Nyt kun alkaa kuherruskuukausi uusien silmien kanssa olla takana, niin kiinnitän huomiota hämäränäön heikkenemiseen. Tuntuu että todella huonosti näkee/erottaa pimeällä. Periaatteessa tuo ei usein tule häiritseväksi, mutta kuitenkin hieman mietityttää. Mites muilla, onko "vaiva" helpottanut myöhemmin?
Muuten olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen silmiini, näkö on loistava ja kuivuuskin helpottaa (kostutan noin 4-5 krt päivässä)
Muuten olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen silmiini, näkö on loistava ja kuivuuskin helpottaa (kostutan noin 4-5 krt päivässä)
Vastaukset 4
Vanhimmat
mulla oli lasien kanssa huono hämäränäkö aina siinä kun lasien vaihto oli ajankohtaista. Leikkauksen jälkeen (talvella leikattu) oli about 2 kk niitä haloilmiöitä että valot levisivät pimeessä esim vastaantulevissa autoissa mutta muuten näin kyllä pimeässä hyvin. Nyt puolitoistavuotta leikkauksesta hämäränäkö on aivan normaali ja näen hyvin valoisassa sekä pimeässä. Luulen että sinulla on vielä tuota ns. alkukangertelua näön kanssa. Kyllä se siitä paranee.
Osui silmiin teidän keskustelun alku ja ajattelin kysellä vähän sivusta, kun teillä leikkauksesta on kulunut jo hiukan aikaa. Mut leikattiin nyt torstaina ja oikea silmä on todella hyvin parantunut, ei roskan tunnetta, kutinaa tms. Ja näkö todella tarkka. Mutta vasemmassa on tavallaan kuin kalvo päällä ja pieni roskan tunne koko ajan silmän keskellä. Myös näkö heikompi kuin oikeassa. Onko odotettavissa, että vasenkin toipuu, mutta hitaammin. Vai onkohan se läppä jotenkin huonosti? Osaisiko kukaan kertoa vastaavasta kokemuksesta?
että paranee paremmaksi. Jos läppä vihoittelee. Jos läppä irtoaisi, niin tulisi voimakasta roskantunnetta ja näkö heikkenisi. Minulla oli alusta asti näkö tarkka, mutta täällä oon lukenut monilla olevan ekat pari viikkoa varsinkin tarkkuudessa vaihtelua.
kostutustippojen tiheämpi käyttö.
Minulla oli leikkauksen jälkeen alussa aina samanlainen olo silloin kun silmät kuivuivat.
Tipat auttoivat. Toinen silmä oli toista kuivempi.