VHS

Kaikesta vallitsevasta digistä ja digiboxihuumasta poiketen aion edelleen pysyä myös VCR-käyttäjänä. Tällä hetkellä saa huippuhyviä ja huippuominaisuuksilla varustettuja nauhureita halvalla porukan vaihtaessa laitteitaan. Itsekin ostin, en suinkaan tallentavaa digiboxia vaan videonauhurin. Sen kaveriksi hankin perusboxin, TV:n digiboxin lisäksi. Lopputuloksena halpa, varmatoiminen yhdistelmä, joka antaa aikaa seurata tilanteen kehitystä markkinoilla ja noin 80:lle VHS-nauhalle jatkoaikaa.
11770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuunteletko sinä musiikinkin nauhoilta eli C-kaseteilta?

Äänestä
  • paras musiikki tulee juuri itse äänitetyiltä c-kaseteilta

    Äänestä

  • Mikä ihmeen käsitys porukoilla on että
    VHS lakkasi toimimasta kun DVD keksittiin?
    Ei lakannut, ja samoin C-kasettidekkikin toimii
    yhä vaikka CD:kin keksittiin.
    Ihan totta.

    Äänestä

  • latvakakkonen kun et tiedä

    Äänestä

samanlaisen hi-fi videonauhurin kuin kotona niin saan kätsysti nauhoteltua myös mökkiolosuhteissa

Äänestä

VHS ei ole kuollut, kaukana siitä.

Nauhoissa ei ole samoja yhteesopivuus-
ongelmia kuin DVD-levyissä.
Varmatoimisia, jos niitä on kaksi tai useampi
voi helposti nauhoituksen katsoa muualla.
Itse katselin viimeksi eilen VHS-nauhalta
viimeviikolla nauhoitettua ohjelmaa.
Hyvä kuva ja jos katselun keskeytti,
pystyi katselua jatkamaan keskeytyskohdasta.

Ei niitä kovalevytallentimia ja DVD-tallentimia
vielä ole pakko ostaa. VHS toimii vielä hienosti.

Perus boksi vaan kaveriksi, ainoa ehto boksille
on, että siinä olisi ajastin.
Nauhureissahan sellainen on kaikissa.

Äänestä

Ajattelin asioista kuten sinäkin, mutta nyt kuukauden käytettyäni tallentavaa boxia, niin enpä sitä enää pois antaisi. On se niin kätevä sekä tallentaessa, että katsellessa. Jää nauhojen kanssa tuhertaminen pois. Minulla oli ja on vieläkin samanlainen järjestely nauhurin kanssa. Kerran ilmeisesti paljon käytetty nauha ruttaantui ja tallennettu elokuva jäi katsomatta. Asia kyrsi niin paljon, että hankin tallentavan dixipoksin ja nyt olen sen "vannoutunut" käyttäjä. Olen huomannut, että nyt tulee tallennettua enemmän ja nyt voi itse valita katseluajat helposti. Lisäksi ns. time shift -toiminto on mukava. esim. emäntä huutaa saunaan, niin ei muuta kuin napinpainallus ja saunaan. Katselua on mukava jatkaa saunapuhtaana kylmä kalja kädessä. Laitteeni on Maximun 8000T, mielestäni markkinoitten paras. Helppo käyttää, ohjelmointi EPG:stä, tekstitykset pelaa jne. Perusasetuksiin voi esim. laittaa lisäaikaa jonka vehje tallentaa jos vaikka ohjelma olisi vähän myöhässä. Lisäksi kuvan laatu on "alkuperäinen" tallennuksissa. Joten kehotan viestin lähettäjää olemaan kokeilematta, muuten käy kuin minullekin.

Äänestä
  • Paljonko maksoi?
    (Perusboksin saa 39e, kortinlukijalla 59e)
    On siis myös kustannuskysymys.

    "Kerran ilmeisesti paljon käytetty nauha
    ruttaantui ja tallennettu elokuva jäi katsomatta.
    Asia kyrsi niin paljon, että hankin tallentavan
    dixipoksin"
    Entäs sitten kun kovalevy hajoaa.
    Ei jää ainoastaan yksi leffa näkemätttä,
    vaan kaikki mitä kovalevyllä oli.

    Ajansiirto on toki hyvä ominaisuus
    kovalevytallentimissa, mutta se ei poista
    sitä vaaraa että ne hajoavat joskus.
    Kovalevyn kuntoa on normaalikäyttäjän
    lähes mahdotonta tarkistaa.
    Nauhan kunnon voi katsoa ja kyllä se
    hieman varoittaakin ennen loppuaan.
    Kovalevy voi pimahtaa yhtäkkiä ja
    silloin se on kaikkien tallenteiden menoa.

    Itsellä on kovalevytallennin jossa DVD-kopiointi
    mahdollisuus, silti nauhoitan ajoittain
    myös VHS:lle ja ihan hyvin sitäkin katselee.

    Jos rahasta on tiukkaa ja omistaa jo nauhurin
    kannattaa ostaa nyt perusboksi nauhurin
    kaveriksi, sillä pärjää kuten ennenkin
    ihan hyvin.

    Äänestä

  • Immu. kirjoitti:

    Paljonko maksoi?
    (Perusboksin saa 39e, kortinlukijalla 59e)
    On siis myös kustannuskysymys.

    "Kerran ilmeisesti paljon käytetty nauha
    ruttaantui ja tallennettu elokuva jäi katsomatta.
    Asia kyrsi niin paljon, että hankin tallentavan
    dixipoksin"
    Entäs sitten kun kovalevy hajoaa.
    Ei jää ainoastaan yksi leffa näkemätttä,
    vaan kaikki mitä kovalevyllä oli.

    Ajansiirto on toki hyvä ominaisuus
    kovalevytallentimissa, mutta se ei poista
    sitä vaaraa että ne hajoavat joskus.
    Kovalevyn kuntoa on normaalikäyttäjän
    lähes mahdotonta tarkistaa.
    Nauhan kunnon voi katsoa ja kyllä se
    hieman varoittaakin ennen loppuaan.
    Kovalevy voi pimahtaa yhtäkkiä ja
    silloin se on kaikkien tallenteiden menoa.

    Itsellä on kovalevytallennin jossa DVD-kopiointi
    mahdollisuus, silti nauhoitan ajoittain
    myös VHS:lle ja ihan hyvin sitäkin katselee.

    Jos rahasta on tiukkaa ja omistaa jo nauhurin
    kannattaa ostaa nyt perusboksi nauhurin
    kaveriksi, sillä pärjää kuten ennenkin
    ihan hyvin.

    on vielä halvempi.
    Juuri ostin Strong-merkkisen perusboxin.
    33e. Hyvin toimii.
    Minulle on tärkeää juuri tuo nauhan helppo
    fyysinen siirto.
    Viikonloppuisin otan vinon pinon viikolla nauhoitettuja
    kasetteja mökille jossa sitten katselen niitä
    saunan jälkeen se kaljatölkki kädessä.
    Vanhan VHS:n voi huoletta jättää mökille;
    ei kelpaa varkaillekaan.
    Tallettava boxi menisi heti ekana viikonvaihteena.

    Äänestä

  • kai kuuntelen! kirjoitti:

    on vielä halvempi.
    Juuri ostin Strong-merkkisen perusboxin.
    33e. Hyvin toimii.
    Minulle on tärkeää juuri tuo nauhan helppo
    fyysinen siirto.
    Viikonloppuisin otan vinon pinon viikolla nauhoitettuja
    kasetteja mökille jossa sitten katselen niitä
    saunan jälkeen se kaljatölkki kädessä.
    Vanhan VHS:n voi huoletta jättää mökille;
    ei kelpaa varkaillekaan.
    Tallettava boxi menisi heti ekana viikonvaihteena.

    Toverit ovat aivan oikeassa kommenteissaan. Jokainenhan toimii omien tarpeittensa mukaan. Tekniikka on vajavaista ja laitteet/kovalevyt voivat mennä rikki. No, tuskinpa maailma siihen kaatuu, tuntuu noita uusintoja riittävän muutenkin. Itse käytän tallentavaa poxia ainoastaan katseluajan siirtoon eli kun olen ohjelman/elokuvan nähnyt niin se siitä. Muuten jos joku haluaa tallentaa lähetyksen esim. videolle niin Maximum mahdollistaa senkin, näin
    olen ohjeista ymmärtänyt. En tosin ole kokeillut. PC:n ja boxin yhdistelin ja pelit soi eli poksi soittelee PC:n MP3 kappaleita joko suoraan koneelta tai siirrettynä poksiin. On se vaan tuo tekniikka ihmeelistä. Mutta kaiken tämän hienouden lisäksi on hyvä muistaa, että kannattaa olla hyvinkin kriittinen ja epäileväinen tämän uuden tekniikan kanssa. Kyllä kauppamiehet rahat osaavat ottaa pois ja nopeat maksavat kehityskustannukset. Lopuksi kiinalaista sananlaskua mukaillen: mikään muu maailmassa ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole niin tärkeää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


video kirjoitti:

Kaikesta vallitsevasta digistä ja digiboxihuumasta poiketen aion edelleen pysyä myös VCR-käyttäjänä. Tällä hetkellä saa huippuhyviä ja huippuominaisuuksilla varustettuja nauhureita halvalla porukan vaihtaessa laitteitaan. Itsekin ostin, en suinkaan tallentavaa digiboxia vaan videonauhurin. Sen kaveriksi hankin perusboxin, TV:n digiboxin lisäksi. Lopputuloksena halpa, varmatoiminen yhdistelmä, joka antaa aikaa seurata tilanteen kehitystä markkinoilla ja noin 80:lle VHS-nauhalle jatkoaikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu