Hei. Lapseni isä ei halua, että koskaan enään ottaisin häneen mitään yhteyttä, en saa puhua hänelle ym ja minun pitää laittaa lapsi aina samaan aikaan valmiiksi ja tuoda hänet puettuna ym pihaan, tyrkätä vain isälleen ja häipyä sanaakaan sanomatta, samoin lapsen palauttaminen. Erikseen ei kuulemma mitään tarvitse sopia, kunhan muistan päivämäärät ja kellon ajat..Minulle se nyt olisi aivan se ja sama, mutta pelkään että lapsi kärsii siitä, on aivan hirveä olo kun ajattelen pienen 2v lapseni tunteita ja sitä kun hän kasvaa ja tajuaa enemmän asioita... Mitä ihmettä teen, kun puhuakkaan ei saa ja mitään se ei auta!? Laitoin tämän nyt molemmille palstoille...
Lapsi kärsii...?
..............................
6628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on onkelma. Puhu muiden kanssa. Lapsen suhde isään ilmeisesti säilyy. Äläkä vaan erehdy manipuloimaan lasta isää vastaan. Pakolliset asiat voi hoitaa muutenkin kuin puhumalla. Kaikkea hyvää kuitenkin toivottaen toivottaa yhM.
.. tällainenkin vaihe on tullut itselläkin kokeiltua joskus takavuosina, kun sekä eron että lapsen menettämisen tunteet olivat pinnassa eikä entisen puolison kanssa todella halunnut olla missään tekemisissä...
... ja olihan siinä mielenosoitustakin mukana. Lapsellista ja naurettavaa - myönnän.
Joka tapauksessa tärkeintä on, että isä haluaa tavata lasta ja viettää aikaa tämän kanssa. Ja jos itse tapaamisten suhteen ei mitään ongelmia ole niin parempi vaihtoehto tällainenkin menettely on kuin
sellaisissa tilanteissa, joissa esimerkiksi valvottu tapaaminen on katsottu tarpeelliseksi (tuolloin lapsi saattaa jo kärsiäkin eikä tapaaminen muutenkaan ole mitään oikeaa yhdessäoloa).
Minä suostuisin "järjestelyyn" kaikella tyyneydellä, vaikka se tuntuukin loukkaavalta ja on totta kai myös lapselle kiusallista, jos vanhemmat eivät voi sanaakaan vaihtaa sillä hetkellä, kun isä tulee hakemaan.
Uskon, että ajan mittaan pöly laskeutuu ja pikkuhiljaa osataankin jo tervehtiä ja vaihtaa muutama sana. Kärsivällisyys, maltti, pieni periksi antaminen ja toisen ymmärtäminen ovat parhaita lääkkeitä silloin kun päivä ja vuosi ja tapaamiskerta kerrallaan rakennetaan yhdessä tilannetta, että lapsella ylipäätään molemmat vanhemmat olisi.
Kokemuksesta tiedän, että kaksivuotiaasta lapsesta on raskasta olla erossa ja tuskaa tulee purettua väärällä tavalla. Mutta jos vain vanhemmuus jollain tavalla säilyy ja jopa kehittyy niin huominen saattaakin olla jo koko lailla parempi.
Jaksamista molemmille.
Mulla on kokemus mun miesystävän (nyt jo entinen, kiitos hänen exän) exästä joka terrorisoi koko suhteemme ajan miesystävääni. Ei suostunut tekemään tapaamissopimusta, kiristi ja uhkaili ettei mies saa nähdä lastaan jos ei tee sitä tai tätä. Minä kyllästyin katsomaan kuinka exä terrorisoi miestäni ja sai hänet muuttumaan iloisesta veijarista apeaksi tahdottomaksi vätykseksi. Lopetin suhteen, koska arvelin että ex ä ei mun takia suostu sopimuksen tekoon ja halusin, että mies onnistuisi saamaan sopimuksen aikaiseksi, koska lapsi on niin äärettömän tärkeä hänelle. Ja kas kummaa, miehen ex olikin valmis tekemään tapaamissopimuksen heti kun kuuli erostamme. Eli hän oli tahallaan kiusannut miestäni, koska miehellä oli uusi suhde. Ei mikään ihme, että mies ei halua olla exänsä kanssa nykyisin tekemisissä muuten kuin lapsen hakemisen ja palauttamisen yhteydessä.
Kaikenlaisia sekopäitä sitä äideiksi sattuukin.
T. eräs itsekin äiti
Eipä kyllä itsellä herättäisi moinen tahvanainen luottamusta niin paljoa että lapseni uskaltaisin hänelle antaa. Jos noin lapsellinen on, niin... Etenkin kun on noin pieni lapsi, eikä yhteistyökykyä ole.
Entäs sitten kun keksii, että lapsen avulla saa kiusattua? Jos ei aivoja tuon enenmpää ole, niin tuskimpa huomaa sitäkään että sen kiusanteon takia saattaa lapsi olla se kärsivä osapuoli, ei äiti.
Voisi olla mun kirjoittamani.
Jos yhtään lohduttaa niin et ole ainoa.
Minä sentään saan puhutella eksääni mutta en pelkällä etunimellä kuin ennen vanhaan vaan sukunimikin pitää sanoa niin kuin ei oltais koskaan mitään toisillemme oltu.
Nussii nykyään pilkkua.
Onhan tuo ihan järjetöntä. Ei sentään ole mies ajatellut, että ei lapsellekaan voi puhua kun sehän on sinunkin lapsesi?Entäs sitten jos jotain sattuu, lapsen lähtö viivästyy tai ei onnistu jostain syystä ollenkaan, miten se hoituu jos ei saa puhuakkaan? Tuota rataa kun jatkuu niin pian joudut lähettämään lapsen tien päästä isän luo, ettette joudu liian lähekkäin. Okei, mies varmasti vielä välittää ja on vaikeeta. Mutta missäs tässä hän näyttää suoraselkäisyytensä ja ajattelee lapsen etua? Sinuna juttelisin miehen kanssa, niin ettei lapsi ole lähelläkään. Miten pitkään ajattelit kestää? Minä kestin liian pitkään tuittuilua, ja nyt lapsen isä yrittää häätää uuden miesystäväni ja murskata muuttoaikeeni oikeustoimin. Toivon hartaasti että asiat selkiintyvät teillä helpommin!