Kelan

hieronnasta. Yksi hieronta-alan huutavista vääryyksistä on se että erään ammattiryhmän hieronnasta saa kelan korvauksen, vaikkei heillä ole hierontaan kuin viikon koulutus. Puolet teoriaa ja puolet käytäntöä. Ainakin joissakin oppilaitoksissa on katsottu videolta miten pitäisi hieroa. Sillä koulutuksella ei ole paljoa pelkoa että vaivat hellittäisivät ja pillerimyynti pienenisi.
2580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jokohan olisi aika alkaa viemään asiaa eteenpäin..?

Äänestä

Jokainen laskentakykyinen ihminen tietäessään hintatasot ja "huiman" kelakorvauksen tason osaa laskea kenelle kannattaa kustannuksia miettiessään mennä "pelkästään" hierottavaksi. Keskimäärin ammatinharjoittaja (hieroja) on kokeneempi ja kiinnostuneempi hieronnan suorittamisesta ja hieronnan vaikutuksista lihaskireysperäisiin vaivoihin, sillä hän ei välttämättä tee MITÄÄN muuta kuin hierontatyötä.
Itse ainakin teen 2000 tehollista tuntia vuodessa ja pelkästään hierontaa. Jo se on kumma jos kymmenessä vuodessa ei jo jotakin hommasta älyä. Tiedän kykyni, rajoitukseni ja tarvittaessa osaan nostaa "kädet pystyyn" ohjaten hoidettavan hakeutumaan muun hoitomuodon autettavaksi...


Ja jos vaivan hoito vaatii muuta kun pelkkää hierontaa, niin silloin ratkaisu on myös helppo. Eli silloin riennetään pää kolmantena jalkana enemmän ja monipuolisemmin koulutettujen hoitajien pakeille....

Hierojat-fysioterapeutit-osteopaatit-naprapaatit-kirot- jne eivät itse yksistään mahda kaikille vaivoille mitään. Eli hoitomuodot eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan tukevia ja joskus tarvitaan useamman ammattilaisen apua...

Jos kelakorvausta käytetään väärin (=kelakorvaus pelkästä hieronnasta) , niin silloin etu menee suoraan epärehelliselle fysioterapiayrittäjälle.
Se pitäsi päästä karsimaan pois, mutta maailma ja me emme ole vielä täydellisiä.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korvaus kirjoitti:

hieronnasta. Yksi hieronta-alan huutavista vääryyksistä on se että erään ammattiryhmän hieronnasta saa kelan korvauksen, vaikkei heillä ole hierontaan kuin viikon koulutus. Puolet teoriaa ja puolet käytäntöä. Ainakin joissakin oppilaitoksissa on katsottu videolta miten pitäisi hieroa. Sillä koulutuksella ei ole paljoa pelkoa että vaivat hellittäisivät ja pillerimyynti pienenisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu