yorkshiren terrierilläni on todettu i,5 vuotta sitten kyseinen sairaus on vetoryl nimisellä lääkityksellä.ensin oli 60mg päivässä nyt on ollut noin puoli vuotta 120mg per päivä ja nyt tuntuu,ettei sekään enää riitä,koska koira herää viiden aikaan ja on levoton ja sille täytyy antaa ruokaa sitten rauhoittuu.ollaan ajateltu että kannataako enään annostusta lisätä kun nyt jo kk satsi maksaa 79 e/kk.koiramme täyttää syksyllä 14v ajattelin kysyä onko muilla samanlaista ongelmaa ja miten kannattaa toimia.
gushingin tauti
.........
31497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koirallamme oli cushingin tauti(oireyhtymä), kasvain sijaitsi lisämunuaisen kuoressa. Oireet vaihtelivat, lääke- ja ruokavaliohoito oli todellista taiteilemista, että tauti pysyi tasapainossa.
Silloin kun koira ei syönyt hyvin vaihtuivat kortisonilääkkeet(silloin Lysodren- merkkinen) kortikosteroidiksi (Spiresis-merkkinen)eli tauti teki väliaikaisesti muutoksen Addisonin taudiksi, joka lääkkeillä korjattiin. Taistelu kesti kaksi vuotta ja päättyi koiran kunnon romahtamiseen ja koiran lopetukseen eläinlääkärissä. Koira oli 11-vuotias. Koiran kuolemasta on yli viisi vuotta.
Koiralta katosivat taudin myötä lihakset, varsinkin takajaloista. Addisonivaiheessa koira laihtui, gushingin ollessa voitolla koiran vatsa pyöristyi hieman päärynän malliseksi(tyypillistä cushingin taudissa). Loppuvaiheessa koiralla oli usein pissatulehduksia (kuukausia ennen kuolemaa)ja aivan viimeisinä (2 päivää)verta ulosteessa. Lisäksi koiraan tuli outo haju, joka ehkä johtui käytetyistä lääkkeistä, tai elimistön pettämisestä. En muista enää noiden lääkkeiden hintoja, vain sen että Lysodren oli hintava lääke.
Me tulimme oman kokemuksen myötä siihen päätelmään, että koira olisi pitänyt päästää vihreämmille niityille aikaisemmin, meidän tapauksessamme puolta vuotta aikaisemmin.
Mitään muuta neuvoa en osaa antaa kuin sen, että seuraatte koiran (hyvin)vointia ja teette oman päätöksenne koiran voinnin mukaan ja niin että koira ei joutuisi kärsimään.
"Silloin kun koira ei syönyt hyvin vaihtuivat kortisonilääkkeet(silloin Lysodren- merkkinen) kortikosteroidiksi (Spiresis-merkkinen)"
Laitoin eilen lääkkeen käyttötarkoitukset väärin, eli tässä korjaus asiaan.
Lysodren oli solunsalpaaja, se ei siis ole kortisoni. Samoin Spiresis on diureetti, kortisoni oli nimeltään *Prednisolon.
Lääkityksenä koirallamme olivat kyllä nuo kaikki edellisessä viestissä mainitsemani lääkkeet.
Koirallamme oli myös sydänvika, jonka hoitoon käytetyn sydänlääkkeen (Fortekor) lisäksi koira sai Furesis nimistä diureettia.
*Addisonin ollessa voitolla Lysodren jätettiin pois (väliaikaisesti), koira sai sydänlääkkeen ja Furesiksen lisäksi *Prednisolonia (kortisoni) ja *Spiresistä, että lääkkeitä kyllä riitti.
Tämä lääke mitä koiramme saa on aika uusi,siis ei tarvi kumihansikkain käsitellä solumyrkkyjä,onneksi
koiramme on iloinen kävelee reippaasti monen kilometrin lenkkejä.
nyt keksimme laittaa yöksi koiranmurokasan keittiöön ja oli käynyt yöllä syömässä,eikä alkanut kuuden aikaan kuleksimaan nälkäisenä ;)oli rauha maassa ;)
ja heti kun huomaamme viitteitäkään siitä,että alkaa kärsimään,niin päästämme vihreille niityille koiramme.