Miksei jigi toimi?

Olga

Kertoisitteko kokeneemmat, missä on vika, kun ei ahvenille jigi kelpaa?

Tarinat ja lehtiartikkelit useiden kilojen jigiahvensaaliista alkavat kuulostaa
täydeltä utopialta...Toimivatko ne mukamas ainoastaan merellä?
Onko vuodenaika väärä (olen kalastanut heinäkuun ja elokuun alun),
sillä lämpimillä säillähän ahvenen kerrotaan viihtyvän pinnassa?

Olen kokeillut eri värejä ja kokoja sekä uittanut niitä eri paikoissa ja eri tavoilla,
kuitenkin yleisten ohjeiden mukaisesti pohjassa pomputellen.
Mainittakoon, ettei kyseessä ole kalaton järvi,
vaan kaveri nostaa veneen toisessa päässä pohjaongella
lähes joka reissulla raitapaitaa minkä ehtii.

Kiitos kaunis jo etukäteen, jos joku osaa antaa aloittelevalle
jigittelijälle opastusta!

4

1090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi voi

      Itse en ole tänä kesänä kerennyt lainkaan töiltäni kalastamaan, mutta muina kesinä kyllä jigi on toiminut vallan mainiosti..

      Tänä kesänä kalakaverini, vanha mestari, ei sekään ole saanu kuin satunnaisia ahvenaita merestä eli todella huonoa on ollut syönti tänä kesänä ainakin tuohon kumisyöttiin.. En sit tiiä mistä johtunee mutta tuskin "vehkeissä" mitään vikaa on varsinkin jos olet oivaltanut pohjapompotuksenkin..

      Ei muuta ku yritystä niin eiköhän jossain vaiheessa ala pannullekin herkkuja riittämään..

      • Olga

        myöhemmin syksyllähän ahvenet kertyvät kuulemma ainakin joksikin aikaa syvänteisiin suuriksi parviksi, täytyy jatkaa.
        liekö happikato vai mikä tehnyt, kun ei koko kesänä irronnut kunnolla kalaa.
        kiitokset kannustuksesta, toistaiseksi täytynee vierailla kauppatorin matalikolla...


    • jees

      Sanoisin että jigillä kalastaminen on teknisesti ihan oma juttunsa. Periaatteena on rauhallinen "pomputtelu", mutta tulee muistaa, että jigi pitää aina päästää putoamaan pohjaan asti, jotta tarpeellinen ärsyke saadaan aikaiseksi. Oikean kalastustavan ja rytmin löytäminen jigillä on melko helppo homma, kunhan joku kokeneempi näyttää ensiksi kuinka homma todella tulee suorittaa. Tämän jälkeen ahventa ( myös ainakin hauki ja säyne )tulee ku siimaa.

    • jii

      Lähes kaikki jotka sanova ettei jigillä saa kalaa kalastavat liian suurilla jigeillä, joita myydää jokaisessa kala-tarvike liikkeessä Piste.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      140
      10166
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5393
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      40
      4040
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3602
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2654
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1567
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1428
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1386
    Aihe