Aina tämä kirkas huhtikuun valo saa minut ajattelemaan sitä yhtä keijukaista vaikka emme ole olleet yhteyksissä useampaan vuoteen... Ja vaikka välillämme ei edes ollut mitään suurta tunteenpaloa, jotain kai jäi tekemättä tai sanomatta sinä keväänä ja kesänä kun hetken aikaa kuljimme yhtä matkaa, sillä joka huhtikuussa hän aina palaa mieleeni ja uniini.
Vaikka olen ihan tyytyväinen ja useimmiten onnellinenkin nykyisessä suhteessani ja yritän aktiivisesti työntää tätä kummittelijaa mielestäni (poden ajatuksistani huonoa omaatuntoa), aina hän vain tulee takaisin ajatuksiini aivan kuin varkain, ensin ajatusten taustalle, ja kohta jo huomaan muistelevani kokopäiväisesti hänen herttaista hymyään, vihreitä silmiään, hiustensa tuoksua... Paha, paha minä!
Onko samankaltaisia ilmiöitä teillä, arvon naiset? Mikä on se asia joka laukaisee juuri sinulla tämän muistojen tulvan; siihen aikaan kiinteästi liittyvä hittibiisi, joku tietty tuoksu tai ehkä paikka jossa jaoitte jonkun mieleenpainuneen hetken..?
Vaikka maailma kuskasi minut muualle, liihottelet yhä joskus unissani, Keijukainen...
Vaikka olen ihan tyytyväinen ja useimmiten onnellinenkin nykyisessä suhteessani ja yritän aktiivisesti työntää tätä kummittelijaa mielestäni (poden ajatuksistani huonoa omaatuntoa), aina hän vain tulee takaisin ajatuksiini aivan kuin varkain, ensin ajatusten taustalle, ja kohta jo huomaan muistelevani kokopäiväisesti hänen herttaista hymyään, vihreitä silmiään, hiustensa tuoksua... Paha, paha minä!
Onko samankaltaisia ilmiöitä teillä, arvon naiset? Mikä on se asia joka laukaisee juuri sinulla tämän muistojen tulvan; siihen aikaan kiinteästi liittyvä hittibiisi, joku tietty tuoksu tai ehkä paikka jossa jaoitte jonkun mieleenpainuneen hetken..?
Vaikka maailma kuskasi minut muualle, liihottelet yhä joskus unissani, Keijukainen...
Vastaukset 6
Vanhimmat
...on jo menettänyt aikoja sitten makunsa minun tapauksessani, mutta samanlainen kokemus löytyy! Minä samaan tapaan haaveilin, muistelin ja ehkäpä vähän kultasinkin muistoja miettiessäni erästä ihanaa rakastani kymmenenisen vuotta jälkeenpäin! Toki seurustelin toisen kanssa, mutta silti ajattelin aika ajoin kovastikin Häntä. Hän oli silloin ja on varmaan vieläkin Ihana Nainen!
Minä en potenut huonoa omaatuntoa. Nehän olivat (ja ovat) muistoja, osa elämääni, osa minua. Jossain vaiheessa haikailu ja kaipailu muuttui, ikäänkuin kiteytyi. Nyt se kohtaaminen on kaunis helmi sydämessäni, jota ajatuksen pyyhkäistessä mieleni kirkastuu, heltyy ja lempeytyy. Lässyti lää nytkin... minussa se on muuttunut positiiviseksi energiaksi ja voiman pläjäykseksi.
Enää en ole moniin vuosiin kuitenkaan tuntenut itse tuota kaipailua... aikanaan sen laukaisi eräs Hectorin biisi, meren ranta keväällä tai joku ...vaan selittämätön!
Minusta tuo on normaalia, se on sellainen kuin pieni piilopaikka ison kiven takana... hetki paossa pahasta maailmasta? Minulla sen kaipailun ollessa "pahimmillaan" pragasi tosin silloinen suhdekin tosi pahasti, joten taisi se hieman kertoa muustakin...
Tänä päivänä se olisi väärää laatua, en ehkä enää maistaisi, mutta silloin... Hän sai minut tajuamaan, että kannattaisi avioerota. Hän lievitti tuota fiksua päätöstä kaikesta huolimatta seurannutta tuskaa. Hänen ansiostaan noihin harmaisiin aikoihin sisältyi myös sellaista kauneutta, jota ei unohda koskaan!
Ja Se Laulu. Eihän sitä voi muille edes paljastaa. Kaunis kaiku mennestä johon en enää ikävöi, mutta joka on aina osa minua - meitä.
...en ole maistanut, mutta uusi suola pitää minut todella janoisena...
ja hectorin "hän on mun nainen", tehareiden "hetken tie on kevyt"... onhan noita biisejä, jotka kaatavat vanhan sirottimen, joka sitä vanhaa suolaa sisältää:) näin naimisissa ollessakin sitä joskus unissaan ja ihan keskellä kirkasta päivääkin palaa noihin muistoihin, joihin aika on kullannut somat raamit. ja saahan se hymy vieläkin sydämen pamppailemaa. mutta sitten on syytä palata omaan onnelliseen liittoon:) ei ne muistot tapa.
"maanantai", hectorilta "hän on mun nainen" ja tehareiden "hetken tie on kevyt"... onhan noita lauluja, jotka kaataa sen sirottimen jossa on sitä vanhaa suolaa:) sillon varsinkin palaa niihin muistoihin, joihin aika on kullannut somat kultaiset raamit. vaikka näin naimisissa ollessa olenkin onnellinen, niin silti joskus unissa ja päivän valossakin ajattelen häntä. ja livenä hänen kaunis hymynsä vie vieläkin jalat alta. ei muistot tapa.
Itsekin olen pohdiskellut samaa asiaa - seurustelen, mutta entiset naiseni pujahtelevat silloin tällöin ajatuksiini. Ja minullakin on asiasta usein huono omatunto.
Muiston voi laukaista mikä vain: entisen yhteisen kodin ohi kävely, jokin kappale levyltä joka laitettiin aina soimaan taustalle rakastellessa, joku samannäköinen nainen joskus jossain väkijoukossa, tuoksu tai maku... Mistä se sitten kertoo?
Äskettäin näin eräänä yönä unta tytöstä, johon olin ihastunut kauan, kauan sitten hyvin nuorena, lähes lapsena. Hän oli ensimmäinen tyttö, johon todella ihastuin. Välillämme ei koskaan ollut mitään muuta kuin ystävyyttä, mutta silti hän säilyy muistoissani aina.
Ehkä muistomme eivät ole pahoja, vaan ne ovat kauniita tarinoita, jotka kertovat rakkaudesta. Minä olen kokenut kovia kolhuja lapsuudessani ja nuoruudessani, eikä rakkaus ole ollut koskaan elämässäni itsestäänselvyys. Kenties sen vuoksi naiset, jotka ovat rakastaneet minua, ovat piirtyneet hyvin syvälle sydämeeni. He kaikki ovat jättäneet jälkensä minuun ja elämääni.
Toisaalta näissä kaikissa kertomuksissa on myös surunsa: ne ovat samalla tavoin tarinoita rakkauden riittämättömyydesta ja hylätyksi tulemisesta. Kärsimyksen jälkeen tarinoista on muotoutunut pieniä helmiä, jotka ainakin itse olen liittänyt elämäni helminauhaan.
Heillä kaikilla on paikkansa minun sydämessäni. Se on sellainen paikka, jonne kukaan tai mikään muu, edes suru, ei yllä.