Kun kauneimmat ja tärkeimmät maailmat
hajoavat käsissäni
kuin saippuakuplat tässä viuhuvassa tuulessa
jää jäljelle vain yksi,
maailma.
Tervetuloa syliini vapisevaan.
Yllättäen lämpenen, alan aivan hiljaa
ääni kerrallaan soida -
en enää unelmieni voimasta
vaan siitä mitä on.
En sinusta jonka vierellä koin ne onnelliset päivät, mutta lähdit.
En sinusta jota kaipasin ollakseni kokonainen, etkä koskaan tullut.
En sinusta, jonka niin monin tavoin mielessäni muotoilin
väistäessäni maailmaa ja itseäni, ei - en sinusta
jonka perään sydämeni hakkasi tyrskähdellen ja jota kaivaten
yksinäisinä öinä parahdin tuskani kylmille rannoille.
Kuinka kiitollinen nyt olenkaan
kuplien puhjettua.
Kuinka kiitollinen nyt olenkaan
käsistäni
tässä maailmassa
mikä on.
Ihmiset sellaisina kuin he soljuvat vastaani
arkipäivän kohinassa,
sellaisina joina heidät tapaan lähelläni
itse kunkin,
ovat soivaa täyttymystä
enemmän kuin sinä koskaan olisit voinut olla, rakkaani.
He ovat todellinen rakkaani.
Niin, ja jospa sinä jonakin päivänä
olet yksi heistä, ehkä sitten:
Kiitos!
Mutta ymmärrän ettei se ole täyttymys
sillä minua ei ole luotu sinua varten
vaan todellisuutta varten, elämää varten.
Tähän maailmaan minut on luotu.
Maailmaan joka alkoi
kuplieni murskautuessa, puhjetessa
hennosti soida, ja nyt kylmimmätkin rannat
tiukkuvat väkevää säveltä.
Minä elän, ah, se on ihmeistä suurin.
Sinun rakkaudessasi
kaikkeuden syli ja kuohuvien aaltojen ydin
ja taivaiden lakipiste
minä hengitän
itseni verran jokaista ääntä,
huutoa ja kuiskausta.
Minä rakastan kaikkea ympärilläni,
kaikkea mikä on,
se on sinun lahjaasi minulle.
Minä rakastan sitä kaikkea
säteilyssä joka ristiltäsi loistaa
alas maailmaan
puhkaisten kauniit utopiani
ja riistäen minulta
viimeisetkin viheliäiset korvikkeet
joihin pakenin tosiolevaa.
Rakkaani on ristillä kuollut
ja ylösnoussut jumalallinen persoona
ikuinen luoja ja vapahtaja,
ja jos haluat tulla rakkaakseni
sinun täytyy tulla minulle hänen lahjanaan
ja silloin olet rakkaani juuri sen muotoisena
kuin hän sinut minulle lahjoittaa.
Mitään en enää tahdo ohi
kaikkeuden sydämen soljuvan laulun,
ohi elämän ihmeen:
Kristuksen kärsivän ja voittavan rakkauden.
Yhdessä
aaltojen ja tuulen kanssa
minä laulan.
hajoavat käsissäni
kuin saippuakuplat tässä viuhuvassa tuulessa
jää jäljelle vain yksi,
maailma.
Tervetuloa syliini vapisevaan.
Yllättäen lämpenen, alan aivan hiljaa
ääni kerrallaan soida -
en enää unelmieni voimasta
vaan siitä mitä on.
En sinusta jonka vierellä koin ne onnelliset päivät, mutta lähdit.
En sinusta jota kaipasin ollakseni kokonainen, etkä koskaan tullut.
En sinusta, jonka niin monin tavoin mielessäni muotoilin
väistäessäni maailmaa ja itseäni, ei - en sinusta
jonka perään sydämeni hakkasi tyrskähdellen ja jota kaivaten
yksinäisinä öinä parahdin tuskani kylmille rannoille.
Kuinka kiitollinen nyt olenkaan
kuplien puhjettua.
Kuinka kiitollinen nyt olenkaan
käsistäni
tässä maailmassa
mikä on.
Ihmiset sellaisina kuin he soljuvat vastaani
arkipäivän kohinassa,
sellaisina joina heidät tapaan lähelläni
itse kunkin,
ovat soivaa täyttymystä
enemmän kuin sinä koskaan olisit voinut olla, rakkaani.
He ovat todellinen rakkaani.
Niin, ja jospa sinä jonakin päivänä
olet yksi heistä, ehkä sitten:
Kiitos!
Mutta ymmärrän ettei se ole täyttymys
sillä minua ei ole luotu sinua varten
vaan todellisuutta varten, elämää varten.
Tähän maailmaan minut on luotu.
Maailmaan joka alkoi
kuplieni murskautuessa, puhjetessa
hennosti soida, ja nyt kylmimmätkin rannat
tiukkuvat väkevää säveltä.
Minä elän, ah, se on ihmeistä suurin.
Sinun rakkaudessasi
kaikkeuden syli ja kuohuvien aaltojen ydin
ja taivaiden lakipiste
minä hengitän
itseni verran jokaista ääntä,
huutoa ja kuiskausta.
Minä rakastan kaikkea ympärilläni,
kaikkea mikä on,
se on sinun lahjaasi minulle.
Minä rakastan sitä kaikkea
säteilyssä joka ristiltäsi loistaa
alas maailmaan
puhkaisten kauniit utopiani
ja riistäen minulta
viimeisetkin viheliäiset korvikkeet
joihin pakenin tosiolevaa.
Rakkaani on ristillä kuollut
ja ylösnoussut jumalallinen persoona
ikuinen luoja ja vapahtaja,
ja jos haluat tulla rakkaakseni
sinun täytyy tulla minulle hänen lahjanaan
ja silloin olet rakkaani juuri sen muotoisena
kuin hän sinut minulle lahjoittaa.
Mitään en enää tahdo ohi
kaikkeuden sydämen soljuvan laulun,
ohi elämän ihmeen:
Kristuksen kärsivän ja voittavan rakkauden.
Yhdessä
aaltojen ja tuulen kanssa
minä laulan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei yökyöpeli! :)
Värisyttävän kaunista tekstiä, taas kerran...
Alusta loppuun." Minä elän, ah, se on ihmeistä suurin". Se on ihmeistä suurin! Kiitos äp.
niin kauniin syvällinen,
etten tiedä mitään sanoa.
Toivoa kuitenkin voin,
että hän lahjoittais sinulle
hyvän ja aidon rakkauden!
Olen lukenut paljon tekstejäsi.
Tämä meni sieluun!
kiitos.
Joskus mietin, miltä Jumalan rakkaus tuntuu.
Tässäpä hieno ja pitkä runo!
On Uskoa, Toivoa ja Rakkautta. Menee näin vanhakin sanattomaksi.
Vasta sitten kun minua ei enää ole, lopetan ru-
nojesi ihailun ja sanojesi taidokkaan käytön.
Runossasi olisi ollut aihetta vastarunoonkin,
mutta nyt ei vaan jotenkin synny.
Kiitos kuitenkin lukuelämyksestä.