Kyllä

syrjitään ja vieläpä sosiaalitoimen taholta.
Kuka puolustaisi meitä, työttömiä?? Moni meistä on ollut työelämässä, olosuhteiden pakosta jääneet työttömiksi. On tultava toimeen KELAn työttömyyskorvauksella, joka on 392 € kuukaudessa. Työttömille ei avustuksia sosiaalihuollosta myönnetä, ei edes sitä 20 €, jos ei ole rahaa ostaa ruokaa.
Kouvolan seudulla romaninaiset ovat toimittaneet adressin hamerahan nostamisesta 350 €:sta 400 €:n ja maksettavaksi joka vuosi. Eli, työttömät eivät saa vaaterahaa, eikä edes muutamaa kymppiä ruuan ostoon.
Kirjoituksellani haluan tuoda julki vääryyden, jonka moni työtön kohtaa elämässään: Työtön ei saa sosiaalihuollosta samoja etuuksia kuin esim. romanit.
Romaneja en vihaa,en vainoa enkä halveksi, he ovat myös suomen kansalaisia kuin me muut, mutta siitä en pidä, että romaninaiset saavat nk. hamerahaa kansallispuvun hankkimiseen. Kyllä työtönkin tarvitsee vaatetta, Suomessa on toistaiseksi 4 vuodenaikaa. Työttömän täytyy ostaa työmarkkinatuella vaatteet, ei auta vetoomukset sosiaalihuoltoon.
Toivon, että alueen romaninaiset eivät koe, että kirjoitukseni on rasistinen, sellaiseksi en tätä aikonut kirjoittaa.
Helpottaisi ehkä meidän ns. valkolaisten suhtautumista romaneihin, jos esim. työttömät saisivat myös hieman apua sosiaalitoimelta, kun joskus tarvitsee.
Esim. tätä romaninaisten saama nk. hameraha saattaa joissakin ihmisissä aiheuttaa katkeruutta, kun itse joutuu olemaan huonoissa vaatteissa. Katkeruus lisää pahaa oloa, ja se saattaa purkautua väärällä tavalla, eli romanien vainoamisena ja uhkailuna, mikä on VÄÄRIN,ITSE EN TÄLLAISTA TOIMINTAA HYVÄKSY ENKÄ TUE.
471311
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Asutko sinä yksin vai onko sinulla puoliso jolla on tuloja? Toimeentulotuen perusosa on 399,10 € eli tämä summa pitää jäädä ihmiselle elämiseen kun on maksanut asumismenot. Eli jos sinulla ei ole muuta tuloa kuin tuo Kelan työmarkkinatuki (392€/kk) ja joudut maksamaan siitä asumismenoja (esim. vuokraa), niin varmasti saat toimeentulotukea. Pienihän tuo 399,10 euroa on kuukaudeksi kun kaikki on niin kallista, mutta sinnittelemällä sillä tulee juuri ja juuri toimeen. Mitään ylimääräistä ei voi ostaa. Ruoka on nykyisin niin kallista että suurin osa tuosta summasta menee ruokaan. Pakollisia laskujakin tule joka kuukausi, puhelin-, netti-, ym. laskuja mitkä pitää saada maksetuksi. Minä olen myös sitä mieltä, että köyhimpien ihmisten asema huononee koko ajan ja väitän että monet pienituloiset näkevät ainakin ajoittain nälkää tässä hyvinvointivaltiossa. Työttömiä myös kohdellaan huonosti aivan tarkoituksella monessa paikassa. Asia on kai niin, että ne kenellä menee hyvin, saavat siitä jotain nautintoa itselleen kun voivat kiusata meitä köyhimpiä.
Käy kirpputoreilla, sieltä löytää ihan hyviä vaatteita. Hea kelasta myös asumistukea, saat sitä koska olet pienituloinen.

Äänestä
  • Asun yksin, ei ole puolisoa. Asumistukea saan, omavastuu parikymmentä euroa. Summa jolla on tultava toimeen kuukaudessa on todellisuudessa 372 €. Tietokonetta en edes omista, siitä ei tule kuluja. Puhelinlasku sekä tv-lupa kuuluvat ns. perusosaan, joista ei edes korvata pientä osaa. Vesi- ja sähkölaskusta on korvattu vain osittain, esim. vesilasku 3 kuukaudessa n. 50 €, siitä korvattu n. 10 €, saman verran korvattu suurinpiirtein sähkölaskusta. Onneksi vesi- sähkö ja tv-maksu tulevat Vain 3 kuukauden välein.. mutta tiukkaa on. On aikoja, että ei pysty ruokaa ostamaan, ei auta sosiaalitoimi.
    koko ajan pitää elää säästöliekillä, olla varuillaan ja säästää yllättäviä menoja varten..
    Tuntuu, että elämä ns. valuu hukkaan. Olen n. 40 vuotias, lapsia ei ole. En voi käydä ns. ulkona, vaatteet huonokuntoisia.. Tipahdan kohta ulos tästä systeemistä ja erakoidun. Ulos lähteminen on vaikeaa, häpeän huonoja vatteitani..
    Olen hyödyntänyt kirpputoreja, ostanut kenkiä takkeja ja muuta vaatetta. Aina ei ole kengätkään kestäneet kun muutaman ulkoilun, milloin pohjat haljenneet, milloin ollut reikiä.. On niin turhauttavaa ostaa risaa vaatetta kirpputorilta. Ja kun sitä ruokaakin pitäisi ostaa...

    1Äänestä

  • tietoa lisää.. kirjoitti:

    Asun yksin, ei ole puolisoa. Asumistukea saan, omavastuu parikymmentä euroa. Summa jolla on tultava toimeen kuukaudessa on todellisuudessa 372 €. Tietokonetta en edes omista, siitä ei tule kuluja. Puhelinlasku sekä tv-lupa kuuluvat ns. perusosaan, joista ei edes korvata pientä osaa. Vesi- ja sähkölaskusta on korvattu vain osittain, esim. vesilasku 3 kuukaudessa n. 50 €, siitä korvattu n. 10 €, saman verran korvattu suurinpiirtein sähkölaskusta. Onneksi vesi- sähkö ja tv-maksu tulevat Vain 3 kuukauden välein.. mutta tiukkaa on. On aikoja, että ei pysty ruokaa ostamaan, ei auta sosiaalitoimi.
    koko ajan pitää elää säästöliekillä, olla varuillaan ja säästää yllättäviä menoja varten..
    Tuntuu, että elämä ns. valuu hukkaan. Olen n. 40 vuotias, lapsia ei ole. En voi käydä ns. ulkona, vaatteet huonokuntoisia.. Tipahdan kohta ulos tästä systeemistä ja erakoidun. Ulos lähteminen on vaikeaa, häpeän huonoja vatteitani..
    Olen hyödyntänyt kirpputoreja, ostanut kenkiä takkeja ja muuta vaatetta. Aina ei ole kengätkään kestäneet kun muutaman ulkoilun, milloin pohjat haljenneet, milloin ollut reikiä.. On niin turhauttavaa ostaa risaa vaatetta kirpputorilta. Ja kun sitä ruokaakin pitäisi ostaa...

    missä kirjoittelet, kun et kerran mene ulos? Älä käsitä väärin, en halua loukata. Toisaalta, jos saisit jostain vanhan koneen, ei nettimaksut nykyään kovin paljoa ole.

    Äänestä

  • tietokonetta kirjoitti:

    missä kirjoittelet, kun et kerran mene ulos? Älä käsitä väärin, en halua loukata. Toisaalta, jos saisit jostain vanhan koneen, ei nettimaksut nykyään kovin paljoa ole.

    kirjoitan, joskus jonkun tutun koneella pääsen nettiin.
    Ulkona käynneillä tarkoitin esim. elokuviin menoa, tai illanviettoa ravintolassa, sukujuhlat jätän väliin jne..
    Toki käyn lähikaupassa ruokaa ostamassa, koska on pakko.
    Nyt poistuttava koneelta..

    Äänestä

Olen tässä miettinyt, että kun on olemassa se ruokakassien jako, niin eikö siinä samassa tilassa voisi olla vaaterekkejä, missä olisi tarjolla hyväkuntoisia vaatteita. Ja ns. "sesonkivaatteita" ja sellaisia ajanmukaisia.

Mieluummin veisin tuollaiseen kohteeseen hyvät, vanhat vaatteet kuin johonkin...no johonkin muualle.

Ps. kuka pyörittää sitä ruokakassien jakopistettä (mikä lienee aika harvoin "avoinna"). Vois kenties ehdottaa sinne suoraan tällaista ideaa.

Äänestä
  • Työttömien yhdistykset jakavat muutaman kerran vuodessa EU-ruokakasseja työttömille. Täällä LPR:ssa se on LPR:n seudun työnhakijat ry. En tiedä, minkä niminen yhdistys siellä Imatralla on mutta se työttömien yhdistys sen ruuan jakaa. Olisi todella hyvä idea jos siinä samalla olisi vaatteita rekeillä, mistä voisi valita itselleen sopivat käyttövaatteet. Minä asun LPR:ssa ja olen työtön, saan kelan työmarkkinatukea sen 392€/kk. Olen huomannut että kirpputoreillakin hinnat ovat nousseet, eikä sieltäkään aina voi ostaa mitään vaikka löytäisikin sopivan vaatteen. Kyllä työttömät ovat tiukilla, joka päivä on taistelua. Myös henkisesti tämä on todella raskasta aikaa. On ihana huomata, että joku olisi valmis antamaan vaatteita ilmaiseksi työttömille jaettavaksi. Kiitos sinulle kirjoituksestasi, vaateapu.

    Äänestä

vastaapas marko lindi tähän nyt,eli miks hamerahaa ne saa ja myö ei vaatteisiin avustusta.tekisit meidänkin eteen jotain(työttömien valkolaisten).

Äänestä
  • Laita hakusanaksi hameraha.
    Tulee lisää informaatiota aiheesta.

    Äänestä

  • Oikeudet tulee OTTAA, niitä ei kukaan vapaaehtoisesti anna! Tämä on kylmä totuus joka ei pala tulessakaan.

    Voin puhtaalla omallatunnolla kirjoittaa, että olen vähäosaisten asialla. Olen sitä ollut ja tulen olemaan edelleen!

    Jos Imatralla nyt viimeistään ymmärrettäisiin (sekä oikeasti sisäistettäisiin) kuinka täällä vähäosaisten oikeuksia poljetaan riippumatta siitä kuuluuko vähemmistöihin vai ei, niin luulisi ryhmittymällämme IKKP olevan kannatusta.

    Ongelman ydin on kuitenkin se, että vähäosaiset eivät jostakin syystä osaa yhdistää rivejään. Jos Imatran vähäosaiset tulisivat nyt kerrankin saman lipun alle (IKKP) me voisimme syksyn vaaleissa menestyä ja täten muuttaa suorastaan törkeää politiikkaa, jota täällä harjoitetaan.

    Jos olet oikeasti huolestunut vähäosaisten oikeuksista, tervetuloa ehdokkaaksemme (tai muista syksyllä äänestää) ja kerro eteenpäin (tiedota) IKKP:n olemassaolosta.

    Marko Lind
    http://www.ikkp.org

    Äänestä

Älä nyt loukkaannu kun kysyn, että oletko asunut jossakin pimennossa jos et ole huomannut poliittista ohjelmaani? Sydämelläni on vähäosaiset ja otin esimerkiksi kantaa tälläkin palstalla toimeentulotuen jakamisperusteisiin, joita tulisi ehdottomasti muuttaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000232&posting=22000000031433009

Nyt ryhmittymämme IKKP on syksyn vaaleissa ehdolla. Jos oikeasti tahdot, että vähäosaisten asioita lähdetään käytännössä hoitamaan, silloin äänestät meitä! Jos taas et, turhaan silloin täällä valittelet.

Marko Lind

Äänestä
  • Kenen asioita voit ajaa, kun et tiedä kuka ketäkin äänestää. Eikö äänestämättä jättäjät tai "väärää" puoluetta tai yhdistystä äänestävät saa tukeasi. En usko, että "huono-osaisista" koostuvan ihmisjoukon äänestysprosentti nouse yli 40 prosentin. Niistäkin iso osa äänestää perussuomalaisia, luulisin...

    Äänestä

uskoa, että ihminen ei saa MITÄÄN työtä???? Miksi täällä ruikuttaa sitä, kun ei ole rahaa ja jotkut mannet saa sitä kun vähän vinkuu ja käy sukunsa kanssa Kelan käytävillä. Sanoit, että olet 40 vuotias, vasta! Eikö todellakaan sulle löydy minkään sortin työtä? Oletko ihan varma????
Kyllä minuakin ottaa päähän, kun manne-rouvat saavat hamekangasta ja muut Kelan elätit saavat sitä sun tätä niillä verorahoilla, joita minä maksan. Ja jos minulla, töissä käyvällä ja asiani hoitavalla on tilanne, jolloin raha loppuu, ei minkään ylellisyyden vuoksi vaan esim. sairastumisen takia tilapäisesti, en saa apua Kelasta.

Äänestä
  • Luulen, että melkeinpä jokainen saisi jotain työtä jos suostuisi mihin ehtoihin tahansa työnantajan puolelta. Osa-aikaisia siivoustöitä on esim. jatkuvasti tarjolla. Niistä vaan ei saa kuin muutaman satasen palkkaa kuussa tai sitten pitäisi olla monessa paikassa töissä ja tehdä niin pitkiä ja raskaita päiviä, että sitä ei kauan jaksaisi. Siivoustyökin on nykyisin usein urakkatyötä ja se on todella raskasta jos ei ole aikaisemmin sellaista tehnyt. Jos on koulutusta ja työkokemusta moneltakin alalta niin toivoisi saavan oman alan töitä. Jos sosiaaliturvaa leikataan vielä nykyisestä tai poistetaan kokonaan, silloin on pakko mennä töihin mihin tahansa mutta toivottavasti niin ei käy. Minulta on kyllä mennyt usko päättäjiin, joten kaikki on mahdollista.

    Äänestä

  • ollut, tällä hetkellä työtön. Veroja olen maksanut töistäni. Nyt, kun apua tarvitsisin, tilapäisesti, sitä ei sosialitoimelta saa. Eikö sosiaalitoimen nimenomaan pitäisi auttaa, jos apua tarvitsee?? Miksi sosiaalitoimi on ylipäätään olemassa, kun apua ei sieltä saa?? Onko sosiaalitoimi olemassa vain sen tähden, että virkailijat saavat palkkaa ja vähät välittävät onko jollakin rahaa ostaa ruokaa!!!
    Valtio ja ministerit hehkuttavat Suomen olevan hyvinvointi valtio, täällä mukamas hyvä sosiaaliturva.. Jos tosiaan näkee nälkää, eikä sosiaalitoimelta saa edes pientä avustustusta, ei hyvä sosiaaliturva näin ollen koske minua.
    Teille kaikille, jotka luulette että sossun luukulta saa helppoa rahaa, käykää kokeilemassa! Kokeilkaa myös kuinka hyvin tulette toimeen esim. PUOLI VUOTTA, kun saatte käyttöön kuukaudessa 372 €, maksatte sillä kaikki laskut, ostatte ruokaa..
    Palatkaa asiaan puolen vuoden kuluttua kertomaan, kuinka leveästi olette sossun / KELAn tuilla pystyneet elämään!!!!!

    Äänestä

  • työelämässä kirjoitti:

    ollut, tällä hetkellä työtön. Veroja olen maksanut töistäni. Nyt, kun apua tarvitsisin, tilapäisesti, sitä ei sosialitoimelta saa. Eikö sosiaalitoimen nimenomaan pitäisi auttaa, jos apua tarvitsee?? Miksi sosiaalitoimi on ylipäätään olemassa, kun apua ei sieltä saa?? Onko sosiaalitoimi olemassa vain sen tähden, että virkailijat saavat palkkaa ja vähät välittävät onko jollakin rahaa ostaa ruokaa!!!
    Valtio ja ministerit hehkuttavat Suomen olevan hyvinvointi valtio, täällä mukamas hyvä sosiaaliturva.. Jos tosiaan näkee nälkää, eikä sosiaalitoimelta saa edes pientä avustustusta, ei hyvä sosiaaliturva näin ollen koske minua.
    Teille kaikille, jotka luulette että sossun luukulta saa helppoa rahaa, käykää kokeilemassa! Kokeilkaa myös kuinka hyvin tulette toimeen esim. PUOLI VUOTTA, kun saatte käyttöön kuukaudessa 372 €, maksatte sillä kaikki laskut, ostatte ruokaa..
    Palatkaa asiaan puolen vuoden kuluttua kertomaan, kuinka leveästi olette sossun / KELAn tuilla pystyneet elämään!!!!!

    Kyllä minäkin ennen katsoin ns. kieroon kaikkia tukien saajia, ja mielessäni kirosin ja halveksin niitä jotka makaavat kotona tekemättä töitä. Ja kas, nyt olenkin itse samassa tilanteessa. Myös teille, työssäkäyville, jotka moititte työttömiä, voi käydä samoin!! Eli, jäätte työttömäksi, rahat eivät riitä edes tarpeelliseen. Vasta sitten tajuatte, että tilanteeni ei ole kadehtimisen arvoista!!
    Nykypäivänä suunta näyttäisi olevan tällainen: yrityksiä siirretään ulkomaille, jossa työvoima on halvempaa. Työttömien määrä lisääntyy vääjäämättä. Myös Sinä voit joutua TAHTOMATTASI työttömäksi. Mieti sitä!!!

    Äänestä

Parempi on kuin vetäisi kuulan kalloon.......... OLEN KÖYHEMPI KUIN KIRKON ROTTA !..
Köyhyyteen liittyy rahan puutteen lisäksi syrjäytymisen ahdistava ja sielua puristava fiilis !
Miettikää sitä te hyvätuloiset kun seuraavan kerran käännät selkäsi naapurillesi !

Minun tunnelissani ei valo pala !

Äänestä
  • Kyl se päivä paistaa risukasaan kuitenkin !

    Äänestä

Imatra on ollut työttömyyspaikkalunta aina !
Pääkaupunkiseudulta voisi saada ainakin työtä! Nuoremmat voisivat hakea nitävaan
työtä harjoittelijana ! Seksityötä
aputytötä. ! Ihan mitä vaan työtä. koska aivan
varmasti tulot olisivat enemmän kuin
joku 390 € / kk ! Asua voisi mahdollisimman
halvalla ! Vaikka kämppäkaverina jonkun
kanssa.!

Äänestä

Nyt tuli tosi hirvee virhe ! Ei seksityötä
vaan siis sekatyötä !

Äänestä

Epätoivoon vaipuminen ei johda aianakaan parempaan >>>>>>>>>>

Suomi on aina ollut SISUn ilmentymä !

Äänestä
  • Simo Sisun ilmentymä?

    Äänestä

Ei niitä hyvä tuloksia oikein paljon ole!
Jotenkin vaan ihmiset pärjäävät !

Äänestä

Hyvä , että on leipäjonoja .

Äänestä

HAI rupee Romaniksi jos olet meille kateellinen.

Äänestä

Talkoohenkeä pitäisi olla enemmän !
Pitäisi vaan auttaa , jos pystyy ja jos näkee ,että toisella menee tosi huonosti .
Pelkkä pienikin apu voi olla tosi tärkeä .
Jos varmasti tietää ettei toisella ole edes ruokaa ( johtui se mistä syystä tahansa ), niin
silloin vähäinenkin apu voi olla tosi merkityksellinen !

Äänestä

Esimerkiksi alkoholiin tai pelaamiseen on saattanut mennä kaikki rahat ? Silloinkin
voi auttaa , jotenkin . ( ruokaa tai jotain)..
Tai joskus muutenkin pienillä tuloilla elävä on jo joutunut valitsemaan ostaako viimeisillä
rahoillaan lääkkeitä vai ruokaa . ( silloin voi
auttaa , jos voi . Pienikin apu saattaa olla
tarpeen.).

Äänestä
  • Siinä tekee tavallaan karhunpalveluksen jos auttaa addiktoituneita. Juoppo, narkki tai peliongelmainen ei koskaan parane jos on tottunut siihen että aina huonon päivän tullen joku auttaa.
    Sitten vasta kun putoaa pohjalle, eikä kukaan enää hyysää niin saattaa tulla parannus. Nähty on.

    Äänestä

  • Nähty on sekin että toipuu !

    Äänestä

Ei tee karhunpalvelusta, jos auttaa ihmistä !
Ihan mistä syystä vaan voi
olla avun tarpeessa !
Javielä kuka vaan !

Äänestä

Ja kuka muka on virheetön ?

Äänestä

Onhanpelaaminen ( hallittu)
ihan mukavaa ajanvietettä !

Äänestä

Juopoille, pelureille ja narkeille ei heru myötätuntoa. Itse ovat ongelmansa aiheuttaneet.

Äänestä
  • Ei ole itse valittuja ! Elämä vaan on joskus sellaista että haluaa unohtaa itsensä .
    Vaikka pelaamalla tai juopottelemalla !
    Se on toisten syy . Ilkeyttä syrjintää
    ja muuta psk ...........!

    Äänestä

  • Ainahan ne omat viat ja heikkoudet on toisten syytä.

    Äänestä

  • Ei aina , mutta usein ! Väkivaltainen mies
    voi saada vaimonsa ryyppäämään!
    Samoin vaikka uskoton puoliso !
    Ollaan kuitenkin vielä ihmekyllä
    niin tekopyhiä ettei iletä erotavaikka ois
    ite prkl........,,kanssa !

    Äänestä

  • Ja siks toiseksi / onhan tämä elämä myöskin
    muita vartenkin kuin timantinkovia ja
    agressiivisia ” minä olen malliesimerkki ”
    ihmisiä varten. Meitä on herkempiä ja
    vähemmän koviakin olemassa. Ja jos sorretaan ja joutuu henkisen ja fyysisen
    väkivallan kohteeksi , niin ei mikään ihme,
    jos hetkeksi haluaa unohtaa itsensä
    pelaamalla tai ryyppäämästä !
    Kyllä se on muiden vika !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei aina , mutta usein ! Väkivaltainen mies
    voi saada vaimonsa ryyppäämään!
    Samoin vaikka uskoton puoliso !
    Ollaan kuitenkin vielä ihmekyllä
    niin tekopyhiä ettei iletä erotavaikka ois
    ite prkl........,,kanssa !

    Tuo että ei erota vaikka avioloitto on pelkkä helvetti on tyhmyyden huippua ja sitten kannattaa pitää suu supussa ja olla valittamatta.

    Äänestä

  • Jos ei pysty eroamaan ? Tai ei osaa lähteä
    vaikka pitäisi ? Pytyy vain vaikka ryyppäämään tms. siksi että se on helpompaa . Ja on sellaisessa niinko pienessä jurrissa aina välillä ! Kyl se helpottaa välillä ! Ja miks sen pitäisi hakea
    eroa joka ei o tehnyt mitään ?
    Väkivaltainen pystyy jotenkin lamaannuttamaan toisen toiminnan
    niin ettei osaa erota vaikka pitäisi !
    Siinä vain odottaa että se päivä paistaisi
    siihen risukasaan !

    Äänestä

  • Rikas rakastaja ( tai köyhä ) vois myös auttaa. kestämään ! Rikas ois parempi !
    Ei vaikuttaisi niin tyhmältä !
    ( tai jos tuttavalle on kiva mies , niin
    voishan sekin vaikuttaa vähemmän tyhmältä , jos vaikka lainaisi lohduttamaan ).

    Äänestä

  • Ei suuta tarvitse pitää supussa . Voit kertoa
    Lääkäriille , poliisille tai lakimiehelle tai
    marssia itse kihlakunnan kansliaan tai
    maistraattiin ja pyytää avioeropaperit allekirjoitettavaksi tai vain etsiä itsellesi asunnon jostain ja muuttaa siihen .
    Asuntoa voi muuttaa ilman kysymättä
    keneltäkään mitään ja voihan sen suunsakin pitä vaikka supussakin !
    Ukolle voi jättää kaiken ja selvittää sitten
    myöhemmin . ( Rihkama ja tavara ei korvaa
    vapautta / vapaus on kullan arvoinen ).
    Ja jos on jo valmiiksi miesystävä , niin voihan sitä majoittua vaikka sinne .
    Mitään huonoa kohtelua ei kannata jäädä kestämään ..Elämän rauha on tärkein .
    Väkivaltainen mieshän voi olla vaikka sairas
    tai jotain .Avioliitto on hyvä muttei ihan mihin hintaan vaan. Naiset kyllä pystyvät itse hoitamaan omat asiansa ilman mitään
    mistäköhän tyyliin ” keittäköön itse omat
    omat puuronsa ”.

    Äänestä

Ei kun käytävillä ei saisi olla niitä koneita.

Äänestä

Ei sitä myötätuntoa Voikkaan syödä !
Pidä ittelläs vaan !

Äänestä

Päivä paistaa risukasaan kuitenkin daa
daaa.....ja päivä paistaa kuitenkin ........ daaa daa

Äänestä

Joskus päivä paistaa risukasaan kuitenkin ......

Äänestä

Huomenna paistaa !!!

Äänestä

Ja ylihuomenna !

Äänestä

Tv maksu?eikös se ole poistunut?yle vero maksu on verotuksessa kerran vuoteen...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


työttömiäkin kirjoitti:

syrjitään ja vieläpä sosiaalitoimen taholta.
Kuka puolustaisi meitä, työttömiä?? Moni meistä on ollut työelämässä, olosuhteiden pakosta jääneet työttömiksi. On tultava toimeen KELAn työttömyyskorvauksella, joka on 392 € kuukaudessa. Työttömille ei avustuksia sosiaalihuollosta myönnetä, ei edes sitä 20 €, jos ei ole rahaa ostaa ruokaa.
Kouvolan seudulla romaninaiset ovat toimittaneet adressin hamerahan nostamisesta 350 €:sta 400 €:n ja maksettavaksi joka vuosi. Eli, työttömät eivät saa vaaterahaa, eikä edes muutamaa kymppiä ruuan ostoon.
Kirjoituksellani haluan tuoda julki vääryyden, jonka moni työtön kohtaa elämässään: Työtön ei saa sosiaalihuollosta samoja etuuksia kuin esim. romanit.
Romaneja en vihaa,en vainoa enkä halveksi, he ovat myös suomen kansalaisia kuin me muut, mutta siitä en pidä, että romaninaiset saavat nk. hamerahaa kansallispuvun hankkimiseen. Kyllä työtönkin tarvitsee vaatetta, Suomessa on toistaiseksi 4 vuodenaikaa. Työttömän täytyy ostaa työmarkkinatuella vaatteet, ei auta vetoomukset sosiaalihuoltoon.
Toivon, että alueen romaninaiset eivät koe, että kirjoitukseni on rasistinen, sellaiseksi en tätä aikonut kirjoittaa.
Helpottaisi ehkä meidän ns. valkolaisten suhtautumista romaneihin, jos esim. työttömät saisivat myös hieman apua sosiaalitoimelta, kun joskus tarvitsee.
Esim. tätä romaninaisten saama nk. hameraha saattaa joissakin ihmisissä aiheuttaa katkeruutta, kun itse joutuu olemaan huonoissa vaatteissa. Katkeruus lisää pahaa oloa, ja se saattaa purkautua väärällä tavalla, eli romanien vainoamisena ja uhkailuna, mikä on VÄÄRIN,ITSE EN TÄLLAISTA TOIMINTAA HYVÄKSY ENKÄ TUE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu