Mun mielestä timantit on rumia. Varsinkin sellaset isot molluskat sormuksessa. Omaan vihkisormukseeni haluan korkeintaan ihan pienen kiven, eikä senkään ole pakko olla aito. Onko muita samoilla linjoilla olevia?
Timantit
Muskottipähkinä
2795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ajattelin ihan samoin, etten halua ainakaan kovin suurta ja näkyvää timanttia. Päädyttiin sitten sormukseen, jossa timantti upotettuna, sattui muuten vain osumaan kohdalle, eli ei olisi tuokaan ollut mikään pakko. Tähän vaihtoehtoon olen sittenkin ollut ihan tyytyväinen, kun tullut katseltua, vihkisormuksen voisikin hankkia sitten vaikka ilman kiveä.
Mulla on kihlasormus ihan tavallinen hopeinen sormus ilman mitään erikoisia juttuja, vihkisormus on myös hopeinen ja siinä kiertää pienen pieniä zirkoniakiviä. Oli ihan oma valinta, en halunnut kalliita rinkuloita sormeen. Eipä tarvi koko ajan miettiä, ett voi kauhistus, jos esim tonnin arvoinen timanttisormus menee hukkaan tai jos kivi tippuu tms. Enkä kaipaa timantteja vakuudeksi siitä, että mieheni rakastaa minua (ostamalla siis kalliin sormuksen) enkä voisi olla onnellisempi.
Ihan turhaa kuluttaa monia satoja euroja sormukseen, jonka hukkaamiseen voi kulua vain sekunti... Tunnearvo ja se avioliittolupaus on paljon tärkeämpiä juttuja, oli sormessa mikä tahansa rinkula.