moikka, seurustelen uuden kanssa ja olemme harrastaneet seksiä muutaman kerran. tätä suhdetta ennen olen ollut vain yhdessä pitkässä suhteessa aiemmin. siinä suhteessa ei ollut paljon seksiä, enkä ole koskaan saanut orgasmia. nyt tahtoisin "osata" jotain ennen kun seuraavan kerran yritän nykyisen kanssa.. mitä voin tehdä? miten saan edes hänet nauttimaan rakastelusta ja ehkäpä sen myötä pääsisin itsekin mukaan? on niin epävarma olo.
ei orgasmia
sumppuliininen
113525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
parasta on, kun opettelet sen nykyisesi kanssa. Lesbo-seksin tekninen opas palstalla kerää tirkistelijät paikalle. Toivottavasti et ole itse sellainen (avauksesi vaikuttaa nimittäin kovasti juurikin siltä).
Jos et ole, sanoisin, että partnerin kanssa puhuminen ja kokeileminen on fiksuinta. Haluaisit "osata" vaiko esiintyä tai suorittaa? Mnjaa ...
Joku hetsku äijä toi on. Näkyy vastauksesta
Olen itse joskus (hetsku-suhteissani) kärsinyt ongelmista saamisen kanssa. Sitä on oleellisesti pahentanut ajatus siitä, että "pitäisi" saada, jotta toinenkin olisi tyytyväinen. Vastaavasti minua auttoi, kun ajattelin aktin aikana, ettei missään tapauksessa "saa" ainakaan saada ...
Ihmeellinen on ihmismieli - puijattavissa sekä sellainen, jota on tarpeellistakin joskus puijata.
Itse tekisin näin. Kävisin hakemassa jotain lämminntävää öljyä, jolla voi hieroa sekä koko kehoa, että intiimimpiä paikkoja. Illalla sitten nauttisin hiukan viiniä kullan kanssa. Sit kysyisin haluaisiko hän hierontaa. Aloittaisin hartioista ja saisin häneltä näin paidan pois. Sit vaan pikkuhiljaa hierotaan lähempää intiimiä paikkoja ja eiköhän luonto hoida loput ;).
Pääasia on siis että on rento ja turvallinen olo ja tota kautta mä tekisin tilanteen sellaiseksi.
en voi ottaa viiniä, koska olen alkoholisti.
Miksi neuvot ihmiselle joka ei saa orgasimia, ottamaan viiniä. Alkoholi vie viimeisetkin tunnot. Halut kasvaa mutta keskittymiskyky ja herkkyys heikkenee. Ehdottamasti selvinpäin
Tärkeää on todellakin se rentoutumínen ja hauskanpito. Toisen oppiminen voi olla hyvinkin hankalaa ellei kysele mistä hän pitää. Jokainen on itsensä paras asiantuntija, mutta tosiaan vaikka joskus kuinka yrittää parhaat "paikkansa" toiselle opettaa voi silti jäädä itselleen niin pahasti vangiksi ettei enää tiedä mitä haluaa jos on paljon huonoja kokemuksia. Kannattaa muistaa, että aina me opitaan uutta itsestämme ja toisistamme. itselläni oli kanssa ongelmia naiseni kanssa samasta asiasta, hän sai minä en. Asia vaivasi pitkään, mutta sitten odottamattomana päivänä sain itsekin, luulisin sen johtuvan siitä, että en asiaa niin miettinyt enää vaan se tuli "luonnostaan"...
Kyllä sä vielä saat ;)
Olen suurinpiirtein samassa tilanteessa kuin ap ja ymmärrän hyvin halun "osata jotain" sekä tuon epävarmuuden.
Asiaa ei helpota jos toinen ei ymmärrä miten suurena ongelmana ja häpeänä "saamaton" voi tämän tuntea. (Mikä näkyy osin esim. joistain vastauksista tässä ketjussa.)
Tuntuu ikävältä ja pahentaa tilannetta jos toinen vielä nostaa paineita huolimattomalla lausahduksella, näyttää turhatumisensa ja/tai alkaa syyttämään itseään että on huono rakastaja.
Kyllä varmaan jokainen haluaisi saada. Kumpa se vaan olisikin niin yksinkertaista. Mutta eiköhän se sitten aikanaan. Ja juuri ketjussakin mainitulla läheisyydellä, etsimällä keinoja rentoutua, jne.
J.K. Kiitos fiwerille vastauksesta! Se antaa toivoa.
lähtee oikeastaan keskinäisestä luottamuksesta ja arvostuksesta. Siitä, että keskustellaan asioista avoimesti. Siitä, että haluaa olla hyvä ja tehdä hyvää toiselle. Sitäpaitsi, toiset ihmiset ovat sellaisia, että heillä kyseinen juttu kestää aikansa. Hetskusuhteessani minulla kesti puolitoista vuotta ennen kuin sain miehen kanssa, naisen kanssa on ollut huomattavasti helpompaa :=).
Ymmärrän jotenkin aloittajan huolen. Mutta yleisesti ihmetyttää koko seksin "harrastaminen". Harrastuksissaan voi olla taitava tai tumpelo, peli voi mennä hyvin tai huonosti, mutta ihmissuhde on kyllä jotain muuta. Haluaa tietää ja nähdä, haluaa tulla nähdyksi ja ymmärretyksi. Itsenään. Kaikkineen. Viihtymisen sijaan ottaa koko paketin. Rohkeutta. Rakkautta teille.
Ei harrastella. Tehdään rakkautta! (: