Kolmas kissa

Tilanne tämä: meillä on kaksi kissaa, toinen 1v7kk ja toinen 3v5kk. Olisiko kolmas kissa liikaa? Pitäisikö silloin laittaa toinen hiekkalaatikko? Nyt ovat pärjänneet yhdellä.
Kertokaapa kolmen kissan omistajat kokemuksia! Itseäni lähinnä arveluttaa että tulevatko kaikki sitten toimeen ja miten pennun ruokailun voisi järjestää järkevästi? Nyt kisut saavat märkäruokaa kerran päivässä, raksuja on koko ajan saatavilla.
Niin ja lisääntyvä karvojen määräkin..Aargh..=)
131643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hyvä ajankohta siihen on,jos voisit olla ainakin pari viikkoa kotona liennyttämässä tilannetta.Omat aikuiset kissani olivat yllättävän vihamielisiä pentua kohtaan.Onhan sulla myös tilaa tarpeeksi? Meillä pidettiin alkuun kissoja vuorotellen eri huoneissa, että hajut sekoittuvat,pentu myös ruokaili eri tilassa kuin muut.Pikkuhiljaa sitten tutusteltiin, valvonnan alaisena.
Olen jostain lukenut nyrkkisäännön, yksi hiekkalaatikko per kissa, näin myös meillä.

Karvaa ei mielestäni pyöri lattioilla sen enempää, kuin kahdestakaan kissasta.

Äänestä

meillä on 2 kissaa ja 2 vessaa. Monet sanoo että kissalla pitäisi olla 2 vessaa per kissa. Mutta kyllä minusta yhdellä ihan pärjäilee jos on yksi kissa. Mutta jos useampi niin sitä enemmän laatikoita.

Äänestä

eikö nämä kissat ollenkaan ole pihalla??sitä et tainnut mainita..meillä on kolme kissaa mutta ne ovat aika paljon pihalla...öisin joskus otan ne tietenkin sisälle ja niillä on 2 kissanhiekkalaatikkoa.1 täyttyisi liian nopeeta ja sitten ne vain kakkis sisälle.suosittelen 2 laatikkoa varsinkin jos kissat on sisällä monia tunteja.

Äänestä

Kissoja voi ottaa enenmmänkin, jos niistä jaksaa huolehtia. Itselläni on 4 kissaa ja 3 laatikkoa. Kisosilla on ulkohäkki, jonne pääsevät päivittäin.

Äänestä

Meillä on kolme kissaa ja hyvin tulevat toimeen. Hiekkalaatikoksi ostettiin suht iso laatikko (pyörillä kulkeva sängyn aluslaatikko). Sillä pärjäävät lähes kaksi päivää jos ovat sisällä tuon ajan kauemmin kun käyvät ulkona.
Purkki ruokaa annetaan 2-3krt viikossa ja raakaa lihaa kerran kuussa. naksui meilki aina saatavilla. Hyvin pärjäävät ja syövät ihan kiitettävästi. :)

Äänestä
  • kissojen ulkoilla itsenäisesti. Meillä se ei esikaupunkiasumisen vuoksi ole mahdollista. Olen nähnyt kaulapannallisia kissoja omillaan lähiössämme, itse en kuiten uskaltais omaani yksin pihalle päästää.

    Valjaissa ulkoillaan.

    Äänestä

Elikkä meidän 2 kissaa ovat sisäkissoina, toista kissaa ulkoilutan valjaiden kanssa muutamia kertoja viikossa, toista kissaa ulkoiluttaisin myös, mutta on ollut koko ikänsä niin arka ettei liiku ulkona mihinkään..
Neliöitä meillä on 80 asunnossamme, eli tilaa olisi. 2 raapimis/kiipeilypuutakin löytyy sekä leluja yms. virikkeitä.
Kissat ovat hyvin pidettyjä ja hoidettuja, joten kolmas kissakin saisi hyvän kodin.
Kissa-asia tuli ajankohtaiseksi kun tuttavani kisu sai poikasia..
Kiitokset kommenteista! Laittakaa ihmeessä lisää jos tulee jotain mieleen! =)

Äänestä
  • että vähemmällä pääsee,kun on kodintekstiilit sellaiset, joihin ei karva tartu.Itse otan myös matot pois lattioilta pahimpana karvanlähtöaikana.

    Iloista kissavauvanodotusta sinulle!

    Äänestä

  • karvanlähtöasiasta lisäisin, kirjoitti:

    että vähemmällä pääsee,kun on kodintekstiilit sellaiset, joihin ei karva tartu.Itse otan myös matot pois lattioilta pahimpana karvanlähtöaikana.

    Iloista kissavauvanodotusta sinulle!

    Päätimme ottaa kolmannen kissan.=)
    Kertokaapa minkälaisia kodintekstiilejä teillä on käytössänne? Meillä on nahkasohvat ja bukleemattoja.. Mitä ne pitäisi olla?
    Kiitos!=)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Päätimme ottaa kolmannen kissan.=)
    Kertokaapa minkälaisia kodintekstiilejä teillä on käytössänne? Meillä on nahkasohvat ja bukleemattoja.. Mitä ne pitäisi olla?
    Kiitos!=)

    liukaspintaista huonekalukangasta,matot ohuita viskoosimattoja.Ns. allergiamateriaalit on hyviä, niihin ei karva tartu.Pahimpia kokemukseni mukaan on juurikin nuo bukleematot, ne ei lähde ees imurilla, vaan karvat pitää käsin kerätä.Fleecepintaiset huovat,yms on myös karvankerääjiä.

    Kun kissanpentu tulee taloon, kantsii myös nostaa arvokkaimmat koriste-esineet korkealle ja juntata jäljellejääneet sinitarralla alustaansa.Samoin huonekasvit.

    Äänestä

  • materiaalit kirjoitti:

    Väsyneenä tekis mieli keriä koko katras, mutta yleensä kiltisti imuroin n.joka toinen päivä

    Äänestä

  • että kissaperheessä karvaa ... kirjoitti:

    Väsyneenä tekis mieli keriä koko katras, mutta yleensä kiltisti imuroin n.joka toinen päivä

    Meillä on kaksi puoliveristä Norjan Metsäkissaa ja yksi puhdasrotuinen sellainen.

    Sitä pehmeää karvatuppua löytyy vaikka leivän päältä ja imuroin sentään joka päivä melkein.

    Äänestä

Meillä on kaksi leikattua poikakissaa, 2v ja 1 v.Nyt haluaisin vielä yhden kisun,luultavasti pojan.1-vuotiaan kissan äiti sai juuri uudet pennut, että ehkä sieltä sisarus(tai puoli-sisarus,isästä ei tietoa.Asumme omakotitalossa ja kissat ulkoilevat itsenäisesti.Kaulassa pannat jossa puh.nro.Onneksi ystävällismielisiä naapureita, joilla myös kissoja.Karvaa lähtee paljon,eli siinä mielessä kolmas menisi samaan katastrofiin:)
Kissat tulevat hyvin toimeen keskenään,nukkuvat vierekkäin ja kaulakkain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

perheeseen?? kirjoitti:

Tilanne tämä: meillä on kaksi kissaa, toinen 1v7kk ja toinen 3v5kk. Olisiko kolmas kissa liikaa? Pitäisikö silloin laittaa toinen hiekkalaatikko? Nyt ovat pärjänneet yhdellä.
Kertokaapa kolmen kissan omistajat kokemuksia! Itseäni lähinnä arveluttaa että tulevatko kaikki sitten toimeen ja miten pennun ruokailun voisi järjestää järkevästi? Nyt kisut saavat märkäruokaa kerran päivässä, raksuja on koko ajan saatavilla.
Niin ja lisääntyvä karvojen määräkin..Aargh..=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu