Taas näin: remonttimies ei tullut paikalle, vaikka sovittiin! Sen piti tulla viime viikolla, mutta eipä näkynyt. Eikä vastaa puhelimeenkaan.
Miksi ne ei suoraan sano sitten, että ei kiinnosta tulla tekemään remonttia?
Miksi ne ei suoraan sano sitten, että ei kiinnosta tulla tekemään remonttia?
Vastaukset 12
Vanhimmat
jostain. Ja kun ei ollut paperilla mitään.
vastaan (osa ei vain osaa sanoa ei), ja ei vain mitä todennäköisemmin ehdi, eikä kehtaa vastata puheluihin.
Sinänsä tuo on vielä ihan "vaaratonta" kun remonttia ei ole vielä aloitettukkaan. Mutta se on tosi ongelmallinen tilanne kun vaikkapa kylppäri remontti aloitettu, sitten remontoijaa ei näy viikkoihin eikä vastaa puheluihin.
Kirjallinen sopimus remontin suorittamisesta, aloitus- ja jos mahdollista, myös lopetusaikoineen! Silloin on remppamiehen/firman oma häpeä, jos ei ilmesty paikalle!
Haistoi hankaluuksia. Joko projektin sujuvuuden,maksujen tai vastuiden kanssa. Tai sitten isäntäväki teki hankalan ensivaikutelman.
Näitä kaikkia näkee ja tulee vastaan. Joskus pääsee paljon vähemmällä kuin jättää työt jollekin toiselle. Tosin pitää selittää asia jollakin tekosyyllä eikä välttelemällä.
Käänsit nyt sitten taas kaikki syyt periaatteessa tilaajan piikkiin? Tyypillinen takavaloketku!
Nim.Rehellinen yksityisyrittäjä
Niinpä!! Eihän se tilaajan vika ole. Jos ei ehdi tulemaan, niin remonttimiehen pitäisi edes ilmoittaa. Ei sitten tarvitse odotella joka päivä turhaan!
nimim. Saman kokenut
saanut sen 200 kottia minkä pyysin.
Niitä on kuule maailma täynnä kaikenlaisia renkaanpotkijoita,tyhjänkyselijöitä ja tinkaajia. Töitä ja tekemistä riittää muutenkin kuin juosta haamujen perässä pitkin kyliä.
Tosikiinnostuneet soittelee itse perään ja on aktiivisia otteissaan. Silloin voi alkaa ottamaan kyselijöitä vakavasti.
Edelleen selvyyden vuoksi yleensä ei kannata vältellä eikä varsinkaan jättää saapumatta jos on luvannut. Joskus tulee valitettavasti vastaan projekteja jotka on viisainta jättää tekemättä,esim. kun pitää tilkitä toisten hölmöilyjä tai tehdä niiden päälle.
kaverillejoka esiintyy nimimerkillä höpölöhoroloro .sul o mun luanto.oon hyvinkin samaa mieltä sunkanssa. muutaman sun kommentin lukeneena se ehkä yhdistää että on nähty paljon ja uskalletaan siitä olla ylpeitä ..eli voidaan valikoida .helpointa tällä alalla on tehä ammattilaisten kanssa ..eli valvojat ja vast. mestarit...yksityisiltä tosin saa paremmat massit ..terveisin.tanu muutama hehtaari lattioita ja kolmattatuhatta kylppäriä 29 vuoden aikana
on ainakin joku rakennusalan MS tautia poteva yksilö.Tyypillinen rosvo joka munaa muidenkin mestat, viemällä vaan rahat ja katoamalla.
ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET ANTAKO RAHAA ETUKÄTEEN!!!!!
RAHA VASTA SITTEN KUN TYÖ ON HYVÄKSYTYSTI TEHTY JA MAKSUAIKA 14 VRK.tta
Jaa miksikö?
No siksi että tämmönen rosvo voi kirjoittaa teille kotitalousvähennykseen oikeuttavan kuitin,jollekin vaan firmalle jonka kanssa se ei ole missään tekemisissä,mutta jonka alv rek. ja muut asiat ovat ok. Käteimaksussa se sitten vie rahat ja kun liität kuitin verotukseen eikä sitä löydykään liikkeeltä mikä kuitissa lukee niin maksaja olet SINÄ.
SIIS. RAHA VASTA SITTEN KUN TYÖ ON TEHTY JA RAHAT AINA TILILLE.Varmista että saajan tili on nimenomaan se alv rekisteriin merkitty yritys.
Tällä vätyt suurimmalta vitutukselta.
Edellä olevat ms potilaat ei kuulu meidän alanmiesten rivistöön.Jos on viimeset bensat tankissa niin miten tommonen kaveri hommaa asiakkaan tarvikkeet,työkalut jne,,,,
sinäkin olet? jotenkin tulee mieleen, että humalassa kirjoitettu teksti? sori vaan...
onko jäänyt huikka päälle?
remonttimiehestä.
yli 44000.00 euron kavallukset rikospoliisin syynissä.
Tunnen ja tiedän kaverin.
En voi enkä halua puolustella milläänlailla.
Surkee jätkä.