Työvoimapula?

Palasin 6 vuoden jälkeen kun luin netistä että täällä on valtava työvoimapula. Nyt oltuani täällä( Lappeenrannassa) n.9kk mitään ei ole löytynyt vaikka 6-tiellekin tulee 56 siltaa ja ramppia. Olen raudoittaja eli luulisi töitä olevan vaan ei, puolalaisille on.Isännät valittavat suureen ääneen ettei ole miehiä tai naisia mutta mielestäni syy on se etteivät halua kunnon palkkaa. Eli jos ei pian työtä löydy niin Norja here I come.
101588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Työvoimapula. Sellaista ei ole, ainakaan tällä hetkellä.

Useilla aloilla ihan helvetisti hommia, paikkoja auki jne. Koulutetut tai pitkään alan kokemuksen omaavat hakevat paikkoihin, mutta eivät niitä välttämättä saa koska osaavat pyytää kohtuullista korvausta.

Työnantajat sitten itkevät että kun on työvoimapula, ei muka löydy tekijöitä. Myös aloilta, joilla ei töitä niin paljoa ole, siirtyisi porukkaa mielellään toisiin hommiin. Mutta kun sekään ei sovi työnantajille.

AINOA SYY MIKSI TYÖNANTAJA ITKEE TYÖVOIMAPULAA ON SE ETTEI SUOMESTA LÖYDY TARPEEKSI HALPAA TYÖVOIMAA. KUKA TAHANSA SUORASELKÄINEN POLIITIKKOKON VOISI TUON MYÖNTÄÄ, MUTTA EIPÄ TAIDA SELLAISTA SUOMESTA LÖYTYÄ.

Äänestä
  • Motivoitunutta osaavaa voimaa. Lasketaan pekkasia saikkui puhelimessa työaika,, Näillä eväilläkö kilpailette polakkien ym, kanssa ette pärjää niin ruikutetaan Polakit tekevät kuitenkin töitä

    Äänestä

  • eipäs löydykään kirjoitti:

    Motivoitunutta osaavaa voimaa. Lasketaan pekkasia saikkui puhelimessa työaika,, Näillä eväilläkö kilpailette polakkien ym, kanssa ette pärjää niin ruikutetaan Polakit tekevät kuitenkin töitä

    siinähä palkkaatte näit polakkeja ei kai ne kännykäs puhu ku ei niillä niitä ole samat pekkaset niillekki kuuluu työn antajat vinkuu heti jos et tee töitä yötä päivää on se nähty niin paskoja töynantajia kuin työntekiöitä

    Äänestä

  • Samaa mieltä kommentoijan kanssa. Kerroin palkkatoiveeni, 18e/h, oli liikaa! Tarjosi 16e jolloin totesin että, Ahvenanmaalla 2004 palkka oli 15e jo silloin ja jos pula on niin tehdään sopimus. Ei tehty. Aloitin hitsaajan peruskurssin koska nykyään työteräksiä hitsataan entistä enemmän ja se taito olisi tarpeen jos duunia vielä saisi.

    Äänestä

  • eipäs löydykään kirjoitti:

    Motivoitunutta osaavaa voimaa. Lasketaan pekkasia saikkui puhelimessa työaika,, Näillä eväilläkö kilpailette polakkien ym, kanssa ette pärjää niin ruikutetaan Polakit tekevät kuitenkin töitä

    Ketkä osaa ketkä ei!

    Äänestä

  • Kortistossa on paljon työvoimaa,mutta ei moni halua lähteä nälkäpalkalla duuniin.Mielummin elää sosiaaliturvan varassa.Jää työmatkakulutkin pois,kun niissäkin on niin suuri omavastuu.Siinäkin on syy,kun pienyrittäjiä ei kannusteta.Lyödään niin suuret maksut,että maksettava liksa puolitoistakertaistuu yrittäjälle.Kyllä suuria firmoja tuetaan,mut ei pieniä.Työelämässä pitäisi olla miltei hautaan saakka ja eduskunnassa 8vuotta riittää täysimääräiseen eläkkeeseen.Hinnat kuriin,että voisi pienemmällä liksalla tulla toimeen.Näillä vuokrilla ja ruoan,polttoaineiden ym hinnoilla ei millään 7e/h pärjää.

    Äänestä

Työvoimapulaa toitotetaan että voi sitten hyvällä omallatunnolla tuoda virosta ja puolasta halpatyövoimaa.Miksköhän muuten työnantajat ei hae Saksasta Ruotsista Tanskasta Englannista tai vaikka Hollannista työväkeä?

Äänestä
  • räjähtää niinkuin esim mätäpaise.kyllä sen jälkeen on ilo maksaa Suomalaisista sitten vaikka vähän enemmänkin.

    Äänestä

  • Niinpä, sillä eivät "länsimaalaiset" hakeudu tänne töihin matalan palkan,korkean verotuksen ja ruoan ja asuntojen kalleuden takia. Sama pätee myös Norjassa, meillä 200 Nok. polakeilla 135 Nok!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jernbinder kirjoitti:

Palasin 6 vuoden jälkeen kun luin netistä että täällä on valtava työvoimapula. Nyt oltuani täällä( Lappeenrannassa) n.9kk mitään ei ole löytynyt vaikka 6-tiellekin tulee 56 siltaa ja ramppia. Olen raudoittaja eli luulisi töitä olevan vaan ei, puolalaisille on.Isännät valittavat suureen ääneen ettei ole miehiä tai naisia mutta mielestäni syy on se etteivät halua kunnon palkkaa. Eli jos ei pian työtä löydy niin Norja here I come.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu