Elektrohelios pesukone (9v.) lopetti pesemisen ja rumpu vain pyrähteli nopeasti silloin tällöin.
Soitin huoltoon ja kerroin oireet. Huoltomies sanoi että siitä on takometri irti tai rikki, kustannusarvio 100 euroa. Oli kuitenkin viikon jono, joten soitin toiseenkin huoltoon. Siellä kustannusarvio oli 70 euroa mutta viikon jono myös.
Päätin tutkia vikaa hakukoneen avulla ja löysinkin pari hyvää neuvoa takometristä (tachometer). Se on kierroslukumittari tai mittausanturi, joka on moottorin akselilla toisessa päässä kuin hihnapyörä. Anturi kai mittaa moottorin kierroksia niin että pesuohjelma osaa säätää kierroksia oikein.
Kaadoin pyykkikoneen nurin ja siinähän koneen alla lattialla oli pieni holkki ja lukitusprikka. Ja aivan oikein moottorin akselilla oli pieni rengas, josta lähti pari johtoa. Rengas heilui irtonaisena. Laitoin lattialla olleen holkin renkaan päälle ja naputtelin lukkoprikan kiristämään holkia rengasta vasten tiukkaan.
Sitten vaan kokeilemaan, että toimiiko kone. Ja toimihan se hienosti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Useommiten tuon aiheuttaa se, että takon sisällä pyörivä magneetti irtoaa kierteiltään, ja moottori toiseen suuntaan pyöriessä jenkaamalla työntää takometrin irti. Kun tako kiinnitetään, kannattaa magneetti samalla lukita esim locktitella.