tää on ollu tääl aikasemminki mut ny hiukan muunneltuna... tosin ei paljoo... joten pistäkään lisää kommentteja...:D
Kosketus
Mä kuulin huohotusta ja mutsin voihkintaa mutsin huoneesta.
- Ime sitä!! Mä kuulin möreen miesäänen käskevän.
Mua rupes oksettaan. Mun vatsaan pisteli ikävästi, just semmonen tunne mikä on ku on just oksentamassa. Mut mä en saanu sitä pahaa oloo pois mun sisältä, se möyri mahassa, mut ei suostunut tuleen ulos. Mä menin peiton alle ja yritin olla kuulematta sitä. Laiton korvalappu stereot täysille niin kuin aina ennenkin tälläsinä öinä. Mä kuuntelin musaa ja yritin unohtaa. Kyyneleet tuli silmiin vaikka yritin pitää niitä sisällä. Mä kiemurtelin peiton alla yrittäen löytää hyvää asentoo mut sitä ei löytyny, ei nyt kuten ei koskaan aikasemminkaan.
Tommosia miehiä oli käyny ennenkin. Täyttämässä omat tarpeensa ja sit taas, ku mutsi kuvitteli löytävänsä sen "oikeen" miehen se äijä lemppas sen joko tappelun kera tai sit vaan sanomatta mitään. Aina mutsi itki hetken ja meni sit baarin hukuttaan tuoppiin surunsa ja kuinka ollakkaan ainahan sieltä joku "lohduttaja" löyty, mut samas oravapyörässä me kuitenkin juostiin. Jollain tavalla musta tuntu et mutsi yritti löytää mulle isää jota mä en ollu koskaan saanu. Mä olin äpärä, avioton laps, mikä ei nyt nykypäivänä ollu mikään kauheen ihmeellinen juttu, mut silti se oli mulla jotenki erilaista, ku muilla mun kaltasilla skideillä, vaik mistä mä sitä lopun kaiken tiesin.
Mutsilla ei ollu koskaan ollu kahta kuukautta pitempää suhdetta ja sen tuntu tietävän ihan koko kaupunki... Jokainen epätoivonen äijä sitä oli käyny kuksimassa ja sit jättäny. Mun kävi sitä jollain lailla sääliks. Se tuntu ainakin aina yrittävän kaikkensa niiden miesten eteen, mut turhaan. Joku sano mulle joskus et jokaiselle oli se joku oikee mut kukaan ei oo kertonu koska sen löytää ja mitä tapahtuu jos sitä ei huomaakkaan ja antaa sen mennä ohi. Mut kuitenki...
Auringon säteet sohi mun silmiin kaihtimien välistä. Mä nousin ylös ja laitoin verkkarit päälle, mulla oli tarkotus juosta meren rantaan, laiturille katteleen, ku linnut lenteli ja kuinka pienet kalastus paatit lipu hiljaa mun ohitse. Mä nostin hentoset hiukseni kevyesti ponnarille ja menin keittiön läpi eteiseen. Mutsi keitteli kahvia ku naatalin aurinko, sen hymyn mä olin nähny sen naamalla ennenkin. Pujo partanen lihava äijä tallusteli veskistä mitään sanomatta mun ohitseni. Sen olka päässä oli tatuointi, kyyhky ja kyykäärme.. Mua iljetti. Tota mutsin ois ees turha yrittää esitellä mun uudeks isäks. Se röyhtäs äänekkäästi ja meni liesituulettimen alle polttaan röökii..
Mä sidoin lenkkarini nopeesti rusetille ja paiskasin oven kiinni.
Mä juoksin meren rantaan, paikkaan mis mun oli helppo unohtaa kaikki paska mitä mun elämässä oli. Mun ruotsin maikkani juoksi ohi ja hymyili imelästi katsoessaan mua. Mua oksetti olla sen tunneilla ja ehkä just siks mun ruotsin numerolla ei voinu ylpeillä vaikka kielet oli muuten vahva puoleni. Sekin oli joskus tervehtiny mua aamulla keittiöstä ku olin lähteny meren rantaan. Seuraavassa jaksossa mun ruotsin numeroni oli likellä kiitettävää vaikka en voinu käydä tunneillakaan sen aamun jälkeen. Kai se sillä tavalla kiitti meidän mutsii...
En mä ollu mutsille vihanen siitä mitä meidän elämä oli. Se oli ihan ok sillon, ku oltiin kaksin ja se oli selvin päin. Tosin se oli aika harvoin, mut niitäkin vähiä hetkiä oppi arvostaan ku vähän kasvo. Skidinä se oli ollu paha paikka ku kaikkien kavereiden porukat katto halveksivasti, ku menin niille kylään ja usein meidän kaveruuskin loppu jostain kummallisesta syytä siihen hetkeen, ku kaverin porukat sai tietää kenen pentu olin.
On asioita mist on helpompi olla hiljaa ku puhua ja ehkä toisaalta niin on parempi. Ihmisillä on liikaa ennakko luuloja, me pelätään liikaa. Eniten mua ärsytti se et mut tuomittiin mutsin mokien takii. Tai en mä tiedä oliks ne mokii, mut kuitenki. Enään mä en jaksanu kiinnittää niihin huomioo, mä olin tottunu elään yksin, ilman kavereita ja perhettä. En sano ettäkö se helppoo ois, mut kaikkeen tottuu. "Se mikä ei tapa karasee ja vahvistaa!!"
Mä istahdin puiselle puistonpenkille. Se oli alku kesää, kouluu pari viikkoo jäljellä. Mä olin saanu kesätyö paikan läheisestä kahvilasta. Se oli hyvä duuni sinänsä, ihan kohtalainen liksa ja lyhyet työmatkat ja se mikä oli ehkä ainoo paikka minne mut päästettiin... Ne sen paikan pitäjät oli vasta muuttanu paikkakunnalle, joten jutut mun elämästä tai no mutsista ei ollu ainakaan vielä kerenny niitten korviin...
Mä olin oikeessa... Se pujoparta oli häipyny tappelun jälkeen ja jättäny mutsin itkeen keittiöön. Mutsilla oli silmä sinisen, turvonneena melkein umpeen. Se äijä oli vielä kusipäisempi, ku mitä osasin odottaa...
- Älä sä Kaisa ikinä luota miehiin!! Mutsi vannotti mulle kyyneliensä välistä.
Tällä kertaa se ei ollu kehdannu mennä sen silmänsä kaa kapakkaan, joten se joi viinakaapin himassa tyhjäks. Niin kun aina ennenkin mä autoin sen sänkyyn nukkuun päänsä selväks.
Viikko meni suhteellisen hyvin, mutsi oli taas jotenki jaloillaan, haki uusia töitä ja päätti alottaa elämänsä puhtaalta pöydältä ja luottaa vaan tosi miehiin, ei mihinkään kapakan "paskahousuihin" niin se mulle selvensi ihan selvin päin.
Kevät juhlat tuli ja meni omia aikojaan. Peruskoulun päättötodistus ois voinu olla ehkä vähän parempikin jos oisin jaksanu lukee ja keskittyy tunneilla, mut myöhästä ähistä kun on paskat housussa... Eiks sitä niin sanota...???
Kyl mä sillä torkalla amikseen pääsin, auto linjalle, mut kuitenki, oli se sekin opiskelu paikka.
Tuli mun ensimmäinen "työ päivä"... Kaikki meni hyvin ja opin ihmeen nopeesti kaiken mitä mun piti hallita. Siellä oli mun lisäks toinenkin kesätyön tekijä, Jape, ihan mielettömän mukava jätkä, mua vuoden vanhempi. Se oli tosi rento tyyppi ja me tultiin juttuun ihmeen hyvin. Jos oisin siinä vaiheessa tienny, et mulla vois olla mahiksii niin oisin voinu jopa yrittääkkin jotain...
Kesä alko kaikin puolin hyvin kuukauden sisällä mutsilla ei ollu käyny yhtään äijää, se oli ihmeellistä se. Se oli rajottanu juomistaankin. Meillä meni hyvin. Se sai duunii siivous firmasta, ei hääppöstä hommaa, mut kyl me sillä elettiin, itseasiassa viel ihmeen hyvin.
Kaikesta hyvästä huolimatta mulla oli edelleen tapana käydä purkamassa ajatuksia meren rannalla. Oli hienoo olla siellä ennen auringon nousuu, niinä öinä, kun ei saanu unta. Aurinko nousi tosi kauniisti meren takaa, ihan punasena hohtaen meren kalvoon kaikkii värejä. Mä istuin sillä samalla puupenkillä joka kerta. Sinä yönä kello lähenteli varmaan neljää, kun aurinko nousi. Rannassa ei kuulunu muuta kun aaltojen liplatus rantakiviin. Jokunen kala hyppäs saaden aikaan pienen lätsäyksen ja pari lokin poikasta kirku nälästä laiturin alle rakennetuissa pesissään. Se hiljasuus oli kaunista. Siinä jos jossain hermo lepää.
Mä kuulin takanani askeleita, mut kuvittelin sen olevan vaan joku urheiluhullu tai baarista palaava juoppo.
-Kaisa?? Ooks se sä?? Mä kuulin takanani kysyttävän.
Mä käänsin päätäni ja siinä Jape hymyili.
-Mitä sä täällä teet?? Mä kysyin hämmästyneenä.
-Sitä samaa vois kysyy sulta! Jape hymyili takas.
- Mä en saanu unta ja päätin tulla kattoon auringon nousuu... selitin epävarmana.
Jape katto mua syvälle silmiin vastaten:
- Hassua... Niin mäkin.
Sillä oli aivan suklaan ruskeet silmät. Se oli "hassun" näkönen, samaan aikaan tosi miehekäs ja toisaalta sit taas tosi söpö. Sillä oli niin kiltin näköset kasvot, mut tosi roteva tai no lihaksikas kroppa. Jotenki se näytti jopa tosi hyvältä.
- Saaks mä istuu seuraks...?? se kysy kattoen muhun.
Mä taputin penkkiä viitaten sen istuun siihen.
Me ei sanottu mitään, me vaan katottiin merta. Mä kuulin sen hengityksen ihan mun vieressä ja käänsin varovasti katseeni siihen.
- Mitä sä katot? se kysy hymyillen.
- En mitään.. vastasin ja jatkoin tuijottamista.
Sen kaulassa roikku kultanen riipus, kyyhkynen.
- Mikä tää on? kysyin hymyillen ja osotin riipusta.
- Se on vaan semmonen muisto...
Se ei koskaan kertonu mistä se oli sen saanu.
Me juteltiin kaikkee tavallista jonkun aikaa ennen kun kumpikin lähti sit himaan.
Sit tuli se päivä. Mutsi esitteli Raunon mulle. Periaatteessa en mä sitä ihmetelly, ei se ollu eka kerta, kun se esitteli mulle "tulevan faijan". Tää kerta vaan oli erilainen... Se äijä oli pukeutunu siististi ja kohteli mua ihmisenä. Se oli tosi mukava ja näytti tietävän millasista jutuista nuoret tykkää... Se kertoili kaikkii ihan pimeitä juttuja sen nuoruudesta. Se oli ensimmäinen mutsin äijistä, joka sai mut nauraan. Mä oisin voinu arvioida sen iäks jotain lähemmäs neljää kymmentä. Sillä oli tummat siististi leikatut hiukset ja ruumiinrakenteeltaan se oli suht. normaali, ei yli painoo, mut ei se mikään tikkukaan ollu. Mutsi oli tosi pollee, kun se huomas et me tultiin juttuun eikä sen takii viittiny ruveta laukoon "hauskoja" juttujaan niin kun sillä oli tapana, vaan se anto meidän jutella ihan kaikessa rauhassa. Jollain lailla se äijä oli just semmonen minkä mä olin kuvitellu mun faijaks.
Pitkän ajan jälkeen mä aloin taas hymyileen. Me vietettiin Raunon ja mutsin kaa leffailtoja ja käytiin rafloissa syömässä. Rauno opetti mut ja mutsin keilaankin, se ite oli tosi haka siinä ja kyl mullakin se alko sujuun, mut mutsin ois ollu parempi pysyy keilahallin ulkopuolella, se ei ollu sen laji.
Japenki kaa mulla oli tosi mukavaa, me käytiin leffoissa ja pidettiin ihan "omaa kivaa" duunissa.
- Meillä ois bileet viikonloppuna yhen mun kaverin mökillä tos meren rannassa jos sua kiinnostais tulla mukaan...? Jape kysy multa ku oltiin tiskaus vuorossa yhtäaikaa keittiössä.
- Siis tottakai kiinnostaa!! mä tapani mukaan innostuin.
- Jos mä tuun vaikka hakeen sut lauantai-iltana teiltä ja kävellään yhes sinne ku tosiaan se on ihan tos parin kilsan päässä.
- Joo, kyl se sopii!!
Se tosiaan tuli hakeen mua sinne bileisiin lauantaina. Se näytti tosi hyvältä, paremmalta ku ennen, vaik ei se koskaan pahalta näyttäny. Me käveltiin sinne mökille ja matkalla korkattiin ekat bisset, tai no mä siiderit, mut kuitenki.
Siellä oli sairaasti jengii. Mä en käsitä miten niin pieneen mökkiin ees mahtuu niin sairaasti porukkaa. Grillin haju leijaili jo kaukaa nenään. Musiikki oli asiaan kuuluvasta kovalla. Mitä mä suuresti ihmettelin niin niinkin pienessä kaupungissa ku me asuttiin niin siellä ei ollu oikeestaan ketään tuttuja. Me "chillattiin" ja tanssittiin ihan mielettömästi, mihin alkoholilla oli varmasti oma osuutensa. Taustalla soi baarikärpänen ja niin porukka laulo yhteen ääneen:
siis ryyppäämään, ryyppäämään
joka aamu sännätään
ja kun päivä on ohi niin lisää kännätään
tahdon olla juovuksissa.....
Se joigaus kuulu varmaan meren toiselle puolelle, mut kivaa oli. Osa porukasta pulikoi vedessä ja pari jätkää näytti heittävän jonkun likan laiturilta veteen, likka kilju ku pieni eläin...
Me istuttiin puutarha keinussa Japen kaa. Oli yön pimein hetki, hetki jollon saatto nähdä pari tuikkivaa tähteekin.
Jape laitto kätensä mun ympärille.
- Mä oon helvetin onnellinen siitä, et me tutustuttiin! Jape sano kattoen sua syvälle silmiin.
- Niin mäkin. mä vastasin hymyillen.
- Mä Kaisa välitän susta tosi paljon, just siks mä haluun kertoo sulle yhen jutun. se sano ja veti mua lähemmäks itseään. Mä aistin sen äänessä pienen pelon. Ulkona alko olla hiljasta, porukka lähti lähi bubiin jatkoille ja osa oli sammuneina lepäilemässä jossakin. Pari jätkää grillas itellensä yöpalaa mökin terassilla. Likat keräili tyhjiä pulloja mökin pöydiltä ja yritti muutenki siistiä paikkoja.
- Mä joudun lopettaan ton duunin..
- Mitä?? Miks?? mä onnistuin keskeyttään.
- Mä joudun muuttaan stadiin.
- Joudut?? Koska??
- Yli huomenna... Mä juodun muuttaan sairaalaan. - Mulla on kasvain. se jatko rauhallisesti.
Mä en voinu sanoo mitään. Mä vaan tuijotin sitä. Mä en ollu kuvitellu et se merkkas mulle niin paljon... Se veti mut rintaansa vasten. Mä tunsin silmieni kostuvan, mä puristin sitä lujaa...
- Aivoissa. Ennusteet on tosi huonot, ku se huomattiin näin myöhään, mut se yritetään siitä huolimatta leikata, ei vaan oo kauheen varmaa nouseks mä siltä leikkaus pöydältä enään koskaan...
Se silitti mun hiuksia ja otti mun kyyneliä tulvivat kasvot käsiensä väliin ja paino suukon mun otsalle.
Mä itkin sen yön sen sylissä. Me ei kumpikaan puhuttu mitään. Musta tuntu et sekin itki jossain vaiheessa.
Mä heräsin ihan vieraasta huoneesta. Mulla ei ollu mitään käsitystä missä vaiheessa mä sinne olin könynnyt, mutta tajusin kuitenki olevani siellä mökissä missä me oltiin eilen illalla pailattu. Mä katselin hätääntyneenä ympärilleni ja huomasin yöpöydällä olevan kirjeen. Kirjekuoren päällä luki kauniilla käsialalla Kaisa!! Mä avasin kirjeen ja rupesin lukemaan...
Anna anteeks se eilinen, en mä ois halunnu satuttaa sua, mut aattelin kuitenki et mielummin huono totuus ku hyvä valhe... Kun mä näin sut ekan kerran duunissa mä ajattelin, et vielä joku päivä mä kuljen ton tytön kaa käsikädessä kaupungilla ja esittelen sen mun porukoille tyttöystävänä... Mä ihastuin suhun ja sit myöhemmin kai rakastuinki... Vaikka sä et niin tuntiskaan niin mul on aikaa sen verta vähän, et mun on pakko sanoo se. Jatka elämääs ja nauti joka sekunnista mitä sä saat. Aika on kalliimpaa ku oisin voinu koskaan kuvitella... Mä pyydän, älä tuu kattoon mua sairaalaan. Mä en pystyis kattoon sua silmiin...
Rakkaudella Jape
Mä itkin enemmän ku mitä olin koskaan itkeny. Vaikka en sitä aikasemmin myöntänytkään mä olin rakastunu siihen jätkään, ja sen mä sanoin sille, ku kirjotin sille takas.
Se kesä meni nopeesti. Me kirjoteltiin Japen kaa melkein päivittäin ja sit, ku se meni niin huonoon kuntoon, et se ei pystyny enään ite kirjottaan se laitto hoitajat kirjottaan sen puolesta sen minkä se halus sanoo mulle..
Kauko muutti meille asumaan. Sillä tuntu menevän mutsin kaa tosi hyvin. Mä olin onnellinen niitten puolesta. Kyl Kauko oli edelleen mukava, mut musta tuntu, et sen mukavuus alko mennä välillä vähän liian pitkälle, mut toisaalta se oli tosi sosiaalinen ihminen, joten ehkä se oli vaan sitä.
Jape selviyty leikkauksesta, mut ei sitä kasvainta voitu kokonaan pois leikata, se oli levinny jo muuallekkin..
Tuli syksy ja Japen vika kirje.
Se oli ite kirjottanu sen, vaikka hyvin tiesin, et sillä ei ois ollu voimia siihen.
Katsellessasi öistä tähtitaivasta tuntuu sinusta, kuin kaikki tähdet nauraisivat, koska minä asun eräässä niistä, koska minä nauran eräässä niistä. Sinun tähtesi ovat niitä, jotka osaavat nauraa!
Ja kun sitten olet unohtanut surusi (ihminen unohtaa surunsa aina), niin olet iloinen siitä, että olet tuntenut minut. Tulet aina olemaan ystäväni. Sinun tekee mielesi nauraa kanssani. Ja aukaiset joskus, noin vain huviksesi, ikkunan... Ja ystäväsi hämmentyvät kovin nähdessään sinun nauravan katsellessasi taivaalle. Silloin selität heille: 'Niin, tähdet saavat minut aina nauramaan!' Ja he luulevat että olet hullu... On kuin olisin lahjoittanut sinulle tähtien asemasta joukon pieniä tuikkuja, jotka osaavat nauraa...
( Hellevi Salminen )
Rakkaudella Japesi
Kirjekuoren pojalla oli se Japen kaulakoru, kultainen kyyhky, pujotin sen kaulaani ja pidin sitä aina.
Jape kuoli 20 päivä lokakuuta 2001. Kuulin myöhemmin sen porukoilta, että se oli nukkunu rauhallisesti pois. Mä en menny hautajaisiin, vaikka kyl sen porukat sano, et saan tulla jos haluun... Mut mä en ollu valmis jättään hyvästejä. Jape oli ainoo ystävä, joka ei välittäny mun mutsin touhuista, vaikka kyl se sai ne ajan myötä kylältä kuulla, kun porukka näki, että liikuttiin yhessä. Asia mitä mä en koskaan anna ittelleni anteeks on se, että mä en koskaan suudellu sitä. Ja sitä Japekin katu eräässä kirjeessään.
Mun koulu oli tosiaan alkanu jo muutama kuukausi sit. Siellä auto linjalla oli mukavampaa, ku mitä olisin koskaan voinu kuvitella. Mutsi ja Kauko oli edelleen yhessä ja se edelleen asu meillä. Se oli talvee, kun se tapahtu...
Mä heräsin keskellä yötä siihen, et Rauno istu mun sängyllä ja silitteli mun sääriä, varovasti sormenpäillään.
- Mitä helvettiä?? Lopeta!! Yritin karjuu, mutta unen pöpperöisellä äänellä se ei kantanut minnekkään.
- Mä tiedän et sä haluut tätä. Rauno köhisi mun korvaan ja peitti toisella kädellä mun suun ja toisella se otti mun perseestä kii. Mä haistoin sen hengityksessä viinan ja yritin rimpuilla pois, mut se paino mun päätä aina vaan enemmän tyynyyn ja otti kova kourasemmin kii.
- Sä oot niin lämmin ja pehmee. se kuiskaili mun korvaan.
Mua alko itkettään. Se oli liian voimakas, joten en päässy irti, vaikka kuinka yritin. Se karvaset kädet vaelteli mun vartalolla ja puristeli mun muotoja. Se ruihtas mun yöpaitana toimivan t-paidan rikki ja katteli mun rintoja huohottaen jotain mistä en saanu selvää. Sen kädet kosketteli mun reisien sisäpintaa mennen ja vaan ylemmäs...
Se huokaili ja näykki mun niskaa.
- Mitä enemmän sä yrität huutaa sitä paremmalta musta tuntuu. se sano ja kosketteli mua.
Tietenki mä uskoin sitä, en todellakaan halunnu olla osa sen sairasta fantasiaan, mitä sen oli koko ajan toteuttamassa, joten olin hiljaa. Ajan tajusta mulla ei oo mitään käsitystä. Mä vaan itkin, muhun ei ollu ikinä sattunu niin paljon. Mua oksetti ja mun oli paha olla. Se hoiti hommansa ja silitti sen jälkeen mun hiuksia kunnes meni takas mutsin luo. Mä en nukkunu sen jälkeen, mä vaan itkin.
Seuraavana aamuna mutsi tuli ihmetteleen, ku en noussu sängystä ja totes, et mä oon kipee ja, et on parempi jos jään kotiin lepään. Mä en muista siitä päivästä mitään. Mä vaan uijotin seinää, itkin ja kävin läpi viime yön tapahtumia. Mulla ei ollu ikinä ollu ollu niin syyllistä tunnetta, niin likasta ja huonoa. Mua oksetti. Mä tunsin et olin tehny jotain tosi pahaa. En oikeestaan tiedä miks, mut mä peitin kaikki todisteetikin siitä yöstä, sen rikkinäisen t-paidan ja veriset lakanat.
Sitä jatku päiviä, mä vaan tuijotin seinää, en ees puhunu mitään. Lopun kaiken mutsi kiikutti mut lääkäriin ja se totes mun vaan olevan masentunu. Rauno oli mielinkielin. Se teki sapuskaa ja vuokras leffoja, mut mitään mä en syöny enkä mä niitä leffojakaan kattonu. En tiiä kauan sitä jatku, päiviä tai viikkoja.
Sain itteni jotenki jaloilleen niillä masennus lääkkeillä mitä mulle syötettiin, mut ei se mun mielestä poistunu. Mä en ollu iltasin himassa enkä liioin öisinkään aina, ku vaan oli mahollisuus olla jossain muualla.
Miks mä en tehny rikosilmotusta?? Ennen ku mutsi kiikutti mut sinne lääkäriin niin Rauno kosi mutsii ja niin ne suunnitteli kesähäitä yhessä. Mä en ollu ikinä nähny mutsii niin onnellisena, tosin tietämättömänä... Mutsi sovitteli morsiuspukuja ihan tohkeissaan. Se näytti niissä tosi kauniilta. Rauno lopetti juomisenki. Koskaan se ei mulle siitä yöstä mitään sanonu, joskus mietin, et oliks se niin känissä, et se ei muistanu koko juttuu...
Tuli joulu ja me vietettiin se yhessä. Kaikki meni hyvin. Ne ei ottanu ees alkoholipitosta glögii... Se oli ensimmäinen joulu millon tunsin olevani onnellinen. Mutsi oli laittanu kämpän ihan joulukuntoon ja ekaa kertaa mun elämässä se teki laatikoita ja paisto kinkun. Oli meillä pukki käyny sillon joskus, ku olin skidi, mut sekin oli jääny meille yöks antaan mutsille ihan henkilökohtasen joululahjan...
Sit tuli uudenvuoden aatto. Rauno ja mutsi meni juhlistaan sitä baariin... Mä olin jonkun aikaa kylällä, mut ku oli niin kylmä niin tulin sit himaan. Rauno oli tullu jo, ku mutsilla oli ollu omaa kivaa kavereinensa ja Rauno oli tuntenu olonsa ulko puoliseks...
Mä menin suoraan kuumaan suihkuun sulatteleen itteeni. Yhtäkkiä Rauno kiskas suihkuverhon auki... Mä yritin alkaa kirkuun, mut en saanu mitään suusta ulos.
Niin se tapahtu toisen kerran. Jälleen mä vaivuin masennukseen... Mun opiskelut lähti meneen täyttä laskua alamäkeen. Mä välttelin himassa oloo viimeseen asti. Mulla ei ollu ketään kelle puhuu ja vaik ois ollukkin tunsin, et se oli mun syy. Mä vihasin itteeni. Mä syytin itteeni kaikesta siitä mitä Rauno mulle teki.
Mä en voinu elää itteni kaa, mä en tuntenu itteeni. Mä en enään nukkunu öisin. Rauno rupes dokaan mutsin kaa. Mä pelkäsin sitä, et se tapahtuu uudestaan.
Niiden juominen lisäänty... Ne oli keskenään onnellisia ja nautti jopa niistä hetkistä ku ne joi. Sillon sitä alko tapahtuun useemmin. Se tuli öisin mun huoneeseen... Lopunkaiken en laskenu enään ees kertoja, sitä tapahtu ihan liian usein.
Mä aloin viilteleen itteeni, yritin kai saada pois sen kaiken tuskan ja pahan mitä mun sisällä oli. Mutsi ei koskaan nähny niitä arpii ja rupii mitä mun käsissä ja sillon tällön säärissäkin oli. Rauno kyllä huomas. Se katto niitä ja sen naamalle tuli oma hyvänen hymy. Se ei koskaan kertonu niistä mutsille.
Mä aloin pikku hiljaa tajuun...
Rauno tarkotuksena oli vaan saada mut pois jaloista. Se näytti onnelliselta mutsin seurassa, se oli sillon ku eri ihminen.
Mehän tätä nykyä elettiin lähes Rauno kustannuksella... Sitä kai vitutti se et sillä oli ylimääränen äpärä ruokittavana.. Ja se suunnitteli mutsin kanssa yhteistä loppuelämää ja selvästikkin mä olin suuri este sille, mitä se halus. Koska mä en silti mielestäni koskaan ollu tehny sille mitään mistä se ois voinu kostaa.
Ne ajatukset sai mut vajoon vielä alemmas, ihan pohjalle. Mä aloin käyttään aineita. Millon mitäkin satuin käsiin saamaan ja niin hetkinä, ku ei ollu rahaa ostaa kunnon kamaa niin must tuli meidän lääkekaapin paraskaveri... Sitä kesti useemman kuukauden.. Olin niin vähän himas, et mutsi ei oikeestaan kerenny epäileen mitään ja se oli niin onnellinen tulevien häittensä kaa, että tuskin se ois muutenkaan mitään huomannu... Mä tiesin, et mutsin ois pitäny saada tietää, mut ei se ois lopun kaiken mitään muuttanu... Ei se ois saanu niitä tekoja tekemättömiks.
Sillon mä kokeilin ekan kerran "kovii" aineita, heroiinii...
Mun tuli ikävä Japee... Mä halusin sen viereen. En tiedä miten, mut jotenki sain hoidettua itteni sen haudalle. Mä itkin sitä kivee vasten. Siinä kivessä oli kaunis kyyhkynen, semmonen minkä mä olin aina halunnu mun omaan hautakiveeni. Oli yö, taivas oli musta ja tähdet näky hyvin, ne hymyili mulle... Ne hymyili just niin aurinkoisesti ku mitä Jape oli viimesessä kirjeessään kuvannu. Mä mietin sen viimestä kirjettä ja muakin alko hymyillyttään. Mä hymyilin kyynelien välistä. Se kyyhkynen roikku edelleen mun kaulassa.
Mä halusin sen luo. Se oli ainoo ystävä mitä mulla oli koskaan ollu.
Mä halusin johonki parempaan paikkaan, eroon Raunosta ja omasta kropastani. Jonnekkin missä ei ollu pahuutta. Mä halusin ittelleni oman tähden, miltä mä voisin turvassa katsoo mutsii sen hääpäivänä ja kenties pikkusisarusteni kasvua. Mä halusin hymyillä niille yhtä kauniisti ku Jape hymyili mulle. Mä halusin pois siitä helvetistä missä mä elin.
Tyhjään tauluun hän kirjoittaa.
Karvaisin käsin sairasta tarinaa.
Pienen kehon lämmön tuntee, se kiihottaa
ei kuule kuinka pieni sydän siruiksi hajoaa.
Kukista ja mehiläisistä on turha selostaa
tää on totista totta, tää ei tarvi tulkintaa,
ja yö ei pelasta painajaiselta, yö ei lohduta
ei iskältä piilota.
Vaimeat askeleet yläkertaan johtavat
taas lastenhuoneen seinät uhkaaviksi tummuvat.
Kukista ja mehiläisistä on turha sepustaa
tää on totista totta, tää ei tarvi tulkintaa.
Öinen maailma syvään huokaa sulkee silmänsä häpeissään
tuskien talo peittyy varjoon pimeään.
Öinen maailma syvään huokaa sulkee silmänsä häpeissään
tuskien talo peittyy varjoon pimeään.
Aamiainen alakerrassa odottaa.
Katse silmiin raukeisiin, se alkaa kuvottaa.
Pienet sormet palmikkoa näpertää,
olo on niin saastainen kun iso käsi päätä silittää.
Kukista ja mehiläisistä on turha selostaa.
Tää on totista totta, tää ei tarvi tulkintaa.
Öinen maailma syvään huokaa sulkee silmänsä häpeissään
tuskien talo peittyy varjoon pimeään.
Öinen maailma syvään huokaa sulkee silmänsä häpeissään
tuskien talo peittyy varjoon pimeään, pimeään, pimeään
Klamydia, kosketus
nove: kosketus
menninkäinen
0
114
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6578035Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672310Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332237- 1471809
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281315Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511245Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131195Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65856Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60851Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7773