Bournemouthissa

Suunnittelen Englantiin lähtöä kesäkuun lopussa, matkustan 8- ja 11-vuotiaiden lasteni kanssa. Olemme käyneet usein Lontoossa ja tehneet siitä parin päivän käyntejä muuallekin. Voisisvatko Bournemouthissa käyneet kertoa mitä siellä kannattaa tehdä tuonikäisten lasten kanssa. Olen käynyt netissä kaupungin sivuilla jo tutkailemassa, mutta toivon kommentteja ja tietoa "varmoista nakeista", ettei sitten tule pettymyksiä, kun esittelyt ja todellisuus eivät ehkä vastaakaan toisiaan esim. majoituksessa.
3580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Bournemouthissa on ihana ja pitkä uimaranta joka on varsinkin aamupäivisin täynnä perheitä lapsineen ja paljon nuoria. Tietenkin säävaraus kannattaa muistaa.
Rannalla on myös pitkä pier (laituriksiko sitä sanotaan), jossa on muistaakseni ainakin teatteri sekä pelihalli ja joitain muitakin aktiviteetteja.
Aivan rannan tuntumassa on myös pieni ja upea aquarium. Juuri tuon ikäiset lapset, miksei vanhemmatkin voisivat pitää siitä.
Aivan keskustassa on myös aivan ihana puisto joka on varsinkin iltaisin täynnä menoa. Päivisin pienellä lavalla esiintyy erilaisia bändejä ja aurinkotuoleja saa vuokrattua muutaman punnan hintaan. Puistossa on myös mahdollisuus minigolffiin sekä kuumailmapallokyytiin. Itseäni harmittaa aivan mielettömästi se etten päässyt ajelulle sille, tuuliset säät eivät antaneet mahdollisuutta.
Keskus-squaren lähellä on oikeastaan kaikki bournemouthin kivat kaupat, kannattaa käydä katselemassa, varsinkin jos on alennusmyyntejä.
Myös viereinen kaupunki, Poole, voi tarjota hauskoja retkiä. Sinne pääsee kätevästi bussilla suoraan squarelta.
Vähän kauempana keskustasta on paljon erilaisia puistoja ja ihania piknik-paikkoja, suosittelen lämpimästi.
Bournemouth on mukava paikka, kunhat säät ovat hyvät. Sateisella säällä tekemiset rajoittuvat elokuviin tai teatteriin sekä muihin sisä-aktiviteetteihin.

  • johonkin hotelliin Bournemouthissa? Jos, niin mikä ja millainen oli? Lasten kanssa on sujuvampaa olla en suite -huone, mutta muuten käymme hotellissa tavallisesti vain nukkumassa ja aamupalalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

käyneet kirjoitti:

Suunnittelen Englantiin lähtöä kesäkuun lopussa, matkustan 8- ja 11-vuotiaiden lasteni kanssa. Olemme käyneet usein Lontoossa ja tehneet siitä parin päivän käyntejä muuallekin. Voisisvatko Bournemouthissa käyneet kertoa mitä siellä kannattaa tehdä tuonikäisten lasten kanssa. Olen käynyt netissä kaupungin sivuilla jo tutkailemassa, mutta toivon kommentteja ja tietoa "varmoista nakeista", ettei sitten tule pettymyksiä, kun esittelyt ja todellisuus eivät ehkä vastaakaan toisiaan esim. majoituksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu