Eli tietoa kaivattais jos jollain vaikka olis antaa vinkkiä mistä asiaa selvittämään tai jos on tiaetoa niin saa kirjoittaa eli: Ollaan harkittu sellasta että voitais ostaa miehen vanhempien vanha maalaistalo maineen siis lähinnä pihapiiri missä on peltoa. Ei ostettais niitä metsiä. Tilalla on päärakennus, aitta, pihatupa, liiteriä, navetta ym. Rakennuksilla ei arvoa ole, mutta maalla tietty on jonkin verran. Mistä sais selvitettyä sen todellisen myyntiarvon? Appiukko on 80v täysissä sielun ja ruumiin voimissa, mutta anoppi ei enää ole kykenevä vastaamaan omista asioistaan vaan appiukko on anopin omaishoitaja/esunvalvoja. Miten tilan myynti? Voiko appiukko myydä tilan anopin puolesta (siis tila on yhteisomistuksessa koska naimisissa ovat)? Voiko miehen sisarukset vaikuttaa siihen ettei me tilaa voitais ostaa? Miten tää juttu tästä nyt lähtis eteenpäin ja purkautumaan?
Olemme kiitollisia jos joku osaa auttaa!
Olemme kiitollisia jos joku osaa auttaa!
Vastaukset 7
Vanhimmat
edunvalvojan myydä mitään kiinteistöä toisen puolesta.
Tosin jos tosissanne olette niin asia hoituu vaikka pankin lakimiehen kautta.
Kaupalle täytyy saada raastuvan edunvalvontayksikön hyväksyntä ja siihe tarvitaan kirjallinen arvio kiinteistön arvosta. Tämän hyväksynnän jälken edunvalvoja voi allekirjoittaa kauppakirjan molempien myyjien puolesta.
Sirarukset ei voi estää kauppaa kun se tehdään em tavalla täyteen markkinahintaan. Siinähän omaisuus vain muuttaa muotoaan mutta säilyy.
tuskin kannattaa kauppaa alkaa hieromaan toisten sisarusten selän takana.
Niillä rakenuksilla on varmasti ainakin tunnearvoa ja tuskin tekään niitä haluaisitte jos ne aivan lahot olisi.
Parasta olisi teettää vaikka pankin kiinteistövälittäjällä se arviokirja ja vaikka toisellakin ettei kukaan epäile että toimitaan vilpillisesti. Tosin kun yhtenä myyjänä on kauppaan kykenemätön henkilö niin yhteiskuntakin valvoo ettei myydä alihintaan.
Sanoit jännästi, että tila on yhteisomistuksessa "koska naimisissa ovat". Ei avioliitto tee siitä yhteisomistusta. Eli ottakaa ensin selvää, kuka todella omistaa, ettei mene arvailuksi. Mies, vaimo vai onko molemmat tosiaan omistajia, siis molempien nimi papereissa?
Toinen asia on, että asuuko vanha pari vielä tilalla? Jos nimittäin asuu, niin silloin puolisolla on sananvaltaa tilan myymiseen, vaikkei olisi virallinen omistaja. Oletetaan, että taatto omistaa tilan yksin. Jos vanhapari asuu tilalla, on mammalla siinä sanansa sanottavana, saako yhteistä kotia myydä (paitsi, että tilanteessanne mamma on edunvalvonnassa). Jos taas asuvat jossain muualla, niin silloin taatto voi myydä tilan ilman mamman suostumusta, koska kyseessä ei ole yhteinen koti. Jos taas kyseessä on mamman yksin omistama tila tai se on molempien nimissä, tarvitaan mamman tai edunvalvojan hyväksyntä, asuivat tilalla tai eivät.
Koska mamma on edunvalvonnassa, veikkaan, että on hyvä ottaa miehen sisarukset keskusteluun mukaan heti aluksi. Onko muilla sisaruksilla toiveita tilan suhteen? Asia voi muuttua vallan mutkalliseksi, jos joku haluaa ajaa omia etujaan ja siinäpä sopii käyttää mamman oikeustoimikelpoisuuden puutetta keppihevosena puoleen jos toiseen.
Melkein veikkaisin, että tuollaisessa tilanteessa kannattaa tehdä pieni satsaus juristiin, joka osaa kiinteistö-, perhe- ja perintöasioita. Tulee todennäköisesti halvemmaksi kuin luottamalla täältä saataviin neuvoihin ja yrittelemällä suomalaisella sisulla itse. On sen verran hintava ostos kuitenkin.
Tässä lakimies:
Ostajan oikeusturvan kannalta on aina syytä ottaa toisen puolison suostumus asunnon myyntiin, ellei ole täysin selvää, ettei kyseessä ole yhteiseksi kodiksi tarkoitettu asunto. Suostumuksen puuttuminen voi aiheuttaa ostajalle vahinkoa. Ostajan edun vuoksi on puolison suostumus hankittava myös epävarmoissa tapauksissa. Muuten ostaja saattaa joutua vuosikausia kestävään oikeudenkäyntiin, jonka lopputulos on aina epävarma. Pahimmassa tapauksessa kauppa voidaan katsoa pätemättömäksi.
Eli vaikka tila olisi papan nimissä niin myynti ei onnistu ilman mamman suostumusta.
Kaupanvahvistaja ei saa vahvistaa kauppaa. Ja jos vahvistaisikin niin ostaja ei saa kaupalle lainhuutoa.
Siihen käräjöintiin lakimise yllä viittaa. Tila on mutta ei lainhuutoa, ei saa rakentaa jne. Ja jos mamma kuolee tällä välin niin mamman perillisten suostumus kaupalle tarvitaan ja jos kauppa tehty selän takana niin arvatkaapa tuleeko nimet.
Ja edunvalvoja ei voi myydä kiinteää omaisuutta toisen puolesta, siihen ei riitä edunvalvontamääräys.
No siis tila on papan vanhempien peruja ja en tiedä että kenen nimissä nykyään on. Mamma on jo siinä kunnossa että ei kykene enää sanomaan juuta eikä jaata asiasta.
Aloita ihmeessä selvittämällä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä, kuka/ketkä sen kiinteistön oikeasti omistaa/vat.
Tiedon saat esimerkiksi kunnasta, käräjäoikeudesta, maanmittaustoimistosta jne. Jos et tiedä kiinteistötunnusta tai tilan rekisterinumeroa, niin käräjäoikeudesta et tietoa välttämättä helpolla saa, kyseisessä kunnassa tai maanmittaustoimistossa karttojen avulla se selviää.
rantatontin. Se oli vain isoisäni nimissä, joten laillista "lupaa" isoäidiltäni ei tarvittu. En olisi kyllä maksanut tontista markkinahintaa. Eikä siiihen ollut verottajallakaan nokan koputtamista sillä isovanhemmille jäi elinikäinen käyttöoikeus kyseiseen tonttiin. Tontti on minulle rakas sillä olen siellä lähes kaikki lapsuuteni kesät viettänyt.
Muille sukulaisille (lähinnä tädeilleni) olin avoin ja ilmoitin ostavani isoisäni tontin. Riitaa ja kateuttahan siiä tuli kuitenkin. Minua taas se ei jaksa vähempää kiinnostaa. Sukulaiseni varmasti pääsevät asian yli ja isovanhempani jättävät heille kyllä perinnöksi kaikenlaista ja ovat jo jättäneetkin. Että kukaan ei kuitenkaan ole tässä oikeasti tappiolle jäänyt Ajan kanssa tilanne unohtuu. Ihmiset ovat mitä ovat... ei sille mitään mahda.
Mutta kannattaa asiasta avoin sukulaisten kanssa olla. Jos joku rupeaa asiasta itkemään niin sitä ei kannaa kuunnella liikaa.
Todellisen myyntiarvon voi itse arvioida kun ottaa selvää vaikka toteutuneista samantapaisista kaupoista lähettyvillä. Myös kiinteistövälittäjä voi arvioida hinnan.
Appiukolta vaan reippaasti kysymään ja sitten pankin juttusille.