Simppeli

vastaus =)

Olen aikeissa avioitua ja haluaisin saada mahdollisimman selkokielisen vastauksen seuraavaan kysymykseeni:

Minkä tyyppinen avioehto oli järkevä laatia, kun toivotaan seuraavanlaista lopputulosta?

Tulevalle puolisolleni ei ole (vielä) kertynyt velkaa eikä merkittävää omaisuutta. Minulla on velkainen asunto-osake.

Ajatukseni on, ettei eron sattuessa "puolitettaisi" varoja/velkoja, vaan kumpikin "pitäisi" omansa (esim. minä asuntoni, hän tuotot sijoituksistaan). Odotettavissa on molempien kohdalla joskus vanhemmilta saatava perintöosuus ja niihinkään (tai niiden mahdollisiin tuottoihin) en haluaisi, että eron sattuessa kumpikaan puolin tai toisin pääsisi kajoamaan.

Puolisoista toisen kuollessa hänen omaisuuteensa kokonaisuudessaan tulisi kulkea suoraan asianosaisen lapsille (meillä molemmilla oma, yhteisiä ei tule). Mutta mikäli asunto-osakkeen omistaja (minä) poistuisi rajan taa ensin, haluaisin varmistaa, että puolisoni voisi lopun elämäänsä asua kodissamme eikä sitä voitaisi irtaimistoineen kaupata, ennen kuin jäljelle jäänyt kuolee.

Millaista ehtoa siis lähden asintuntijalta tiedustelemaan?

4

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • putte

      Sovimme, että kummallakaan meistä ei ole avio-oikeutta toistemme omaisuuteen eikä sen tuottoon.

      Tuo oikeus on säädetty laissa eikä sitä voi mitenkään kumota.

      • tuohon vielä

        Kuten edellä on jo vastattu, simppeli kaiken poissulkeva avioehto on toimiva. Siihen riittää tuo yksi lause, kunhan poissuljettava omaisuusmassa muotoillaan "omaisuuteen ja sen tuottoon" (tuotoista nimittäin joskus riidellään).

        Perimys on kuitenkin aviovarallisuusjärjestelmästä erillinen viidakkonsa ja siinä olennaista on mm. verotus. Kun asunnon omistajan lapsi perii asunnon, perintövero tulee maksettavaksi heti. Lain mukaan leskellä on hallintaoikeus, josta edellinen viesti jo mainitsi eli eloonjäänyttä puolisoa ei voi kodistaan häätää, mutta lasten on silti maksettava vero heti. Tekemällä hallintaoikeustestamentti eloonjääneen puolison hyväksi voidaan vähentää perillisten verotaakkaa, koska verotettavasta asunnon arvosta vähennetään silloin tietty laskennallinen arvo.

      • nix nax
        tuohon vielä kirjoitti:

        >>Siihen riittää tuo yksi lause, kunhan poissuljettava omaisuusmassa muotoillaan "omaisuuteen ja sen tuottoon" (tuotoista nimittäin joskus riidellään).>Lain mukaan leskellä on hallintaoikeus//Tekemällä hallintaoikeustestamentti eloonjääneen puolison hyväksi voidaan vähentää perillisten verotaakkaa, koska verotettavasta asunnon arvosta vähennetään silloin tietty laskennallinen arvo.

      • teille...
        nix nax kirjoitti:

        ...vastauksenne antaneelle =)!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe