Kertokaa mielipiteitänne siitä, että minkä takia ihmiset eivät puhu kiusaamisesta vanhemmilleen tai muille aikuisille/terveydenhoitajalle/opettajille.
Itse olen ollut kiusauksen kohteena. Minua kiusattiin pari vuotta ala-asteella ja 7 luokalla.
Syy kiusaamiseen oli se että olin outo ja erilainen.
Onneksi minua ei kuitenkaan enää kiusata, syy siihen varmaan on hyvät ystäväni jotka auttoivat minua asiassa. Itse en sanonut kiusaajille mitään takaisin, suurimmaksi osaksi sen takia, koska en halunnut pahentaa tilannetta/en uskaltanut.
Vanhemmille en asiasta kertonut mitään, mutta uskon että äitini tiesi, että minua kiusattiin, koska iltaisin sanoin että en halua mennä kouluun ja aamulla nukuin tahallani pommiin.
Oma syyni miksi en kertonut opettajille/vanhemmille tai muille oli se että häpesin ja pelkäsin, että asia pahentuu jos kerron.
Ihme ja kumma nykyään olen kiusaajien kanssa ihan ok kavereita. Eikä kiusaaminen ole jättänyt mitään "arpia", mutta silloin se tuntui pahalta.
Itse olen ollut kiusauksen kohteena. Minua kiusattiin pari vuotta ala-asteella ja 7 luokalla.
Syy kiusaamiseen oli se että olin outo ja erilainen.
Onneksi minua ei kuitenkaan enää kiusata, syy siihen varmaan on hyvät ystäväni jotka auttoivat minua asiassa. Itse en sanonut kiusaajille mitään takaisin, suurimmaksi osaksi sen takia, koska en halunnut pahentaa tilannetta/en uskaltanut.
Vanhemmille en asiasta kertonut mitään, mutta uskon että äitini tiesi, että minua kiusattiin, koska iltaisin sanoin että en halua mennä kouluun ja aamulla nukuin tahallani pommiin.
Oma syyni miksi en kertonut opettajille/vanhemmille tai muille oli se että häpesin ja pelkäsin, että asia pahentuu jos kerron.
Ihme ja kumma nykyään olen kiusaajien kanssa ihan ok kavereita. Eikä kiusaaminen ole jättänyt mitään "arpia", mutta silloin se tuntui pahalta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse ainakin koska pelkään. Jos esim. masennus on se on terveyteen vaikuttava asia ja näistä pitää kertoa vanhemmille myös terkkarin.
Vanhemmat ovat toinen ongelma. Minun pitäisi olla juuri sellainen, kuin he haluavat. Tai isäni haluaa. Olen kehittänyt itselleni pakkomielteen olla täydellinen hänen silmissään. Joko kaikki tai ei mitään periaatteella. Surkea tai täydellinen. Täydelliset eivät ole masentuneita tai muuta - eli olen epätäydellinen jos kerron ja vanhempani eivät ehkä pitäisi minusta. Tietty totuus on varmaan toinen, mutta näin vain ajattelen.
Myös vaikuttaa tietty koulukiusaamisen aiheuttama pelko ja häpeä. Pelko olla erilainen. Häpeän vuoksi en ole myöskään uskaltanut kertoa. Olen hävennyt sitä, että olen koulukiusattu. Sitä, että olen ollut niin huono, että minua on alettu kiusata. Olen aika omanlaiseni persoona, jolla olisi paljon ajatuksia ja omia tekemisiä, mutta joka ei uskalla toteuttaa näitäkään asioita pelon vuoksi.
Terkkarille olen puhunut. Samoin psykologille. Kiusaamiseni on henkistä ja mm. ryhmän ulkopuollel jättämistä, johon ei voi puuttua. En myöskään ole masentunut, totesi psykologini. Tiedä häntä sitten jos haluaisin välillä tappaa itseni ja meinannut ajatuksen toteuttaakin.
Välillä vähän asian vierestä... mutta ei voi mitään...
Pelko yleensähän kiusaajat uhkaa vieläpahemmalla, jos kerrot,(ei kannata uskoa, pupu niillä menee pöksyyn, kun asia tulee julki)
Se miten olettaa tai tietää vanhempien tai opettajien suhtautuvan asiaan. Jos vähättelyä tulee sekä kotoa, että koulusta lopuu kertominen siihen. Minä ihmettelenkin vanhempia jotka ei sen vertaa lapsistaan välitä,että puuttuisivat kiusaamiseen!
Kyllä kannattaa kertoa vanhemmille, kyllä he aikuisina selviävät, kun ensijärkytyksestään tokenevat (kyllähän se koskee, kun omaa lasta kiusataan eikä ole ollut puolustamassa). Voisitko katsoa, miten he reagoivat, kun kerrot, miten jotakuta muuta teidän koulussanne kiusataan ja kysyä heidän mielipidettään asiasta noin periaatteessa? Jos kiusaamisasia tulee teidän kesken vasta vuosien kuluttua puheeksi, varmasti vanhemmat harmittelevat, että mikset kertonut aiemmin. Kai sitä haluaa aitoa ja rehellistä suhdetta läheisiin. Mitä iloa koko suhteesta muuten on?
sulle kävi vaa tuuria.ei sitä kaikille käy
Kiitos vastauksista. :)
Minäkin häpesin kertoa vanhemmilleni sen takia, että minä olin muiden antanut kiusata minua, enkä laittanut kampoihin. Tiedän, että vanhempani välittävät minusta ja olisivat tehneet asialle jotain, mutta en vain halunnut kertoa siitä heille.
Asiasta en ole heille vieläkään puhunut, vaikka kiusaamisesta onkin 2-3 vuotta. Olen jättänyt/yrittänyt jättää asian pois mielestäni. Kun sanoin, että kiusaaminen ei ole jättänyt "arpia" niin itsetuntooni kiusaaminen on kuitenkin vaikuttanut, en tykkää esiintyä muiden ihmisten edessä enkä esim. halua kävellä yksin kadulla, jos ihmisiä on paljon, koska ajattelen, että he puhuvat minusta jotain.
Tiedän, että minulla on käynyt hyvä "tuuri", että minua ei enää kiusata. Ystävääni kiusattiin pitkään, mutta onneksi hän on kanssa päässyt kiusauksesta eroon.
jäänyt itseluottamukseen vaiko pikemmin luottamukseen yleensä?
"Arpia" on jäänyt kumpaankin, itseluottamukseen sekä yleiseen luottamukseen. Minun on hankala sanoa, että kumpaan on jäänyt enemmän, mutta luottamuksesta voin sanoa sen, että en luota helposti muihin. Itseluottamuksen kannalta näen itseni hyvänä ihmisenä ja tiedän, että minulla on kykyjä, mutta se kuitenkin kolhiintuu helposti.
"Arpia" on jäänyt kumpaankin, itseluottamukseen sekä yleiseen luottamukseen. Minun on hankala sanoa, että kumpaan on jäänyt enemmän, mutta luottamuksesta voin sanoa sen, että en luota helposti muihin. Itseluottamuksen kannalta näen itseni hyvänä ihmisenä ja tiedän, että minulla on kykyjä, mutta se kuitenkin kolhiintuu helposti.