ope, kun olet

noudatatko sairaana tai muuten poissaolevan opettajan ohjeita siitä, mitä tunneilla käsitellään (noin edes suurinpiirtein), vai annatko oppilaiden tehdä ihan mitä vain, vaikkapa surffailla vapaavalintaisilla sivuilla netissä tai jotain vastaavaa?

Ihan mielenkiinnosta kysäisen, koska itseäni pännii, kun aina, kun olen joutunut olemaan pois koulusta sairauden tai koulutuksen takia, olen kuitenkin jättänyt selkeät ohjeet sijaisille, mitä he tekevät (ja tottakai antanut liikkumavaraa ja ei haittaa, jos eivät kaikkea ehdi tehdä), ja kun tulen takaisin kouluun, oppilaat sanovat, että he eivät ole tehneet yhtään mitään!

Kun katson heidän kirjojaan, niistä ei todellakaan ole tehty yhtäkään tehtävää eteenpäin, valmiiksi monistamiani monisteita ei ole käyty läpi, kotiläksyjä ei ole annettu jne. Ei se muuten niin pännisi, mutta kun tunnit ovat muutenkin tosi vähissä ja olen jo joutunut karsimaan muutenkin tärkeitä asioita pois, mitä emme ehdi käydä läpi. Ja kaikkin nämä sijaiset ovat koulun sisäisiä opettajia, uskonpa, että ulkopuolinen sijainen hoitaisikin hommat vähän paremmin..
9673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Noudatan annettuja ohjeita, mutta niitä vain ei niin monesti ole, joten joutuu improvisoimaan.

Itse olen ratkaissut ongelman siten, etten ole pois, jos ei ole ehdoton pakko, kun kuitenkin joutuu ne työt tekemään.

Äänestä

annettuja ohjeita niin pitkälle kuin mahdollista, jos niitä ohjeita on jätetty. Joskus kaikkea ei ehdi, mutta jätän silloin viestin siitä.

Jos ohjeita ei ole jätetty, pyrin harkintani mukaan etenemään oppikirjojen kanssa opetettavaa asiaa.
Ja olen pätevä opettja....

Äänestä
  • ..johtuisiko juuri siitä, mutta teen todellakin annettujen ohjeiden mukaan, ja monesti ylikin ( kopiokoneen käyttö on sallittua :-) Jos opettaja on sairastunut vaikka yöllä, niin eihän hän millään ole voinut tehdä tuntivalmisteluja. Katson, mitä oppilailla on ed. tunneilla ollut, ja jatkan siitä. Omassa sijaisuustöissäni ei koskaan ole "lorvittu", vaan tehty kunnolla töitä..niinhän se aikakin kuluu paremmin. Piirustustunnit on kotihommia!

    Äänestä

  • homma pelaa, teidät ottaisin mieluusti sijaiseksi :)) Itse pyrin olemaan mahdollisimman vähän pois kanssa, mutta välillä vaan on ihan pakko - yleensä sinnittelen todella huonovointisenakin luokassa. Vähemmällä oikeesti pääsee olemalla itse paikalla! Mutta nyt olin niin kovassa taudissa, että oli pakko jäädä kotiin muutamaksi päiväksi. Silti kirjoitin selkokieliset ohjeet tunneille, sellaista tehtävää, mistä oppilaat itsekin olisivat selviytyneet opettajan tekemättä mitään muuta kuin ohjeistaessa, mitä tehdään ja mistä kirjasta. Mutta ei, tulen kouluun ja mitään ei olla tehty! Kyllä sapetti.. Muutenkin lähiaikoina menee tunteja vaikka kuinka paljon joiltakin luokilta.

    Äänestä

  • että joillakin kirjoitti:

    homma pelaa, teidät ottaisin mieluusti sijaiseksi :)) Itse pyrin olemaan mahdollisimman vähän pois kanssa, mutta välillä vaan on ihan pakko - yleensä sinnittelen todella huonovointisenakin luokassa. Vähemmällä oikeesti pääsee olemalla itse paikalla! Mutta nyt olin niin kovassa taudissa, että oli pakko jäädä kotiin muutamaksi päiväksi. Silti kirjoitin selkokieliset ohjeet tunneille, sellaista tehtävää, mistä oppilaat itsekin olisivat selviytyneet opettajan tekemättä mitään muuta kuin ohjeistaessa, mitä tehdään ja mistä kirjasta. Mutta ei, tulen kouluun ja mitään ei olla tehty! Kyllä sapetti.. Muutenkin lähiaikoina menee tunteja vaikka kuinka paljon joiltakin luokilta.

    Tää ei ole todellinen kirjoitus - sä olet trolli.

    Äänestä

Kyllä minä pyrin sijaisena pitämään tunnit ohjeiden mukaan, tai jos ohjeita ei ole niin kyselen oppilailta mitä ovat käsitelleet viimeksi ja jatkan siitä parhaani mukaan. Ikinä en ole antanut oppilaiden lorvia, vaikka yläasteikäiset kyllä yleensä haluaisivat keskittyä enemmän sijaisen härnäämiseen kuin opiskeluun... :)

Aika omituinen sijainen sinulla on ollut, jos ei ole yrittänytkään pitää kunnon tuntia. Joskus sijaistunnit voivat mennä tosiaan ihan penkin alle, jos ryhmä pääsee oikein villiintymään, mistä ainakin mulle tulee tosi paha mieli. En kyllä ymmärrä, miten joku kehtaa mennä pitämään sijaistuntia opettamatta mitään, kun siitä opetuksestahan juuri maksetaan!

Äänestä
  • vain yhdestä sijaisesta, vaan useammasta, jotka eivät tee mitään annettujen ohjeiden mukaan. Onneksi sentään jotkut tekevät, mitä olen ohjeistanut, mutta todella moni ei. Tottakai ymmärrän, ettei aina kaikkea saa tehtyä ja välillä kaikki voi mennä "penkin alle", mutta että edes jotain tehtäisiin.. No, ehkäpä heitä ei kiinnosta, kun ei ole oma aine eikä sijaisuuksista välttämättä edes makseta - meillä kun on käytössä tuntipankkisysteemi, kuten yllättävän monessa muussakin koulussa, vaikka periaatteessa laiton onkin.

    Äänestä

  • ei ole kyse kirjoitti:

    vain yhdestä sijaisesta, vaan useammasta, jotka eivät tee mitään annettujen ohjeiden mukaan. Onneksi sentään jotkut tekevät, mitä olen ohjeistanut, mutta todella moni ei. Tottakai ymmärrän, ettei aina kaikkea saa tehtyä ja välillä kaikki voi mennä "penkin alle", mutta että edes jotain tehtäisiin.. No, ehkäpä heitä ei kiinnosta, kun ei ole oma aine eikä sijaisuuksista välttämättä edes makseta - meillä kun on käytössä tuntipankkisysteemi, kuten yllättävän monessa muussakin koulussa, vaikka periaatteessa laiton onkin.

    Kieltäytykää tuntipankkisysteemistä! Se tosiaan on laiton eikä siinä ole järkeä muutenkaan. Meilläkin se oli yhteen aikaan käytössä, mutta op.kokouksessa otimme asian esille ja poistimme sen.

    Äänestä

  • Yläkoulun ope kirjoitti:

    Kieltäytykää tuntipankkisysteemistä! Se tosiaan on laiton eikä siinä ole järkeä muutenkaan. Meilläkin se oli yhteen aikaan käytössä, mutta op.kokouksessa otimme asian esille ja poistimme sen.

    Voisiko joku ystävällisesti kertoa, mikä se on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sijaisena, kirjoitti:

noudatatko sairaana tai muuten poissaolevan opettajan ohjeita siitä, mitä tunneilla käsitellään (noin edes suurinpiirtein), vai annatko oppilaiden tehdä ihan mitä vain, vaikkapa surffailla vapaavalintaisilla sivuilla netissä tai jotain vastaavaa?

Ihan mielenkiinnosta kysäisen, koska itseäni pännii, kun aina, kun olen joutunut olemaan pois koulusta sairauden tai koulutuksen takia, olen kuitenkin jättänyt selkeät ohjeet sijaisille, mitä he tekevät (ja tottakai antanut liikkumavaraa ja ei haittaa, jos eivät kaikkea ehdi tehdä), ja kun tulen takaisin kouluun, oppilaat sanovat, että he eivät ole tehneet yhtään mitään!

Kun katson heidän kirjojaan, niistä ei todellakaan ole tehty yhtäkään tehtävää eteenpäin, valmiiksi monistamiani monisteita ei ole käyty läpi, kotiläksyjä ei ole annettu jne. Ei se muuten niin pännisi, mutta kun tunnit ovat muutenkin tosi vähissä ja olen jo joutunut karsimaan muutenkin tärkeitä asioita pois, mitä emme ehdi käydä läpi. Ja kaikkin nämä sijaiset ovat koulun sisäisiä opettajia, uskonpa, että ulkopuolinen sijainen hoitaisikin hommat vähän paremmin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu