän se sitä tarkoita.
On ikäänkuin helpompi kirjoittaa suoraa demokoodia ja siitä demostahan tulee sitten myöhemmin myös varsinainen tuotantoversio.
Samat jutut samat virheet, vuosikymmenestä toiseen.
Täällä ainakin kaikki kasataan nopeasti kyhäten. Mihinkään asiaan perehtymättä ja testaamatta.
Sitten ihmetellään kun homma kusee.
Ai niin, muistuttaakin yllättävästi Sampo Pankin tilannetta. ;)
Eipä siis ihme, että asentaminen ja tukeminen tuotteille on todellakin syvältä.
"On ikäänkuin helpompi kirjoittaa suoraa demokoodia ja siitä demostahan tulee sitten myöhemmin myös varsinainen tuotantoversio."
Olet ilmeisesti kanssa tutustunut iteratiivisiin projektimalleihin, joissa tehdään nopeasti, mutta vähän kerrallaan. Eli, ei suunnittella vaan tehdään ja korjataan virheet, joita tulee paljon. Näennäisesti saadaan tehtyä isoja projekteja entistä nopeammin, mutta jälkikäteen huomataan, että olisi pitänyt sitten suunnitella se 6kk etukäteen ja sitten vasta toteuttaa.
Absurdia kuvitella, että laaja ohjelmistokokonaisuus voidaan pilkkoa siitä vaan niin pieniin osiin, että sen pystyy ihminen ilman dokumentteja ja ohjeita toteuttamaan, koska nämä pikkukokonaisuudet ovat aina yhteydessä toisiin pikkukokonaisuuksiin ja niiden välillä on miljoona asiaa jotka pitää ymmärtää ja speksata kunnolla kuntoon.
Omituisinta ohjelmistopuolella on se, että suunnittelu laiminlyödään lähes aina.
Yliopistot ja AMK:t painottavat aina suunnittelun tärkeyttä jne. mutta työelämässä se on juuri kohta jossa oikaistaan aina. Ikäänkuin firmoissa suunnittelu mielletään puolen vuoden dokumenttien pakkokirjoitukseksi vaikka eihän se sitä tarkoita.
On ikäänkuin helpompi kirjoittaa suoraa demokoodia ja siitä demostahan tulee sitten myöhemmin myös varsinainen tuotantoversio.
Samat jutut samat virheet, vuosikymmenestä toiseen.
Jotta asiat voitaisiin tehdä fiksusti, pitäisi dokumentaatioiden olla kunnossa. Toisaalta, miksi dokumentoida: parempi pitää tieto oman pään sisällä niin on työntekijänä korvaamattomampi.
"The code was hard to write, why should it be easy to read", jotan tämän suuntaista muistan kuulleeni jonkun sanovan täälläkin.
Asiat tehdään paskasti monesti myös sen takia, ettei ketään kiinnosta. Toisaalta kun miettii millaisesta työ voi huonoimmillaan olla, onko ihme ettei kiinnosta. Mieluummin minäkin ottaisin vaikka olutta kesäisellä niityllä loikoillen kuin istuisin jonkun tietokoneen ääressä päivästä toiseen pähkäilemässä miksei joku toimi.
Sitten on tietysti vielä paskat projektipäälliköt. Asiaa ei yhtään auta se, että usein toimintatapoihin ei kiinnitetä riittävästi huomiota edes koko firman tasolla; pääasia on suoltaa nopeasti jotain hätäpaskaa ulos sen sijaan että tehtäisiin asiat fiksusti. Eikä ketään kiinnosta kun ei ole edes kunnon edellytyksiä onnistua.
Onneksi ongelma koskettaa tasapuolisesti kaikkia, joten samassa veneessä ollaan. Aina tietty tulee uusia pikkufirmoja jossa porukkaa on oikeasti omistautunut työlleen, mutta kunhan firma kasvaa ja henkilöstö vaihtuu, niin edellämainitut perusongelmat ilmenevät takuuvarmasti.
Mä olen tehnyt juuri tuon virheen. Siinä palaa vaan loppuun ja nopeasti. Kun kaikki muut tekee hommat hälläväliä asenteella ja itse yrittää sitten korjata koko roskan. Niin eipä aikaakaan kun kärvähtää.
Jotta asiat voitaisiin tehdä fiksusti, pitäisi dokumentaatioiden olla kunnossa. Toisaalta, miksi dokumentoida: parempi pitää tieto oman pään sisällä niin on työntekijänä korvaamattomampi.
"The code was hard to write, why should it be easy to read", jotan tämän suuntaista muistan kuulleeni jonkun sanovan täälläkin.
Asiat tehdään paskasti monesti myös sen takia, ettei ketään kiinnosta. Toisaalta kun miettii millaisesta työ voi huonoimmillaan olla, onko ihme ettei kiinnosta. Mieluummin minäkin ottaisin vaikka olutta kesäisellä niityllä loikoillen kuin istuisin jonkun tietokoneen ääressä päivästä toiseen pähkäilemässä miksei joku toimi.
Sitten on tietysti vielä paskat projektipäälliköt. Asiaa ei yhtään auta se, että usein toimintatapoihin ei kiinnitetä riittävästi huomiota edes koko firman tasolla; pääasia on suoltaa nopeasti jotain hätäpaskaa ulos sen sijaan että tehtäisiin asiat fiksusti. Eikä ketään kiinnosta kun ei ole edes kunnon edellytyksiä onnistua.
Onneksi ongelma koskettaa tasapuolisesti kaikkia, joten samassa veneessä ollaan. Aina tietty tulee uusia pikkufirmoja jossa porukkaa on oikeasti omistautunut työlleen, mutta kunhan firma kasvaa ja henkilöstö vaihtuu, niin edellämainitut perusongelmat ilmenevät takuuvarmasti.
Laatu- ja tuottavuusongelmat ovat vaivanneet IT alaa
ties kuinka kauan. Itse asiassa ovat vuosi vuodelta vaan lisääntyneet.
Näin nää hommat tahtoo mennä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&con ference=4500000000000036&posting=22000000033970240
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&con ference=4500000000000036&posting=22000000033786168
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&con ference=4500000000000036&posting=22000000033755433
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&con ference=4500000000000036&posting=22000000033548421
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&con ference=4500000000000036&posting=22000000034112857
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&con ference=4500000000000036&posting=22000000034130670
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&con ference=4500000000000036&posting=22000000034112857
Lue nuo threadit ja kerro mitä tuumaat...
Mulla on pitkä kokemus järjestelmäasiantuntijana ja siihen liittyvästä suorasta palautteesta sovelluskehitykseen. Sekä asiakkailta minulle tulevan osalta, että minulta koodereille menevien asioiden osalta.
Usein tulee sellainen fiilis, että koodari suhtautuvat parannusehdotuksiin hyvin negatiivisesti. Oli ne sitten käytettävyyttä, suorituskykyä (optimointi) tai yleistä logiikkaa koskevia. Usein ollaan sitä mieltä että jos ilmaisee miten jonkun asian voisi tehdä paremmin, se tulkitaan osoitukseksi siitä että asia on tehty huonosti. Päästään nopeasti ns. yhdistystoiminta malliin, jossa kukaan ei halua sanoa minkään asian olevan huonosti koska nopeasti asian korjaaminen delegoidaan sun niskaan.
em. syystä olen niin kiinnostunut open sourcesta, koska koen (tai kuvittelin) että asia olisi hieman eri tavalla. Eli ihmisillä olisi mielenkiintoa parantaa sovelluksia mikäli pystytään osoittamaan miten sovellus voitaisiin tehdä paremmin toimivaksi. Mutta monien keskusteluiden jälkeen olen tullut tulokseen että asioihin suhtaudutaan samoin kuin useimmissa yrityksissäkin. Tämän vuoksi olen itse päättänyt toimia myös kuten muut toimivat. Eli kaikki toimii hyvin ja jos joku ehdottaakin jotain parannusta jonka voisin softaan tehdä esim päivässä. Käytän mielummin aikaa viikon siihen, että perustelen miksei asialle kannata tehdä yhtään mitään.
Päätöntä? Älytöntä? Idioottimaista? - Kyllä, mutta koska niitä ei voi voittaa voi aina liittyä niihin.
Niin monen innokkaan ja pätevän kaverin itseni lisäksi olen nähnyt polttavan itsensä loppuun. Ideoita ja osaamista olisi, mutta loppujenlopuksi sitä luopuu asioista kun huomaa taistelleensa vuosia tuulimyllyjä vastaan.
Joten me kaikki voimme parantaa maailmaa kaivamalla nenää, juomalla kaljaa ja katsomalla saippuaoopperoita.
Monessa paikassa jopa saa vain vainot niskaansa jos on liian tehokas ja innokas viemään asioita eteenpäin.
Uskon että täältäkin löytyy useita vastaavaan tilanteeseen joutuneita. Luin muuten uskomatonta juttua Tietokonelehdestä että esim Reactor Innovations Oy:ssä ei harrastettaisi tässä viestissä mainitsemani kaltaista idiotismia. Nykyisessä talossa kun palkka on ihan sama jos teen neljän hengen duunit (12 tuntisia päiviä 110% panostuksella, ei taukoja tai omia asioita lainkan) tai sitten neljäsosa hengen duunit, muutama tunti laiskasti töitä päivässä.
Joku sanoi että kannattaisi itse tehdä ne softat niin ei tarvitse valittaa muille bugeista. Sen virheen olen tehnytkin. Sitten on ainoa henkilö joka tuntee N+1 projektia ja ratkaisua kunnolla ja syvällisesti. Sitä pahemmassa kusessa sitä ollaan työtilanteen suhteen. Koska nyt sulla on kaikki ne softat ja asiakkaat vastuullasi joille olet mennyt jotain tekemään. Jos olisi ajatellut järkevästi, olisi vastannut kuten kaikki muutkin. Se on mahdotonta, ei pysty mitenkään ja jatkanut chattailyä netissä.
Alkoi todella ottaan päähän jossain vaiheessa kun asiantuntijat sanoi että joku on mahdotonta. Tein sitten asiakkaan tarvitseman softan ensin kotona huvikseni proof of conseptina. Kun homma toimi kirjoitin sen vielä vielä kunnolla uudelleen. Sen jälkeen tuota softaa (hyvän modulaarisen laajennettavuuden vuoksi) myytiin todella monelle asiakkaalle, koska kysyntää oli. Sekä aikataulupaineet oli hirveät ja aina oli kusessa jos löytyi bugeja. Mitä hyötyä tuosta sain?
No helvetisti töitä. Lisäksi vielä softan coren äärimmäisen huolellisen suunnitelun ja pitkän toteuttamisen jälkeen koko projektin laatu meni kuralle, kun kaikki muutokset oli tehty sillä virallisella ja oikealla tavalla. Eli tehdään mahdollisimman nopeasti ps*kaa joka näyttää toimivan. Onko koodissa järkeä? Ei. Onko optimoitu? - Ei. Onko kaunista, hyvää, mitä arvostan? No ei ole. Miltä koko homma näyttää jos koodia katsoo? No just siltä. Ei jää kenellekkään epäselväksi että kaikki on tehty nykyaikaisella mallilla, eli puhallettu jotain soopaa pakettiin josta näyttää tulevan suurin piirtein oikeanlainen tulos.
Tuossa vaiheessa onneksi siitä oli suunnattomasti hyötyä että core oli tehty kunnolla. Mutta loppujenlopuksi koko proggis rupesi nyppimään pahasti.
Jossain vaiheessa organisaatiossa oli myös tavoitteena parantaa ohjelmiston käytettyvyyttä. Kävin softan huolellisesti läpi, keräsin about sadan asiakkaan caset nippuun ja väänsin asiasta yli satasivuisen dokumentin jossa oli selvästi dokumentoitu muutokset, niiden hyödyt sekä nykyiset asiakkaat joille siitä olisi hyötyä. Vaikutus... Nolla. Olisi ehkä pitänyt panostaa skineihin ja tai vaikka taustamusiikkiin tai menujen animointiin.
Parasta oli kun pari softaa piti kääntää ympäristöstä toiseen. Johdon mielestä se olisi hyvä kesälomaprojekti kehityssakille. Just just. Tässä vaiheessa alkaa moraali kyllä jo pahasti rakoilemaan.
Tämähän myös kertoo hyvin nykytyöskentelyn ja yritysten arvoista.
Sittemmin olen sisäistänyt oikean asenteen. Millekkään asialle ei tehdä yhtään mitään. Ellei joku asiakas maksa siitä täysin pyöristyttävää hintaa. Yleiskehityksen arvo on nollassa. Samoin käytettävyydellä ei ole mitään arvoa, ellei sen korjaamisesta siitä joku yksittäinen iso asiakas maksa mielettömästi.
Kun tuon asenteen huomioi, voitte arvata millainen tuote on ylläpitää. Jos se on käytettävyydeltään asiakkaalle heikko, ylläpidolle se on täydellinen painajainen. Esimerkiksi parannuksiin joilla ennaltaehkäistäisiin yleisimpiä asennusvirheitä ei koskaan panosteta. Huvittavimpia nuo ongelmat ovat varsinkin silloin. Kun on ongelma jonka parissa taistellaan 20 viikossa. Sekä kyseisen ongelman korjaaminen vaatisi yhden if lausekkeen koodiin oikeaan kohtaan. Kannattaako sitä sinne laittaa? No ei tietenkään. Koska kooderit ovat täysin eristyksissä kenttähenkilökunnasta joka näiden ongelmien kanssa painii.
Tämähän ei tietysti ole uusi ongelma, jos katsotaan esimerkiksi sotien historiaa ja vaikka panssarivaunuja. Insinöörit ovat tehneet panssarivaunun joka on täysin kelvoton rintamajoukoille. Mutta kannattaako sitä korjata, no ei tietenkään. Tietysti softan korjaaminen on paljon helpompaa kuin panssarivaunun uudelleen suunnittelu ja tuotantolinjan muuttaminen.
Tuossapa nuo pahimmat nyppimistä aiheuttavat asiat koskien työskentelyä IT-talossa. Ehkä mä otan vaan asiat liian henkilökohtaisesti. Sekä tartun turhan ahkerasti havaittuihin epäkohtiin. Kun pitäisi selvästi sisäistää se, että tuote on nyt niin hyvä kun se voi olla, ellei parempi kuin täydellinen.
Ja kuten tässä tuli esille. Työtä ei voi suoraan verrata tietenkään open sourceen. Jossa nimenomaisesti toimintamallit ovatkin yhdistystyyppisiä. Eli tottahan toki probleemat voi fiksata itse. Toisaalta ongelmien osoittamisessa on myös toinen merkittävä etu. Koska kuten tässä sanoin, kehityspuoli voi olla täysin pihalla kentän tarpeista. Näin ollen on tärkeää että kenttä tuo esille tuotteessa olevat ongelmat. Mikäli kehityspuolella sattuisikin olemaan joku jota kiinnostaisi.
Ehkäpä suurin ongelma on se, että kaikki ovat jatkuvasti ylityöllistettyjä ja pahasti. Juuri siksi tuo softan tekeminen ratkaisuksi asiakkaiden tarpeisiin tuntui lähinnä itseään jalkaan ampumiselta. Asiakkaita ja töitä olisi ollut vähemmän jos ois sanonut että se on vain mahdotonta. Joten kaikki olisivat onnellisempia. Eikö se ole selvää että kun töitä on liikaa, pitää ensisijaisesti pyrkiä hankkiutumaan asiakkaista eroon koska nehän sen tuskan aiheuttavat.
Muita hyviä oppeja on se, että molempien osapuolien pitää olla päteviä ja sitoutuneita. Muuten homma kusee varmasti. Samoin älyvapaat aikataulut ja budejtit olisi syytä unohtaa heti alkuunsa. Tosin koska myynti on provikka palkalla, niin se takaa sen että paskoja projekteja on loputtomasti niskassa.
Klassinen kuutionvalmistus projekti. Jos et ole tuota lukenut niin lue. Se kuvaa hommaa mainiosti. Ja siis varsinkin tuota koodi / kehityspuolen kiitollista osuutta. Varsinkin nuo viikonlopun yötyöt kuulostaa tutulta.
Mutta kyllä tää tästä. Pahin on jo vuosia sitten mennyt ohi. Kuhan vaan vieläkin ajoittain jaksaa kiukuttaa ja pahasti.
Toi oli hyvä pointti, että koodata ei voi jos ei ole iskussa. Mä taas tykkään siitä ihan sikana että on just se oikea fiilis. Täysin keskittynyt ja motivoitunut johonkin projektiin ja hommaa pistetään täysillä eteenpäin. Mutta ehkä siitäpä juuri tuo kärvähtäminen johtuukin että tykkää painaa ihan täysillä. Firmassa on tällä hetkellä vain yksi pätevä ja oikeasti ahkera kaveri. Pari muuta oli, mutta ne otti melkoisen nopeasti loparit. Ilmeisesti kyllästyivät jatkuvaan sonnan satamiseen niskaan ja palkkaukseen.
Toinen ongelma on se, ettei mihinkään koskaan varata resursseja tai aikaa. Eikä koskaan suunnitella eteenpäin. Olen sitten itsenäisesti yleensä opiskellut tekniikoita joita tiedän että tullaan kohta tarvitsemaan. Jos niitä ei opiskele on vaihtoehtona olla kusessa asiakkaiden kanssa ja näyttää tyhmältä. Nyt sentään olen selvinnyt keskinkertaisesti kun olen perehtynyt aiheeseen etukäteen.
Mikäs sen hauskempaa kun mennä asentamaan esim tuotantojärjestelmää johon liittyy satoja parametrejä, asennusohjelmat ja scriptit puuttuu ja et ole koskaan nähnytkään sitä ennen asennusta. Siinä on olemassa riski että projekti menee pieleen.
Esimerkiksi tietoliikenne ratkaisuita joita tarvitaan varmasti tuotteita varten, ei ole koskaan kartoitettu eikä tutkittu etukäteen. Ne on sitten sulla vaan kädessä että pistä tästä käyttöön kun olet kentällä.
Toinen asia mikä on tullut selväksi, on nykyisellä koulupohjalla olevien IT-ihmisten yleisosaaminen IT:ssä. Se on surkeaa. Vain mikäli kaveri on ollut todella aktiivinen harrasta ja viettänyt vähintään yksi kaksi iltaa viikossa opiskellen asioita on siitä johonkin. Koulunpenkiltä tulijat eivät osaa edes palomuureja, tietoturvasoftia tms laittaa kuntoon. Eivät tunne portteja, protokollien toimintoja tms. Kaikkeen tuohonkin on tullut itsekseen tutustuttua. Siitä kiitos siis monelle henkilölle monessa foorumissa joista on tietoa saanut. Sinänsä nuo eivät ole mitään salatieteitä. Olen monesti ihmetellytkin että mistä noita osaajia sikiää kun jos ne olisi lukenut edes viimeiset kolme tietokonelehden vuosikertaa niiden osaamistason luulisi olevan paljon parempi. Toisaalta tämä myös kertoo siitä, ettei enään ole osaajia, on vain osa, mikro ja nano-osaajia. Sekä omat osaamisen puutteet pistävät välillä ottamaan todella pattiin. Pahimpia oman osaamisen puutteita on ehkä Office ja AD osaamisen puute. Onneksi yleensä noiden alueiden osaajia on helppoa löytää. Mutta olisi se hienoa kun osaisi nekin. Myönnän että oma osaaminen on huonoa koska vietän ja olen viettänyt viimeiset 22 vuotta vain 14 tuntia päivässä koneen kimpussa tehden, tutkiskellen ja opiskellen asioita. Mielestäni oikeiden osaajien tulisi käyttää ainakin 40 tuntia vuorokaudessa asian opiskelemiseen. Meillä on nyt kaveri joka on ollut 4 vuotta töissä ja datanomin koulutus. Datanomi = täysi nolla. Vielä 4 vuodenkin työskentelyn jälkeen se tyyppi on jatkuvasti pihalla ja kysymässä asioita. Sekä tekee jatkuvasti sellaisia virheitä joita ei kukaan joka olisi ne tietokonelehdet lukenut tekisi.
Sekä tietysti tämä kärsimys mielestäni keskinkertaista huonommalla palkalla.
Siksi väitänkin että väite että töissä oppii ne asiat jotka tarvitsee osata on ihan puhdasta potaskaa. Tällaisenkin vitsin olen jossain nimittäin kuullut. Siihen ei nimittäin ole edes teoreettista mahdollisuutta.
Ehkäpä ärsyttävintä on kun tulee laitteita joissa on firmware vikaa, sitten pitäisi vielä niiden viat jaksaa dokumentoida vaikka omatkin softa on ihan rikki. Sekä aina on se pallottelu onko vikaa vai eikö, vaikka tekisi hyvin yksityiskohtaisen ja pitkän dokumentoinnin. Monesti ilmeisesti pitkän dokumentoinnin ongelma on se, että ne jotka sitä katselee. Eivät ymmärrä sen sisältöä tai vaihtoehtoisesti eivät jaksa lukea sitä.
No, tulihan siihen vähän avautumista.
Yksi iso ongelma on myös se, että tehtäviä avataan rinnakkain tokuton määrä kun se muka saa asiat etenemään nopeammin.
Tämä on täysin väärä käsitys johtajilta.
Mun oma käsitykseni on että kolme rinnakkaista tehtävää on absoluuttinen yläraja. Sen jälkeen suorituskyky vain laskee ja viiden jälkeen se alkaa laskea dramaattisesti.
Lisäksi ajan pirstoutuminen ja rinnakkaiset korkean prioriteetin tehtävät johtaa ahdistukseen, vitutukseen ja pahaan stressiin. Tutkitusti!
näytät myyjille jonkun keskeneräsen protoräpellyksen, eikä aikaakaan kun ne on myyneet keskenerästä paskaa joka hemmetin kolkaan power point insinöörien hehkutuksella.
Asiakas kysyy että tekeekö tää jutun X. Kyllä se voidaan laittaa se tekemään se siinä samalla.
Edelleen olen sitä mieltä, että vika on ihmisten päässä. Miksi katsovat kauniita ja rohkeita sun muita??.
Edelleen pappi on tärkeä ja niin edelleen..
Jos näin on niin... niin mitä?
monestakin syystä....
alalla työskentelee paskaa sakkia jota johdetaan paskasti ja jota rahoitetaan paskasti.
..asioihin vaikuttaa liikaa ihmiset, jotka eivät tajua alasta ja sen merkityksestä yhtään mitään. Kaiketi se on tämä vanhempi suur... ahneet ikäpolvet, jotka rinnastavat alan johonkin harrastelemiseen rinnastettavissa olevaan puuhasteluun, johon ei resursseja liikaa pitäisi tuhlata. Mielummin investoidaan hiihtoputkien rakentelemiseen keskelle pk-seutua, jotta pk-seutulaiset innostuisivat tästä jalosta urheilumuodosta nimeltä hiihto.
Alaa ei arvosteta.
Ei ole resursseja, mutta kuitenkin tavoitteet ovat pilvissä.
Alalta puuttuu kunnollinen johtaminen, ihmisjohtaminen. Ala on täynnä kaiken maailman insinöörejä, mutta hyviä johtajia, jotka osaavat ohjelmoida ihmisiä ei löydy mistään.
kun visual basic omaksuttiin vakavaksi sovelluskehittimeksi