Taitaa olla oikea meininki päällä yhtiössä. Ketään ei kannata elättää yhden kuukauden työstä läpi vuoden.
Muutenkin Virtanen on saanut yhtiön kasvu-uralle. Voimaa tuleviin.
Muutenkin Virtanen on saanut yhtiön kasvu-uralle. Voimaa tuleviin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kiinnostaa, onko tietoa kuka lähti ja miksi?
kin kaikki muutkin " yrittäjät " Se kangas on tuhoon tuomittu paska, voisi perustaa vaikka kaatopaikan mokomaan monttuun.
Mairehan on kantanut rahaa Saksan joulutoreilta. Luulisi noiden miljoonijen piisaavan.
Eikös se Maire ollut ostajana kyseiselle Kalevalakylälle?
Minusta ajatus on hieno ja nuorekkaat vetäjät hommassa.
Kankaallehan on suunnitteilla golfkenttä ja venäläisille palatseja.
Visiönäärit suunnittelemaan ja Kuhmokin rikastuu.
Venäläisethän kävi jo sankoin joukoin katsastamassa paikat...
Ihmisiä kulkee Kuhmon läpi sekä pohjoisesta etelään että toisinpäin kuka minnekkin-oli kohteena suomussalmi, kuusamo tai kostamus, olisi löydettävä se inhimillinen uteliaisuuden kirvoittama houkutus joka pysäyttää autoilijat ajoipa sitten kummalta puolelta siltaa paikalle tahansa.
Hienoa, että Kuhmossa toimii Kalevalaspirit. Tsemppiä toimintaan. Kuuluisa kateus pois ja kannustusta yrittäjille. Jos ei itsestä ole kuin sossussa käymään, niin voi pitää turpansa kiinni.
...onkin hyvä höynäyttää seuraavaa kuntaa
suurilla puheilla. Hyvä Kajaani... Sotkamo...
Kuhmo... Sinistä joulua piti tulla katsomaan
kymmeniä charter-lentoja... Hohhoijjaa.
Kalevalaspirit on samanlaista tyhjää täynnä
olevaa paskanjauhamista tuhansista päiväkävijöistä
kuin kaikki muutkin. Rahalla ostettua juttutilaa
Kainuun Sanomista.
Miksi ihmeessä turistit tulisi Kuhmoon?
Ei ole mitään nähtävää, ei koettavaa. Paitti ankea palvelu ja tympiät alkuasukkaat.
Jos Kuhmosta haluisi kunnon turisti pitäjän pitäs sinne jotain saaha tehdyksikin että sinne tulisi joku muutenkin kuin eksymällä.
Nyt ei voi kuin haukkua yrittämisen puutteesta. Paitti niitä muutamia jotka on jo asialle tehneet jottain.
Tuli muuten mieleeni, että missä tätäkin Spirittiä on mainostettu.. Tuossa yllä luki, että Kuhmoon turistit tulevat läpikulkumatkalla tai eksyvät sinne... eh-hee. voiphan se niinkin olla.
Entpä jos Kuhmoon tultaisiin pysähtymään ja olemaan.. Kamarimusiikki vieraatkin taitavat olla yhdestä tai kahdesta puusta veistettyjä, toistensalaisia kyllttyrelli ihmisiä ja hyvä niin. Entäpä jos heidän nuoriso ja lapset saataisiin joukolla ja maijalla mukaan. Tulisiko vieraita lisää ja lisää. Rajan molemmilta puolilta?
Pori Jazzeissa ja Kaustisen viulupäivillä kuuluisimmat esiintyjät ovat kaukana Jazzista ja kansanmusasta; miksipä ei KamaariMusiikkikin voisi tällaista kokeilla.
Se cellohevi bändi soittamaan omaa tuotantoaan ja AnttiTuisku ja Samantha Fox keikoille peräkkäisinä päivinä. Jos ei muuten niin Gyntterin kanssa. Jotakin ei-liian-kallista-mutta-mukaansa tempaisevaan.. Hevillä ja kaikenlaisella raskaallarokilla on suomessa aina kannatusta. Niin Uriah Hiipit kuin Europet soimaan niin jopas askeleita tulee kammat kourassa kamarimusiikkia nauttimaan. Teltta vaan ruukin rannan nurtsille bileet pystyyn niin että huonompijalkaiset voivat jammailla torillakin vakaammalla alustalla..
Samaten jollekin kentälle tai tyhjään halliin , onko niitä muuten kuhmossa laisinkaan - tuning näyttely, bemarit ja korollat ja ekkerit riviin ja unks-unks musat soimaan ja makkaraa menisi. Kyllä näitäkin harrastajia löytyy niinkin paljon, että tulijoita olisi.
Hirvigruuvenkun saisi tunnetuksi - hyviä bändejähän tuolla on ollut ja kyllä näitä yhteis mainostamisella saa kaikkia etiäpäin vietyä. Kiitoksia järjestäjille ja hyviä jatkoja, toivottavasti se vielä tapahtuu. Vuosia jo kun olen nähnyt ko tapahtuman... silloin kun viimeksi sinne eksyin.
Näitä tapahtumia pitäisi olla vain riittävän monta peräkkäin, jotta väki jäisi päiviksi ja simoiksi eivaan öiksikin. Siinä kesäjatkuisi kama musiikin jälkeen tai ennenkin muulloinkin kuin Suunnistusfestareiden aikaan.
Ainahan unta saa nähdä, mutta näitähän tässä voisi kokeilla. Vaihda tekstii näiden esiintyjien paikalle oma suosikkisi ja mietin olisiko liian kallis tai muuten vaan hankala Kuhmoon saakka tuotava. Yrittänyttä ei laiteta ainakaan moneen kertaan..
Tällaista tässä mietin kun kävin kurkkaamassa mitä sinne kuuluu. Pärjäilkää ja onnea kaikki nämäkin ideat saatte käyttää jos vain haluatte!