Päättymätön oravanpyörä

Tuo tilanteesi kuulostaa paljolti omaltani, vaikka naiseni ei olekaan hetero..

Ei ole kovinkaan mieltä ylentävää katsella, kun itselle rakas ihminen kähmii ja pussailee toisen kanssa. Kyllä siinä kenen tahansa itsetunto on koetteella. Toisaalta kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Näin sanotaan ja siihen uskon, mutta pitääkö kaiken mennä aina rankimman kautta.?
Tuon itsetunnon vahvistamisenkin?

On julmaa rakastaa ilman oikeanlaista vastarakkautta. Siihen ei kannata suostua. Mutta ymmärrän, jos olet rakastunut, niin minkäs teet.
Ei niitä tunteita niin vaan saa pysäytettyä, vaikka kuinka haluasikin.

Jos tuohon nyt jotain voisi neuvoa, niin uskoisin sinun löytävän sellaisen kohteen, joka olisi realistinen. Tarkoitan, että olisitte molemmat ihastuneita toisiinne.
Minkähän ikäinen olet?
Liian nuorena ei kannata hötkyillä rakkauden perään, siitä ei välttämättä seuraa hyvää. Nuori ihminen on vielä niin kovin haavoittuva ja kypsymätön, että tunnesiteet toiseen ihmiseen eivät ehkä onnistu.
Ihastua voi ja kaukorakkauksia tulee ja menee. Pitäisi nuorena pitää itsensä liian vakavista jutuista erossa.

Tietenkin myös on hyvä selvittää onko bi vai lesbo. Ja bi-henkilö on sitten sellainen, joka voi rakastua mieheen tai naiseen, mutta ei kumpaankin yhtä aikaa.

Tsemppiä tulevalla lukuvuodelle!

Älä anna tunneasioiden häiritä koulun käyntiä. Se on tärkeä vaihe ihmisen elämässä, vaikka sen tajuaa vasta jälkeen päin.

oli minulla nuorena. aika moni varmaan huomaa kiinnostuksensa naisiin parhaaseen ystävään ihastumalla. vaikeita tilanteita ovat...minulla kävi niin että meni tosi kauan etten uskaltanut kertoa kuin "rivien välistä" tunteistani häntä kohtaan. samanaikaisesti olin poikien kanssa, vaikken heitä kohtaan mitään tuntenutkaan. sisimmässäni tiesin varmaan jo suuntautumiseni, mutta en ollut valmis myöntämään sitä edes itselleni, saati sitten toisille. no, lopulta kävi niin että humalassa nukuimme kerran samassa sängyssä ja viinasta rohkaistuneena yritin suudella häntä. kamuni järkyttyi kovin ja emme olleet tekemisissä muutamaan kuukauteen. lopulta kuitenkin puhuimme asiat selviksi ja sen jälkeen olemme olleet ystäviä. nykyään tuolle tilanteelle voi jo nauraa, vaikka ei se silloin naurattanut yhtään...

Minä olin ikäisenäsi korviini asti rakastunut luokkakaveriini, jonka kanssa etenimme ystävätasolle. Meillä tuntui aina olevan välillämme jotain jännitystä ja kihelmöintiä, suoraa silmäpeliä hyvin pitkään, mutta pysyimme aina viileinä ja asialinjalla - ehkä koska kumpikaan ei ollut toisen tunteista IHAN varma. Kerran hän jopa pyysi minua viereensä nukkumaan, "ohimennen", mutta kuittasin sen huumorina, tai "ehkä käsitin hänet väärin" -asenteella. Monesti olen myöhemmin miettinyt, entä
jos olisinkin mennyt...

Kun kaikki tuntui olevan herkimmässä ratkaisuvaiheessa, hän kertoi ahdistuneen näköisenä löytäneensä poikakaverin. Tämän jälkeen välimme viilenivät pitkäksi aikaa molemmin puolin (vaikka teeskentelin, etten välittänyt asiasta). Todellisuudessa sydämeni oli täysin murskana pitkän aikaa. Mutta vieläkin joskus, kun näen häntä, tekisi mieli kysyä, oliko se, mitä tunsin, todella totta...MItä vanhemmaksi tulen, sitä varmempi olen, etten ollut siinä yksin.

Tää on musta ihan yleistä, melkein kaikilla meistä on joitain nuoruuden ihastuksia. Vaikeinta on, että kun ihastus on tyttö, voi käsitykset mennä aivan sekaisin. Tytön kanssa kun voi olla niin hyvä ystävä, että rajat ystävän ja tyttöystävän välillä voivat sekoittua. Pahimmillaan toinen on toiselle ystävä ja toinen toiselle tyttöystävä. Siitä ei kokemusteni mukaan seuraa kuin huonoa. Mulle on käynyt niin pariin otteeseen, puolin ja toisin. :) Se on henkisesti ihan mielettömän rasittavaa. Samalla saattaa kadottaa parhaan ystävänsä.

Hyvä, mie pieni, ota ensin selville oma suuntautumisesi ja koita keskittää energiaasi muuallekkin kuin tähän ystävääsi. Maailmalla tallustelee kauniita, vapaita (tytöistä tykkääviä)prinsessoja!

Joo. Mä kyllä tiedän, että se on vaikeaa. Tai oikeastaan miltei mahdotonta. Itse olin mukana loppuun saakka ja sain myös kärsiä enemmän, kuin jos olisin jättänyt leikin sikseen. Sellaista se on. Opitaan kantapään kautta :) Ainakin mä opin.

Tuo sun kirjotukses oli osaksi kuin mun elämästä. Harmittaa, etten ottanut aihetta puheeksi kaverini kanssa silloin, kun se vielä olisi ollut mahdollista. Se olisi ehkä helpottanut hiukan. Nykyään kyseinen ihminen vaivaa mun mieltä jatkuvasti, mutta en uskalla pitää yhteyttä, koska hän saattaisi suhtautua asiaan myös kielteisesti.
Mä rakastan mun ya:n aikaista kaveriani ja tulen rakastamaan varmaan ikuisesti. Hänen tunteistaan en tiedä, enkä varmaan saakaan tietää, koska en uskalla kysyä. Kaikkein pahinta on se, että me emme todellakaan olleet mitään bestiksiä eikä sinne päinkään, joten yhteydenottoni olisi aika outoakin varmaan ?
Rohkeutta sulle kuitenkin ! Tee niinkuin sydän sanoo, se on järkevintä.