ruoan hinta pörssiin

Ruoan hinta jatkaa nousuaan, seuraava korotus on odotettavissa vapun aikoihin. Mm. tämä selviää seuraavasta Yli-Koveron artikkelista Helsingin Sanomissa:
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/PTT Ruuan hinnan nousupaineet hellittävät vasta ensi vuoden syksyllä/1135235285702

HS:n pääkirjoitus kiinnittää huomiota ruoan kansainväliseen hintakehitykseen ja sen vaikutuksiin eri maissa. Globaalit markkinat hinta- ja satovaihteluineen vaikuttavat myös suomalaisen ruoan hintoihin. Ruokamarkkinoista on hyvää vauhtia tulemassa pörssihinnoittelun omainen mekanismi.

Viljan futuurikauppa käy jo nyt kauppaa tulevien vuosien hinnanodotuksilla. Tulevat satoennusteet ohjaavat jo tämän vuoden viljan ostohintoja. Myös poliittisilla suhdannevaihteluilla tulee olemaan jatkossa oma vaikutuksensa viljan hintoihin.

Miltä kuulostaa samanlainen hinnankorotusautomaatti ruoassa kuin on jo olemassa sähkön kohdalla? Hintaa ei ohjaa sähkön tekemisen kustannukset vaan kysynnän ja tarjonnan suhde sekä veronmaksajien kustantamat ilmaiset päästöoikeudet. Ilmaiset päästöoikeudet sähköyhtiöt myyvät voitolla eteenpäin sähkön myynnin yhteydessä.

Sanotaan, että samanlainen toiminta ei ole eettisesti mahdollista, koska ruoan tuotanto on yhteiskunnan tukemaa maataloustukien muodossa. Eivät näytä ilmaiset päästöoikeudet ja yhteiskunnan muu panostus hidastavan sähkön myyjien voitontavoittelua ja liliuksien huippuoptioita. Nyt rakennetaan sähkön siirtolinjoja Keski-Eurooppaan, missä sähkön hinta on aivan eri sfääreissä. Sama kohtalo tulee olemaan yhteiskunnan tuella tuotetun ruoan myynnin kohdalla.

Aina löytyy maapallon jostakin kolkasta alue, jossa on pulaa ruoasta tai satoa on kohdannut kato. Ruoan hintaa on nostettava kaikkialla, koska kysyntä jossakin ylittää tarjonnan. Samoin esim. jos ensi vuoden satoennuste Kanadan tai USA:n viljelyalueilla on heikko, niin kylvöalaa lisätään muualla. Se taas nostaa lannoitteiden hintaa ja tämä taas viljan hintaa jne...

HS:n pääkirjoitustoimittaja löytää tähän lääkkeeksi sen, että valtioiden välillä on poistettava kaikki jäljellä olevat vapaan kaupan liikkumisen esteet. Olen tasan päinvastaista mieltä. Kunkin valtion on riittävällä ohjauksella varmistettava oman maansa ruokahuolto ja hinnankehityksen terveellisyys. Ruoan hinta ei saa missään tapauksessa joutua hintakeinottelun ja spekulaatioiden kohteeksi. Tällöin maataloustukien saisivat osallistua pörssikurssien ylläpitotalkoisiin.

Jos tässä asiassa annamme periksi, niin mitä tulee seuraavaksi ? Onko se vesi?

21

1745

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei taida toimia,,

      Ruoka on tulevaisuudessa keinottelun
      kohde ja siitä spekulantit tavoittelevat
      pikavoittoja.Hetkinen ,mutta tältä
      pääkirjoitustoimittajalta jää kertomatta
      miten se vapaakauppa toimii kun kun monet
      valtiot määräävät vientitullit elintarvikkeille.
      Siitä on jo ensimmäiset kokemukset maailmalla.

      • Tässä on esimerkki Venäjän vientitulleista ja Argentiina on juuri toiminut samalla tavalla:

        "Venäjä uhkaa sotkea maailman vehnämarkkinat

        Julkaistu: 19.10.2007 16:27

        stt

        Moskova. Venäjä suunnittelee 30 prosentin vientitullin asettamista vehnälle, kertovat venäläiset vilja-alan asiantuntijat. Vientitulli nostaisi vehnän jo ennestään korkeaa maailmanmarkkinahintaa reilusti.

        Venäjän hallituksen tavoitteena on hillitä nopeasti kiihtyvää inflaatiota. Viennin vähentäminen tullin avulla on omiaan pitämään aisoissa leipomotuotteiden hintaa kotimaassa.

        30 prosentin vientitulli supistaisi Venäjän vientiä 1,2-2 miljoonalla tonnilla kuukaudessa. Jos vientitullit asetettaisiin marras-joulukuussa ennen Argentiinan ja Australian satoa, maailmanmarkkinahinnat nousisivat räjähdysmäisesti, markkinatutkimusyhtiö SovEconin toimitusjohtaja Andrei Sizov arvioi.

        Venäjä on yksi maailman suurimmista vehnän viejämaista. Tämänvuotisesta 80 miljoonan tonnin vehnäsadosta riittäisi vientiin 12 miljoonaa tonnia.

        Vehnän pörssihinta on kaksinkertaistunut viime keväästä. "

        Globaalissa viljakaupassa yksittäisten maiden viennin esteet toimivat pörssihintaa nostavasti. Siitä ilmeisesti tulee HS:n pääkirjoitustoimittajan vaatimus vientirajoitusten poistamiseksi. Virhe on tapahtunut siinä, että raaka-aineiden kauppa on laajentunut maailman laajuiseksi. Pitäisi määrätä raaka-aineiden viennille ja tuonnille tuntuvat suojatullit.Jos ylimääräinen tuotanto jalostettaisiin kotimaisella tasolla ja vientikauppaa käytäisiin pelkästään jalosteilla, niin hinnanmuodostus perustuisi enemmän ruoan senhetkiseen arvoon. Ei tulevaan ennustearvoon. Näin saataisiin pois ainakin enin osa hintaspekulaatioista.

        Tässä mallissa kohdistuisi myös maataloustukien vaikutus enemmän kotimaiseen tuotantoon , jalostukseen ja kotimarkkinakauppaan. Nyt tuettua viljaa viedään ulkomaille ja pelurit rahastavat pörssihinnoittelulla. Esimerkki Matif viljapörssin vaikutuksesta hintoihin:
        http://www.fingrain.fi/www/fi/index.php?we_objectID=39

        On myös ihme ja kumma kun Suomessa maksettavat viljahinnat ovat aina muita maita heikompia. Onko tämä juuri Suomen suljettuja markkinoita kuvaava ilmiö? Välimatkasta Itämeren yli on myös ollut puhetta. Onko se todellinen syy? Miksi Atalantin valtameri ja Välimeri ovat paljon halvempia meriä ylittää ?

    • viljan

      tai muita tuottajahintoja. Maksalaatikon hinta kun muodostuu (hieman) eri tahtiin.

      • Viljan hinnan pörssinoteeraukset siirtyvät välillisesti ruoan hintaan. Kallis vilja nostaa lihan tuotantokustannuksia ja sitä kautta lihatuotteiden hintaa tiskillä. Tosin maajussit eivät saa koskaan myymästään lihasta tuotantokustannuksien nousua vastaavaa korotusta. Osin sen vuoksi kuluttajalle tuleva ruoka kallistuu viiveellä. Kauppahan lisää osuuttaan jokaisen viljan hinnannousun perusteella vaikka sille ei kuluja koituisikaan.

    • Ihan oikea yrittäjä

      Väitätte palkkanne olavan luokkaa 2 euroa per tunti. No laittakaa itsenne pörssiin, niin katsotaan mitä teistä tarjotaan.

      Heitän heti alkutarjouksen 6 euroa per tunti. Luulis köyhää viljelijää kiinnostavan...

      Vai olikohan perhana liikaa tarjota 200 prosentin palkankorotusta. Taitaa tulla liikaakin työnhakijoita.

      Yhteystidot alle, niin lupaan duunipaikan.

      • järkähtämättömänlevoton

        työpaikkoja toimittelet.

      • järkähtämättömänlevoton
        järkähtämättömänlevoton kirjoitti:

        työpaikkoja toimittelet.

        sittenkin jostain muualta, jos tarvitsee hakea töitä.

      • virda

        Ei Jussit voi mennä pörssiin , suomalainen maatalousyrittäjä kun on iso isäntä ja häntä ei muut määrää.
        Ja se onkin se suurin ongelma , puolet maatiloista on liian pieniä ja tehottomia ,mutta kun veronmaksajat pitää ne pystyssä niin voipi isännät harrastella ja esittää suurta herraa.

      • kerkiä
        virda kirjoitti:

        mihinkään pörssiin, kun pitää tehdä töitä.

      • ainakin se
        virda kirjoitti:

        Ei Jussit voi mennä pörssiin , suomalainen maatalousyrittäjä kun on iso isäntä ja häntä ei muut määrää.
        Ja se onkin se suurin ongelma , puolet maatiloista on liian pieniä ja tehottomia ,mutta kun veronmaksajat pitää ne pystyssä niin voipi isännät harrastella ja esittää suurta herraa.

        EU määrää, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.

      • Onko sulla?
        ainakin se kirjoitti:

        EU määrää, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.

        ..Eu tukiasi harkitessasi jäljellä oma tahto mitä haluat muiden sulle kustantavan.

        Ikävä kyllä! Eikun siitä vaan sitten rasti ruutuun!! Jäähän ne maataloustukipalvelut sinne sun kuntas nurkilles vaikka kuntauudistuksille pantas vaikka Suomi liittäs vaikka Natoon!

    • Vara Kaani

      Et ole ehkä huomannut, että maailmalla viljat ja muut elintarvikkeet, kuten kahvi, on aina olleet pörsissä ja keinottelun kohteena.

      Välillä tavaraa saa sika halvalla ja joskus hinnat sitten nousee rajusti ja nopeasti.

      Hinnat laskee kun tuotanto ylittää kysynnän, tosin siihen voi mennä jonkin aikaa tällä kertaa, kun mm. energiaa tehdään yhä enempi viljasta.

      Nyt kannattaa pitää Suomalaiset pellot kunnossa, niille voi vielä tulla tarvetta.

      • Olen kyllä huomannut, mutta nyt halusinkin laajentaa näkemystä sen vaaroista suomalaisessa ruoan tuotannossa. Kahvin tuottajat eivät ole suuremmin rikastuneet tuolla erinomaisella , nautittavalla elintarvikkeellaan. Voitot menevät aivan muulle taholle.

        Samanlainen vaara , ja osin toteutunutkin, on suomalaisen viljan kohdalla. Se menee halvalla, eivät sillä tuottajat rikastu. Viljan kohtelu on bulkkituotteen kohtelua. Siitäkin huolimatta, että se on huipputasoa ja pidemmälle jalostettua tilalta lähtiessään kuin muissa maissa. Tämä ei kuitenkaan näy hinnassa.

        Pitäisi markkinoida paremmin ja jalostaa vielä pidemmälle tilatasolla. Mielestäni tässä on MTT:n tutkijoille tilaisuus tutkimuskohteena.

      • RAOTA HIEMAN ESIRIPPUA!
        Akkre kirjoitti:

        Olen kyllä huomannut, mutta nyt halusinkin laajentaa näkemystä sen vaaroista suomalaisessa ruoan tuotannossa. Kahvin tuottajat eivät ole suuremmin rikastuneet tuolla erinomaisella , nautittavalla elintarvikkeellaan. Voitot menevät aivan muulle taholle.

        Vaalit lähestyy!! En enää kestä, kuka on nimimerkin - siis - sinun takana! Noin huikeaa valoa ei saa vaatimattoman egon vuoksi pitää peräkamarissa pelkästään äidin vakan alla! Tule ulos, älää pelkää ulkotodellista totuutta.

      • RAOTA HIEMAN ESIRIPPUA! kirjoitti:

        Vaalit lähestyy!! En enää kestä, kuka on nimimerkin - siis - sinun takana! Noin huikeaa valoa ei saa vaatimattoman egon vuoksi pitää peräkamarissa pelkästään äidin vakan alla! Tule ulos, älää pelkää ulkotodellista totuutta.

        Huumorin lajista:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi

        Tuosta peräkammarista voin hieman valottaa - on kyllä tullut kierrettyä muailimaa hiukka laajemmin ja koettua elämää monenlaisissa kokemuspiireissä.

        Muuten pitäytyisin mieluummin asipohjalla ilman henkilökohtaisuuksia.

      • ilman että

        ..sarkasmin keinoin on huuli pyöreenä! Sinulle tarjoan Donatien-Alphonse-François de Sade!

      • Vara Kaani
        Akkre kirjoitti:

        Olen kyllä huomannut, mutta nyt halusinkin laajentaa näkemystä sen vaaroista suomalaisessa ruoan tuotannossa. Kahvin tuottajat eivät ole suuremmin rikastuneet tuolla erinomaisella , nautittavalla elintarvikkeellaan. Voitot menevät aivan muulle taholle.

        Samanlainen vaara , ja osin toteutunutkin, on suomalaisen viljan kohdalla. Se menee halvalla, eivät sillä tuottajat rikastu. Viljan kohtelu on bulkkituotteen kohtelua. Siitäkin huolimatta, että se on huipputasoa ja pidemmälle jalostettua tilalta lähtiessään kuin muissa maissa. Tämä ei kuitenkaan näy hinnassa.

        Pitäisi markkinoida paremmin ja jalostaa vielä pidemmälle tilatasolla. Mielestäni tässä on MTT:n tutkijoille tilaisuus tutkimuskohteena.

        Pörssi on ihan hyvä juttu nyt, kun kaikki hinnat on tanakassa nousussa.
        Vaikeudet tulevat vasta, kun tuleva tuotanto ylittää tulevan kulutuksen.
        Markkinat kyllä nopeasti vaistoavat tälläisen tilanteen.

        Mutta seuraavan kymmenen vuoden aikana ei näin tule tapahtumaan, elintason kasvu Kiinassa ja Intiassa nostaa elintarvikkeiden ja esim. lihan kulutusta, lihan tuotanto vastaavasti vaatii lisää viljaa, josta jo nyt on pulaa.
        Energiakasvit vielä vievät oman osuutensa peltopinta-alasta, joten viljan tuotantoa on vaikea nostaa tulevan kysynnän tahdissa.

        Yli kymmenen vuoden ei kannata tuotantoa edes suunnitella, kehitys voi olla mitä hyvänsä sen jälkeen, mutta yksi asia on varma, elintarvikkeiden hinnat nousevat muita hintoja nopeammin seuraavat kymmenen vuotta.
        Joten siinä mielessä voimme ihan luottavaisin mielin mennä pörssiin ...
        Ja jos joku vielä haluaa poistaa kaikki tuet, niin eiköhän kohta ole varaa antaa siinäkin periksi.
        Siirrytään vaan maailmanmarkkinahintoihin ja pörssiin.

      • Vara Kaani kirjoitti:

        Pörssi kyllä nostaa hintoja suhdanteiden mukaan, mutta vaarana on tuottajien jääminen tyhjän päälle. Raha kotoutuu sijoittajien ja välikäsien tileille. Alkutuottajalla ei ole mitään keinoa kilpailuttaa hintoja ostajilla.

      • 13579
        Akkre kirjoitti:

        Olen kyllä huomannut, mutta nyt halusinkin laajentaa näkemystä sen vaaroista suomalaisessa ruoan tuotannossa. Kahvin tuottajat eivät ole suuremmin rikastuneet tuolla erinomaisella , nautittavalla elintarvikkeellaan. Voitot menevät aivan muulle taholle.

        Samanlainen vaara , ja osin toteutunutkin, on suomalaisen viljan kohdalla. Se menee halvalla, eivät sillä tuottajat rikastu. Viljan kohtelu on bulkkituotteen kohtelua. Siitäkin huolimatta, että se on huipputasoa ja pidemmälle jalostettua tilalta lähtiessään kuin muissa maissa. Tämä ei kuitenkaan näy hinnassa.

        Pitäisi markkinoida paremmin ja jalostaa vielä pidemmälle tilatasolla. Mielestäni tässä on MTT:n tutkijoille tilaisuus tutkimuskohteena.

        jalostetaan suomalaisilla tiloilla pidemmälle kuin muualla, eikö se kuivateta samanlailla niin kuin muissakin maissa, vai meinaatko että muualla myydään märkää viljaa.

      • Vara Kaani
        Akkre kirjoitti:

        Pörssi kyllä nostaa hintoja suhdanteiden mukaan, mutta vaarana on tuottajien jääminen tyhjän päälle. Raha kotoutuu sijoittajien ja välikäsien tileille. Alkutuottajalla ei ole mitään keinoa kilpailuttaa hintoja ostajilla.

        Tämä on tietenkin totta, mutta totuus on myös se, että pörsissä toimiminen ja pörssi itsessään nostaa hintoja huomattavasti nopeammin, kuin nykyinen käytäntö missä tuet kompensoivat tuotantoa kokoajan.

        Pörssi tavallaan ennakoi tulevia hintojen nousuja ja laskuja, sekä näin toimimalla vahvistavat niitä.

        Eli nyt, kun on yleisesti tiedossa, että hinnat ovat pitkään nousussa, niin pörssin avulla on mahdollista vahvistaa tätä trendiä pitkäksi ajaksi ja nopeuttaa sitä tulevaa nousua.

        Vaikutus kyllä heijastuu alkutuottajalle asti, esim. USA:ssa maatalousmarkkinat toimivat näin.
        Mikäli USA:ssa hinnat nousevat liikaa tai liian nopeasti, niin liittovaltio jakaa ostokupongeja varattomille, jotta ne saisivat pitää kulut kurissa, kunnes palkat tulee perässä.
        Mikäli hinnat laskevat liikaa, niin liittovaltio vastaavasti ostaa ylimäääräisen viljan pois markkinoilta ja vie sen ulkomaille, jolloin hintojen lasku poistaa tuotantoa ulkomailta nopeasti, koska ylihalvat hinnat tekevät muiden maiden viljelijöille toiminnan kannattamattomaksi omissa maissaan.

        Eli mikäli tässä maailmassa halutaan menestyä, niin valtion täytyy olla aktiivinen toimija.

      • 13579 kirjoitti:

        jalostetaan suomalaisilla tiloilla pidemmälle kuin muualla, eikö se kuivateta samanlailla niin kuin muissakin maissa, vai meinaatko että muualla myydään märkää viljaa.

        Lämpimimmissä maissa viljaa ei tarvitse lainkaan kuivata. Se käsitellään varastoinnin yhteydessä tuholaisten ja homeen estoaineilla.
        Suomalainen vilja käy kuivaajassa läpi monikertaisen puhdistuksen ja lajittelun esipuhdistajan toimesta. Lisäksi alle 14 prosentin kosteus ehkäisee varastohomeiden kasvua .

        Tässä linkki suomalaiseen laatutuotantoon:
        http://www.mtt.fi/met/pdf/met31.pdf

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      483
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe