Söpöläiset

Hei kaikki.Nyt on ongelma 3 pienen kissanpojan kanssa.Kun Anoppilassa kävi vahinko yhdelle 3mesta kissasta.Eli karkasi maailmalle ja kun tuli takaisin niin odotti pentuja.Emo vielä itsekin aika pentu koskapa ei ollut vielä edes leikkaus iässä niin sai kolme pientä pentua.Mulla oli paikkoja joissa oli ennen tätä haaveiltu kissan pennuista mutta sitten kun olisin voinut niitä heille tarjota niin ei sitten kuitenkaan halunneet.Eipä sillä että olisin siitä pahoillani koskapa tuollaiset ei kissaa ansaitsisikaan,mutta nyt ei pienillä ole paikkaa mihin menisivät.Anoppilassa on jo 3 kissaa eikä he voi enempää pitää ja minä en voi kun olen niille vakavasti allerginen.Eivät vielä ole luovutus iässäkään mutta miettikää,olisiko ihana saada sellainen suloinen perheenlisäys josta olisi iloa moneksi vuodeksi.Itse asun järvenpäässä mutta äkkiäkös ne sieltä keskisuomesta tänne toimitetaan jos vain maltat noin 4viikkoa odottaa=)
8395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

saavat hyvät kodit, kunhan ne hoidetaan huolella, madotetaan ja luovutetaan oikeassa iässä, eli vähintään 12 viikkoa vanhoina ja niille etsitään huolella koteja, joissa on aikaa kissalle.

Tuonne voit laittaa nyt tai myöhemmin ilmoituksen:

http://www.lemmikkipalstat.net/apula/

Ja ilmoituksen voi panna myös keltaiseen pörssiin, kaupan ilmoitustaululle tai sanomalehteen.

Kannattaa tiedustella koteja.

Äänestä
  • Kiitos vinkistä,Käyn laittamassa sinnekin viestin.Keltaiseen pörsiin en varmastikaan kuiten kaan ehkä vielä turvaudu,mutta ehkää sitten jos tilanne käy toivottomammaksi.Kiitti:)

    Äänestä

  • Höh,en löytänyt sieltä paikkaa mihin ilmoituksen olisi voinut jättää=/Voitko auttaa sanomalla mitä otsaketta minun olisi pitänyt klikata?Ilmoitukset kaikkikkin löysin kyllä mutta en sellaista mihin voisi jättää uuden ilmoituksen.kiitti jo etukäteen=)

    Äänestä

  • Mimosa kirjoitti:

    Höh,en löytänyt sieltä paikkaa mihin ilmoituksen olisi voinut jättää=/Voitko auttaa sanomalla mitä otsaketta minun olisi pitänyt klikata?Ilmoitukset kaikkikkin löysin kyllä mutta en sellaista mihin voisi jättää uuden ilmoituksen.kiitti jo etukäteen=)

    vielä uudestaan. Ihan alalaidassa lukee jätä ilmoitus. Siihen vain klikkaat.

    Äänestä

ilmotus rekkurescueen!
se välittää koiria tallinan koirakodista suomeen pääasiassa,mutta jos otat heihin yhteyttä,niin he ottavat myös "sun" kissan pennut sivuilleen ja niiltä löytyy hyviä kotejä,sieltä ei eläimiä anneta mihin vaan.
neti osote on www.rekkurescue.com ja sieltä löytyy yhteystiedot yhdistyksen jäsenille sekä sähköpostiosote heille! mä suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä sinne!

Äänestä
  • Kiitos vinkistäsi.Käyn laittamassa ehkä sinnekin viestin Kunhan ensin vähän tutustun toimintaan.Ei sillä että olisin ennakkoasenteinen mutta tuo Viro kuulostaa niin kaukaiselta ja on hiukan hankalan matkan päässä käydä.Mutta tutustun ko asiaan ja uskon että Taavi,Tiikeri sekä Kummitus löytävät hyvän kodin jostakin.Ovat nyt n.4 viikkoisia vasta.Olen vain ajoissa liikkeellä=)

    Äänestä

Katsohan vielä uudestaan. Sivun alalaidassa lukee Jätä ilmoitus. Siitä vain kilkkailet.

Äänestä
  • Kiitti vinkistä, nyt on ilmoitus sielläkin ja myös rekkurescuessa.Voi vain odotella josko pienten onni kääntyisi hyväksi=)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mimosa kirjoitti:

Hei kaikki.Nyt on ongelma 3 pienen kissanpojan kanssa.Kun Anoppilassa kävi vahinko yhdelle 3mesta kissasta.Eli karkasi maailmalle ja kun tuli takaisin niin odotti pentuja.Emo vielä itsekin aika pentu koskapa ei ollut vielä edes leikkaus iässä niin sai kolme pientä pentua.Mulla oli paikkoja joissa oli ennen tätä haaveiltu kissan pennuista mutta sitten kun olisin voinut niitä heille tarjota niin ei sitten kuitenkaan halunneet.Eipä sillä että olisin siitä pahoillani koskapa tuollaiset ei kissaa ansaitsisikaan,mutta nyt ei pienillä ole paikkaa mihin menisivät.Anoppilassa on jo 3 kissaa eikä he voi enempää pitää ja minä en voi kun olen niille vakavasti allerginen.Eivät vielä ole luovutus iässäkään mutta miettikää,olisiko ihana saada sellainen suloinen perheenlisäys josta olisi iloa moneksi vuodeksi.Itse asun järvenpäässä mutta äkkiäkös ne sieltä keskisuomesta tänne toimitetaan jos vain maltat noin 4viikkoa odottaa=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu