Tuumasin tässä, että onko se suurin työttömyys IT-alalla (ainakin vastavalmistuneiden osalta) enemmänkin AMK-insinööripuolella kuin diplomi-insinööreillä ja filosofian maistereilla? Koko uudenmaan alueeltahan(TKK HY) valmistuu alalta vain noin 150 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta vuodessa joista moni on sitäpaitsi, kiitos yleissivistävän koulutuksen, kykenevä työskentelemään hyvinkin erilaisissa tehtävissä ja esimerkiksi työllistymään sivuaineensa kautta. Ja vaikka esimerkiksi helsingin yliopistosta tietojenkäsittelytieteen laitoksella valmistuu vieläkin kaksinkertainen määrä(72) opiskelijoita verrattuna vaikkapa maantieteen laitokseen niin eipä se vielä mielestäni hälyttävää ole. Sisään otetaan kyllä paljon, mutta valmistuneita on vähän.
Itse ainakin uskon, että vahva teoreettinen ymmärrys, yleissivistys, kielitaito ja etenkin erityisosaaminen ovat ja tulevat yhä edelleen olemaan kova sana työmarkkinoilla oli sitten suhdanteet mitkä tahansa.
Itse ainakin uskon, että vahva teoreettinen ymmärrys, yleissivistys, kielitaito ja etenkin erityisosaaminen ovat ja tulevat yhä edelleen olemaan kova sana työmarkkinoilla oli sitten suhdanteet mitkä tahansa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Työttömiä insinöörejä on n. 3000 ja työttömiä dippejä on n. 1000. Onko työttömiä inssejä suhteessa yhtä paljon kuin dippejä vai enemmän vai vähemmän? Sitä en tiedä. Mutta voisi luulla että insinöörejä valmistuu noin kolme kertaa enemmän kuin dippejä?? (Korjataa ken tietää)
Miksi dipit ovat käyneet läpi yleissivistävän koulutuksen? Suurin osa tavallisista perus-insseistä on käyneet lukion. Onko se diplomi-insinööri koulu sitten niin paljon yleissivistävämpi kuin tavallinen inssi-koulu?
Mä en usko että dipit ovat parempi kuin tavalliset amk-inssit sen takia että käyvät 20 ovarii enemmän ja koulun joka on jonkun verran vaikeapi. Näen sen vain niin, että Suomen kovimmat insinööreiksi haluavat ihmiset hakee dipiksi ja kehittyvät sen takia paremmiksi kuin amk-inssit.
Jossain keskustelussa myös joku kertoi, että heidän työpaikallaan oli tullut hakemuksia aivan tavalliseen ATK-hommaan noin 500! Olivat keskittäneet haun keskiasteen ihmisiin ja rankanneet suoraan dipit pois. Että menee se ilmeisesti joskus näinkin päin näin kovan IT-työttömyyden aikana, jolloin dipitkin joutuvat hakemaan yksinkertaisempiinkin työpaikkoihin.
Moi!
Insinöörien työttömyysprosentti about 6.
Dippojen about 4.
Toisaalta, esimerkiksi Kemian ja Tietotekniikan
osastojen "suositus" tällähetkellä TKK:lla on:
Älä valmistu, vaan täydennä osaamista. Näin heikosti on valitettavasti asiat.
Korkeakoulutettujen kohdalla huono työllisyystilanne näkyy ajautumisena epätarkoituksenmukaisiin työtehtäviin. Serverin ylläpito - akateeminen koulutus - yhtä tyhjän kanssa ja verovarojen polttamista.
Suomalaisessa kulttuurissa unohtuu usein, että työllistymiseen tarvitaan joko kokemusta tai koulutusta. Johtuu varmaan siitä, että Suomessa koulutetaan kaiken maailman kanoja yliopistossa veronmaksajien varoilla yleissivistävästi. Sitten niille tulee sellainen asennevika, että ammattiin valmistavat koulutukset ovat samanlaisia kuin heidän hömppäkoulutuksensa, joka ei valmistanut mihinkään muuhun kuin 50 sivuisen lainauksia täynnä olevan kirjan kirjoittamiseen, jolloin tutkintopaperin merkitys korostuu heidän ajatusmaailmassaan. Ne kuvittelee, ettei sellaista asiaa kuin ammatillinen osaaminen ole olemassakaan.
Päinvastoin, tunnen eräänkin tyypin, jolla on valokuvamuisti ja se sai hyviä arvosanoja tietojenkäsittelystä yliopistossa, mutta koodata se ei osaa. Eikä ikinä opi. Eli ammatillista osaamista hänelle ei jostain aivojen toiminnan puutteesta johtuen kerry. Sama puute voi olla syynä hänen valokuvamuistiinsa.
> vahva teoreettinen ymmärrys, yleissivistys, kielitaito ja etenkin erityisosaaminen ovat ja tulevat yhä edelleen olemaan kova sana työmarkkinoilla oli sitten suhdanteet mitkä tahansa.
Tuo on tuommoista yliopistohöpötystä, jota en enää halua kuulla yhtään. Moni muukin on varmaan samaa mieltä. Olisi pitänyt saada siitä jo tarpeeksi yliopistossa.
Tässä sitten puhuu vahva teoreettinen ymmärrys ja yleissivistys siitä, miten maailma toimii. Kielitaitoakin löytyy, mutta työtehtävät on useimmiten suunniteltu tyhmimmän inssin mukaan, joten harvassa paikassa vaaditaan mitään muuta kuin tankeroenglantia. Erityisosaaminen on kaksiteräinen miekka, liksaa voi tulla, mutta niche-osaamiseen voi jäädä nalkkiin tai se voi tippua alta pois äkkiä. Esimerkiksi peliohjelmoija (mikä on niin vaativaa ohjelmointia, etten minäkään ole sitä tehnyt) ei välttämättä kelpaa mihinkään muuhun työnantajien mielestä.
Terveisiä yliopistolle, että ne on siellä yhtä pihalla elämästä kuin 20 vuotta sitten.
"Äiti Opettaja" kiteytti asiat niin hienosti,
että kyseinen pakina tulisi laittaa kaikkien
nähtäville linkkinä keskustelufoorumin etusivulta.
Asiaa joka sana.
Olen harkinnut vakavasti alan vaihtoa. Olen koodannut kohta viisi vuotta ja päivä päivältä kyllästyttää enemmän.
Tietysti tälläkin alalla on erilaisia rooleja paljon, mutta koodaus alkaa riittämään. Todennäköisesti siirryn kaupalliselle alalle muutaman vuoden sisään.
Pitäisi varmasti olla kiitollinen, että minulla on työpaikka näinä kovina aikoina.
Jotain hyötyäkin kovemmista ajoista on ollut.
Muutama vuosi sitten rahaa tuli taloon kuin puuroa suuhun ja hyvät esimiehet erottuvat huonoista pienen paineen alaisina.
Muinoin asiakkaat tilasivat ja maksoivat tyyliin mitä pyydettiin. Nyt tilanne on enemmänkin normaali. Yrityksillä on keskinäistä kilpailua, joka vaikuttaa tietysti tarjouskilpailuun ja hintoihin. Valtionkin yhtiöt on jaettu omiin tulosvastuullisiin yksiköihin, enää ei tilata ensimmäiseltä toimittajalta vaan kilpailutetaan kaikki ja hinnalla on suurempi merkitys kuin ennen.
Markkinoilla on niin paljon valmiita tuotteita, että ns. räätälöidyt ratkaisut tippuvat helposti pois valintalistoilta hintansa yms. takia.
Kuplan aikoihin hypetettiin alan mahtia ja yliopistot yms. olivat täpötäynnä alaa opiskelevia. Noh nyt ammattilaisia tulee kuin liukuhihnalta, mutta markkinat ovat kuplan jälkeen normalisoituneet.
Äiti opettajan kirjoitus oli varsin mukaavaa luettavaa.