WehoPuts 5 vapaa-ajanasunnolla

Upinniemi

Hankimme WehoPuts 5 -panospuhdistamon kesällä 2007 käyttöönotetulle vapaa-ajanasunnolle. Järjestelmän valinta oli vaikeaa, mutta pitkän harkinnan jälkeen päädyin ko. systeemiin. Rakennusalan messuilla valmistajan edustajakin sanoi laitteen sopivan käyttömääräämme. Tällä hetkellä käymme lähes joka viikonloppu ja usein keskiviikkosaunassa yön yli. Eläkkeelle päästyä 5 vuoden päästä tarkoitus olisi viihtyä pitempiä ajanjaksoja kuin kaupunkiasunnossa.
Mutta... Alkoi kuulua huhuja, että panospuhdistamno ei sopisikaan vapaa-ajanasuntoon noillakaan käyttömäärillä. Parin kolmen viikon poissaolojaksoja voi olla, mutta se edellyttää muuten pysyvämpää asumista. Puhdistusprosessi kuulemma loppuu, jolloin laite pitää tyhjentää loka-autolla ja pitää sitten taas aloittaa alusta. Kyselin tehtaalta, että mistä huomaan puhdistusprosessin päättyneen. -Hajusta ja mustasta väristä, vastattiin.
En ole huomannut hajuhaittoja ja ei jätevesi mustaakaan ole - ihan normaalin jäteveden väristä.
Nyt tulee kyllä käytyä mökillä jo senkin takia, että systeemin toiminta ei lakkaisi. Tietysti järjetöntä. Onko muilla kokemuksia vastaavasta käytöstä? Muuten laite on toiminut teknisesti moitteetta. Pusseja ei juuri tarvitse vaihdella tuolla käyttömäärällä. Ihanteellinen systeemi, teoriassa. Olen kyllä kuullut, että malliin olisi kehitteillä juuri vapaa-ajanasuntokäyttöön lisälaite, joka tiputtelisi sopivaa "evästä" poissaoloajaksi prosessin säilymiseksi. Joko lienee valmis?

14

1993

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lumikenkä

      Tuo evään tiputtelu kuulosti kyllä oudolta, miten se sen tekee? Mä olen käsittäny että jos se jätevesi jää sinne varastosäiliöön pitkäksi aikaa niin hapettomassa tilassa alkaa käymisprosessi jyllätä ja tuo mätänevä liete olis myrkkyä aktiivilietteessä elävälle mikrobikannalle ( saa oikaista jos olen väärässä ).

      Sama ongelma on jokaisella markkinoilla olevalla biologis-kemiallisella puhdistamolla, jos käyttö on satunnaista niin puhdistustulokset eivät ole sitä terävintä kärkeä mitä ne olisivat tasaisella käytöllä.

      • termeillä

        Puhu panospuhdistamoista ja biologis-kemiallisista puhdistamoista täysin omissa lauseissaan, sillä yksikään panospuhdistamo ei ole täyttänyt Suomessa CE-testiä yrityksistään huolimatta.
        Biologis-kemiallisia puhdistamoita eli ns. toisen sukupolven puhdistamotakin on olemassa, jotka tämän vuoden aikana tulevat osoittamaan myös valtiovallalle, mitä SYKE loppujen lopuksi tarkoittaa.

      • lumikenkä
        termeillä kirjoitti:

        ihan kyllä on sukupolvelle aivan sama, panospuhdistamot ovat biologis-kemiallisia puhdistamoja.
        Ei ce-merkkiä? entäs labko biokem??????? sovitaan että mulla termit hukassa ja sulla koko tekniikka ;)

      • vesikauhu
        lumikenkä kirjoitti:

        ihan kyllä on sukupolvelle aivan sama, panospuhdistamot ovat biologis-kemiallisia puhdistamoja.
        Ei ce-merkkiä? entäs labko biokem??????? sovitaan että mulla termit hukassa ja sulla koko tekniikka ;)

        Biologiskemiallinen puhdistusprosessi on prosessi, jossa liukoinen fosfori saostetaan ja laskeutetaan jätevedestä saostuskemikaalia (esim. polyalumiinikloridi) hyväksikäyttäen kemiallisesti. Kiintoainejäämät sekä typpi poistetaan biologisesti, jätevesissä itsessään olevien mikrobien toimesta.

        Panospuhdistamo on biologiskemiallisesti puhdistava laite, jossa puhdistus tapahtuu aina samansuuruisina jätevesimäärinä eli panoksina. Jätevettä kerätään prosessin alkuun tuo vakiomäärä, minkä jälkeen puhdistusprosessi käynnistyy ja panos käy läpi kaikki puhdistuksen vaiheet. Panospuhdistamoiden biologia perustuu useimmiten aktiivilietteeseen.

        On totta, että satunnaiskäyttö häiritsee laitteen biologiaa, koska aktiivilietteessä elävien, puhdistuksen kannalta elintärkeiden mikrobien, ravinnon ja lämmön saanti voi keskeytyä pitkiksikin ajanjaksoiksi. Pahimmassa tapauksessa koko aktiivilietteen mikrobikanta voi tuhoutua täysin, jolloin biologinen puhdistus loppuu kokonaan.

        Biosuodin on toinen laitepuhdistamoissa käytetty biologinen puhdistusmenetelmä. Kemia näissä laitteissa toimii samoin kuin panospuhdistamoissakin. Panospuhdistamoista poiketen biosuodattimet toimivat jatkuvatoimisesti. Jätevettä ajetaan biosuodattimen läpi sitä mukaa, kun vettä järjestelmään ajetaan. Biosuodattimessa mikrobit elävät suodatinmateriaalin pinnoilla ja vettä kierrätetään puhdistuksen aikana suodattimen lävitse. On selvää, että biosuodattimellakin varustettujen puhdistamojen toiminta häiriintyy satunnaiskäytössä jonkin verran, mutta niissä ravinteiden ja lämmönsiirto mikrobeille on kuitenkin jatkuvatoimisuuden vuoksi säännöllisempää. Niissä ei myöskään synny aktiivilietteen tuhoutumisen kaltaista "katastrofia", vaan järjestelmää käytettäessä biosuodatin aktivoituu toimimaan aina uudestaan.

        Summa summarum: Panospuhdistamot ja biosuodattimet ovat biologiskemiallisten puhdistamojen alaryhmiä.

      • panospuhdistamo
        termeillä kirjoitti:

        Puhu panospuhdistamoista ja biologis-kemiallisista puhdistamoista täysin omissa lauseissaan, sillä yksikään panospuhdistamo ei ole täyttänyt Suomessa CE-testiä yrityksistään huolimatta.
        Biologis-kemiallisia puhdistamoita eli ns. toisen sukupolven puhdistamotakin on olemassa, jotka tämän vuoden aikana tulevat osoittamaan myös valtiovallalle, mitä SYKE loppujen lopuksi tarkoittaa.

        http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/26112&ext=rss
        http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/26303&ext=rss

    • vesikauhu

      Kirjoitin tuohon alemmaksi tähän ryhmään vähän selvennystä puhdistamotermistöön, koska se tuntuu olevan ammattilaisillekin vähän epäselvää.

      Koko puhdistamonne prosessin kannalta on elintärkeätä, että puhdistamon biologian perustana oleva aktiiviliete säilyy toimintakelpoisena. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lietteessä elävä mikrobikanta saa elääkseen riittävästi ravinteita ja lämpöä.

      Koska puhdistamonne on panospuhdistamo, tulisi teidän huolehtia siitä, että käydessänne asunnolla, vettä käytetään niin paljon, että panos käynnistyy ja menee läpi ainakin kerran, jotta liete saa lämmön ja lisäravinteet.

      Mikäli purkuputkesta tuleva vesi on hajutonta ja kirkasta voisi olettaa biologian toimivan. Jos biologia lakkaa toimimasta jätevedessä olevat kiintoainejäämät ja ammoniumtyppi aiheuttavat sen, että purkuputkesta tulevan veden väri tummuu ja vesi alkaa haista.

      Aktiivilietelaitokset toimivat parhaiten jatkuvalla tasaisella kuormituksella. Kuormitusvaihtelut ja käyttökeskeytykset ovat niille valitettavasti aina pahasta.

      • Upinniemi

        Laitteen purkuputki on kivipesässä, josta veden laatua ei voi tarkistaa. Pitäisikö aukaista ja tehdä jonkinlainen tarkistuskaivo vai voiko prosessin toimimisen huomata jo kannen avaamalla - hajusta, väristä tms.

        Tehtaan väestä joku kertoi tehtaan suunnittelevan ja testaavan jotain lisälaitetta, joka annostelisi poissaolojen aikana "ravintoliuosta" ylläpitämään prosessin käymistä. Onko tästä asiasta mitään tietoa?

      • lappalainen alasti
        Upinniemi kirjoitti:

        Nyt mä hoksasin markkinaraon, mä rupeen tekemään 20m3 säiliöitä, myyn niitä kaikille joilla on putsari mökillä ja ostan imuauton itelleni. Sitte mä kuljen tyhjentelemässä toisten sako- ja umpikaivoja maksua vastaan ja myyn sen kaman näille mökkiläisille "ravintoliuoksena" joka pitää putsarin elossa... vuhuu!!! ;-o

      • vesikauhu
        Upinniemi kirjoitti:

        Laitteen purkuputki on kivipesässä, josta veden laatua ei voi tarkistaa. Pitäisikö aukaista ja tehdä jonkinlainen tarkistuskaivo vai voiko prosessin toimimisen huomata jo kannen avaamalla - hajusta, väristä tms.

        Tehtaan väestä joku kertoi tehtaan suunnittelevan ja testaavan jotain lisälaitetta, joka annostelisi poissaolojen aikana "ravintoliuosta" ylläpitämään prosessin käymistä. Onko tästä asiasta mitään tietoa?

        Olisi varmasti paikallaan järjestää näytteenottomahdollisuus joko näytteenottokaivo puhdistamon perään tai sitten avataan kivipesää niin, että purkuputken suusta saisi otettua näytteen tarvittaessa.

        Tuosta ravinneliuoksen syöttöjutusta minulla ei valitettavasti ole tietoa.

    • Tommi99

      Panoshan käynnistyy tietyn jätevesimäärän tultua.. niinpä pienellä käytöllä voi käydä niin, että vaikka te muutaman vessakeikan viikossa heittäisittekin, saattaa puhdistusprosessi jäädä alkamatta. Eli pitäis varmaa sen verran tuhlata vettä, että "panos" vaihtuis riittävän usein. Siinä mielessä ei varmaan ole tarpeellista tehdä jotain torstai-illan hukkakeikkaa, vaan törsää vettä siloin keskiviikkona sen verran reilummin, että puhdistuspanos lähtee liikkeelle.

    • Upinniemi

      Otin yhteyttä valmistajaan. Insinööri oli sitä mieltä, että laitteemme toimisi tuolla käytöllä. Rajoilla varmasti on (oma huomautus).
      Suunnitteilla on kuulemma versio, jossa 2-3 kk:n poissaolokaan ei pysäytä puhdistusprosessia.

      • vesikauhu

        Toivottavasti saavat asian ratkaistuksi, koska tuo heidän liettenkäsittelynsä tekee laitteen todella erinomaiseksi käytää juuri vapaa-ajanasunnoilla kohteissa, joissa loka-auton käyttö on lähes mahdotonta tai poikkeuksellisen kallista esim. saaristokohteet.

      • CE MERKKI

        Osta CE hyväksytty laite niin kaikki mittaukset on tehty SYKE:n toimesta. Varmaa ja luotettava lähde.

      • pienpuhdistamo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3091
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      2016
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      82
      1360
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe