naisen olla kylmä kalkkuna, joka ei halua elämältään enää mitään. Sisälläni palaa kuuma tuli, jota ei voi sammuttaa. Sitä pitää yrittää laimentaa, lievitää, sammuttaa kaikin tavoin. Masentumalla. Nukkumalla. Alkolla, mitä enää voi elämältään toivoa. Ei kai saisi haluta mitään. Riittääkö mikään?
Pitäisikö
keski-ikäisen
8776
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tässä yhteiskunnassa keski-ikäisellä naisella ei ole oikeutta palaa millään muulla liekillä kuin "työ, koti, lapset, harrastukset(ja marttakerho)" - liekillä. Rakkaus ja erotiikka - liekit on tarkoitettu nuorille naisille.
Oma liekkini paloi vuosikaudet turhaan, vain kylmää vettä sain päälleni. Paloin loppuun, sammuin ja tukahduin 39 vuotiaana. Tajuttuani että ei minua kukaan huoli, ei näin vanhaa. Miehet haluavat nuoren naisen. Enää liekkini ei syty. Ei ole edes kipinää jäljellä. Ensin loppui polttoaine, eikä sitä kukaan minulle antanut. Lopulta katosi kipinä. Sitä ei ole enää työlle eikä harrastuksillekaan. Sieluni liekki sammui. Kuljen yksinäisenä päivästä toiseen, enkä edes kaipaa muuta. Olen valmis lähtöön, kun aika koittaa.
jopas on ihmisellä huono itsetunto, ite olen 44v ja mulla pari 30v rakastajaa, hyvin tuntuu kelpaavan, ja jonossa ainakin toinen mokoma lisää. vakituisiakin sais, mutta itse en mitää vakkaria vielä kaipaa. ehkä naama nahka pikkasen jo roikkuu mutta intohimon liekki lepattaa vielä, jopa rajussakin tuulessa. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan, vaan uskaltaa elää elämä loppuun saakka. 39v ei ole edes vanha vielä. Niin koittahan nuoremmat meitä jyrätä mutta perässä tulevat hekin joten mitä väliä mitä heillä mielessä. Nostappa nokka taivasta kohti ja nappaa itelles itsetunnon kohottaja.
Itsetuntoni oli täysin normaali siihen saakka kunnes ikää tuli sen verran ettei kelvannut enää miehille kuin rakastajattareksi. Onko se sinun mielestäsi "arvokasta" että kelpaa seksiin mutta ei vakisuhteeseen? Kyllä sitä tuli kokeiltua nuorten miesten kanssa, ja jokunen niistä kerjää vieläkin oven takana. Vientiä riittää ulkonäön puolesta kyllä. Luonnekin oli iloinen ja optimistinen niin kauan kuin liekki paloi. Vaan ei enää. Kyllä se on tosiasia että tässä iässä kelpaa vakisuhteeseen vain alkoholisteille tai muuten vaikeasti ongelmaisille miehille. Jokainen ns normaali mies ottaa nuoren naisen vakikumppaniksi. Sen takia liekkini loppuun kulutin, kun oli silloin aikaisemmin tuota itsetuntoa niin paljon että luulin että tässä iässä voisi vielä parisuhteenkin saada. Seksiä se vaan aina oli miesten puolelta.
jokin muukin sammunut kun vaan tuo erotiikan liekki =) sen verran katkeraa oli kirjotuksesi, siis tuo rakastajattaren rooli on mun oma valintani ja tunnen oman arvokkuuteni myös siinä suhteessa. En siis halua vakisuhdetta, vaan pelkän seksisuhteen. vaihdan miestä heti kun rupee liikaa roikkumaan =)Otan sitten itelleni miehen kun siltä tuntuu, siis otan enkä jää ruikuttamaan omaa ikääni tai sitä että mua ei arvosteta.
Tekstini tarkoitus ei ollut loukata sinua. Ja jos sinä saat kunnollisen miehen vain ottamalla, niin olen iloinen puolestasi. En nimittäin tunne yhtään ainoaa ikäluokkani naista joka olisi löytänyt eron jälkeen ns. kunnollista miestä parisuhteeseen. Muutamassa kuukaudessa "kiltintuntuiset" miehet paljastuvat alkkiksiksi jotka juovat joka vkonloppu, tai väkivaltaisiksi jopa naisen lapsia kohtaan. Oma luokkansa ovat kukasta kukkaan lentelevät, ja sitten perässävedettävät "käikki käy"- nyhveröt jotka lapatossumaisesti ryömivät tossun alle jo ennen kuin heitä sinne edes yritetään laittaa. Eivätkä ne naistuttavani ole tällaisia valittajia kuten minä nykyisin. Normaaleja työssäkäyviä naisia, osa nättejä osa vähemmän nättejä. Koulutustausta laidasta laitaan, mutta fiksuja kaikki. Kaikenlaista seksiseuraa heille on tarjolla, kuten minullekin, mutta parisuhdetta haluavaa kunnollista miestä ei löydy kiven, ei kannonkolosta. Puhumattakaan baareista tai netistä. Yleinen selitys miehillä on se, että etsivät pääasiassa sinkkunaista jolla ei ole lapsia. Näin siinäkin tapauksessa että miehellä olisi takanaan ero ja parikin lasta. Miehet haluavat mahdollismman helpon arkielämän, minne omat lapset tulevat joka toinen vkonloppu, ja uusi nainen taikoo kotiin idyllisen tunnelman. Ja yhdessä tekevät sitten rakkausvauvan ja elävät loppuelämänsä onnellisesti - amen. Ainoastaan yyhooisät ovat suostuvaisia suhteeseen eronneen naisen kanssa, ja tämä johtunee siitä että he eivät yleensä kelpaa sinkkunaisille.
Eli kun puhuin arvostuksesta, niin se tarkoittaa sitä että miesten silmin katsottuna nainen voi kelvata seksiin, vaikka olisi minkälainen(lähes) tahansa, mutta kumppaniksi he eivät huoli kuin nuoria naisia. Vanhempi nainen voikin siis parisuhteen halutessaan tähytä niitä itseään 10-20v vanhempia miehiä, jotka huolivat hänet. Itselläni ei intohimon liekki pala erektiohäiriöisen 55-60 vuotiaan kanssa, joten en edes yrittänyt etsiä seuraa kuin noin ikäisistäni miehistä.
Saahan sitä, ja on hyväkin että nainen itse arvostaa itseään, vaikka olisikin vain seksisuhteessa. Olen minäkin arvostanut itseäni, ja arvostan vieläkin, mutta jatkuva pään hakkaaminen seinään ja ikävät kokemukset tappoivat minut henkisesti. En oikeastaan ole edes katkera, vaikka siltä kuulostankin, totean vain tosiasioita. Tunteeni ovat kuolleet ja tilalla on lähes täydellinen välinpitämättömyys. En välitä enää kosketuksesta, en hellyydestä enkä kaipaa kenenkään kainaloon. Ja seksuaaliset haluni katosivat kokonaan. Ei, en ole masentunut. Olin kyllä, mutta se meni ohi. Jäljelle jäi tyhjyys ja tunne-elämän köyhyys. Kiitos siitä kaikille niille miehille, jotka tekivät minulle selväksi että en kelpaa ikäni vuoksi kuin sänkykaveriksi Ja niistä lukuisistä nettideiteittailuun kulutetuista illoista, jolloin oli turha yrittääkään saada vastakaikua oman ikäluokan miehiltä, vaikka täällä kuinka mainostetaan että on muka naisten markkinat. Markkinat ovat nuorten naisten. Ihmeellisisntä oli se, että livessä, kuten baarissa itseäni nuoremmat miehet tulivat iskemään ja kun kuulivat ikäni ja että olen eronnut nainen, katosivat saman tien.. Eli ulkonäölläni olisin miehen saanut, mutta nimenomaan ikä ja eronneen status karkoittivat heidät.
Loppuun vielä kysyn, tai pohdin sitä, minkä takia miehet sitten haluavat meitä vanhoja naisia niin paljon fyysisesti, että täytyy yökaudet itkeä ja vongata perään... Eikö ne nuoret naiset anna ; D ? Vai eivätkö osaa ; D Jos miehille on tuo seksin laatu niin tärkeää, että täytyy jopa vuosien ajan itkeä vanhan naisen perään, niin mitä järkeä on mennä naimisiin nuoren heitukan kanssa, joka takuulla laittaa jalat ristiin heti kun pappi on aamenen sanonut .. Samat miehet sitten etsivät täällä salarakasta ja vinkuvat kun ei saa kotona seksiä.
juu sinulla on harha kuvitelma itsestäsi,pojat pitävät harjotus vehkeenä...kuka omakseen huolii kaikkien polkemaa mopoa,et sellaista.
mun viesti joten paan uudelleen, mun ja monen tuttavani puolesta, Treenejen jälkeen käydyn kesustelun jälkeen tultiin poikien kans siihen tulokseen että ennenmin me otetaan hiukan vanhempi kypsä nainen pidempiaikaseen suhteeseen, ku parikymppinen teini joka on itseään täynnä, laiska ja lapsellinen.Vanhemmassa on jo koulittu noi turhat pentumaiset eleet ja uskaltaa sängyssäkin antaa kaikkensa. ollan 30v molemmin puolin kaikki jäbät.
Sinun pitäisi saada kunnolla.
Kyllä se olo siitä rauhottuisi.