Pojalleni on tehty ympärileikkaus kesällä ja nyt hän pelkää mennä koulussa suihkuun muitten kanssa koska kuulemma on erillainen pippeli kuin muilla. Muut oppilaat kuulemma pukuhuoneessa rupeavat heti nimittelemään kun saa housut kinttuun on se kurjaa pitäisköhän opettajalle sanoo osaisko suhtautuu asiaan millä tavalla koska on pojan itsetunnon kannalta kyseessä herkkä aika kun ikää on 13, leikattin muuten terveys syistä
ympärileikattu
jaana
51615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mullekin tehtiin sama homma pikkuisen nuorempana... En tainnut edes paljon ajatella koko juttua. En ole koko elämäni aikana kuullut kenenkään sanovan yhtään mitään... Pelasin jääkiekkoa ja koripalloa koko lapsuuden ja teini-iän... Eli munasillaan seurassa päivittäin. Ei mitään väliä, mutta ymmärrän, jos se poikasi hermoilee. En osaa neuvoa, mutta tuskin siitä kukaan sanoo, olkaa huoleti molemmat.
mun luokalla oli osa ympärileikattui ja osa ei. Ei siel kukka mittä sanonu. Korkeintaan, jos jollaki oli polviin saakka, ni ihmeteltiin et "Ohhoh". Ei kyl niin pitkää ollu, mut sevverra arka aihe se on, etten usko kenkään asiaan puuttuvan.
Tai toisaalt, mist näist nykypenskoist tietää, ku niit ei välttämät o kukka kasvattanu. San pojalles, et o huoleti. Jos joku vinoilee, ni sanokoon "entäs sit?" Jos pelaat varman päälle, kerro voikkamaikalle. Niil yleensä on keinot hoitaa tollanen asia, siis jos joku alkaa vinoilee.
Olen suuren perheen äiti ja kaikki poikani on ympärileikattu. Kukaan ei ole koskaan kommentoinut mitenkään.
Itselle tehtii ko. toimenpide 6-vuotiaana. Ikinä, milloinkaan, koskaan kouluaikana kukaan ei siitä huomattanut, vaikka muista asioista koulukiusattu väghän olinkin.
Itseasiassa edes vaimoni ei huomannut asiaa kuin vasta noin 3 kk:n yhdessäasumisen jälkeen....
Hei, tulipa omat kokemukset mieleen.
Ymmärrän oikein hyvin poikaasi ja hänen pelkojaan. Olla nyt niin erilainen ja vielä niin tärkeästä paikasta.
Minut leikattiin kun olin alle kouluikäinen.
Nyt olen n 40 ja lähes koko ikäni sitä olen jotenkin hävennyt, murrosiässä juuri kuten poikasikin.
Noloa se oli poikaseurassa ja alettuani seurustelemaan. Häpesin sitä avioliiton alkuaikoina. Ja uudet häpeäntunteet alkoivat kun etsin uutta kumppania pättyneen avioliiton jälkeen.
Mutta ei koskaan eikä kukaan ole asiasta maininnut. Ainoastaan entisen vaimoni kanssa alussa juttelin asiasta.
Vasta viimeisen viiden vuoden aikana on häpeni/pelkoni vapautunut. Ja tiedätkö miksi? Siksi, että nykyään asiasta puhutaan niinkin paljon.
Mun neuvo on, että juttele poikasi kanssa, mutta hänen ehdoillaan. Kerro siitä, kuinka yleistä se loppujen lopuksi Suomessakin on.
Toivon, että poikasi pääsee häpeilystä eroon nopeammin kuin mitä se itsellä kesti. Jonakin päivänä hän vielä huomaa, kuinka se olikin hyvä toimenpide. Hyvää palautetta tulee - tyttöystävältä, vaimolta - sitten aikanaan.