Toivottavasti selviää pohjia myöten tämä juttu! Tuollainen ihminen ei kyllä sovellu päättämään kansan asioista, jos on doupingia käyttämällä pettänyt koko kansan ja valheellisilla meriiteillä asemansa saavuttanut. Alkaa tympäistä koko urheiluväki. Ja valehtelevat poliitikot. Mahdotonta lienee selvittää, ellei nyt joku suoraselkäinen douppinarkki astu julkisuuteen ja kerro tuon ajan toiminnasta. Valmentajilta ja hiihtoliitolta odottaisin vakavaa puuttumista asiaan. Kyllä on ikävää, kiinan ottaminen olumpiaisännäksi oli osoitus urheilun moraalista, henkilökohtainen käry osoitus urheilijan moraalista. Onneksi on Räikkönen. Jääkiekossakin taidetaan sitä räjähtävää voimaa muualtakin kuin kuntosalilta, oletettavasti ainakin nhl.ssa. Testejä siellä ei järjestetä. Suomen tilanteesta en tiedä. Tämä uusin paljastus tuli ikävään aikaan mutta hienoa että jää kiinni jos on huijannut. Kohu kohun jälkeen, kuka enää muistaa Ikeä ja Uiveloa tai falski- varista. Uivelo sentään saattoi palauttaa suomen mahdollisuuden NATO- jäsenyyteen. Tämä uusin huijari auttoi vain itseään.
Taas doupingia!
Kiinni jäi!
092
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.