olin 8 vuotias kun olin isäni luona yö kylässä. islä otti siinä sitten napanderia, niin kuin aina. isäni kertoi lähtevänsä ystävänsä luokse saunomaan ja kysyi lähdenkö mukaan vai jäänkö yksin leikkimään, sanoin että lähden mukaan.
saavuimme pihaan taksilla, oli talvi, taloon johtava mäki oli jäinen eikä taksi päässyt ylös asti. kävelimme pihaan. perheellä oli kaksi dopperia, narttu ja uros. oli pimeää, narttu juoksi jostain kulman takaa kovasti haukkuen, se kuitenkin tunnisti isäni ja tervehti meitä iloisesti. menimme varastoon jossa isäni ystävä oli. iskä koputti oveen, ovi aukesi ja iskä kätteli kaveriaan. samassa uros tuli ulos ovesta, se kiersi taakseni ja hyökkäsi kimppuuni. en muista tapahtuuneesta paljoakaan. tunsin kovaa kipua pienessä vartalossani. suljin silmät, itkin ja huusin. uros repi minua reidestä. myös narttu kävi kimppuuni. makasin maassa ja potkin ja riuhdoin. narttu puri mua persuksista. tilanne tuntui kestävän ikuisuuden. muistan kuinka isäni ja sen kaverin huudot, myös koirien toinen omistaja tuli paikalle kuullessaan metelin. he komensivat koiria, repivät niitä irti minusta. vasta kun toinen omistajista, nainen, puri koiria ne lopettivat. koirat vietiin pois, sisälle kai, en tiedä. iskä kantoi mut varastoon. housuni olivat revenneet ja jalastani tuli verta. itkin kamalasti ja huusin että miksi minulle käy aina näin. (..oli kyllä eka kerta kun kävi :) ja toivottavasti vika..) iskän kaveri nosti housun lahkeeni ylös. multa puuttui pala reidestä. itkin viellä enemmän. ambulanssi oli jo soitettu. sitä ei kuitenkaan näkynyt ja aikuiset kävivät hermona joten iskän kaveri vei meidät terveyskeskukseen. musta tuntuu että se paikkaaminen oli vielä kivuliampaa kun se pureminen. hoitajia oli monta ja he joutuivat pitelemään minua kun koitin potkia heitä lääkärin laittaessa puudutuspiikkejä jalkaani. sain 7 sisäistä ja 7 ulkoista tikkiä, vai miten se sanotaan.. no kuitenkin. takapuoleeni laitettiin siteet.
koirien omistajat kysyivät mitä mieltä olen, mitä koirille pitäisi tehdä? olin vasta kakara, ajattelin että kaikki koirat ovat ihania ja lutusia karvapalloja, sanoin että ei mitään, pitäkää ne kiinni kun vieraita tulee kylään. koiria ei lopetettu. en ollut ensimmäinen jonka kimppuun koirat olivat käyneet. oli myös muita uhreja. jopa perheen oma poika, joka oli hyökkäyksen seurauksena saanut kepit.
luulin jatkavani elämääni normaalisti. kun jalkani oli parantunu käpsyttelin nättinä päivänä kioskille ostamaan karkkia. aurinko paistoi ja lumetkin oli melkein sulanut. oli aika märkää. kioskin eteen oli sidottu koira. taisi olla collie. pysähdyin kuin seinään. itku ei ollut kaukana. nieleskelin ja juoksin kotiin. karkit saivat jäädä. en uskaltanut ohittaa koiraa. siitä lähtien pelkäsin kaikkia vastaan tulevia koiria, oli aivan sama oliki ne pieniä puudeleita vai suuria jössiköitä. aina koiran nähdessäni juoksin pois.
pelko kuitenkin vuosien myötä hävisi, totuin taas olemaan koirien kanssa. ne olivat minusta taas ihania karvapalloja. doppereita varoin kyllä pidempään. kyllähän se on ymmärrettävää että tuollaisesta kammo tulee.
nyt, 12 vuotta myöhemmin, olen sitä mieltä, että dopperi on komea ja ihana koira. en pelkää niitä enää. joskus tulevaisuudessa, kunhan oma lapseni kasvaa, olen vielä onnellinen dopperin omistaja! :)
opin että on turha leimata jotain tiettyä rotua. koska ne kaksi koiraa kävivät kimppuuni, ei tarkoita että kaikki maailman dopperit hyökkäisivät kimppuuni. on siis aivan turha leimata doppereita tappaja ja veri koiriksi. koirapuistossa ollessani olen tavannut doppereita ja niistä on jäänyt vain positiivisia kokemuksia!
saavuimme pihaan taksilla, oli talvi, taloon johtava mäki oli jäinen eikä taksi päässyt ylös asti. kävelimme pihaan. perheellä oli kaksi dopperia, narttu ja uros. oli pimeää, narttu juoksi jostain kulman takaa kovasti haukkuen, se kuitenkin tunnisti isäni ja tervehti meitä iloisesti. menimme varastoon jossa isäni ystävä oli. iskä koputti oveen, ovi aukesi ja iskä kätteli kaveriaan. samassa uros tuli ulos ovesta, se kiersi taakseni ja hyökkäsi kimppuuni. en muista tapahtuuneesta paljoakaan. tunsin kovaa kipua pienessä vartalossani. suljin silmät, itkin ja huusin. uros repi minua reidestä. myös narttu kävi kimppuuni. makasin maassa ja potkin ja riuhdoin. narttu puri mua persuksista. tilanne tuntui kestävän ikuisuuden. muistan kuinka isäni ja sen kaverin huudot, myös koirien toinen omistaja tuli paikalle kuullessaan metelin. he komensivat koiria, repivät niitä irti minusta. vasta kun toinen omistajista, nainen, puri koiria ne lopettivat. koirat vietiin pois, sisälle kai, en tiedä. iskä kantoi mut varastoon. housuni olivat revenneet ja jalastani tuli verta. itkin kamalasti ja huusin että miksi minulle käy aina näin. (..oli kyllä eka kerta kun kävi :) ja toivottavasti vika..) iskän kaveri nosti housun lahkeeni ylös. multa puuttui pala reidestä. itkin viellä enemmän. ambulanssi oli jo soitettu. sitä ei kuitenkaan näkynyt ja aikuiset kävivät hermona joten iskän kaveri vei meidät terveyskeskukseen. musta tuntuu että se paikkaaminen oli vielä kivuliampaa kun se pureminen. hoitajia oli monta ja he joutuivat pitelemään minua kun koitin potkia heitä lääkärin laittaessa puudutuspiikkejä jalkaani. sain 7 sisäistä ja 7 ulkoista tikkiä, vai miten se sanotaan.. no kuitenkin. takapuoleeni laitettiin siteet.
koirien omistajat kysyivät mitä mieltä olen, mitä koirille pitäisi tehdä? olin vasta kakara, ajattelin että kaikki koirat ovat ihania ja lutusia karvapalloja, sanoin että ei mitään, pitäkää ne kiinni kun vieraita tulee kylään. koiria ei lopetettu. en ollut ensimmäinen jonka kimppuun koirat olivat käyneet. oli myös muita uhreja. jopa perheen oma poika, joka oli hyökkäyksen seurauksena saanut kepit.
luulin jatkavani elämääni normaalisti. kun jalkani oli parantunu käpsyttelin nättinä päivänä kioskille ostamaan karkkia. aurinko paistoi ja lumetkin oli melkein sulanut. oli aika märkää. kioskin eteen oli sidottu koira. taisi olla collie. pysähdyin kuin seinään. itku ei ollut kaukana. nieleskelin ja juoksin kotiin. karkit saivat jäädä. en uskaltanut ohittaa koiraa. siitä lähtien pelkäsin kaikkia vastaan tulevia koiria, oli aivan sama oliki ne pieniä puudeleita vai suuria jössiköitä. aina koiran nähdessäni juoksin pois.
pelko kuitenkin vuosien myötä hävisi, totuin taas olemaan koirien kanssa. ne olivat minusta taas ihania karvapalloja. doppereita varoin kyllä pidempään. kyllähän se on ymmärrettävää että tuollaisesta kammo tulee.
nyt, 12 vuotta myöhemmin, olen sitä mieltä, että dopperi on komea ja ihana koira. en pelkää niitä enää. joskus tulevaisuudessa, kunhan oma lapseni kasvaa, olen vielä onnellinen dopperin omistaja! :)
opin että on turha leimata jotain tiettyä rotua. koska ne kaksi koiraa kävivät kimppuuni, ei tarkoita että kaikki maailman dopperit hyökkäisivät kimppuuni. on siis aivan turha leimata doppereita tappaja ja veri koiriksi. koirapuistossa ollessani olen tavannut doppereita ja niistä on jäänyt vain positiivisia kokemuksia!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.