Totta vai

131341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

onhan kyseessä tutkimuksen keinoin saatu tulos, joten mitä sitä epäilemään. Erikseen voisi tietysti kyseenalaistaan tutkijan käyttämät menetelmät, mutta annetuilla tiedoilla tuo on totta.

Itse olin yllättynyt tuloksista, olisin odottanut suurempia lukuja.

Äänestä

ei ole koskaan mitään vikaa. Älkää nyt jaksako, olisiko opettajilla peiliin katsomisen paikka.

Äänestä
  • Ipanat riehuu levottomina luokissa ja syy on opettajien. Voi hyvänen aika, miten matala ajatus! Kai niillä omien vanhempien kasvatuskeinoilla ja osaamisella saattaisi olla jotain tekemistä nykylasten käytökseen. Eivät ne umpiosta kouluun tupsahda ja sitten paha ilkeä opettaja saisi lapset käyttäytymään typerästi.

    Onko tuo nyt vaikea ajatus myöntää, että näitä omituisesti kasvatettuja lapsia löytyy nykyään joka oksalta.

    Äänestä

  • Opettajienhan sitä pitää katsoa peiliin, kun kotona ei lapsia kasvateta vaan nämä pikku kultamussukat saavat tehdä mitä haluavat ja olla aina kaiken keskipisteenä.

    Äänestä

  • Kyllä ne lapsukaiset valitettavasti ovat hirveitä nykyään. Ihan turha etsiä syyllisiä, mutta jatkuva haistattelu ja ylimielisyys on arkipäivää.

    Äänestä

  • zxcvb kirjoitti:

    Opettajienhan sitä pitää katsoa peiliin, kun kotona ei lapsia kasvateta vaan nämä pikku kultamussukat saavat tehdä mitä haluavat ja olla aina kaiken keskipisteenä.

    ei ollut vikaa

    Äänestä

Kyllä se on ihan totisinta tätä päivää.

Äänestä
  • Näin pahaksi on homma mennyt ja pahemmaksi näyttää kovaa vauhtia menevän.Sääliksi käy nuoria opeja, jotka joutuvat opettamaan yhä lisääntyvää joukkoa integroituja ja inkluusioituja oppijoita tulevaisuudessa. Parempiakin aikoja on koulumaailmassa nähty.

    Äänestä

... ja mitähän tuloksia olisi saatu aikaan, jos olisi kyselty yläkoulun puolelta! Siellä nämä samat adhd:t ja muut tarkkaavaisuusongelmaiset opiskelevat edelleen suurissa ryhmissä, ilman kouluavustajia, murrosiän melskeet vielä lisänä.

Äänestä
  • Mieluummin ilman...sanoi entinen poikakin. Koulussamme on melkein joka luokassa avustaja ja kaikki me opet ollaan kurkkua myöten kyllästytty. Avustajat on niin ihteään täynnä, enemmän kuin me opet. Kun saat luokan hiljaiseen työhön,niin avustajahan se alkaa häiritsemään. Ja tämä on tosi. En millään kirveelläkään ottaisi avustajaa luokkaani, vaan kun on pakko. Nimimerkillä kokemusta on usiammastakin.

    Äänestä

  • avustajista kirjoitti:

    Mieluummin ilman...sanoi entinen poikakin. Koulussamme on melkein joka luokassa avustaja ja kaikki me opet ollaan kurkkua myöten kyllästytty. Avustajat on niin ihteään täynnä, enemmän kuin me opet. Kun saat luokan hiljaiseen työhön,niin avustajahan se alkaa häiritsemään. Ja tämä on tosi. En millään kirveelläkään ottaisi avustajaa luokkaani, vaan kun on pakko. Nimimerkillä kokemusta on usiammastakin.

    Että nyt sit syyllisii onkin avustajat.Mä olen seurannut tilanteita niin avustajan kuin openkin silmin ja tuo ei pidä paikkansa.Sun ei ole pakko ottaa avustajaa siihen luokkaan mut ei taida olla "mu..." kieltäytyy.Katohan vielä kerran siihen peiliin jos yhteistyö ei suju niin puhu esimiehelles.Älä ala muita syyllistää.

    Äänestä

Takavuosina luokanpet kuittasivat ylä-
asteen käytöshairiöt aineenopettajien puutteellisella ammattitaidolla ja huonolla koulutuksella (murrosiällä ja karvojen kasvulla ei tietenkään vaikutusta...); "jos saatais yläluokillekin luokanopettajat, niin kyllä tilanne paranisi..."

NO: nyt on sitten tilanne on sama alaluokillakin. Missä on se koulutus? Lyöttäkö oppilasta sillä kasvatustieteen lautatuurlla päähän vai miten se entinen rehtori ruukasikaan kysyä?

Ei vaan, kyllä olen oikeesti myötätuntoinen, tätähän tää on, joa alaluokillakin. Ja yhtenäiskoulun ansiosta kohta kasiluokkalaisiakin opettaa luokanopettaja. Aineenopettajat hoi! Alan vaihtoon! Mää tein sen jo!

Äänestä

... yhä useampi oppilas / opiskelija. Katsoin poliisisarjaa Life on Mars... Voiskohan tehdä samanlaisen opesta, joka saa turpiinsa jonkun pikkukriminaalin oppilaan täyskahelilta isältä vanhempainvartissa ja aivotärähdyksessä lennähtää 1970-luvulle peruskoulun alkuajoille...

Ja silloin rehtorin tullessa luokkaan, kaikki nousivat ylös, rintamasuunta tulijaan päin ja huudettiin yhteen ääneen preussilaisesti "HYVÄÄ PÄIVÄÄ HERRA REHTORI ! ! !" Siinä ei paljoa nokka tuhissut.

Ihmettelen, ettei Jokelan jälkeen tällä palstalla ole puhuttu mitään asian tiimoilta ennen kuin tulee "gallup". Täällä kirjoittelevat opehommiin kyllästyneet urputtajat (kuten minä) tai sitten onnellisesti valheellisessa tietoisuudessa leijailevat aloittelevat ope-stereotyypit, jotka vielä uskovat johonkin opettajakoulutuksessa heille propagoituun filantrooppiseen hymistelyyn charmikkaasti viinilasin ja homejuuston äärellä...

Koulu on yhteiskunnallisen tilanteen ilmapuntari ja kaikki ongelmat näkyvät tiivistetysti. Osa on ikuisuusongelmia, kuten yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja luokkaerojen toteutuminen ja toteuttaminen. Sitten on ajasta riippuvia juttuja, kuten "laman sato".

What goes up must go down.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarua..? kirjoitti:

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/vasen/id87374.html

Olen varsi varma, että totta...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu