Haaste teille

Haaste teille kaikille liikkumaan.
Liikunta on tärkeä monelta kannalta syöpäpotilaalle ja toipilaalle.
Tietenkin sitä tehdään vain mahdollisuuksien, jaksamisen ja lääkärin antaman luvan pohjalta ja mukaan.
Haastan teidät kolme-neljä kertaa viikossa puolesta tunnista tuntiin lenkille tai vaikka ulos penkille istumaan.
Aloitusajat aamusta kello 8 tuonne ilta kello 8 kukin sen mukaan kuin sopii.
Vauhti vapaa ja liikuntatapa, kävely, pyöräily tai mikä vain kelläkin niin ja myös se istuminen.
Pidetään vaikka kirjaa (tietysti vapaaehtoinen) niin huomaa jos unohtuu.

Kuka ottaa haasteen vastaan.

Ylös - ulos - ja lenkille sanoi aikoinaan Tarvajärvi Aamukahviohjelmansa päätteeksi.
291003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Mitenkäs niitä tekemisiä sitten raportoidaan?

Äänestä
  • Miten olisi vaikka kuukauden vaihteessa mutta ei ole välttämätöntä.
    Pääasia että liikkuu tai vaikka istuu ulkona, kukin vointinsa mukaan.

    Äänestä

mukana haasteessa, itseasiasssa aloitin jo päiväkirjan pitämisen viikko sitten. Oli varmaankin aavistus tulevasta haasteesta. Viime viikolla olikin mitä mainioimmat ulkoilusäät, joten tässä viikossa sitä haastetta on enemmän. Täällä on ainakin satanut nyt muutaman päivän tosi mukavasti ja edelleenkin vettä tulee, mutta ylö, ulos ja lenkille on tavoitteena.
Ulkoilun ja liikunna iloa kaikille!

Äänestä
  • Minäkin jouduin äsken lenkillä kovaan sadekuuroon.
    Taisin olla aika märkä ukkeli kun tulin takaisin, eikä tuo vesi vielä ole kovin lämmintä.
    Kiva kun olet mukana.

    Äänestä

Siitä tulee yhteensä kuusi kilometriä päivässä, viitenä päivänä viikossa. Aikaa menee joskus enemmän, joskus vähemmän.

Se on hyvä konsti pitää itsensä edes jotenkin kunnossa. Jaksaa sitten vähän muutakin.

Äänestä
  • vastaan,vaikka jalat särkevätkin kovasti kävelyn jälkeen,vissiin Aridimexin aiheuttama.

    Äänestä

  • himoliikkujat..?
    seitsemänä päivänä viikossa 2-4t.liikkumista kävellen,uiden,hölkäten,,talvella hiihtoa ,luistelua, plus työmatka pyöräily yht.20km.
    ja normaali hyötyliikunta puutarhan hoidossa ja heinäpellolla.
    Nyt liikutaan puolen vuoden syöpä tauon jälkeen :))

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    vastaan,vaikka jalat särkevätkin kovasti kävelyn jälkeen,vissiin Aridimexin aiheuttama.

    Kävele vaan vointisi mukaan. Hyvä kun olet mukana.

    Äänestä

  • vai meidätkin kirjoitti:

    himoliikkujat..?
    seitsemänä päivänä viikossa 2-4t.liikkumista kävellen,uiden,hölkäten,,talvella hiihtoa ,luistelua, plus työmatka pyöräily yht.20km.
    ja normaali hyötyliikunta puutarhan hoidossa ja heinäpellolla.
    Nyt liikutaan puolen vuoden syöpä tauon jälkeen :))

    Olipa himosi sohva tai liikunta niin kaikki hastan.
    Hyvä hyvä ja liikunnan iloa

    Äänestä

  • Ei ilmesty vastaukseni sinulle.
    No hienoa kun lähdit mukaan.
    Saa nähdä eikö tämäkään näy.

    Äänestä

ensimmäisenä viikkona tiputuksen jälkeen istun mieluummin parvekkeella kun en enempään kykene.

Menisinkö istumaan puiston penkille tämän näköisenä
ja huuruista sekaisin??

Otan haasteen vastaan hoitojen jälkeen:)

Äänestä
  • ainakaan tiputusviikolla ei kovin ulos jaksanut mennä,hyvä jos parvekkeellekkin pääsee,2 viikkoa tiputuksesta pienen lenkin jaksoi tehdä,tietty
    erilailla ihmiset hoidoista toipuvat.Mieltä se piristää sekin kun happea saa haukattua.

    Äänestä

  • Ehtii sittenkin.
    Mukavaa kunt tulet joukkoon.

    Äänestä

Otan haasteen minäkin vastaan, tulee tarpeeseen! Ja aloitan heti huomenna. Lenkkeilykelit eivät tosin ole parhaata mahdolliset - tai ehkä sittenkin: sataa lösöttää jo ties monetta päivää, mutta eipähän ainakaan pölyt pölise nenään kävellessä. Työmatkapyöräilyn aloitan huhtikuun loppupuolella, jos sateet lakkaa - matkaa tulee liki 25 km kanttiinsa. Ihan joka päivä en varmaankaan pyöräile, mutta jos alkuun edes pari kertaa viikossa.

Äänestä
  • No huh johan onkin kunnon työmatka. Jos sen vielä pyöräiset niin on se melkoista liikuntaa.
    Tervetuloa joukkoon (haasteteen vastaanottaneiden).

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    No huh johan onkin kunnon työmatka. Jos sen vielä pyöräiset niin on se melkoista liikuntaa.
    Tervetuloa joukkoon (haasteteen vastaanottaneiden).

    Juu, kuulostaahan se matkalta, mutta ei se niin kamala ole. Aikalailla tasamaata koko matka, asfaltoitua tietä. Ja pyöräilykunto kasvaa nopsasti. Alussa menee varmaan tunti, vähän toista, mutta muutaman viikon päästä jo myötätuulella saattaa 50 min. riittää. Eikä sitä ihan joka päivä tule, osan työajasta teen kodin lähellä tai sitten työautoilen pitäjille.
    Kävely jäi tänäpänä lyhkäiseksi, mutta kuitenkin kävelin.

    Äänestä

pian postilaatikkoosi ja sitteb tiedä et muuta tuleb saamaan vuosin kun sen rekolab sian niin eib tavrise valitag sen muutab ny lopuks niin joudub piaan käräleb

Äänestä
  • No kiitos sinulle kun jaksoit kirjoittaa.
    Anteeksi vain mutta en aivan ymmärtänyt.
    Voisitko hieman selventää niin osaisin vastata.

    Äänestä

Tänään kävin jo haasteen mukaisella lenkillä.
Nyt sitten täytyy keskittyä seuraavaan luentoon.
Tai paremminkin sellainen elämänhallintaan liittyvä tilaisuus.
Tarkoitettu lähinnä nuorille perheille.

Äänestä

Tähän hasteeseen voi tulla mukaan myöhemminkin aivan pitkin kevättä ja kesää.
Sitä mukaa kuin kunto antaa myöten.

Äänestä

täällä ollaan.

Äänestä

Olen ottanut nyt hyötyliikunnan kannalta.Vuoropäivinä leikkasin omenapuita ja tein lumitöitä, turhaa kai se, sulaisihan se pois ainakin juhannukseksi. Ukkokullan sain myös ulos yhtenä päivänä kun aurinko paistoi,muuten ei käy kun on kylmää ja tuulista.
Kelkan ja sukset vein pois ja sauvat jätin. Olipa hyvä kiikkutuolijumppa TV:ssä tänään.

Äänestä

Ei voi ottaa haastetta vastaan. Minä kun lähden tunnin lenkille joka aamu jo kello kuusi :)

Äänestä
  • No hyväksytään tällä kertaa tuo poikkeava aikataulu ;;)))
    Miten kukaan voi noin aikaisin lenkille lähteä, voi kauhistus. Saat ylimääräisen pisteen tuosta.

    Äänestä

  • tuossa viiden - kuuden aikoihin on parasta lenkkeily aikaa..:)

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    No hyväksytään tällä kertaa tuo poikkeava aikataulu ;;)))
    Miten kukaan voi noin aikaisin lenkille lähteä, voi kauhistus. Saat ylimääräisen pisteen tuosta.

    käyntiin kun jo puoli kuusi nousee ylös, juo lasin vettä, ja lähtee tunnin lenkille. Sitten suihkuun, hyvä aamupala (puuroa tietenkin) ja töihin.
    On hyvä olo koko päivän!

    Äänestä

sinä haastat yhtään ketään mihinkään. etkä ymmärrä että täällä on sairaita jotka ei jaksa liikkua. HÄIVY HÄIVY HÄIVY

Äänestä
  • ja palstalle laskeutuu ansaituu rauha

    Äänestä

  • se häipyy kirjoitti:

    ja palstalle laskeutuu ansaituu rauha

    kierretty ja vielä muutama lenkki tänään.Mahtava ilma tuolla,ja lämmintä lupasivat,hyvää viikonloppua jokaiselle:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Elisama kirjoitti:

Haaste teille kaikille liikkumaan.
Liikunta on tärkeä monelta kannalta syöpäpotilaalle ja toipilaalle.
Tietenkin sitä tehdään vain mahdollisuuksien, jaksamisen ja lääkärin antaman luvan pohjalta ja mukaan.
Haastan teidät kolme-neljä kertaa viikossa puolesta tunnista tuntiin lenkille tai vaikka ulos penkille istumaan.
Aloitusajat aamusta kello 8 tuonne ilta kello 8 kukin sen mukaan kuin sopii.
Vauhti vapaa ja liikuntatapa, kävely, pyöräily tai mikä vain kelläkin niin ja myös se istuminen.
Pidetään vaikka kirjaa (tietysti vapaaehtoinen) niin huomaa jos unohtuu.

Kuka ottaa haasteen vastaan.

Ylös - ulos - ja lenkille sanoi aikoinaan Tarvajärvi Aamukahviohjelmansa päätteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu