Näin taivalla "tanssivia valoja" pilvien yllä!! Lahdessa!! Kiersivät ympyrää, jotain ihmeellisiä kuviota tekivät pilvien yllä?
Mutta koska olen epäilevä sielu, ajattelen, että keskustassa on jotkin valonheittimet, joita testailevat?
Mutta koska olen epäilevä sielu, ajattelen, että keskustassa on jotkin valonheittimet, joita testailevat?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Meillä on samaa. Alusta epäilin ja jopa muut soittivat..Kuulemma kaupungissa joku halusi kaunistaa taivasta..ja se oli salittu.monta päivä se kesti.
Hemmetti kun tässä järkytykseltä selviän!
Oli neljä valoa pilvien "päällä", jotka tanssivat keskenään kuin leikkisät delffiinit??
HAHAH! Tää on ihan UFOA!!!
Ei näy enään!
Veikkaan silti, että keskustassa kokeilivat joitakin valoja! :(
Mutta oli kyllä jännä fiilis!!!!
Joo
Näin ne minäkin. Kiva kun joku muukin näkee jotain samaa paitsi, että nuo kun kaksi mainittua juttua sattui sattumaan juuri samaan iltana. Valonheittimet oli selvä juttu, mutta kuitenkin ihan eri juttu, kuin mitä pilvissä tapahtui tänään myöhemmmin illalla.
Tiedä taas mitä ne sitten oli - tosi outoa oli kuitenkin!
Menin parvekkeelle tupakalle, ihmettelin aluksi, että kylläpä se tupakan savu alkaa tanssimaan, sitten kun katoin tarkemmin, niin oli jo neljä valoa taivalla ja ne tanssivat keskenään ihmeellisesti?
Kuin olisi neljä valoa pilvien yllä ja tekivät keskenään ihme kuvioita?
Hemmetin paskiaiset! Tässä tulee paska housuihin herkemminkin :)
Joskus aikoinaan kun olivat nuo Valonheittäjät lopettaneet esityksen niin itsaelläni tuli tunne että jospa nuo valot saattavat 'vahingossa' vetää ufoja luokseen!?, tai ufot luulevat näin!?.
No joskus vuonna erkki näin nuo valo-spotit taivaalla kun oli pilviä ja tiesin että olivat ihmisten!, mutta kun valot olivat sammuneet jossain vaiheessa, niin tuli mieleen mennä ulos tarkistamaan että jospa nuo valot olisivat houkutelleet jotain outoa taivaalle(ufot), eli toivoin näkeväni niitä-.-.
No ulos kun menin, niin menin hieman pimeemmälle puolelle valosaastetta jota näkisin pilvet ja tähdet, mutta kun oli pilvinen päivä niin vain muutama paljas paikka oli näkyvissä!.
Hetken aikaa tihrustellessa ja mielessäni yhtyen suureen kosmokseen(No comments), niin ylhäällä aivan pääni päällä oli iso tumma pilvi jossa säteili loistavaa valoa(ei niin kirkas kuin hehkulamppu-.-), ja siinä oli useita värejä! pyöreän muotoisesti, jotka tasaisin väliajoin sykkivät kohti keskustaa siinä valossa.
Siitä 'valosta' irtosi jossain vaiheessa pienemipä 'valoja' jotka olivat sini-vihreitä ja eivät kanssa olleet niin kirkkaita kuin lamput yleensä mutta selvästi havaittavissa olevia.
Nuo valot kun niitä katselin, liikkuivat kuin maan spotit mutta menivät ristiin keskenään myös ja yhdessä vauheessa pysähtyivät paljaalle taivaalle(oli pilvissä aukkoja), ja muodostivat eräänlaisen 'silmän ' ja kaksi muuta menivättaas pois päin häviten kaukaisuuteen?.
Nämä 'silmät' alkoivat taas hetken päästä liikkumaan ja tekivät jonkin kumman asian?, siellä näkyi kuin raketteja(ohjuksia) tai tulipalloja!!?, jotka lentivät viistosti valon edessä(pikku valot) ja hävisivät kaukaisuuteen ilman ääntä tahi räjähdystä!.
No nuokin pikku-valot liitelivät/lensivät pois kaukaisuuteen sinne minne aikaisemmat, kun taas se iso valo joka oli ollut isossa pilvssä meikäläisen yläpuolella, niin se/tuo oli hiljaa vain kuin hiipunut pois!?.
No kokemus oli jännittävä ja hieman peloittava, mutta vahvisti omaa suhdetta kaikkeuteen-.-.
-Kuka on se viisas joka kaiken tietäisi.-
Z.
Tuli sittenkin tänne vaikka ekana herjas:/.
Sori nyt.
Z.
Olen Lahden alueella kartottannut ufo tapahtumia.
Vastaa tähän viestiin jos haluaisit kertoa yksityiskohtaisemmin kertomuksen (eli anna sähköpostiostteesi).
Lähetän kaikki raportit jotka ovat uskottavia Sutin arkistoihin ja yleensä ne julkaistaa Uforaportissa.
Jokaisen kertomuksen käsittelen luottamuksella
Juu, vähän kesti vastaus kun olin viiheellä eilen!
core(at)knubits.com
Usein UFO-alukset näyttäytyvät siten, että ne on mahdollista tulkita - tai selittää - luonnonilmiöiksi tai ihmisen aiheuttamiksi ilmiöiksi. Helsingissä tehtiin laajoja UFO-havaintoja 27.8.2003, jolloin uutisoitiin myös MARS-planeetan käyneen lähinnä Maata 60 000 vuoteen. 27.8.2003 havaitut UFO-Ilmiöt eivät kuitenkaan olleet MARS-planeetta. Seuraavaan linkitettyyn keskusteluketjuun lainatuissa puheenvuoroissa silminnäkijät kertovat myös vuonna 2004 Helsingissä havaituista Valoufoista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000010373811#22000000010373811
Onko Lahden ja Helsingin lisäksi selkeitä UFO-havaintoja mahdollisesti ollut muidenkin suomalaisten kaupunkien yllä?
On todellakin täysin kiistatonta, että suomessa on tehty viime vuosina luotettavia UFO-havaintoja TODELLISISTA UFO-aluksista - ja samankaltaisia asioita tapahtuu maailmanlaajuisesti. Mistä on kysymys? Se selviää seuraavista tiedotteista, jotka useimmille palstalaisille lienevätkin jo entuudestaan tuttuja:
http://www.tiedontalo.net/uusimmat.htm
On todellakin täysin kiistatonta, että suomessa on tehty viime vuosina luotettavia UFO-havaintoja TODELLISISTA UFO-aluksista - ja samankaltaisia asioita tapahtuu maailmanlaajuisesti. Mistä on kysymys? Se selviää parhaiten seuraavista tiedotteista, jotka useimmille palstalaisille ovatkin jo entuudestaan tuttuja:
http://www.tiedontalo.net/uusimmat.htm
Galaktisen liiton tiedotetta.
Hyi hittiläinen. Mitä se oikein on. Kukaan täysipäinen ei voisi korviaan moiselle lotkauttaa. Jos se on tarkoitettu satiiriks, niin missä on "pihvi"
Niin tai näin, mutta masentavan huonoa.
Luit kertomasi mukaan tiedotteita vain vähän. Lukemalla lisää, niistä selviää mm. seuraavia asioita:
1. Ihmiset ovat tälle planeetalle inkarnoituneita sieluja / olentoja, joiden alkuperä on lukuisissa eri tähtikansoissa (yli 50:ssä).
2. Maan - ja koko aurinkokunnan - värähtelytaso kohoaa korkeammaksi, jolloin ulottuvuustaso muuttuu - ja samalla ihmisen ominaisuudet.
3. Ensimmäinen laajamittainen maanulkopuolisten sivilisaatioiden yhteydenotto toteutuu pian.
4. Osa maaplaneetta asuttavista olennoista edustaa tällä hetkellä pimeyttä ja pahuutta, mutta monet heistä siirtyvät Valon kannalle,
kun he saavat oikeaa tietoa.
..se, että on SUURI JUMALALLINEN SUUNNITELMA, jonka mukaisesti muutos tapahtuu. Maaplaneetta
ja tämä aurinkokunta ei siis ole sattumalta ajautunut korkeamman energian vaikutuspiiriin. Suuresta muutoksesta kerrotaan monissa muinaisissa ennustuksissa ja kirjoituksissa - ja esim Mayojen Tzolkin -kalenterissa, joka päättyy vuonna 2012.
Edustan itse jo yhtä uskontokuntaa. En tarvitse toista.
Mainitsemistasi asioista ei ole mitään todellista näyttöä (kuin ei ehkä myöskään Luterilaisen uskon perusväittämistä, joita uskonnollisessa mielessä kai edustan).
Kysyn yhdestä väitteestä.
Nuo värähtelytasot ovat minulle täyttä Hebreaa. Kukaan ei ole vielä kertonut, mikä värähtelee, miten värähtelee, mikä on nykyinen värähtelytaso. Termitkin ovat niin sekaisin, etten tiedä puhutaanko tasosta (dB->,m,W,k,c,i,0,0p) vai taajuudesta (Hz).
Entä mille tasolle tai taajudelle se sitten nousee.
Kuka kertoo? Miten se värähtelytason nousu vaikuttaa aineen perusrakenteeseen, saatikka sitten biologiseen entiteettiin kuetn ihmisiin?
Lueskelin netistä liittyen 2012 vuoteen, että Schumannin resonanssi olisi jo nousussa. Joku väittää jopa kuulevansa sen nousseen.
Kyseinen resonanssi "maapallon sähkömagneettisen spektrin resonanssitaajuus" on kyllä olemassa ja mitattavissa harmonisineen. Komealta kalskahtavaa tuo "maapallon resonanssitaajuus", eikö vaan. Ei se ole kuultavissa, eikä muutettavissa.
7.8, 13.8, 19.7, 25.7 ja 31.7 Hz siinä viisi ensimmäistä. Kai tuo 31,7 Hz vois jo olla kuuloalueen sisäpuolella. Tietysti pitäisi ensin muuntaa ääniaalloksi jos kuunnella meinaa.
Kyllä nämä värähtelytasot sulle vielä aukeaa kunhan muistat päivittäin meditoida ja paastoat riittävästi.
...käsitykset ja uskomukset ovat oikeita - tai oikeansuuntaisia - mutta KOKO TOTUUS on laajempi, kuin mm. maakeskeisyyteen perustuva tavanomainen uskonnollinen maailmankuva.
Värähtelytaajuus liittyy tässä yhteydessä Valon (= aineellisen taustalla olevan Valoenergian) taajuuteen.
Jos se kerran valoa on, niin taajuushan on sitten 380–750 THz eli terahertseissä liikutaan.
Nyt voisi kai sanoa, että mä koin juuri valaistumisen tässä asiassa.
Akustiseksi sinkuksi muutettuna toisesta harmonisesta ylöspäin olisi ainakin nuoren henkilön korvin kuultavissa (en tiedä supistuuko kuuloalue myös alapäästa. Itse olisin valmis vannomaa, että jos heinäsirkat eivät ole ihan sukupuuttoon kuolleet, niin ainakin siristyksen ne ovat lopettaneet jo parikymmentä vuotta sitten. Tekniikkakin kehittyi jo putkitelkkarien aikana niin paljon, ettei juovataajuusoskun 16 725 HZ vinku enää kuulunut akustisena.
Ionosfääriresonanssi (Schumann) johtuu siitä, että sähköisesti varautunut ionosfääri yhdessä maapallon pinnan kanssa muodostaa onteloresonaattorin. Sen taajuus voisi kiristyä, jos auringon säleilyn intensiteetti ( Ai niin olemme saapumassa fotonivyöhykkeeseen. Sekö selittää) nousisi niin paljon, että vahvaa ionisoitumista tapahtuisi huomattavasti nykyistä alempana.
Maailma on pullollaan HF-radioamatöörejä. He huomaisivat tavallisista tallaajista ensimäisenä ionosfäärin muutoksen vaikutuksen. Enpä ole siltä suunnalta kuitenkaan mitään kuullut.
"kunhan muistat päivittäin meditoida ja paastoat riittävästi."
Meditaatiosta en juuri tiedä, jos hikoilua ja hengästymistä aiheuttavaa liikuntaa ei meditaationa voida pitää. Paasto kerpele. Sitä varmaan tarviisin. Reilu kaksi kuukautta tupukkilakossa ja neljä kiloa painoa (lue ihraa) lisää. Muutama tovi samaa tahtia ja neuvolan vaaka (max 100 kg) ei enää riitä, vaikka olenkin vertikaalisesti melko rajoittunut.
Taajuuksista olen kanssasi samaa unkefäärt mieltä. En nyt viitsi tarkistaa. Vähän vaan ihmetytää, miksi ne on lähellä harmonisia eivätkä kuitenkaan ole. Rajapinnat ovat hyvin häilyviä ja taajuuden prosenttuaalinen muutos on suuri. Siitäkö johtuisi tuo "lähes harmoninen"????
Taas saa kirjaton mies kysellä. Lindellin R-aaltojen eteneminen kyllä löytyy hyllystäni, mutta ei se saakeli vastaa. Pihalla taas olen kuin lumiukon pippeli.
Kuningas Salomon, jota myös viisaaksi sanotaan: " Ken tietoa lisää, se tuskaa lisää."
Unohtamani Fyysikko: " Tieto on saari tietämättömyyden valtameressä, mitä laajemmaksi saari kasvaa, sen pidempi on kysymysten rantaviiva" Fiksusti sanottu. Eikö totta?
Noi oli mitattuja mitä mä luettelin. Teoreettiset kait 7.5, 14.5 20 ja 26 Hz. En tiedä mistä ero johtuu, erinäisiä arveluja kyllä on mielessä.
Hyttyset ja muut hyönteiset muuten tekee todella paljon kiusaa kun noita yrittää ihmetellä. Niihin kertyy melkoisia sähkövarauksia kun ne pörrää tuolla ilmassa ja sitten kun ne päättää pörrätä antennin lähellä, niin johan näytöllä väpättää.
Seuraavan - aiemminkin täällä esillä olleen - valokuvan aitous kiinnostaa. Kuva on otettu Helsingin rautatientorilla. Onko kuva aito?
http://img246.imageshack.us/img246/705/helsinki2bbussstation2b2vx.jpg
...sen lähettäjän mukaan 27.8.2003 n. klo. 19.30.
1. Ihmiset ovat tälle planeetalle inkarnoituneita sieluja / olentoja, joiden alkuperä on lukuisissa eri tähtikansoissa (yli 50:ssä).
Todisteita tästä on missä, siis muualla kuin näiden yhteyshenkilöiden sanoissa?
2. Maan - ja koko aurinkokunnan - värähtelytaso kohoaa korkeammaksi, jolloin ulottuvuustaso muuttuu - ja samalla ihmisen ominaisuudet.
Missä tästä ovat todisteet, siis muualla kuin näiden yhteyshenkilöiden sanoissa?
3. Ensimmäinen laajamittainen maanulkopuolisten sivilisaatioiden yhteydenotto toteutuu pian.
Kuinka pian, saisiko tietää päivämäärän ja kellonajan, tai edes päivämäärän tai vaikka pelkän vuoden? Luulisi että yhteyshenkilöt osaisivat myös kysyä tiettyjä ihmisiä kiinnostavia asioita näiltä galaktisen liiton tyypeiltä.
4. Osa maaplaneetta asuttavista olennoista edustaa tällä hetkellä pimeyttä ja pahuutta, mutta monet heistä siirtyvät Valon kannalle,
kun he saavat oikeaa tietoa.
Hyvä juttu uskon itsekin että näin varmasti tapahtuu... Mutta mitä on se oikea "tieto" kun tämä yhteyshenkilöhän ei kerro meille yhtään mitään muuta kuin jotain uskonnolliseen sekavuuteen verrattavaa perusteetonta höpinää jota ei voi tiedoksi kutsua edes parhaalla tahdolla.
Tietoa olisi se jos hän antaisi meille kunnollista käsinkosketeltavaa faktaa, vaikkapa nyt alkuun ihan tarkan päivämäärän.
Tällaista "pian tapahtuu" höpinää on kuultu jo useampi vuosikymmen vaikka millaisten näkijöiden ja kokijoiden toimesta, mutta yhteistä heille kaikille on ollut se että mitään tarkkaa aikaa ei ole kukaan ilmoittanut. Ja "pian" alkaa olla jo melkoisen suhteellisen käsite, kun useat niistä ilmoittajista ovat jo itse siirtyneet "valoon".
Satana kun tökkii..piip.
Joskus aikoinaan kun olivat nuo Valonheittäjät lopettaneet esityksen niin itsaelläni tuli tunne että jospa nuo valot saattavat 'vahingossa' vetää ufoja luokseen!?, tai ufot luulevat näin!?.
No joskus vuonna erkki näin nuo valo-spotit taivaalla kun oli pilviä ja tiesin että olivat ihmisten!, mutta kun valot olivat sammuneet jossain vaiheessa, niin tuli mieleen mennä ulos tarkistamaan että jospa nuo valot olisivat houkutelleet jotain outoa taivaalle(ufot), eli toivoin näkeväni niitä-.-.
No ulos kun menin, niin menin hieman pimeemmälle puolelle valosaastetta jota näkisin pilvet ja tähdet, mutta kun oli pilvinen päivä niin vain muutama paljas paikka oli näkyvissä!.
Hetken aikaa tihrustellessa ja mielessäni yhtyen suureen kosmokseen(No comments), niin ylhäällä aivan pääni päällä oli iso tumma pilvi jossa säteili loistavaa valoa(ei niin kirkas kuin hehkulamppu-.-), ja siinä oli useita värejä! pyöreän muotoisesti, jotka tasaisin väliajoin sykkivät kohti keskustaa siinä valossa.
Siitä 'valosta' irtosi jossain vaiheessa pienemipä 'valoja' jotka olivat sini-vihreitä ja eivät kanssa olleet niin kirkkaita kuin lamput yleensä mutta selvästi havaittavissa olevia.
Nuo valot kun niitä katselin, liikkuivat kuin maan spotit mutta menivät ristiin keskenään myös ja yhdessä vauheessa pysähtyivät paljaalle taivaalle(oli pilvissä aukkoja), ja muodostivat eräänlaisen 'silmän ' ja kaksi muuta menivättaas pois päin häviten kaukaisuuteen?.
Nämä 'silmät' alkoivat taas hetken päästä liikkumaan ja tekivät jonkin kumman asian?, siellä näkyi kuin raketteja(ohjuksia) tai tulipalloja!!?, jotka lentivät viistosti valon edessä(pikku valot) ja hävisivät kaukaisuuteen ilman ääntä tahi räjähdystä!.
No nuokin pikku-valot liitelivät/lensivät pois kaukaisuuteen sinne minne aikaisemmat, kun taas se iso valo joka oli ollut isossa pilvssä meikäläisen yläpuolella, niin se/tuo oli hiljaa vain kuin hiipunut pois!?.
No kokemus oli jännittävä ja hieman peloittava, mutta vahvisti omaa suhdetta kaikkeuteen-.-.
-Kuka on se viisas joka kaiken tietäisi.-
Z.
Sain uudestaan lähettää tuon kun tökki tää yhteys/Suomi24.
Onneksi otin talteen Notepadiin-.-.
Z.
"...kun olivat nuo Valonheittäjät lopettaneet esityksen niin itsaelläni tuli tunne että jospa nuo valot saattavat 'vahingossa' vetää ufoja luokseen!"
Notta meidän lasernäytännöt kiinnostaisivat alieeneja niin paljon, että näytösten jälkeen aitoja Alien-aluksia näkyisi paikalla????
Occamia lainatakseni paljon todennäköisempi olettamus olisi se, että vaikka ilmiö olisi saanut hyväksyttävän selityksen, niin aina löytyy niitä, joita selitys ei tyydytä. Mistä se sitten johtuukaan?
Alienien valtava kiinnostus "ilotulituksiin" tuntuu minusta melko paljon epäuskottavammalta kuin se, että aina löytyy ihmisiä, jotka säveltävät näkemäänsä sen verran lisäväriä, että he itse voivat esiintyä jotenkin "erinomaisina" :)
Kaikki mitä kerroin tapahtui ja on tosi, mitään liikoja lisäämättä, usko tai älä, ja enpä mitään itseäni kehu tahi itseäni korosta! vain ymmärryksesi niin sanoo.
Ja tuohon että maan valot vetivät heitä, se on vain ajatus että 'jospa' ja Laser on Laser=yksisuuntainen /taajuinen valo-impulssi.
Peace.
Z.
... ja juuri tällaisten kommenttejen tai arvostelujen antajia tai kirjoittajia löytyy kaikista eniten. Kts. esim. tämän keskustelupalstan tämä kekustelukategoria...
Sano vaikka, että a=a ja heti on sen seisemän viisasta vääntämässä jokainen tahoonsa, että a=b toiseen kertaa x tai päin vastoin ja joku sanoo, että "Mitä siinä vouhkaatte. Akkosia ei ole olemassakaan, saati matematiikkaa".