Vaik ooon kuuskyt miinus,en ikinä ole juhlinut Vappuja ja UUsia Vuosia,ja yleensäkään mitään ns.pakollisia juhlia.Pois se minusta. Ja en ole mikään mörökölli silti,kyllä elämäni aikana on eräätkin bileet olleet,voi niitä juhlia!
Mut ei massassa,vaan ystävien kesken ja ihan oman aikataulun mukaan,spontaanisti ex-temporee silloin kun siltä tuntuu...harvemmin nykyään,mut 10 v sitten oli vielä täys häkä päällä!
0Äänestä
HTZA
tarvitsee pahemmin valmistautua. Punainen nenä on ennestään ja hengitys vinkuu tänäkin Vappuna. Sima ja Tippaleipä sisältävät liikaa hiilihydraatteja. Kyllä se on kuivaa kossua ja maksalaatikkoa josta on nypitty pois rusinat. Ja kuvottavan keltaista lakkia ei ole koskaan ollutkaan.
0Äänestä
Vappu Rintamäki
Valmius alkaa olla huippuluokkaa: tänään sain käyttööni uuden tietsikan ja liikkuvan laajakaistan. Kun en juuri nyt ole töissäkään, aikaa vikittelyyn on yltäkyllin. Sähköinen vappu&kesäheilan vikittely alkaa jo tänä viikonloppuna.Himakin on siivottu, joten ehdokkaita tänne voi alkaa kutsua milloin vain. Kevättä on siis rinnassa, olkoon millainen keli tahansa - hätätilassa vappuheila voi tulla paikalle vaikka hiihtäen!
0Äänestä
edelleen punaisena
viime Vapusta.
0Äänestä
Otto Vaan
Sima on vielä tekemättä.:)
0Äänestä
Nimetön
miullekkii tullessas sitä simmoo. Miula rusinat ja tippaleipiä :)
0Äänestä
w-g
tippaleipiä? Ei kai simaa vielä, tulisi liikaa kierroksia?
0Äänestä
tippaleivis
w-g kirjoitti:
tippaleipiä? Ei kai simaa vielä, tulisi liikaa kierroksia?
joku didektiivi joka määrää mutkien lukumäärän?
0Äänestä
w-g
tippaleivis kirjoitti:
joku didektiivi joka määrää mutkien lukumäärän?
luulisi olevan, sehän on EU:n tärkeintä alaa, luoda turhia direktiivejä, tippasleipiinkin. ;) Vaikeaa hommaa, oletko yrittänyt?
0Äänestä
k/k
w-g kirjoitti:
luulisi olevan, sehän on EU:n tärkeintä alaa, luoda turhia direktiivejä, tippasleipiinkin. ;) Vaikeaa hommaa, oletko yrittänyt?
ei ole eres tietooka niitten tekemisest.En eres tykkää mausta ,mokomaki matokasa.
0Äänestä
-tiina
k/k kirjoitti:
ei ole eres tietooka niitten tekemisest.En eres tykkää mausta ,mokomaki matokasa.
rasvasia.
0Äänestä
w-g
k/k kirjoitti:
ei ole eres tietooka niitten tekemisest.En eres tykkää mausta ,mokomaki matokasa.
miettinyt, mikä ihme niissä lankakerissä viehättää. Eivät maistu miltään. Jospa se niitten vaikea valmistus on kunnia-asia? Matokasa, eipä parempaa kuvausta voi niistä kukaan kertoa.
0Äänestä
sohviliini
k/k kirjoitti:
ei ole eres tietooka niitten tekemisest.En eres tykkää mausta ,mokomaki matokasa.
..kunnon hillomunkki aina tippaleivän hakkaa...
Onneksi kaikkia traditioita ei tarvitse noudattaa, tai voi luoda ihan omat.
0Äänestä
k/k
-tiina kirjoitti:
rasvasia.
minkä maalainen keksintö se on?
0Äänestä
-tiina
k/k kirjoitti:
minkä maalainen keksintö se on?
vaikka isä oli leipuri ja kondiittori mestari mutta ei tullu kysyttyä siltä ja nyt on myöhästä kun se on ollu mullan alla jo kakskytkuus vuotta.
0Äänestä
Otto Vaan
w-g kirjoitti:
tippaleipiä? Ei kai simaa vielä, tulisi liikaa kierroksia?
Nyt sinä mulle haasteen pukkasit, pitäisköhän kokeilla valmistaa.Sen verran ainakin päästä viiraa,että mielenkiinto heräsi.:) Koskaan ei ole edes tullut pieneen mieleenikään kokeilla,johtuu kai siitä kun ei ole muutenkaan minun herkkua.Mautonta mutkamurua mokomat.
Kunnon "sima" tietenkin pitäisi jo olla valmistumassa.(olen vain kuullu isoilta pojilta)
Parinviikon päästä mun siman valmistus vasta alkaa, jos ihan vielä silloinkaan .Mun pötsi kun ei tykkää kovin happamista. On siitäkin mokomasta aika riesa.
Valmiina ollaan, onhan tässä saanut kohta vuoden taas treenata. Tärkeintähän on treenata tarkenemista. Asiaan kun kuuluu kesävetimien ja vaakarännän ja "pakkasnesteen" soma symbioosi.
0Äänestä
juuri tuota
sään armoilla olemista jos ulkona meinaa reissaa
0Äänestä
Sinimarjanen
suurempia suunnitelmia. Perperit on vielä naftaliinissä.:)) Yksi päivä ja se on siinä. Simaa kuitenkin pitää tehdä ihan perinteisesti tehdä ja ehkä munkkeja leipoa.
Me essolaiset olemme valmistautuneet huolella Esson wappuriehaan. Huonomaineisia vähäpukeisia tanssijattaria on tilattu paikalle (tekstiviesteillä), ja Kalu-Kalle on valmistanut raikkaan wappusiman. Olemme jo koemaistaneet simaa, eikä sen tehossa ole moittimista.
0Äänestä
Etukeno
...,jos vappusiman tekeminen jää viimetippaan, voi ehkä kiireessä turvautua ns. "pikasimaan", se on: rusinoilla terästettyä "kossua"
0Äänestä
täti puskasta
yhteen pulloon. :)
0Äänestä
siis sitä
että juodaan kossu puolessa tunnissa ja ollaan näin pikasimassa ,tättärää...
teen simaa ja munkkeja. Tippaleivän teon jätän osaavimmille käsille. Olen niitä kerran koittanut väkertää mutta oli taikina sitkeää ja koko taikinan klomppi putosi yhtenä palana öljyyn kun sitä koitin truutata nauhana...mutta lapset kehuivat että on hyvää...siitä on jo aikaa ja sen opin että ei oo mun lajini tää tippaleivän teko. Ei tullu mutkia ensinkään.
0Äänestä
kawe
olevan monilla hallussa. Tuon kylmän sieto on huonoa joten menen jälleen sisätiloihin paikallisen mieskuoron matineaan. Siis: lakki, kevät hepeneet, kuohuviiniä, hyvää ruokaa ja "paras juttu" ))miesten laulua(( voiko parempaa toivoa.......
0Äänestä
mikhaildenisov
käymässä mutta jos ei ehdi valmistua, teen teekkarien pika-simaa:rusina jokaista Jallu-åulloa kohti(kä ilmanki)!
0Äänestä
henrii
kaulaan ja viuhka käteen. Tippaleipää, ja simaa. Siinäpä se.
0Äänestä
keneltä sen
viet, keneltä lehmältä ?
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Turhia hullutuksia kaikki juhlapyhät!
Vaik ooon kuuskyt miinus,en ikinä ole juhlinut Vappuja ja UUsia Vuosia,ja yleensäkään mitään ns.pakollisia juhlia.Pois se minusta.
Ja en ole mikään mörökölli silti,kyllä elämäni aikana on eräätkin bileet olleet,voi niitä juhlia!
Mut ei massassa,vaan ystävien kesken ja ihan oman aikataulun mukaan,spontaanisti ex-temporee silloin kun siltä tuntuu...harvemmin nykyään,mut 10 v sitten oli vielä täys häkä päällä!
tarvitsee pahemmin valmistautua.
Punainen nenä on ennestään ja hengitys vinkuu tänäkin Vappuna.
Sima ja Tippaleipä sisältävät liikaa hiilihydraatteja.
Kyllä se on kuivaa kossua ja maksalaatikkoa josta on nypitty pois rusinat.
Ja kuvottavan keltaista lakkia ei ole koskaan ollutkaan.
Valmius alkaa olla huippuluokkaa: tänään sain käyttööni uuden tietsikan ja liikkuvan laajakaistan. Kun en juuri nyt ole töissäkään, aikaa vikittelyyn on yltäkyllin. Sähköinen vappu&kesäheilan vikittely alkaa jo tänä viikonloppuna.Himakin on siivottu, joten ehdokkaita tänne voi alkaa kutsua milloin vain. Kevättä on siis rinnassa, olkoon millainen keli tahansa - hätätilassa vappuheila voi tulla paikalle vaikka hiihtäen!
viime Vapusta.
Sima on vielä tekemättä.:)
miullekkii tullessas sitä simmoo. Miula rusinat ja tippaleipiä :)
tippaleipiä?
Ei kai simaa vielä, tulisi liikaa kierroksia?
joku didektiivi joka määrää mutkien lukumäärän?
luulisi olevan, sehän on EU:n tärkeintä alaa, luoda turhia direktiivejä, tippasleipiinkin. ;)
Vaikeaa hommaa, oletko yrittänyt?
ei ole eres tietooka niitten tekemisest.En eres tykkää mausta ,mokomaki matokasa.
rasvasia.
miettinyt, mikä ihme niissä lankakerissä viehättää.
Eivät maistu miltään.
Jospa se niitten vaikea valmistus on kunnia-asia?
Matokasa, eipä parempaa kuvausta voi niistä kukaan kertoa.
..kunnon hillomunkki aina tippaleivän hakkaa...
Onneksi kaikkia traditioita ei tarvitse noudattaa, tai voi luoda ihan omat.
minkä maalainen keksintö se on?
vaikka isä oli leipuri ja kondiittori mestari mutta ei tullu kysyttyä siltä ja nyt on myöhästä kun se on ollu mullan alla jo kakskytkuus vuotta.
Nyt sinä mulle haasteen pukkasit, pitäisköhän
kokeilla valmistaa.Sen verran ainakin päästä
viiraa,että mielenkiinto heräsi.:)
Koskaan ei ole edes tullut pieneen mieleenikään
kokeilla,johtuu kai siitä kun ei ole muutenkaan
minun herkkua.Mautonta mutkamurua mokomat.
Kunnon "sima" tietenkin pitäisi jo olla
valmistumassa.(olen vain kuullu isoilta pojilta)
Parinviikon päästä mun siman valmistus vasta
alkaa, jos ihan vielä silloinkaan
.Mun pötsi kun ei tykkää kovin happamista.
On siitäkin mokomasta aika riesa.
Valmiina ollaan, onhan tässä saanut kohta vuoden taas treenata. Tärkeintähän on treenata tarkenemista. Asiaan kun kuuluu kesävetimien ja vaakarännän ja "pakkasnesteen" soma symbioosi.
sään armoilla olemista jos ulkona meinaa reissaa
suurempia suunnitelmia. Perperit on vielä naftaliinissä.:)) Yksi päivä ja se on siinä.
Simaa kuitenkin pitää tehdä ihan perinteisesti tehdä ja ehkä munkkeja leipoa.
se on siinä.
Me essolaiset olemme valmistautuneet huolella Esson wappuriehaan. Huonomaineisia vähäpukeisia tanssijattaria on tilattu paikalle (tekstiviesteillä), ja Kalu-Kalle on valmistanut raikkaan wappusiman. Olemme jo koemaistaneet simaa, eikä sen tehossa ole moittimista.
...,jos vappusiman tekeminen jää viimetippaan, voi ehkä kiireessä turvautua ns. "pikasimaan", se on: rusinoilla terästettyä "kossua"
yhteen pulloon. :)
että juodaan kossu puolessa tunnissa ja ollaan näin pikasimassa ,tättärää...
teen simaa ja munkkeja. Tippaleivän teon jätän osaavimmille käsille. Olen niitä kerran koittanut väkertää mutta oli taikina sitkeää ja koko taikinan klomppi putosi yhtenä palana öljyyn kun sitä koitin truutata nauhana...mutta lapset kehuivat että on hyvää...siitä on jo aikaa ja sen opin että ei oo mun lajini tää tippaleivän teko. Ei tullu mutkia ensinkään.
olevan monilla hallussa.
Tuon kylmän sieto on huonoa joten menen jälleen sisätiloihin paikallisen mieskuoron matineaan.
Siis: lakki, kevät hepeneet, kuohuviiniä, hyvää ruokaa ja "paras juttu" ))miesten laulua(( voiko parempaa toivoa.......
käymässä mutta jos ei ehdi valmistua,
teen teekkarien pika-simaa:rusina jokaista
Jallu-åulloa kohti(kä ilmanki)!
kaulaan ja viuhka käteen. Tippaleipää, ja simaa.
Siinäpä se.
viet, keneltä lehmältä ?