Gradun esitarkastus

Hei,

Palautan graduni esitarkastukseen ensi viikolla ja kysyisinkin muilta, että mitenkä paljon jouduitte korjailemaan graduanne sen seurauksena?

Ja menikö esitarkastuksessa kauan aikaa?
42591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Graduuni tuli melko paljon korjausehdotuksia, mutta useimmat niistä olivat pieniä teknisiä juttuja. Kyllä siinä useamman illan sai kuitenkin intensiivisesti istua koneella, varsinkin, kun sisällysluettelo ja sivunumerointi meni uusiksi.
Muistanet, että korjauksia ei ole pakko tehdä. Arvosanaan ne kuitenkin yleensä vaikuttavat, ja ainakin minun tapauksessani gradu parani jokaisen korjauksen myötä.
Esitarkastukseen on aikaa ainakin meidän laitoksella neljä viikkoa, mutta itse sain tekeleeni takaisin jo parin viikon kuluttua.
Tsemppiä vain! Käytännössä gradusi on jo valmis.

Äänestä

Vein polvet tutisten graduni esitarkastukseen, ja vielä enemmän tutisin seuraavana aamuna, kun proffa soitti: olisi tästä gradusta asiaa. Hän kysyi, olisiko minulla aikaa tulla korjaamaan muutama lainausten väärässä paikassa oleva välimerkki, jotta saataisiin gradu eteenpäin. Siitä se lähti eteenpäin ja tuli magnana takaisin, mutta papereiden saamiseen meni hyväksynnästä vielä puoli vuotta.

Äänestä

Mitään ei juuri tarvi korjata, kun ohjaaja ei ees lukenut työtä ennen painoonvientiä. Vilkaisi kuulemma vaan.

Äänestä

paljon laitoksesta. Meidän proffa määräsi, että jos vanhan systeemin mukana haluaa vielä valmistua, esitarkastukseen palautuksen viimeinen jättöpäivä oli 31.1. Kommentit sain 4.5. Kolme kuukautta siis meni... Korjausaikaa sain ruhtinaalliset 12 päivää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Larni kirjoitti:

Hei,

Palautan graduni esitarkastukseen ensi viikolla ja kysyisinkin muilta, että mitenkä paljon jouduitte korjailemaan graduanne sen seurauksena?

Ja menikö esitarkastuksessa kauan aikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu